Vuoden tukholmalainen äänestyksessä neljä hyväntekijää ja yksi mellakoitsija

Jeannette Höglund
Vuoden tukholmalainen-äänestyksessä on mukana perusnimiä, jotka tekevät yleensä jotakin erityisen yhteiskunnallista hyväntekeväisyyttä.

Mukana on sellaisia nimiä kuten Gustav Damm, joka toimii eräänlaisena ylimääräisenä turvavartijana poliisin, palokunnan ja sairaanhoidon välillä. Koronan myötä äänestykseen on päässyt koko sairaanhoitohenkilökunta. Mukana on myös Fredrik Johansson, joka sukeltaa Mälarenin pohjista tonnikaupalla roskaa ”Puhdas Mälaren”-organisaationsa kanssa.

Oma suosikkini on Jeanette Höglund, joka tunnetaan ”Tunnelbana”-ohjelman yhtenä vartijana. Enemmän hänet tunnetaan kuitenkin ”Vid Din Sida” – järjestön perustajana. VDS auttaa kodittomia vanhuksia jakamalla heille päivittäin ruokaa, hommaamalla asuntoja ja muutenkin pitää huolta systeemin ulkopuolelle tippuneista vanhuksista.

Mustana hevosena listalle on valittu Aysha Jones, joka perusti Ruotsin Black lives matter – mustien rotumellakkaliikkeen. BLM tunnetaan mm. kovanpuoleisista mellakoista niin maailmallakin kuin Ruotsissa.

Yleisradioyhtiöt SVT ja Sverigesradio ovat äänestyksen takana. On mielenkiintoista, että miksi mukaan onkin valittu yksi poliittinen toimija, kun muut äänestettävät ovat puhtaasti liikkeellä hyväntekeväisyysmielessä tai esim. sairaanhoitohenkilökunta, joka on auttanut ihmisiä enemmän kuin laki sallii. Mutta sitten taas värillinen katumellakoitsija… mitä tekemistä sellaisella on ihmisten auttamisen kanssa?

Subscribe
Notify of
guest
11 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
huoltoepäsuhde
huoltoepäsuhde
28.12.2020 14:44

Kuulostaa keinotekoiselta positiiviselta syrjinnältä jolla tuetaan rinnakkaisia arvomaailmoja ja sitä myöten edistetään rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä. Se taas johtaa kansallisvaltioiden sisäisiin levottomuuksiin Lähi-Idän mallin mukaisesti

Helsingissä on tilaa
Helsingissä on tilaa
28.12.2020 15:15

Tuo nainen on humaaniuden perikuva, jopa itkee puliukkojen je tenukeppien tähden ja heidän kohtaloaan, kun yhteiskunta on hylännyt heidät ja lyö heitä kovalla kädellä.Ruotsissa ei ole Hursteja kuten helsingissä.

Sam Colt
Sam Colt
28.12.2020 15:30

Mielenosoittaja on mukana sen takia, että uusruotsalaisetkin voivat äänestää.
Kun kantaruotsalaisten äänet jakautuvat neljän kesken, niin blacksuosikki kerää potin ja tulee valituksi suosituimmaksi.
Ruotsin nykyetiikkaa leimaa masokismi.

Kuin USA:n demokraatit
Kuin USA:n demokraatit
28.12.2020 17:46
Vastaa...  Sam Colt

Melkoisen sinisimäinen näkemys kantaruotsalaisten arvoista. Eiköhän BLM-mellakoija kerää kannatusta erityisen hyvin nimenomaan kantaruotsalaisten Vänsterpartietin ja Sdp:n äänestäjien parista, mutta merkittävästi myös Centerpartietin ja Moderatien keskuudesta.

Autot tuleen
Autot tuleen
28.12.2020 17:18

Miksi ei ole WLM päässyt ehdokkaaksi? Selvää rasismia.

juha II
juha II
28.12.2020 19:15

BLM on kaiketi jo rutsalaiskirkkojen esirukouslistassakin ensimmäisenä ja vielä viimeisenäkin. Mikäli siellä nyt ylipäätänsä enää rukoillaan?

Jake
Jake
28.12.2020 23:52

Jätit mainitsematta että SR ei anna kenenkään nähdä äänestyksen tilaa. Eli voittaja on jo päätetty.

Antti Tifa
Antti Tifa
29.12.2020 12:56

Janette Höglund onkin meidän nainen.

Screenshot_18-1.jpg
Särmääjä
Särmääjä
30.12.2020 04:18

Suvakeille täytyy olla oma vaihtoehto.

trackback

[…] Vuoden tukholmalainen äänestyksessä neljä hyväntekijää ja yksi mellakoitsija […]