Poliisi myöntää epäonnistuneensa Sollentunan ongelma-alueilla

Tukholman naapurissa sijaitsevasta Sollentunasta on puhuttu viime aikoina paljon mediassa. Etenkin Sollentunan klassikosta Malmvägenistä.

Esimerkiksi SVT:n uutisissa aluepoliisi myöntää, että poliisi on osittain epäonnistut pitämään yllä Malmvägenin järjestystä.

Poliisin mukaan täälläkin klaanimafiat ja heidän alaisuudessaan erilaisissa rikosurakoissa työskentelevät nuorukaiset ovat saaneet aikaan alueelle täydellisen “vaikenemisen kulttuurin”. Eli kukaan ei näe mitään, kuule mitään eikä tiedä mistään mitään. Tästä on seurannut, että alueella mm. käydään aivan avointa huumekauppaa, sekä varastetun tavaran ostoa, myyntiä, vaihtoa ja välitystä.

Lainaus SVT:stä loppuu.

Sollentuna on siinä mielessä kahtiajakoinen kaupunki, että suurin osa Sollentunaa on keskiluokan ja ylemmän keskiluokan rauhallista ja uinuvaa asuinaluetta. Edsvikenin lahden ja E4-moottoritien välisestä alueesta yli puolet on omakotitaloaluetta, kuten Edsberg ja pohjoisempana Norrvikenin ja Rotebron alue.

Mutta sitten Sollentunan keskustasta pistää Turebergin kaupunginosa, ja sielläkin pelkästään Malmvägenin ympäristö, johon on rakennettu iso kerrostaloalue. Niin ikään Edsberg, joka suurimmalta osalta on metsää ja maaseutua, omakotitaloaluetta ja sitten Edsbergin keskustan ympäristöön on rakennetti kerrostaloalueita, joissa ongelmat ovat jokapäiväisiä.

Malmvägen oli jo ennen suurta maahanmuuttoa pahamaineinen alue. Mm. Palmen murhasta epäilty Christer Pettersson asui Malmvägenillä ja myi viinaa siellä. Aika oli jotain 70-80-lukua. Kunnes viimeisten vuosikymmenien aikana väestö on muuttunut täydellisesti ja nyt näillä alueilla – ulkomaalaiskeitailla – ei asu ruotsalaisia.

Jos itse pitäisi valita alueen, jossa haluaisi varmimmin joutua pystyrtöstön uhriksi kauheassa kännissä, niin valitsisin Malmvägenin. Siellä tunnelma on jotenkin erilainen kuin Rinkebyssä tai Tenstassa. Malmvägen on siis vajaa kilometrin pituinen tienpätkä. Monesti saattaa nähdä tien molemmissa päissä “väijymiehen” istumassa autossaan. Hän ilmoittaa jos alueelle tulee poliiseja, vihamiehiä tai muita epäilyttäviä kulkijoita.

Todellista monikulttuuria siis.

<iframe src=”https://www.google.com/maps/embed?pb=!4v1607947616476!6m8!1m7!1sbg-VR4wrQLuoNzH3lXaL0Q!2m2!1d59.42638385295631!2d17.94523540000674!3f7.108310435871237!4f7.115740843369068!5f0.7820865974627469″ width=”600″ height=”450″ frameborder=”0″ style=”border:0;” allowfullscreen=”” aria-hidden=”false” tabindex=”0″></iframe>

 

Subscribe
Notify of
guest
23 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi Finland

“Poliisin mukaan täälläkin klaanimafiat ja heidän alaisuudessaan erilaisissa rikosurakoissa työskentelevät nuorukaiset ovat saaneet aikaan alueelle täydellisen ”vaikenemisen kulttuurin”. Eli kukaan ei näe mitään, kuule mitään eikä tiedä mistään mitään. Tästä on seurannut, että alueella mm. käydään aivan avointa huumekauppaa, sekä varastetun tavaran ostoa, myyntiä, vaihtoa ja välitystä.”

‘He ovat väkivallan uhreja. Eivät sen tekijöitä.’

Rudolph the Red-Nosed Reindeer

Omalla vastuulla nykyään

On se menoa nykyään. Ei siitä kauan ole, kun kyseltiin mihin kannattaa ns eksyä kun menee turistina vaikkapa Tukholmaan. Nykyään kysytään missä ei joudu murhatuksi tai raiskatuksi. Tai jottei ryöstetä. Ihan kuin Mogadishu. Mutta ai niin. Huono vertaus. Kyllä sinne somalitkin lomille menevät. Kun muut maksaa. Mutta hyvin on onnistunut Skandinavian tuhoaminen.

Huru-ukko

Ei ihan huono, mutta sinne mokkatiskuun ne menee lomille voimaantumaan. Kuka sitä jatkuvasti jaksaa ryöstäää ja rosvota? Ja hyvää se loma tekee rosvollekin, erään polpo”miehen” sanoja mukaillen.

T

Nuorena miehenä tuli käväistyä lyhyesti Luulajassa. Vaikutti mukavalta paikalta, joskin visiitti oli turhan lyhyt. Pitänee koronan jälkeen mennä käymään uudestaan. Haluan nähdä onko Pohjois-Ruotsinkin isot kaupungit nykyisin täytetty kehitysmaalaisilla. Muistikuvieni Luulaja oli noin 100% ruotsalainen.

Toivottavasti matka menee hyvin

No sanotaanko että, lycka Till.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Joka kaupunki pohjois-swedustaniassa on täytetty ulkolaisisilla. Joka kesä tulee liikuttua siellä kalareissuilla. Myös viime kesänä Jokkmokin,Arjeplogin ja Kiirunan kunnissa. Ulkolaisia löydät myös joka isommasta paikasta Norjasta. Koluttu joka kesä muutama viikko pohjoisessa napapiirin yläpuolella. Väestö on “tummunut” kuluvina vuosina. Huonolta näyttää.

Pirtsakka

Parisen vuotta sitten Saariselällä liikkui norjalaisessa rekisterissä oleva tila-auto, josta pursui tummemman ihonvärin ihmisiä melkoisen monta. Auton kaikki ulkopinnat oli teipattu täyteen erikielisiä kehotuksia “poistakaa rajat”. Oli kylmäävä tunne nähdä sekä sukujuuriltaan että kulttuuriltaan vieraiden ihmisten sanallinen hyökkäys. Minkäköhän ihmeen takia tämän kaiken annetaan tapahtua? Olen kirjoittanut tästä samasta asiasta toisella palstalla jo aiemmin, vaan sain osakseni epäuskoisia ja osin melko häijyjäkin kommentteja. Oma siskoni sanoo, että miksi viitsit piitata, tätä kun ei voi enää pysäyttää. En viitsisikään meuhkata, ellen uskoisi että asiat muuttuvat paremmiksi ajan kanssa. Vai tokko sittenkään? Itse olen valmis barrikadeille koska tahansa, niin rakas tämä isänmaa on. Joskus aivan käy sääliksi ihmisiä, jotka eivät ymmärrä oman maan merkitystä, vaan ovat surutta jakamassa sen jokaiselle maailmankulkurille, joka ymmärtää rajalle tulla ja avata suunsa sanoakseen yhden ainoan sanan, joka omissa korvissani kuulostaa siltä kuin tulisi paholaisen suusta.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Tutustu kalergi-suunnitelmaan.

Esport sissit

No asiaa kirjoitat. Oma mielipiteeni on se, että olemme ns ruotsin tiellä. Mutta. Ehkä meillä on ns toivoa. Vaikka vihervasemmisto sai ilo uutisia, että maanpuolustus tahto on laskenut, uskoisin että se on osittain propagandaa. Jos spekuloidaan. Kun oikein hermo menee. Siis että aletaan vittuilemaan oikein kunnolla. Vittuileeko ruotsi vai Suomi? Siinäpä kysymys luonteenpiirteitä tai historiasta. Miten reagoidaan. Vaikka eihän se hyvältä näytä.

Unelma Painajainen

Jännästi maanpuolustustahto notkahti kaavion mukaan reilusti alaspäin vuosina 2015-2016… kuka haluaisi puolustaa maata, jonka johtajat kusevat kansalaisten naamalle ja julkkikset/yliopistoihmiset/sun muut silmäätekevät hokevat, ettei Suomessa tai suomalaisessa kulttuurissa ole mitään hienoa tai vaalimisen arvoista?

Kersantti

Jaa-a. Hyvän pistit. Oma mielipiteeni on, että noin puolet on ns kovia jätkiä. Jotka toimisi heti. Mutta vaikeatahan se on. Väitän että, tässä utopiassa, missä on 30 sukupuolta jne, sekä arvostellaan armeijan suorituskykyä ja leikitellään Suomen koskemattomuudella
ollaan jälleen vaarallisella tiellä. Moraalin rappeutuminen.

Kilttimies

Asiaa, niin Asiaa että!
Nämä matuttajapoliitikot ovat maanpettureita ihan oikeesti, valtiomuotomme on uhanalainen. Tilanteemme vertautuu sortovuosiin, jolloin suomalaisten parhaimmisto ryhtyi hätätilan edellyttämiin toimiin. En nyt manfestoi enempää, mutta kiitän niitä urheita isänmaallisia, jotka jo ovat saaneet kiihottamistuomioita ja vähintäänkin maanpettureiden maalitusta osakseen.

Anna-Maria Korhonen

En syyttäisi tästä kyllä poliisia. Pohjoismainen poliisi on koulutettu täysin toisenlaisiin olosuhteisiin, keinot ja gutsit tai resurssitkaan eivät riitä ratkomaan kehitysmaatasoista rikollisuutta. Ainoa keino puuttua Ruotsin lähiöiden ongelmiin olisi ollut ennaltaehkäisevästi rajoittaa sekä maahanmuuton määrää että sen laatua. Mikäli asioille halutaan nyt tehdä stoppi, olisi aloitettava suuren volyymin palautukset.

Kokemus

Kiitos hyvästä kommentista. Mutta. Kuten ruotsista näemme. Liian myöhäistä. Asuin itse Pariisissa. Vuosia. Siellä tulee sota. Kuten olet pääministerin kommenteista lukenut. En aliarvioi ketään tai ole alentuva. Mutta ette tajua, mitä tuleman pitää.

Suomi Finland

Vaikka sotaa ei toivo minnekään, olisi ehkä Suomen kannalta kaikkein paras, jos jossain Euroopan maassa puhkeaisi oikein kunnon konflikti, joka toisi esille ilmiön todellisen lopputuloksen. Sen jälkeen voisi olla erittäin hankalaa jatkaa täällä samaa rataa.

Siinä rapistuisi illuusio, että tulevaisuus on pelkkää ihmisoikeusjuhlaa. Kun mahdollisimman paljon väkeä saapuu maahan vieraista kulttuureista ja sopeutuminen uuteen maahan ei tapahdu, tapahtuu kulttuurien yhteentörmäys.

Olisi täysin mahdollista, että tulijat sopeutuisivat, jos heitä tulisi riittävän vähän kaikkialle. Nyt kun hekin näkevät, miten muissa maissa heidän maanmiehensä kasvattavat voimiaan, he tekevät täällä samoin. He eivät ajattele välttämättä sitä, että heidän tapansa eivät näillä leveysasteilla toimi.

Lopettakaa se lapsellinen usko

Vastaan. Ei ne sopeudu. Eikä se ole tarkoituskaan. On suorastaan naiivia ajatella niin.

mutta kun ne sopimukset...

Luultavasti Suomenkin poliittiset päättäjät toivovat, että tuo “matusota” alkaa jossakin muualla kuin meillä.
Tällöin he saisivat hyväksyttävän syyn kääntää takkinsa ja jakkunsa “rajat kiinni”-linjalle joutumatta kantamaan europetturin nilkkapantaa.

Herre Gud !

Aivan niin. Miten poliisi voisi muka onnistua sellaisessa tehtävässä mikä vaatisi armeijaa ?
Vain haavoittumisen tai kuoleman pelko rauhoittaa sellaiset levottomat sielut joiden ensimmäinen lelu oli ollut AK-47.

Daavidin poika

Mikä lienee syynä, että tuon SVT:n piti vetää Christer Pettersson tarinaansa mukaan.? Pettersson on kuitenkin ollut haudassa levolla vuodesta 2004, eli 16 v. Eikä nuo muutkaan Tukholman esikaupungit ollut sinänsä mitään ongelma-alueita tuolloin

Kyllä Petterssonin aikana ihmiset uskalsi hoitaa päivä rutiinejaan ulkosalla kulkiessaan ilman mitään pelkoa, tulla ryöstetyksi, saati sitten pysty ryöstetyksi. Pettersson oli kovan luokan rikollinen, mutta rehellinen sellainen. Yksi kokenut rikospoliisi pakinoi 1987, Pettersson ei sinänsä ole mikään uhka yhteiskunnalle, mutta kannattaa myös muistaa että ei Pettersson ole mikään “Lelu” jota potkitaan nurkasta nurkkaan.

timo

Herjaa:
This server could not prove that it is pt-media.org; its security certificate expired 29 days ago. This may be caused by a misconfiguration or an attacker intercepting your connection. Your computer’s clock is currently set to Monday, December 14, 2020. Does that look right? If not, you should correct your system’s clock and then refresh this page.

Sakke

Oi mitä on tapahtunut Sollentunalle?
Siellä tuli vietettyä 80-luvun alussa monta urheilullista sunnuntai iltapäivää Sollentuna SK:n seurassa.
Jan Hedengård passarina ja Hans Viksted hakkurina.
Ei tietokaan läpsyistä ja julkisilla voi matkustaa kaikessa rauhassa.