Miikka Mustonen vs. isis-naiset

Silloin tällöin nousee esille vertaus suomalaisen Miikka Mustosen ja isis-naisten välillä. Onko vertailu relevanttia? Mielestäni on.

Miikka Mustonen oli suomalainen mies, joka joutui Thaimaassa vaikeuksiin saadessaan skorpionin piston. Tapatuma sattui vuoden 2019 kesällä.

Skorpionin piston myötä Mustosen terveydentilanne paheni ja muuttui sellaiseksi sairaudeksi, joka lopulta oli hänelle kuolemaksi. Mustonen yritti lentää omatoimisesti Suomeen hoitoon, mutta lentoyhtiö kieltäytyi ottamasta häntä kyytiin vedoten jonkinlaiseen vastuuseen. Yhtiö ei toisin sanoen halunut ottaa vastuuta mahdollisesta tilanteesta, että Mustosen tila olisi pitkän lentomatkan aikana huonontunut.

Tämän jälkeen eri toimijat yrittivät vedota mm. Suomen hallitukseen, että Mustonen saataisiin Thaimaasta Suomeen. Valtiovalta eikä ulkoministeriö kuitenkaan tehnyt mitään Mustosen Suomeen saamiseksi.

Monet eri tahot vetosivat siihen, että Mustosella ei ollut matkavakuutusta. Jos olisi ollut, hän olisi luultavasti saanut vakuutuksen piikkiin sairaanhoitolennon Suomeen. Mutta kun ei ollut, niin ei saatu myöskään lentoa.

 

Onko isis-naisilla matkavakuutusta? Sellaista matkavakuutusta, joka korvaa lennot vapaaehtoisesti lahtihommiin lähteneiden kotiinpaluun?

Vastaus on, että ei tietenkään ole. Mustonen ei ollut mikään rikollinen eikä hän ollut mikään ”moraaliton” toimija. Hän oli vain mies, joka sattui oleskelemaan Thaimaassa ja sattui saamaan skoprionin piston. Epäonnekseen hän ei ollut ottanut matkavakuutusta tai se oli mennyt vanhaksi. Mutta hän oli Thaimaassa ihan laillisesti eikä oleskelussa ollut mitään sellaista, jota voidaan kyseenalaistaa.

Sen sijaan isis-naisten oleskelu Syyriassa voidaan asettaa kymmenien kysymysten alle. He lähtivät isikseen, tiesivät tasan tarkkaan mitä siellä tapahtuu ja olivat perillä vääräuskoisten lahtaamisessa. Jotkut kotiin palaavat isis-naiset ovat aivan varmasti tappaneet itsekin vääräuskoisia. Jos eivät, niin esimerkiksi monet Ruotsiin tulleet naiset ovat myyneet tyttölapsia isis-miehille pantavaksi. Ihan samalla tavalla ne Suomeenkin tulleet isis-naiset ovat olleet mukana aivan samoissa asioissa kuin Ruotsiin tulleet uskonsisarensa.

Mutta nyt sitten yhtäkkiä Suomi ja Ruotsi haluaa auttaa näitä maanpettureita takaisn normaaliin elämään. Nuo naiset ovat oikeasti ihmiskunnan saastaa, Mustonen taas oli normaali tavallinen mies. Jostain syystä hallitukset haluavat auttaa näitä saastoja, mutta tavallista jantteria, joka joutui tahtomattaan vaikeuksiin, ei haluttu auttaa.

On siis aivan käsittämätöntä, että hallituksilla on nyt niin kova himo olla ”auttavaisia”, mutta silloin kun olisi pitänyt auttaa oikeasti apua tarvitsevaa, niin hänet jätettiin oman onnensa nojaan kuolemaan.

 

Subscribe
Notify of
guest
38 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Aappa
Aappa
23.12.2020 18:01

Ylen asiantuntijakin höpötteli jotain kasvatustieteellisiä ikään kuin vakavissaan, miten ne lapsetkin sitten paapotaan tavallisiksi suomalaisiksi. Voi olla erikoisempi terapiointiprosessi. Ei ainakaan kannata kääntää selkää niille.

Toivottakaa tervetulleeksi hassan.
Toivottakaa tervetulleeksi hassan.
23.12.2020 19:56
Vastaa...  Aappa

Juu. Ja kun päiväkodeissa on niitä partalapsia jo ollut sekä ala-ssteilla jne, ovat kokemukset suvakeilla ” positiivisia”. Siitä sitten vaan terroristileireillä kasvatetut mussukat vaikkapa 7 luokalle muutaman viikon halauksien jälkeen luokkaan istumaan vaikkapa vaalea kutrisen liisa-marin viereen. Ja antero jonka takana istuu hassan, on iloissaan monikulttuurisesta värinästä. Varsinkin puukässä tunneilla. Tai köksän tunneilla.

Tarkistaako kukaan mitä tulee putken päästä?
Tarkistaako kukaan mitä tulee putken päästä?
23.12.2020 22:59
Vastaa...  Aappa

Mohamed Eno on varmaan parasta mitä vihreät ovat pieraisseet pitkään aikaan kotouttamisputkestaan.

Ai niin… sehän juuri tuomittiin järkyttävän useista lastenraiskauksista yli 10-vuotiseen vankeuteen.

Nohh…meillä vihreillä ei olla niin nokonuukia ja Sannakin ymmärtää.

Ei se muuten olisi Anttia laittanu perustuslakivaliokunnan johtoon…

Tulemme vastaan te mussukat
Tulemme vastaan te mussukat
23.12.2020 23:08

No niinpä. Näitä pedareita riittää. Ja saapa nähdä muuten miten äännestetään siitä, että ikärajaa lasketaan 12 v. Kannattaa tarkkailla asiaa.

mokuhoax
mokuhoax
25.12.2020 15:54

Eno, rauhantekijä, lelusalakuljettaja, sipilän ”Firas”, palefacen taustahyppijä, korvaus-Said. jne,,,… Liskojen lista on loputon.

farbror Trollvägg
farbror Trollvägg
25.12.2020 15:50
Vastaa...  Aappa

Teoriassa voisi onnistua kuten kallonkutistajat esittää. Siihen tarvittavia resursseja on kuitenkin saatavissa vain ottamalla niitä pois muilta ongelmanuorilta.

Rullattu
Rullattu
23.12.2020 18:10

En ole tosiaan niitä ihmisiä joita netissä tai ”oikessa” elämässä kutsuttaisiin harhaatikoiksi, mutta silti voi nykymenoa suomessa ja maailmalla sanoa kaikkea muuta kun normaalisi, joku suunnitelma on tehty mikiskä etenkin euroopan pitää muuttua.

Mutta hyvät joulut kaikille, etenkin patelle.t
Vaikka en kaikesta ole ollut samaa mieltä, siitä paska, sillä mitä olisi elämä jos kaikki olisi joka asiasta samaa mieltä.

juha II
juha II
23.12.2020 18:45

Tästä murhasta vastanneet Finnair, viranomaiset ja Suomen retardi hallitus on vedettävä edesvastuuseen. Murha EI vanhene koskaan eikä Suomen kansan tiedostava osa unohda KOSKAAN!!!

Gram
Gram
24.12.2020 03:26
Vastaa...  juha II

Fiskars, Finlayson, Fatzer ja nykyään myös Finnair.

tulitikkutyttö
tulitikkutyttö
24.12.2020 05:17
Vastaa...  juha II

Tuo ”tiedostava” oli aikanaan stallareiden liturgian yksi ärsyttävimmistä termeistä, toinen oli ”edistyksellinen”. Me peruskoulua käymättömät vanhemmat ihmiset muistamme nuo hyvin ja aina pistävät silmään. Mutta monista Agit Propin kappaleista saisi pienillä muutoksilla aivan vastakkaisia ja nykyaikaan hyvin sopivia kappaleita, ja ainakin ”Oppimisen ylistys” sopisi sellaisenaan. Saattaisi punavihreitä vituttaa aika raskaasti.

naapurineljännes
naapurineljännes
26.12.2020 05:19
Vastaa...  tulitikkutyttö

Suomen politiikassa oli tuolloin mukana henkilöitä jotka määrittelivät itsensä ”maolaisiksi” tai ”stalinisteiksi”.
Vastaavasti ”hitleristejä” ei kuitenkaan näkynyt, kukaties siksi, ettei heidän esikuvansa päässyt kansanmurhaajana lähellekään noita kahta.

rellinen
rellinen
24.12.2020 12:43
Vastaa...  juha II

Tarkoituksellinen heitteillejättö, kuolemantuottamus ja murha. Sellainen ”armas kotimaa”.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
23.12.2020 19:43

Niin, ehkä ISIS-naiset ovat tehneet jollekulle palveluksen suurvaltapelissä. Ehkä heitä voidaan käyttää vielä jossakin hyväksi, vaikkapa monikulttuurisuuden mannekiineina, jos heidän kohduistaan ei ole enää kantamaan islamin maailmanvalloitusarmeijaa.

Miikka Mustonen oli vain tavallinen veronmaksaja ja tarvittaessa tykinruokaa.

Cmoon yksi drinkki
Cmoon yksi drinkki
24.12.2020 00:50

No näinhän se on. Muistan omaisten tuskan. Vaikka en sitä tajuakkaan. Mutta oma tuskani oli tai on sellainen, että olin mukava maailmaa nähnyt symppis. Olin todella suvaitsevsinen tavallinen treelta oleva juntti. Kunnes sain mahdollisuuden nähdä maailmaa. Silmät aukesivat. Pitemmittä puheitta, tuli nähtyä se, mikä skandinaviaa odottaa. Ja kun vaimoni sai kohtelua tyrmäystippojen kautta via kolmansista maista, munun suvaitsevaisuus loppui siihen.

Cmoon yksi drinkki
Cmoon yksi drinkki
24.12.2020 01:13

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta sanotaan näin, että tuo turmäys tippa jne tuhosi perheen. Uskokaa tai älkää.

Cmoon yksi drinkki
Cmoon yksi drinkki
24.12.2020 01:51
Vastaa...  Admin Pt-media

Jaaha. Paavo. Mitäs tarkoitat? Jos minä sellaista väität edesmeneestä vaimostsni, miten tiesit sekoittaa ex vaimoni tähän aarnioon. Onko jotain mistä en tiennyt kaiken muun lisäksi? Kyllä minä tiedän. Se on pettänyt minua. Ryyppään täällä glögiä. Ainoat jotka uskovat. Ovat lapset. Niisk.

Gram
Gram
24.12.2020 03:28
Vastaa...  Admin Pt-media

Olet itse tietoinen, vuoden -77 Vuoden Poliisista, ja olet kirjoittanutkin hänestä.
Suuri yleisö ei hänestä muista mitään.

Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
23.12.2020 19:46

Väärä tausta Miikkalla , S.O.O. Haistakaa vihervammaisto joulun kunniaksi pitkä p..ska.

Pottunokka
Pottunokka
23.12.2020 19:59

Ja oikein aromikasta sellaista.

rellinen
rellinen
23.12.2020 21:15

Punamafia teki varoittavan esimerkin.

Sam Colt
Sam Colt
23.12.2020 20:48

Ei kysytty matkavakuutuksia niiltäkään suomalaisilta, jotka lennätettiin tsunamin jälkeen Suomeen 2004. Matkatavaravakuutuksesta kyllä poikkeuksellisesti vastoin vakuutusehtoja maksettiin aallon tuhoama omaisuus.

Juha 06
Juha 06
23.12.2020 21:52

Tästä vertailusta hallitus ei pääse millään selityksellä yli eikä ympäri. Suomalaista turistia ei haluttu pelastaa Suomeen saamaan elintärkeää hoitoa, mutta Isis-murhaajajärjestöön lähteneet ämmät kakaroineen haluttiin tuoda diplomaattikoneella Suomeen saamaan kaikki mahdolliset palvelut ja loppuelämän elatus.

Tässä ei ole kyse siitä että hallituksen kädet olisivat olleet jotenkin oikeudellisesti tmv. tavalla sidotut tämän suomalaismiehen tapauksessa. Tässä ei ole myöskään kyse siitä että nyt nämä ”suomalaiset” haluttiin hyvää hyvyyttään hakea Suomeen.

Tässä on kyse on siitä että kumpi näistä tapauksista palvelee hallituksellemme – kyllä – maamme ulkopuolisten tahojen määräämiä tavoitteita paremmin: tavallinen kantasuomalainen vai islamistiperheet.

SDP Vihreä Suomi on sadismia suomalaisia kohtaan
SDP Vihreä Suomi on sadismia suomalaisia kohtaan
23.12.2020 22:56

Miikka (lepää rauhassa) sai kokea mitä on olla suomalainen nykyisessä persreikävaltiossa nimeltä Suomi.

Paremmassa ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa nyky-Suomessa arvostetaan kurkunkatkoja filosofiaa ja jos edistät raiskauksia ja jesidien orjuuttamista, niin saat siitä lisäpisteitä ja tienaat itsellesi vankilasta vapaa -kortin, sekä charterlennon veronmaksajien laskuun Suomeen kaikkine etuineen.

Vip parempaan muslimin palvontaab
Vip parempaan muslimin palvontaab
23.12.2020 23:55

Kyllä. Ja saat kansalaisuuden joka suojelee. Eli arvostettu suomen passi. Toistaiseksi. Ja miettikää nyt, miten joistain huumekauppiaista on tehty ns julkkiksia. Ja sitten isis terroristeista hätää kärsiviä äitejä. Jotka ovat naittaneet alaikäisiä tyttäriään naitaviksi. Sekä osallistuneet julmuuksiin.. vaikka tässä levyä toistetaan, niin jos minä tekisin isänä vastaavaa, niin minut olisi jo niitattu. Esim sukulaiset. Tai vaimon veljet.

Särmääjä
Särmääjä
24.12.2020 04:40

Mustonen oli myös poliittisesti epätoivotumpi henkilö takasin Suomeen kun ihanat kalifaattilaiset joiden tuonti tuo vihreille varsinkin lisää rispektiä heidän äänestäjäkunnalta ja saatto olla ihan sen puolueen ministerien yksiä tärpeimpiä projekteja elokapapinan ja palautusten pysäyttämisen lisäksi.

Vakuutus tai ei
Vakuutus tai ei
24.12.2020 07:41

Hallituksen toimia seuratessa olen tullut siihen uskoon että meillä on maailman kallein lastentarha. Opposition yritykset hillitä räävitöntä menoa ammutaan alas.
Henkiset keskenkasvuiset hallituksen jäsenet ihailevat niitä jotka uskaltavat terrorisoida maan hiljaisia eli naisia ja lapsia, tuntuvat niin omilta.

Julkisuudessa on esitetty suunnitelma pienituloisten verorasituksen kasvusta, kun on köyhä ja kohta myös sairas ei jaksa olla kiinnostunut päättäjien suhmuroinnista.

Miika Mustosen heitteillejättö kasvatti ärtymystä, eikö enää ole vastuuta omista kansalaisista. Missä oli Haavisto?

Joulupakki
Joulupakki
24.12.2020 07:52

Mustonen ei ollut homo, eikä pitänyt maahantunkeutujista joten Haavisto päätti antaa Mustosen kuolla. Mutta ei ennen pitkittinyttä kärsimystä. Haavisto nukkuu yönsä hyvin, vasemmistolaista kun ei moraali hetkauta.

Leijonastetsoni
Leijonastetsoni
25.12.2020 11:18
Vastaa...  Joulupakki

Niinpä. Palveluksistaan normaalin yhteiskunnan tuhoamisesta tuo
håmppeli saanee ruskean reiän ritarikunnan ensimmäisen luokan ansiomerkin vihreillä dildoilla.

Keba99
Keba99
24.12.2020 09:32

Pointti miksi Finnair ei ottanut kyytiin. Sen päätöksen teki finnairin ylin lentämisestä päättävä henkilö /taho. Jos olisi jouduttu välilasku tekemään. Välilasku Airbus 350/330 koneella kestää noin 2 h minimissään ( laskeutumistarkastukset koneelle jne) miehistön työtunnit ois paukkuneet yli rajan, ja uusi miehistö pitänyt lennättää Helsingistä. ( myöskään ihan jokaisella kentällä ei ole mekaanikkoja saatavilla, jotka voivat kyseiselle konetyypille tehdä tarkastuksen) myös koneen laskutumismaksut/ extra bensa nousuun olisi maksanut 10.000€ min. Lisäksi matkustajille olisi pitänyt antaa 600€ hyvitys myöhästymisestä. Koneen myöhästyminen olisi helposti myöhästyttänyt koneen seuraavaa reittiä myös eli todennäköisesti ois korvauksia pitänyt maksaa siitäkin. Heidän ajatuksensa oli että henkilön on parempi olla Thaimaassa sairaalassa hoidossa kuin he ottavat ison kuluriskin.
Tietysti hänet olisi pitänyt lennättää vaikka jetfliten ambulanssilla ja peria kulut myöhemmin.

rellinen
rellinen
24.12.2020 12:47
Vastaa...  Keba99

Tekosyy.

rellinen
rellinen
24.12.2020 12:48
Vastaa...  Keba99

Omistajaohjaaja määrää.

Daavidin poika
Daavidin poika
24.12.2020 11:06

Nyt sitten vielä ihmetellään, että miten Perussuomalaiset voi olla noin korkealla gallupeissa. Nyt kun kuntavaalit on tulossa niin kannattaa muistaa ketä äänestää. Itse uskon. että Perussuomalaiset tulee tekemään hyvää tulosta kuntavaaleissa. Hyvä tulos kuntavaaleissa olisi hieno ilmaisu tuleviin eduskuntavaaleihin
Jää vielä nähtäväksi, että ottaako Haavisto osaa presidentti vaaleihin, jättääkö Haavisto pestinsä ulkoministerinä niin kun häntä on monet vaatinut.

Tämä artikkeli on kyllä niin hyvin tehty, että jonkun pitäisi lukea se eduskunnan ”puhe pöntössä” Hyvää joulun aikaa Patelle.

Kilttimies
Kilttimies
25.12.2020 00:04

Oikeen hyvä vertaus. Isis lahtareita rahtaava P Haavisto pelaa julmaa tulevaisuuspeliä suomalaisten kustannuksella. Kuten tiedämme, YK on kommunistien hyppysissä läpeensä ja sinne se Pekka pelaa itselleen virkaa loppuelämäkseen. Isisveljeilyn lisäksi se on liidellyt muka ulkoministerin hommissa ympäri planeettaa tosi ahkerasti näyttelemässä pärstäänsä oikeissa paikoissa oikeille niljakkeille. Toivottavasti tuosta pestistä ei tule pitkä.

matti virta
matti virta
25.12.2020 08:10

hallituksen kädet on veressä ja vastuussa monen oikean suomalaisen kuolemassta esim, tämän miikan, omaisille hallituksen on velvollisuus maksaa edes korvauksia 10-20 miljoonan edestä. ja nuo terroristimurhaajat ovat itse mailmalle lähteneet ja jättäneet suomen lopullisesti sanoivat itse jo lähtiessään, maanpettureilel ei lainkaan mukaan ole asiaa enää takaisin maahmme saatika vielä’ hallituksen kustantamana rikollisesti ja laittomasti. lainmukaan nuo on vangittava heti suomen kamaralla ja terroristina tuomittava maanpakoon eli ulkos maasta ja passi pois.

Jonne
Jonne
26.12.2020 11:23

Eikö sillä ollut matkavakuutus, oli vain ehtinyt päättyä pitkän thaimaassa venailun aikana?

Jonne
Jonne
26.12.2020 11:24
Vastaa...  Jonne

Lisäksi meille usein toistetaan, ettei mitään konsulikyytiä ole. Mutta kaapujengille sitten on, vieläpä vuokrajetillä.