Sverigedemokraattien johtaja Jimmie Åkesson julkaisi Facebookissa videon, jossa kertoo, että hallituksen taas kerran uusi keksintö on osoitus, että hallituksen on yksinkertaisesti erottava.
https://www.facebook.com/jimmieakesson/videos/687536121948888
Hallitus siis kaavailee jo ensi kuun alusta voimaan tulevaa uutta lakia, joka antaa taas kerran uuden tekosyyn afgaaneille, joilla ei ole mitään turvapaikan tarvetta Ruotsissa, jäädä Ruotsiin. Åkesson on käärmeissään tästä.
– Pandemiaa tekosyynä käyttäen ja ilman sen kummempia selityksiä ja perusteluja, hallitus aivan yhtäkkiä helpottaa lakia siten, että yhä useampi saa elinikäisen oleskeluluvan, Åkesson tykittää.
– Vasemmisto yrittää antaa kuvaa, että kyseessä olisi jokin erityisryhmä, mutta kyse on aikuisista miehistä, joilla ei ole kertakaikkiaan mitään turvapaikan tarvetta. Sitä paitsi heidän asia on käsitelty useaan otteeseen useissa eri oikeustahoissa, monesti jopa kolme kertaa. Eikä mitään tarvetta turvapaikalle ole tullut esille, Åkesson sanoo.