Suomi Herää -tapahtuman kulkueosuus peruuntuu, puheet pidetään verkossa

Suomi Herää -tapahtuman kulkueosuutta ei järjestetä tänä vuonna. Kulkueen sijaan halukkaat pääsevät kuuntelemaan itsenäisyyspäivän puheet verkossa.

Tapahtuma oli alun perin tarkoitus järjestää Helsingissä ja myöhemmin Tampereella kulkueena, mutta yleisten kokousten järjestäminen on kielletty koronarajoitusten takia.

Aluehallintovirasto on kieltänyt tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Pirkanmaan alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Itsenäisyyspäivää ei kuitenkaan ole peruttu ja kannustamme suomalaisia viettämään sitä ja seuraamaan puhetilaisuutta.

Itsenäiset kansallismieliset voivat järjestää omaa julkista ohjelmaansa Suomi Herää -tilaisuuden ohella.

Lue lisää: https://www.suomiheraa.com/


 

Kommentti: Arvostan Suomi Herää-tapahtuman järjestäjiä, koska he ottavat tosissaan koronaviruksen aiheuttaman erikoistilanteen ja näin omalta osaltaan kantavat yhteiskunnallisesti vastuunsa jättämällä kokoontumiset väliin.

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat olleet pitkiäkin aikoja eristyksissä vapaaehtoisesti ja sillä tavalla pyrkineet omalta osalta estämään viruksen leviämistä. Tässä tilanteessa olisikin todella idioottimaista pitää väkikokouksia, joilla näytettäisiin ihmisille, että jotkut eivät välitä toisista ihmisistä.

Vihapuhe ja Monokulttuuri tulevat pitämään ohjelmaa pitkin itsenäisyyspäivää ja Pt-mediassa ilmoitellaan kaikista hyvistä lähetyksistä päivän mittaan. Joten vaikka tänä vuonna ei ole marsseja ja linnanjuhlia, niin aina voi marssia virtuaalisesti.

Tiedottelen hyvistä livekanavista kunhan niistä tulee tietoa.

Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Särmääjä
Särmääjä
2.12.2020 18:10

Tässä tilanteessa pitäs olla marssin teemana pelkästään koronarajotusten vastustaminen ja niitä vastaan kapinointi jos jotain alkas järjestään.

Eksosomi ei ole virus
Eksosomi ei ole virus
2.12.2020 20:49
Vastaa...  Admin Pt-media

Kyllä niillä on miljoonaa ihmistä ihan vähän isommat suunnitelmat. Seniori Gates oli tunnettu eugenisti.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
3.12.2020 09:16
Vastaa...  Admin Pt-media

Kaikkein hurjin faktahan on se, että virus luotiin kiinalaisessa labrassa ja vapautettiin pitkin maailmaa kulkutaudiksi vain ja ainoastaan sen takia, että Suomessa saadaan aikaan poliisiliittovaltiolakipaketti. Diippi Steitti aloitti ikuisen sulkutilan, koska haluaa saada isänmaalliset hävitettyä lopullisesti.

Vieläkin hurjempi, edellisen kumoava fakta on se, ettei koronaa ole olemassakaan, se on maskikauppiaiden mainospuheita. Kaikki kuolleet on ammuttu 5G sädepyssyllä lähietäisyydeltä. Maailmanlaajuinen lääkäri-illuminaatti pitää huolen, että miljoona lääkäriä pysyy vaiti.

Sitten on tämä osastoväki, johon itsekin kuulun. En saa kertoa siitä enempää, guuglettakaa.

Ja kun nyt joku tämänkin ottaa tosissaan, ÄLÄ!

T
T
2.12.2020 18:25

Olin jo syksyllä päättänyt jättää 612-kulkueen välistä. Ajattelin että parempi odottaa rokotetta ennen tämmöisiä isompia tapahtumia.

Tosin, jos kyseessä olisi ollut blm, niin silloinhan ei olisi ollut koronavaaraa.

Eksosomi ei ole virus
Eksosomi ei ole virus
2.12.2020 20:52
Vastaa...  Admin Pt-media

Mitään virusta ei ole eristetty tänä päivänäkään. Kokonaiskuolleet eivät ole nousseet yhdessäkään maassa. Niissä pelkopornokuvissa joissa kuvataan sitä tunnettua säkkyrää; kuvassa on eksosomi. Kehon solut tuottavat näistä eksosomeja jo stressitilassakin…. Ja mitäpä valtamedia suoltaa 24 / 7? Ruokaa stressille ja pelkojen ylläpidolle. Ja se myykin.

Näin ikäästi meitä kusetetaan
Näin ikäästi meitä kusetetaan
3.12.2020 04:56
Vastaa...  Admin Pt-media

Kuolemia tapahtunut ihan totutulla tasolla ja määrillä. Mutta enemmän kuin yleensä kaikista kuolemista merkataan ”COVID-19” (TAPPAVA VIIRUS!!!!) -kuolemaksi. Oli sitten monisairas 80 tai 90 vuotias tai auton alle jäänyt.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
3.12.2020 09:20

Aivan niin. Jos sattuu paha junaturma, jossa kuolee sata ihmistä, junaturma pimitetään ja kaikki kuolivat flunssaan. Sen takia junat ovat aina myöhässä, kun se ratahan pitää korjata ja juna hävittää, etteivät muut matkustajat huomaa mitään. Henkiinjääneet tapetaan 5G:llä ja kyllä, flunssa.

Keitsin Billy järjestää juuston
Keitsin Billy järjestää juuston
3.12.2020 11:05
Vastaa...  Admin Pt-media

Ruotsinkin 7000 kuollutta ovat vain valekuolleita.

T
T
2.12.2020 23:06
Vastaa...  Admin Pt-media

Joo, näinhän se on. 2018 oli kuumetta niin jätin välistä ja viime vuonna en ollut Suomessa tuolloin. No, ensi vuonna uutta yritystä.

T
T
2.12.2020 23:14
Vastaa...  T

Aavistuksen harmittaa. 2017 612 oli kiva tapahtuma, vaikka kulkueen reunoilla olikin erinäisiä paheksujia.

Särmääjä
Särmääjä
3.12.2020 01:37
Vastaa...  Admin Pt-media

Niin että pitäis vaan alistua siihen että nämä tietyt ryhmät saa tehdä mitä huvittaa jos ovat oikeeta mieltä ja väärää mieltä olevat taas pamputetaan putkaan? Jos nyt aatellaan vaikka sitä elokapinan ja poliisin yhteistä kadun katkasua tunneiksi niin vaikkei siinä olekkaan mitään järkeä niin ei sellasta saisi tehdä sisäministeriön kanssa eri mieltä olevat. Siihen ei saisi poliittisen poliisin tukea ja otteet olisi niillä paljon kovemmat kun paljon paskamediassa porua herättäny elokapinan kohtelu ekalla kertaa, jos niiden pillin mukaan tanssiittiin tuntien ajan. Tai sitten voitais vaikka kieltää parillisina päivinä autoilu kokonaan ja ne joista vihreet tykkää (oma puolueväki, matut yms.) selviää huomautuksella jos rikkoo sitä ja tavalliset ihmiset pamputetaan putkaan ja auto takavarikoidaan.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
3.12.2020 09:28
Vastaa...  Särmääjä

Kommunisteille sitä teleskooppimailaa kuuluisi antaa reiteen ja kunnon kyynelkaasua silmille. Koppia kolme päivää ja riittävästi päiväsakkoja.

Kommarithan toistuvasti raiskaavat omia naisiaan bileissään. En ottaisi siitäkään mallia.

Mitään hyötyä ei ole pienellä porukalla ruveta ilveilemään, päin vastoin. Jos konttaat alasti kadulla ja huudat wööööööö, lehdet saavat hyvät otsikot ja siitä kansa muodostaa mielipiteensä, eli eivät ikinä tule tukemaan isänmaallisia. Kun kommari tekee saman, siitä ei uutisoida ja kansa on heidän takanaan. Ei kannata matkia niitä.

Beijo Valzar piikaasi jamppia
Beijo Valzar piikaasi jamppia
3.12.2020 11:00

Tässä suomalaista kulttuuridiipadaapaa parhaimmillaan (SVT):

https://www.svt.se/kultur/finsk-kulturprofil-atalas-for-manniskohandel-och-sexualbrott