Skopjesta taas lentoja Turkuun, mutta keitä Suomeen oikein tulee?

Skopjesta turkuun saapuvat koronalennot ovat puhuttaneet paljon. Kukaan ei oikein tiedä, että miksi juuri Pohjois-Makedoniasta Skopjesta lennetään Turkuun.

Lennoista on esitetty monenlaisia teorioita, että juuri Skopje olisi joku transit-maa kolmansista maista edelleen Suomeen Turkuun.

Asia on melko helppo selvittää. Jotakin voidaan päätellä siitä, että mistä  saapuu lentoja Skopjeen. Makedonian lentokenttäinfon sivuilta löytyy tietoja.

Viimeisen parin vuorokauden aikana kolmansista maista ei ole saapunut yhtään lentoa ja Turkki on ainoa maa, josta Skopjeen on ylipäätään lennetty EU:n ulkopuolelta. Suurin osa Skopjeen saapuneista lennoista näyttää tulevan Belgradista, Viennasta ja Keski-Euroopan maista.

Jos Skopjesta tulisi turvapaikanhakijoita tai kiintiöpakolaisia, niin he eivät matkustaisi ensin Turkista Skopjen välilaskun kautta Suomeen, koska Turkista tulee suoria lentoja Suomeen. Sekin pitää ottaa huomioon, että ainoa lentoyhtiö, joka lentää Skopjesta Turkuun on unkarilainen halpalentoyhtiö Wizz air.

Näin ollen ainoa uskottava selitys keitä Skopjesta Suomeen tulee, niin ovat albanialaiset ja muut Balkanin maista kotoisin olevat Suomessa töissä käyvät maahanmuuttajat.

 

Subscribe
Notify of
guest
21 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Särmääjä
Särmääjä
16.12.2020 19:28

Yleensä kyllä Suomeen tulee balkanilta vaan järjestäytynyttä rikollisuutta ja muslimeja niinkun Ruotsiinkin eli tuskin se porukka juuri matuista eroo.

Rullattu
Rullattu
16.12.2020 19:32

Mutta silti kone voi olla läpsyjä täynnä sillä monen kassit ja pussit pullottaa päästä suomeen jossa alkaa olemaan jo euroopan ihanin olopaikka joka läpsylle elää kuin kroisos tekemättä ikinä töitä ja ilman pelkoa karkottamisesta vaikka olisi tehnyt raakimpia rikoksia.

seant
seant
16.12.2020 19:49

Skopjesta lauantaina 8. elokuuta Turkuun saapuneella lennolla on Pohjois-Makedonian terveysministeriön mukaan matkustanut vain kaksi pohjoismakedonialaista matkustajaa. Matkustajista 95 on saapunut Kosovon passilla, 60 Suomen passilla???, kaksi Pohjois-Makedonian passilla, yksi Albanian passilla, yksi Bulgarian, yksi Viron ja yksi Ruotsin passilla. 
Eli tällaista porukkaa. Suomen passilla suurin osa on kotona käyneitä maahanmuuttajia, niistä oli juttua valtamediassa.

Xxccx
Xxccx
17.12.2020 05:02
Vastaa...  seant

Ja kotona käydään huolimatta vakavista suosituksista, huolimatta alueen pahasta tautitilanttesta. Kouraa ohennellaan, pusuja jaetaan, huudetaan toisten naamaa vasten.

Sitten tauti leviää, koska alhainen palkka, altistava työ ja ahtaat kodit…

Tahar R. Ush
Tahar R. Ush
17.12.2020 09:15
Vastaa...  Xxccx

Vika on Suomen päättäjissä ja virkamiehissä jotka eivät estä tuollaista moraalitonta maturallia.

Ines von Anka
Ines von Anka
16.12.2020 19:51

Kuskataanko turvapaikanhakijoita tuota reittiä? Kyllähän tänäkin vuonna uusia hakemuksia on tehtailtu aika paljon, kun katsoo Migrin tilastoita. Sisäiset siirrot 2020 on Migri tahtonut jostain syystä piilottaa, eikö niitä ollut kuitenkin kohtalaisesti alkuvuodesta varsinkin? Onhan tämä kumma korona, kun kuka vaan voi loppujen lopuksia lampsia rajojen yli, näennäisesti meille kerrotaan tiukennuksista. Tunnen yhden venäläisen, joka käy jatkuvasti niin Virossa, Venäjällä ja koskaan ei kysytä yhtään mitään, ohjata yhtään minnekään. Kulkee omalla autolla. Flightradarin tilastonkin mukaan lennot ovat lähes samalla tasolla kuin ennen koronaa. Noin paljon lentoja ei sentään pelkkään rahtiin tarvita. Kumma miten Finnairiin nyt pumpataan veronmaksajien rahaa liki 0,5 mrd ja sen lentojen sanotaan olevan jotain 20-30% luokkaa vuodentakaisesta. Eikö Finnairilla mennyt huonosti jo ennen koronaakin? https://www.flightradar24.com/data/statistics ja Migri tässä: https://tilastot.migri.fi/#decisions/23330/49/2624?start=600

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
16.12.2020 20:28

Tiedä häntä, Keravan keskustassa on kyllä pyörinyt kerjäläisiä ja Ison Numeron kaupustelijoita, mutta ovatko olleet sitten pidempään.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
16.12.2020 20:34

Lisäksi 1/3 Pohjois-Makedonian väestöstä on muslimeita. 1/4 albaaneja. Espoon keskukseen tuli heti vuoden 2015 invaasion vanavedessä albaanien islamilainen kulttuurikeskus eli toisin sanoen moskeija ja koraanikoulu, jonka imaamit olivat pääasiassa somaleita ja jonka ympärillä pyöri kaikenlaista porukkaa. Joten en luottaisi näihin albaanimuslimeihin.

Mie
Mie
16.12.2020 20:30

Iltasanomat väittää tänään, että lennot Skopjesta alkavat vasta 19.12. ”Turussa Skopjen-lentojen matkustajia aletaan testata lentokentällä, kun lennot alkavat 19. joulukuuta.” Ja eikö ollut niin, että testaus on vapaaehtoista ja viimeksikin osa kieltäytyi. Selvitäpä mitä porukkaa tänne tulee/tuodaan.

Dickie
Dickie
16.12.2020 20:56

susta on tullu suvakki…ylippåäättään suomeen ei tarvita entisiä jugoja, ei serbiasta eikä bosniasta

Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
16.12.2020 21:08
Vastaa...  Admin Pt-media

Turussa Pernon telakalla paljon alihankkijoiden työntekijöitä.

Mikä pykii?
Mikä pykii?
20.12.2020 15:59
Vastaa...  Dickie

Eikä varsinkaan albaaneja.

unto
unto
17.12.2020 02:57

Etkö Pate tosiaan tiedä ketä sieltä tulee ja menee?
He ovat Meyerin/Turun telakan alihankkijoita. Ent. Jugoslavia oli yllättävän kehittynyt laivanrakentaja (esim. Amorella ja Isabella). Siellä on siis hyvää, halpaa ja ammattitaitoista TYÖVOIMAA ei läpsytysvoimaa.
No, voihan joukossa olla läpsyjäkin…. Kyllä niitä riittää joka lähtöön.

Woah
Woah
17.12.2020 04:27

Halpatyövoima kulkee sujuvasti etelän työmaille ja vähän muuallekin. Työmaathan kuulemma pysähtyisivät ilman näitä käteviä käsiä. Vapaavuorella on sormet tässäkin sopassa.Jos nuo olisvat tavallisia matkaajia, koronan levittäjäjille olisi pistetty varsin nopeasti toppi.

Klaani-importtia
Klaani-importtia
17.12.2020 08:16

Albania on Ruotsin poliisin mukaan yksi niistä maista jotka levittävät eniten klaanikulttuuria ja huumeita Pohjolaan. Muita ovat Syyria, Irak, Somalia, Iran, Afganistan jne.

On melko tyhmää että ensin otetaan maahan satoja tuhansia jeppejä ko. maista ja sitten ihmetellään huuli pyöreänä mitenkä on mahdollista että maa on täynnä klaaneeja, kunnia(tonta)kulttuuria, palkonkiheittoja, huumeita ja muuta paskaa.

Taitavat suomalaiset ja varsinkin ruotsalaiset olla maailman tyhmintä kansaa?
Kaikki muut näkevät missä mennään paitsi he!

pseudokomissaari Matubluff
pseudokomissaari Matubluff
17.12.2020 09:11

”Korona leviää Vantaalla voimakkaasti – kaupungilta tiedotustilaisuus kello 9.30”
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/e5543190-ea9e-41fa-af7a-47a08a450729

Eikös tuo jutussa mainittu Kilterin koulu ole oppilaiden taustojen perusteella ns. ”koraanikoulu”.

Kotoutus ylipäänsä on vain Maahanmuuttoteollisuuden keksimä ikiliikkuja.

Killerikoulu
Killerikoulu
17.12.2020 11:14

Onko se Kilterin koulu vai Killerin koulu?

jävlaskit
jävlaskit
17.12.2020 17:10

Junes pyysi Turkulaisia VihapuheFM kuuntelijoita menemään kuvaamaan koneen tuloa Turkuun ja joku sieltä laittoi skriimiä. Löytynee vieläkin youtubesta. Ei kovin tummia olleet tulijat, mutta paljon oli tulijoilla pieniä lapsia mukana.
Eli kyllä mä ulkomaalaisduunareita (tai voivat olla työttömiäkin) perheineen sanoisin heidän olleen.

Ilkka Määttä
Ilkka Määttä
8.1.2021 05:32
Vastaa...  jävlaskit

Voi Suomi raukkaa, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät !