Hyvät itsenäisyyspäivät

Hyvät itsenäisyyspäivät kaikille. Jos saisi toivoa kolme toivomusta näin itsenäisyyspäivän kunniaksi, niin mitkähän ne toiveet tällaisena suurena päivänä olisivat? Leikitään, että rahaa ei saa toivoa.

Ensimmäisenä toivon, että älyvapaa öyhötys ja itsensä nolaaminen loppuisi. On kiusallista katsella nykypäivän menoa, varsinkin sosiaalisessa mediassa, jossa aikuisilta ihmisiltä näyttää karanneen järki. Oikeassa oleminen, kauhea uhma-asenne ja yleisesti asenne aikuisilla on kuin älykääpiöillä. Teini-ikäisetkin ovat fiksumpia kuin nykypäivän aikuissössöttäjät. Niin ikään typerät salaliitot jylläävät, kun taas toisaalla aikuiset ihmiset loukkaantuvat jostakin vitun jäätelötikusta. Aikuisten tärkeimmiksi asioiksi on noussut paheksunta ja vastuun kiertäminen. Pääasia, että saa paheksua kaikkea ja pääasia, että saa huutaa naama punaisena ”syyn” olevan aina jossain toisessa henkilössä.

Nykypäivän aikuinen on vähän tiktok.

Toisena toivon, että kännykät häviäisivät maailmasta. Muuten teknologia voi pysyä sellaisena kuin se on, mutta kännykkää ei olisi keksitty. Mikään muu tässä maailmassa ei vituta niin paljon kuin turhan tärkeät ihmiset, jotka huutavat puhelimiinsa yleisillä paikoilla naamat punaisina. Bussissa, kaupassa, junassa… mikään paikka maailmassa ei tunnu olevan niin pyhä, etteikö siellä voisi häiritä kanssaihmisiä ja huutaa MINÄ MINÄ MINÄ, katsokaa MINÄ olen tärkeä ihminen. Vähän niin kuin Kummelin biisi ”Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä!”

Kolmanneksi toivon… minulla ei ole muita toiveita.

Ei muuta kuin älkää ryypätkö liikaa ja vaikka oli masentava itsenäisyyspäivän puhe, niin siitä huolimatta Suomen lippu korkealle.

Subscribe
Notify of
guest
42 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
green life matters

Nykyään on myös kovin suosittua vaatia itselleen ylimääräisiä etuja näyttelemällä sen tyyppistä uhria jolla sattuu olemaan ns. sosiaalinen tilaus.
Siinäkin on kyllä pohjimmiltaan kyse siitä että väittää vian olevan jossakin muussa kuin itsessä.

Puolueeton

Siispä on vaadittava etujen poistoa.

Ehdotan, että sosiaalisesta mediasta tulee maksullista. Ilmainen toimita tulee kieltää. Ylläpitäjät eivät saa jaella muka ilmaisia oikeuksia keskustella keskenään. Miten FBn omistaja voi olla maailman rikkaimpia henkilöitä jakaessaan ilmaisia palveluita? Omistaja myy FBn keskusteluista keräämiä tietoja ja saa suuret tulot niistä ja aiheuttaa vahinkoa käyttäjille käyttäjien sitä huomaamatta.

Oi kaunis suomi

Erittäin hyvin sanottu siellä. Ja joo. Oma jälkikasvuni on nuorisoa, ja ovat kyllä viisaampia. Ainakin olevinaan. Ja minäkin olen tietävinäni kaikesta kaiken. Joka tapauksessa onnea Suomi ja suomalaiset. Upea isänmaa meillä. Verellä ja heillä rakennettu. Vaikka sarvesta tulleet valehtelevatkin rakentaneensa koko paskan. Anteeksi rasistinen huomautus loppuun.
.

Prozac

Yksi toive on, että ohisalo potkittaisiin huut helevettiin sisäministerin paikalta. No koronakin saisi loppua, että pääsisi kunnolla seuraamaan lätkää. Ja maailman rauhaa tietysti toivon, ihan missien tapaan.

Siinä sinulle oikeuksia.

Kyllä. Olisiko ”koronanyrkin” lisäksi paikallaan ns ” potku persuuksiin” nyrkki. Jonossa taluttamalla osalon lisäksi ” muutama” muukin ns ” mäkeen”.

kanander

Toivon, että suomalaiset haluavat pitää Suomen suomalaisena. Toivon, että nuoret hankkivat koulutuksen, työpaikan ja perheen. Toivon, että kaikilla suomalaisilla olisi terve itsekunnioitus.

200 hengen vetoomus

Juuri näin. Eikä syyllistetäisi siitä, että olemme ylpeitä siitä, mitä olemme saavuttaneet. Ja puolustaneet. Jokainen suomalainen on arvokas. Siis painolla suomalainen. Siitä saavat nyt muutkin nauttia. Ainakin jonkun aikaa. Näillä näkymin. Se mitä on saavutettu, on tuhovoimaisten käsissä juuri nyt.

juha II

iitos sitä samaa, kuoma! Huom!!! EI kuona! Se porukka ei tiedä rispaantuvasta itsenäisyydestämme mitään. Eivätkä varsinkaan sitä, millaiset naiset ja miehet ovat sen MEILLE lunastaneet kovimman kautta! Aamen!

Valtsu

Toivon, että Suomi alkaisi toimiaa päättäväisesti juuri suomalaisten eduksi. Sillä tavalla normaalin itsekkäästi, kuten kansallisvaltiot toimivat.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

hyvää itsePäisyyspäivää

Aivan niin. Isot maat pitävät puolensa luontevasti, mutta pieniltä se vaatii ponnistuksia.

Rullattu

Juhlin sitten itsenäistä suome kun ei olle enää syöpäkavaimessa kiinni joka päättää suomen asioita, eli eu:ssa.
Suomi menetti itsenäisyytensä -94 kun laittomasti suomi liitettiin super syöpään nimeltä saatanaan keksimä eu.

Rullattu

Ei kerrottu mikä eu on todellisuudessa, vaan valhdeltiin törkesti ja sillä suomi vedettiin eu syöpään kiinni.
Nyt hallitus ei edes uskalla antaa kansan äänestää, sillä tietävät että suomi eroaisi heti tuosta syövästä.

Rullattu

Että eikö pitäsi äänestää miljardeista jotka suomi joutuu lapioimaan eu:syvää peräaukkoon joka vie suomesta kaiken päätösvaööan.
Sanomattakaan siitä mitä matuhelvettiä eu on suomesta tekemässä.
En ole ainoa jonka mielestä ero eu:sta on kylläkin niitä suurimpia asoita tässä maassa.

Rullattu

Mikä ajatuksen jättiläinen.
Eu pakottaa tulevassa liittovaltiossa suomen ottamaan tuhansia läpsyjä ilman että sitä pystyisi estämään yksikään puolue enää tässä maassa.

Kukavaan

Hyvä pointti. Liittovaltion synty tulee estää tai lähteä pois EU:sta. Tilalle tulisi perustaa uusi Euroopan valtioiden vapaa-kauppaorganisaatio. Sen henkilöstöön ei saisi kuulua ketään, joka on ollut EU:n palveluksessa. Uuden organisaation toimipisteet tulisi olla
eri paikoissa kuin lakkautettavan EU:n nykyiset toimipisteet. Näin katkaistaan EU:n hallintokulttuurin siirtyminen uuteen organisaatioon.

Siis jos on ollut tulkkina EU:ssa, siitä tulee pysyvä virkakielto. Tällaisesta on ennakkotapaus. Sodan jälkeen NSADP:n jäsenet eivät noin vain päässeet töihin uusiin Saksan hallintoihin.

Kukavaan

”Suomi on ITSE luvannut rahaa Etelä-Europpan maille ja Suomi ITSE voisi lopettaa matujen maahanpäästämisen.”

Hyvä pointti. Näin voitaisiin tehdä. Ja voitaisiin myös ruveta mankumaan rahaa ja lähettää matut pois Suomesta muihin EU-valtioihin. Italia siirtää matuja muiden kiusaksi. Se on siis sallittua. Suomen tulee tehdä samoin. Ranska toisinaan estää matujen tuloa Italiasta, Suominkin voisi tehdä samoin.

200 miljardia on pitkä sentti.

Niin. Eu Olemme rikastuneet. Juusto on halvempaa. Ai niin. Maitokin on halvempaa. Olemme rikastuneet 0,001 % osalta. Kaikilla muilla onkin sitten velkaa ihan helvetisti. Ja toki olemme rikastuneet. Nimittäin kun olemme ytimessä. Eli täysin avoin tukijärjestelmä kaikille ja siis aivan kaikille. Mutta kun ne jakamattomat ihmisoikeudet. Niin me ajamme, kunnes se loppu tulee eli ei ole mistä jakaa.

Jatketaan EUssa nössöttelyä puheista huolimatta

Moniko suomalainen tai ruotsalainen haluaisi tosissaan erota EUsta ja käydä läpi saman kuin Iso-Britannia? 10-30%?

Ja sitten kippaamaan matuja ulos? Ei onnistu sekään. Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat niin nössöä porukkaa ettei niistä mihinkään ole tosipaikan tullen. Palleja kuohitaan hiukkasen lisää päivä päivältä.

Keharilla taas on kiukkuinen, kiero ja röyhkeä luonne, se pärjää. Jos ei saa tahtoaan läpi niin tappaa ja rikkoo. Suomalaiset ja ruotsalaiset eivät pärjää sen kummemmin auktoriteettien edessä (koska huono itsetunto) kuin alikehittyneen ja agressiivisen keharin edessä (koska ei uskalla/voi antaa samalla mitalla takaisin).

Sherlokki suvakko

Mikään ei muuttunut? Miksi sitten liityttiin, kun mikään ei muuttunut. Kyllä ennen liittymistä joka ainut paskamedia rummutti, että kaikki muuttuu paremmaksi jne jne. Oli jos jonkinsortin kylttiä tienvarret täynnä, eu ainut gut vaihtoehto. Äänestin EI ja siihen olen tyytyväinen, sillä tää on nähty, kustaan suomalaisia (lue kansalaisia) silmään joka käänteessä. Vaalit lähestyy ja kohta taas alkaa kansalaisten nuoleskelu ja hyvänä pitäminen niin, että ällöttää.

Rullattu

Mutta kun minä, minä ja minä, ei olla mitään kun en minä, minä…
Meneppä kyselemään suomalaislta viljelijöiltä mitä tapahtui kun suomi liittyi syöpään nimeltä eu, meneppä sanomaan vanhalla viljelijälle että ei mitään, niin takuulla tulee hätä kyllä karkuun sen jälkeen.

Kukavaan

Kysyin asiaa eli EU:hun liittymisen laillisuudesta aikoinaan valtiotieteen tohtori Ilkka Hakalehdolta. Hän sanoi, että liittyminen oli valtiopetos. Yllätyin, mutta uskoin. Joo…. vetosin auktoriteettiin. Mutta varmasti oli tietäväisempi.

Onhan sitä tehty kaikenlaista ”ei ihan lain kirjaimen mukaan”. Esimerkiksi Ryti allekirjoitti lupauksen Saksalle jatkaa sotaa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Ryti%E2%80%93Ribbentrop_Agreement
Tuoreempi ”ei ihan lain kirjaimen mukaan” tapaus on isäntämaasopimus. Sen allekirjoitti puolustusvoimien komentaja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Naton_is%C3%A4nt%C3%A4maasopimus

Julkisuuteen tulleiden käsitysten mukaan, sopimus antaa Natolle oikeuden tulla milloin vain Suomeen. Kuvitelkaa. Suomi on antanut Natolle oikeuden tulla Suomeen vittuilemaan Venäjälle. Suomalaisten tulisi itse pystyä hoitamaan puolustuksensa ja pitää vieraat loitolla.

Juha

Suomi on kolme sotaa kommunismia vastaan tapellut ja vaivoin ollaan siltä vältytty. Nyt kommunismi mädättää maatamme sisältäpäin ja vapautemme on jälleen uhattuna. Huolestuttavaa on että puolueet laidasta laitaan on puna-aatteen saastuttamia. Median, koululaitoksen, evlut kirkon ym. tärkeät institutiot ovat kommunistit vallanneet.. Mutta vielä on Suomi voimissaan ja taisteluhenkeä löytyy.. eiköhän tyrkätä kommunistit pois palleiltaan. Tuumaakaan ei anneta tappelematta!

Natsisika

Keskusteltiin tässä ulkonäöstä. Haluaisinkin kysyä asiantuntevalta raadilta sitä, että olen harkinnut viiksien kasvattamista. A) olen kyllästynyt jatkuvaan parranajoon. . B ) olen aina digannut näyttelijä Tom Selleckkiä. C ) ne näyttää hyvältä. D ) tyttöystävä ehdotti. Tuleeko ongelmia A) työpaikalla B) Yleisillä paikoilla. Esim kun bussia käsi ojossa tervehdin pysäyttämään. C ) Sanon jotain liittyen ohikävelevän naisen peppuun D ) Arvostelen naapurin hienoa Mersua, joka tuli juuri 6kk sitten maahan. Kaikkea kidutusta, vainoa jne nähneenä. Arveluttaa viiksien kasvattaminen. Ajattelin tyyliin Burt Reynolds. Bootseja olen pitänyt aina kun mahdollista.

Saappaiden kopinaa joka puolella

Lisätään että bootsit aiheuttavat ohisalon jne, pelkäämää saappaiden kopinaa. Eli olen selvä uhka. Vai miten se meni?

Oletko oikeastikin Marsista

Tämäkin kysely on motivoitunut paskamedian kyselystä, oletko oikeasti suomalainen jne.

rellinen

Hitlerin viikset muotiin niin ”suvaitsevaisto” repii pelihousunsa.

Perkele

Eipä ole itsenäisyyttä enää tällä kauniilla suomella.ja puolustusvoimien ainoa tehtävä on kantaa partaukkojen laukut.

Suomi Finland

Kiitos samoin!

Mikä pykii?

Tosta meidän kaikkien rakastamasta siniristilipusta vielä sen verran, että tiedätkö Pate, että koska se nostettiin ensimmäisen kerran virallisesti Suomen valtioneuvoston salkoon ja kuka sen kunnian sai tehdä ja miksi?

Mikä pykii?

Sorry, mut itsenäisyyssenaattori Heikki Renvall ja 16.06.1918.

Mikä pykii?
Mikä pykii?

Pienet korjaukset vielä. Se oli senaatin talon ylle.

Vittuuntunut Stadilainen

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Tämä on hyvä päivä noudattaa erilaisia isänmaallisia perinteitä ja oikein hieroa niitä mm. EU-globalistien naamaan.

Viesti olkoon tämä: te saastat ette ikinä tule pääsemään eroon kansallismielisyydestä, te ette ikinä tule tahraamaan sotiemme sankareiden kunniaa!

Itse kävin laittamassa ulkoroihun paikallisen hautausmaan sotasankarimuistomerkille ja laitoin kaksi kynttilää ikkunalle – perinteinen viesti joka on nyt EU-hulluuden aikaan tärkeämpi kuin koskaan!

Pjotr

Olettekos kuulleet salaliittoteoriasta, jonka mukaan salaliitoista puhuminen on ”öyhötystä”? Tai, kun joku kuvittelee tietävänsä mikä on salaliitto ja kovalla äänen painolla rajoittaa mielipiteitä…