Sitä on taas pyhät edessä, joten hyvät joulut kaikille. Itse vetäydyn nyt saunaan kaljaämpärin kanssa ja vedän hirvittävän kaljakumaran. Olen asunut ulkomailla parikymmentä vuotta, mutta ensimmäinen joulu kun en matkustanut Suomeen vanhempieni luokse. Koronatilanteen takia ei ole mitään järkeä matkustella ympäriinsä varsinkin kun sukulaiset ovat vanhempaa porukkaa.
Matkustelen Suomeen joskus tammikuussa, kunhan jouluruuhka on ohi. Tukholmassa on kyllä ihan kuin kesäkeli. Mittarissa +7 astetta eikä lumesta ole ollut tietoakaan. Mälarenissa vesikin on ihan kuin kesäkeleillä, että taidanpa saunasta vetäistä pienet pulikoinnit. Viimeksi olen uinut tuossa järvessä muutama vuosi sitten talvella, kun pilkkireissulla tipuin avantoon. Onneksi oli naskalit kaulassa niin pääsin avannosta ylös.
Älkää ryypätkö liikaa ja hyvät pyhät.