Poliisi joutui rakettikeskitykseen, yksi sairaalaan

Rakettisodankäynti huipentui Karskronassa siihen malliin, että poliisi joutui keskelle rakettikeskitystä ja yksi poliisi sairaalaan. Toinenkin sai osumaa, mutta ei tarvinnut sairaalahoitoa.

Karlskronan uusruotsalaiset villiintyivät rakettien paukutuksesta aivan kokonaan. Ihan kuin se vähäinenkin järjen palanen olisi kadonnut. Poliisi sai koko illan soittoja, että useista miehistä koostuneet laumat ampuivat raketteja päin ihmisiä ja rakennuksia.

Yhdessä tapauksessa raketti oli ammuttu kerrostalohuoneiston parvekkeelle ja sytytti lastenvaunut tuleen.

23.30 aikaan poliisi puuttui peliin. Lauma miehiä suuntasi taas rakettikeskityksen päin kerrostalon julkisivua. Mutta kävi niin, että poliisi itse joutui rakettikeskitykseen. Tässä yhteydessä kaksi poliisia sai osumaa, joista toinen joutui sairaalaan palovammojen takia. Poliisimies pääsi sairaalasta aamulla.

Tapahtumasta on videonpätkä, jonka voi katsoa SVT:n uutisista.

Poliisi otti kiinni pari parikymppistä jorkkia epäiltynä viranomaisten toimien haittaamisesta.

Mielenkiintoista on se, että monet Kungsmarksin ongelma-aluuen uusruotsalaiset ovat hieman peloissaan uuden vuoden aikoihin. Yksi herra kertoo Sverigesradiossa, että eile iltainen rakettikaaos toi mieleen kotimaan ja sodan paukkeen eikä mies uskaltanut lähteä ulos.

Ruotsissa tiukennettiin pari vuotta sitten rakettien myyntiä juuri tämän takia, että uusruotsalaiset kilahtavat aina uuden vuoden vaihteessa täysin rakettiammuskelusta. Käytännössä kai raketteja voi ostaa kuten ennenkin, vaikka keppirakettien ostamiseen vaaditaan joku ”koulutus”.

Subscribe
Notify of
guest
6 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suomi Finland
Suomi Finland
31.12.2020 17:38

Voi taivas varjele mitä meininkiä. Ja tietysti nekin, jotka eivät haluaisi olla asian kanssa missään tekemisissä, joutuvat tuota paskaa sietämään.

Olisi tietenkin rasistista, jos ruotsalaisille sallittaisiin rakettien ampuminen kuten ennenkin, mutta muilta se kiellettäisiin.

Eihän sitä nyt voi muutenkaan asiaa hoitaa kuin että kaikki saavat saman kohtelun. Kulttuurin rikastuminen tietää myös lainsäädännön rikastumista ja oikeuksien köyhtymistä.

Dan Wesson
Dan Wesson
31.12.2020 18:47
Vastaa...  Suomi Finland

Oikeuksien köyhtyminen koskee lähinnä kantaväestöä. Matujen oikeuksista pidetään kyllä tiukasti kiinni.

kanander
31.12.2020 18:49

Eiköhän ”keppiraketteja” voi ampua, jos on kotimaassa ampunut singolla kuten moni ”pakolaisista” on.

Kilttimies
Kilttimies
1.1.2021 00:18

”Käytännössä kai raketteja voi ostaa kuten ennenkin, vaikka keppirakettien ostamiseen vaaditaan joku ”koulutus”.”

Eiköhän voida todeta, että kouluts näkyy ihonväristä yms. ja eiku pakettipaketti rikastuttajan handuun. Verofyrkat saa kyytiä.

Hyvää Uutta Vuotta ruottalaisille vaan, vuoden päästä vipinää on taas enemmän.

Minä
Minä
1.1.2021 03:56

keppirakettien ostamiseen vaaditaan joku ”koulutus””

Eikös noilla ole sitä koulutusta, kun vallan monet ovat kokeneita kivenheittäjiä tai sotureita?

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
1.1.2021 20:44

No ehkä näistä kootaan Ruotsin ilotulitedivisioona sitten, jos Venäjä hyökkää. Tuo on vain harjoittelua ja vanhojen sota taitojen verestystä.