
Suomessa ja Ruotsissa on ollut viime päivien aikana ainakin yksi yhteinen puheenaihe: isis-naiset. Suomessa ne ovat isis-sannoja, ruotsissa isis-ruotsalaisia.
Ainoa ero valtamedioiden aiheen käsittelyssä maiden välillä on ollut se, että suomessa isis-palaajien yhteyteen yritetään väen väkisin liittää ”kantasuomalainen Sanna”, nimi muutettu kuuteen kertaan kun taas Ruotsissa puhutaan isis-ruotsalaisista eli på svenska is-svenskar.
Asiaa voidaan pohtia usealta eri kantilta. Tuonpa tässä esille pari seikkaa, joista en ole nähnyt puhuttavan oikeastaan missään. Mielestäni ne ovat kuitenkin tärkeitä pointteja.
Mitkä ovat olleet isikeen lähteneiden useimmiten uusruotsalaisten tai -suomalaisten motiivit? Motiivin pohtiminen on kaikkein oleellisinta. Niin isis-asioissa, rikoksissa kuin monissa muissakin asioissa. He ovat lähteneet isikseen siksi, että sinne on kuviteltu perustettavan islamilainen kalifaatti. Kalifaatti taas on muslimien islamilainen paratiisi, jossa ei esiinny vääräuskoisuutta ja jossa eletään puhtaimmillaan kuten koraanissa sanotaan, ja kuten profeetta Muhammed on aikoinaan elänyt.
Valtamedia yrittää nostaa isis-jihadisteista esille marginaaliin kuuluvia kantalaisia; Ruotsissa Michael Skråmon ja Suomessa Isis-Sannan. Näillä muutamalla yksittäisillä kantalaisilla ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta, sillä kuten sanoin, he ovat marginaaliporukkaa. Ylivoimaisesti suurin osa isikseen lähteneistä on kotoisin islamilaisesta maailmasta Afrikasta ja Lähi-idästä. He ovat asuneet Euroopassa, jotkut vuosia, jotkut vähemmän aikaa ja jotkut ovat ns. toisen polven maahanmuuttajia.
Joku pälli itseään etsivä kantalainen voi siinä itsensä etsiskelyn lomassa hurahtaa johonkin islamiin ja lähteä kalifaattiin, tai kuten mihin tahansa lahkoon, mielenterveysongelmiensa pohjalta. Mutta nämä islamilaisesta maailmasta tulleet henkilöt eivät ole mitään sellaisia länsimaisia pällejä itsensä etsiskelijöitä, vaan he tuntevat islamin ja koraanin läpikotaisin. He tuntevat ja tietävät mitä islamilaisessa maailmassa tapahtuu. Heille kalifaatti ei ole ollut mitään itsensä etsiskelyä vaan idea uudesta uljaasta maailmasta, jossa islam on vallalla ja vääräuskoisten päillä pelataan jalkapalloa. Koko islamin idea on tämä. Tehdä maailmasta yksi islamilainen kalifaatti, jossa ei ole vääräuskoisuutta.
Se mikä tässä on huomionarvoista niin on se, että heidät, eli islamilaisesta maailmasta tulleet henkilöt, on otettu vastaan Pohjolaan ja Eurooppaan sen takia, että he ovat muka paenneet islamilaista terroria. Jos heidät on siis otettu vastaan pakolaisina juuri tämä islamilaisuuden takia, niin miksi he ovat palanneet siihen lähtötilanteeseen, josta heidän mukapakolaisuus alkoi?
Toinen tärkeä seikka on se, että kun isis-naiset saapuvat takaisin ”kotiin”, niin hylkäävätkö he islamin ja islamin tunnukset? Jos normaali ihminen tajuaa, että on harhautunut todella pahasti jonkun saatanallisen lahkon syövereihin, niin on oletettavaa, että ihminen ensimmäisenä riisuu kaikki tämän lahkon tunnukset ja uniformut.
Kuvitellaan ihminen, joka on ollut joku x-ismin palvoja ja vähän paloitellut siinä sivussa ihmisiä. Kun tai jos ihminen tajuaa, että tulipa hups tehtyä virhe, niin palaako hän vankilasta siviilielämään ne samat x-ismin tunnukset päällänsä, joita hän kantoi silloin kun oli pahimmillaan x-ismin kourissa? Tuskinpa. Ihminen pyrkii irtaantumaan lahkosta ja kaikesta sen tunnuksista ja palaamaan takaisin ”normaaliin” elämään. Ennen kaikkea välttämään kaikkea tunnuksellisuutta, joka liittyy siihen elämän aikaan, kun ihminen oli harhaantunut.
Mutta mitä tekevät isis-naiset? He palaavat ”kotikonnuille” täydessä sotisopassa, uniformu päällänsä viimeistä kasvonpiirrettä myöten peitettynä. Niin kuin kunnon isis-naisen kuuluukin, niinkuin kunnon musliminaisen kuuluukin. Pt-median tuntema Ruotsin Maahanuuttoviraston virkailija kertoo, että kaikki Ruotsiin tulleet isis-naiset ovat tulleet paluulennolla täydessä islamilaisessa tällingissä. Hän kertoo, että jos naiset olisivat olleet helpottuneita siitä, että ovat saaneet palata ”kotiin” ja ”vapauteen”, niin viimeistään lentokentällä säkki olisi lähtenyt päästä. Mutta yksikään ei tee niin. He päinvastoin haluavat pitää islamiin liittyvät säkit päällänsä ja osoittaa kanssaihmisille, että ovat aitomuslimeja.
Yksikään isiksestä Eurooppaan palannut isis-nainen ei ole heittänyt tunnuksellisuutta pois vaan päinvastoin, he ovat kantaneet ylpeänä niitä tunnuksia, joita isiksessäkin on vaadittu.
Näin ollen, jos isiksestä palaavien henkilöiden vaarallisuutta voidaan arvioida, niin ensimmäinen kriteeri olisi se, että kantavatko he jatkossa sotilasuniformua vai eivät?
Aika oleellinen kysyys.