Koronaharhaatikoilla kilahti hoosiannamittari kaakkoon sosiaalisessa mediassa leviävän filminpätkän myötä, jossa yhdysvaltalainen sairaanhoitaja Tiffany Dover pyörtyy muutama minuutti sen jälkeen kun hän on saanut koronarokotepiikin.
Kun näin ensimmäisen kerran filmin rokoteharhaatikkojen saatesanoilla, niin ensimmäisenä tulikin lähinnä mieleen, että kuinka epärehellisiä ihmisiä sitä voikaan olla. Näin estoitta he käyttävät mitä tahansa ”todistetta” hyväkseen edistääkseen omaa harhaista asiaansa.
Nimittäin, Tiffanu Dover ei pyörtynyt sen takia, että hän sai koronarokotteen. Pyörtymisen syy ei siis ollut se, että rokoteneste alkoi jylläämään kehossa ja se aiheutti pyörtymisen.
Erilaisten rokotusten yhteydessä on mahdollista, että ihminen saattaa pyörtyä. Itsekin ”kylmähikoilen” kun piikki työnnetään ihon alle. Doverin tapauksessa kyse oli samantapaisesta asiasta. Dover kertoo, että hetkittäinen kipupiikki saattaa saada hänet pyörtymään. Viimeisen kuuden viikon aikana hän on omien sanojensa mukaan pyörtynyt kuusi kertaa.
Asiasta kertoo mm. Reuters.
On jo aikaisemmin ollutkin tiedossa, että rokotehörhöt ovat hyvin epärehellistä porukkaa. Aikaisemmin harhaatikot levittivät kummallista juttua Tanskan rokotelain torppaamisesta. Tarinan mukaan maassa muka olisi suurten mielenosoitusten takia peruttu ko. rokotelaki.
–———
HUOM! On niin kaunis ja hienon rauhallinen sunnuntaipäivä, että en pilaa päivää päästämällä eetterin harhaista sössötystä. Siksipä sensuurisormi on nyt herkässä.

Mää sanoin, että on niin kaunis päivä, että en pilaa päivää kuuntelemalla sössötystä.
PT-media = valemedia. Muka vaihtoehtomedia, pah. Kaikki mediat, joissa haukutaan ja pilkataan vaihtoehtoisia mielipiteitä ovat valemedioita ja kommarimedioita. Näköjään myös tämä PT-media. Ei eroa mitenkkään YLEn tai HS:n linjasta. Ei jatkoon.
Vaikka Pt-media on eräänlainen vaihtoehtoinen media, niin se ei tarkoita sitä että täällä nieltäisiin kaikki vitun typerät harhat kyseenalaistamatta.
Ota vaan PT se koronarokote jos siltä tuntuu. Mutta miksi pilkkaat niitä, jotka eivät rokotetta halua ottaa?
Itse sain jäykkäkouristusrokotteen kylkiäisenä psoriasiksen ja hepatiitti-piikin jälkeen iski selkärankareuma. Molemmat autoimmuunisairauksia. Älä siis tule mulle lässyttämään jostain hörhöilystä.
Ja korona-rokote on potenssiin kymmenen riskien määrässä verrattuna muihin rokotteisiin.
Rokote ei koronatapauksessa nyt ole mikään sellainen juttu, että ”Kun se ei tunnut kivalta niin en ota sitä”. Jos et tätä ymmärrä, älä kommentoi koko asiaa ja ole hiljaa.
Tätä just tarkoitin aiemmin kommentillani ”näitä on mukava lueskella kun…” jne. Aikoinaan sikapiikin jonottajat tappelivat ja kinastelivat jonoissa. Siihen on kuulemma nyt varauduttu jotenkin, mutta kuitenki kylmää sisuksiani nää piikin perässä juoksijat, kun media on valmiiks peloitellu ravoille asti. Tärkeintä on vapaus ottaa tai olla ottamatta piikki, ilman vauhkoilua. Lukekaa ihmiset lääkärikirjaa, niin toteat itsessäsi lisää tauteja, tavattiin ennen sanoa.
Sääkään et ymmärrä sitä asiaa, että koronassa ei ole kyse sinusta ja sinun vapaudesta.
Höpö höpö
Eihän ruottissakaan mikään korona ongelma ole.
Hommat toimis ihan ok. Osa sairastaa ja osa kanttuvei
Se on elämää.
Nyt vaan tehty koronasta ruotsissakin ongelma.
Paras vaa ku sairaus menis omalla painollaan
Jokainen vastais ittestään .
Asun muuten iteki ruottissa.
Prosenttualisesti matut kärsii eniten. Joten korona
Eduksi . Toki omiakin tappioita tulee mutta se on hinta
Mikä kannattaa maksaa.
Kaikki koronatoimet maksaa liikaa. Ja haittaa enempi
Ihan oikeilla jäljillä trump. Hoito ei saa olla pahempi kuin
Tauti
TÄä oli kans ihan hyvä mielipide. Olen samaa mieltä, että se joka saa viruksen, syyttäkööt itseään. TOivottavasti sinunkin kaikki suvun vanhukset saa koronan niin on enempi tiedossa perintöä.
Tuttu ystäväni sai sikapiikistä ms:ssän
Niih.. valtamedia valehtelee. Agendansa puolesta.
Miksi rokotevastaiset ei saisi liioitella ja valehdella.
Niillähän on rokotevastainen agenda.
Paavo voi yrittää puhua totta. Ja ottaa selvää asioista
Mikä on valtava haaste. Koska lähteitä on monia ja
Jokainen lähde puhuu oman agendasa puolesta.
Semmoinen tää mailma ny vaan on.
Eihän ne rokotevastaisetkaan varmaan ite usko kaikkiin
Omiin juttuihinsa. Kuten ei valtamedian toimittajajatkaan
Ei ne niin tyhmiä ole. Tuskin putinkaan lukee pravdasta
Päivän uutisia, lukee uutiset muista lähteistä.
Ite olen nyt rokotevastainen, korona rokotteeseen, toki
Ei ole sen kummempaa syytä. En vaan ota. Ihan sama
Mitä kirjoittavat. Ihan itseppäisyyttäni päätin kostoksi näin.
Minun päätäni ei voi mikään fakta muuttaa koska ei ole mitään
Oikeata syytäkään miksi en ota. Niin olosuhteet ei voi muutua.
Valtamedia keksii omia juttuja, se on selvä. Ja olen kai minäkin niistä tarinoista kirjoittanut vuosia.
Mutta se ei poissulje sitä, että pahimmat koronatollot keksivät ihan samanlaisia tarinoita rokotteista ja itse koronasta. Siellä rokotevastaisten piirissä ei ole MINKÄÄNLAISTA KRIITTISYYTTÄ. Ei sitten pienintäkään.
Sikainfluessarokorteesta tuli vaan narkolepsia ja nykyisistä koronarokotteistakaan tiedemiehet eivät ole yhtä mieltä, lisää pitäisi tutkia ennen kuin niitä aletaan ihmisille antamaan. Itse en ota, enkä lupaa laittaa omille lapsillekkaan.
Koronasta itseasiassa on ollut hyötyä ihmisille, sen jälkeen kun tämä vouhotus alkoi niin kukaan ei ole kuollut tavalliseen kausiflunssaan vaan kaikki on koronaan tietysti. Haiskahtaa vähän sille itselleen.
Tässä oli sellainen tyypillinen vale, jota tuutataan eetteriin koronaharhaatikkojen toimesta.