Monet kunnat ovat palkanneet henkivartijoita sosiaalityöntekijöilleen

Kuvan disco ei liity artikkeliin mitenkään.
Ruotsin yleisradioyhtiö radio Sverigesradio on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan Ruotsissa on reilu 30 kuntaa, joissa on palkattu vartijoita suojaamaan työntekijöiden työmatkoja ja jopa koteja.

35:ssä kunnassa kunnan virkamiehiä on uhattu työn takia siinä määrin kovasanaisesti, tai jopa osittain käyty päälle, että kunnat ovat päättäneet palkata henkivartijoita.

Vartijat mm. saattavat työntekijöitä kotiin ja töihin. Työntekijöitä on myös saatettu autolle, juna-asemille, bussiasemille jne. Joissakin tapauksissa vartijat ovat jopa suojanneet työntekijöiden koteja.

Useimmiten uhkailun kohteena ovat sosiaalitoimen työntekijät. Uhkailua esiintyy kun ollaan tyytymättömiä sosiaalikonttorista saatuun maksusitoumuksen pienuuteen tai discoshekki ei kata hurvittelua sumussa ja humussa.

Monen kunnan turvallisuuspäälliköt kertovat, että tällainen uhkailu on yleistynyt rajusti viime vuosien aikana. Artikkelissa kerrotaan, että vielä 10 vuotta sitten uhkailu oli hyvin epätavallista.