Solnan hautausmaalla silmitöntä ilkivaltaa, yli 300 hautakiveä nurin

Torstain ja perjantain välisenä yönä Solnan hautausmaa joutui taas kerran massiivisen ilkivallan kohteeksi. Hautausmaalla kaadettiin yli 300 hautakiveä.

Tihulainen on urakoinut paikalla useita tunteja, sillä ihan pikku hetkessä tuollaista määrää hautakiviä ei saada kaadettua. Sama hautausmaa joutui ilkivallan kohteeksi viimeksi 13.12. kun silloin kaadettiin kolmisenkymmentä hautakiveä. Näyttää, että jollakulla on todella antipatioita hautausmaata kohtaan.

Poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa tekijöistä, joten ei kannata tehdä vielä mitään hätäisiä johtopäätöksiä.

Alla filmiä paikanpäältä.

 

Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
kuvaortikon
kuvaortikon
20.12.2020 14:19

Koska on olemassa esimerkiksi riistakameroita niin ennen pitkää ruvetaan varmasti asentamaan enenevässä määrin kaikenlaisia vandaalikameroita. Laillisia ja laittomia.

kanander
20.12.2020 14:39

Meneekö sensuurista läpi ounastelu, että tekijät ovat nuoria miehiä. On tällaista tapahtunut Suomessakin ihan paikkakuntalaisten toimesta.

Rullattu
Rullattu
20.12.2020 15:26

Risukinttuiset saatanistit tehneet ainostaan sitä mitä osaavat.

Prozac
Prozac
20.12.2020 16:32
Vastaa...  Rullattu

Voisin kuvitella satanisteille eläviäkin härnättäviä siellä ruotsissa. Tosin siinä voi olla oma henkikin katkolla. Ja eihän se korppi korpin silmää noki.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
20.12.2020 17:08
Vastaa...  Prozac

Satanismi ja saatananpalvonta ovat kaksi aivan eri asiaa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Satanismi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saatananpalvonta

Ero on sama kuin psykopaatilla ja psykootikolla.

Prozac
Prozac
20.12.2020 18:05
Vastaa...  Qroquius Kad

No kummatkohan heistä ovat innokkaampia hautakivien kaatajia? Ja miksi hautakivet niin kovin haittaavat? Sekopäitten hommaa jokatapauksessa.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
20.12.2020 20:01
Vastaa...  Prozac

Saatananpalvojat kaatavat hautakiviä ja tekevät muuta epäkristilistä syistä, jotka tulevat ilmi asianomaisesta linkistä.

Satanistit eivät kaatele hautakiviä lainkaan syistä, jotka tulevat ilmi asianomaisesta linkistä.

Tämäkin asia olisi selvinnyt vain kahdella klikkauksella.

Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä
Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä
20.12.2020 21:07
Vastaa...  Qroquius Kad

Niin no, Raamatun mukaan jokainen ihminen, joka ei usko Jeesukseen ja tee parannusta elämässään ja käänny pois synnistä, on saatanan ja synnin orja.

Ihmisen sielu on siis kuolleessa tilassa ja matkalla helvettiin – niin kauan kunnes ihminen syntyy uudesti ylhäältä = tunnustaa syntisyytensä, pyytää Jumalalta syntejä anteeksi, tunnustaa Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajaksi ja pyytää Jeesusta sydämeen asumaan.

Uskoontulo on Jumalan ilmainen lahja eikä vaadi mitään hyviä tekoja tms., kuten uskonnot vaativat ja orjuuttavat ihmistä. Ihmisen osa on ainoastaan uskoa ja ottaa pelastus vastaan. Jumala lupaa Sanassaan antaa voiman elämän muutokseen.

Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut; niin myös perhekuntasi.

Jeesus itse sanoo: ”Minä ole Tie ja Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
21.12.2020 00:41

Ei kuulemma Raamatussa lue Helvetistä mitään. Kadotus siellä taisi olla, mutta se voi tarkoittaa, että katoat.

Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä
Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä
21.12.2020 01:26
Vastaa...  Fatwantarkistaja

Herra Jeesus sanoo Raamatun mukaan näin viimeisellä tuomiolla:

Matt 25:
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ‘Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.’
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: ‘Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?’
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ‘Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’.
46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Esim. tässä Raamatun kohdassa mainitaan helvetti:

Mark 9:
43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.
44 Missä heidän matonsa ei kuole ja eikä tuli sammu.
45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin.
47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

Helvetti on ikuisen kärsimyksen paikka:

Matt 13:
36 Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon lusteesta”.
37 Niin hän vastasi ja sanoi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
43 Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.
44 ¶ Taivasten valtakunta on peltoon kätketyn aarteen kaltainen, jonka mies löysi ja kätki; ja siitä iloissaan hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen pellon.
45 Vielä taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä,
46 ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen.
47 Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja.
48 Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois.
49 Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista
50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Joka uskoo Jeesukseen, se pelastuu. Mutta joka ei usko se tuomitaan:

Joh 3:
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa
tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.”

Rakas ystävä, valitse elämä, valitse Jeesus.

Prozac
Prozac
20.12.2020 16:27

Piru kun ei saa olla haudassakaan rauhassa.

Sam Colt
Sam Colt
20.12.2020 17:34

Kiinnostaisi sekin, mitä yhteistä on noilla kaadetuilla kivillä? Siis nimillä, joita niissä on.
Vaikeata kuvitella se tyydytys, minkä moinen vandalismi tuottaa.

Kilttimies
Kilttimies
21.12.2020 02:05

Mikäli tuon tekee soolona, voi siihen tunnin saada tärväytymään, mutta henkilöautollinen hyväkuntoisia miehiä ei kauaa tuossa vanhene. Roudattomassa multamaassa tököttävän keskiverto hautakiven kumoamiseen ei kummoista voimaa vaadita, voi kupsahtaa jalalla yläreunasta töytäisemällä.

”Poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa tekijöistä, joten ei kannata tehdä vielä mitään hätäisiä johtopäätöksiä”

Sataanistit näitä ovat tiettävästi harrastaneet, mutta niillä ei riitä hampputervaisten keuhkojen kapasiteeetti noin kookkaan alueeen kävelemiseen, puhumattakaan duunaamisesta. Vääräuskoisten hutojen häpäisyä sopii funtsia motiiviksi, tai sitten sitä satanismia.

Ja voip olla savolaisrassismiakin.

Polttohautaus
Polttohautaus
21.12.2020 03:54

Pian ne kaivat ruumiit maasta ja häpäisevät ne näyttävästi ja kaikki sen jälkeen someen.

trackback

[…] Solnan hautausmaalla silmitöntä ilkivaltaa, yli 300 hautakiveä nurin […]