Keskusrikospoliisin tiedotteen mukaan valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiseen ja sisäministeri Maria Ohisaloon ei ole kohdistunut äärioikeiston, tai minkään muunkaan oikeiston taholta konkreettista uhkaa.
Toiviainen ja Ohisalo eivät tiedotteen mukaan niin ikään ole myöskään asianomistajana millään tavalla.
Tästä voimme siis päätellä, että MTV3 ja muut sitä kompanneet mediat kertoivat perjantaista alkaen puhtaasti politiikkaan perustuvaa valeuutista.
Krp:llä on kyllä tutkinnassa joku rikosrypäs, jossa tutkitaan ainakin epäiltyjä ampuma-aserikoksia ja törkeitä henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmisteluja.
Mutta mitään konkreettista uhkaa valtionjohtoa tai syyttäjää kohtaan ei ole ollut.
– – –
Mistä tuollaisessa ampuma-aserikoksessa ja väkivaltarikosten valmistelussa voisi olla kysymys? Ensinnäkin en usko ihan suoralta kädeltä, että poliisilla olisi tutkinnassa joku vaikkapa laiton kranaatinheitin tai rynnäkkökivääri. Ampuma-aseella tarkoitetaan laissa myös esimerkiksi kaasusumutinta tai tehokasta luvatonta ilma-asetta. Tältä osalta jatkaisin hengittämistä.
Väkivaltarikoksen valmistelu voi olla mitä vaan. Onko jossain kesäleirillä pikku kiljussa uhottu ja tämä on jollain tavalla levinnyt sivullisten korviin. Tältäkin osalta jatkaisin hengittämistä.