Uusi puolue Suomeen, Sinimusta Liike

Suomeen on perustetettu uusi yhdistys, Sinimusta Liike (SML), joka pyrkii puolueeksi. Puheenjohtajana toimii Tuukka Kuru.

Sinimusta Liike poikkeaa melkoisesti kaikista muista puolueista, mukaan lukien pienpuolueet. Puolue kertoo ajavansa melko suoraviivaisesti Suomen ja suomalaisten, sekä Suomen kulttuuriin liittyviä asioita.

Toisaalta Sinimusta Liike voi kuitenkin joidenkin mielestä olla hyvinkin ristiriitainen puolue. Puolueohjelmasta nousee esiin melko jyrkkiä uskonnollisia ajatuksia, jollaisia ei ole totuttu kuulemaan nykypäivänä edes kristillisdemokraateilta. Tarkasti ottaen koko homma perustuukin jonkinlaiseen perusideaan, jossa luterilainen kirkko on kaiken hyvän perusta, joka tarjoaa pienelle ihmiselle turvaa kehdosta hautaan.

Uskonto ja perhe; tärkeitä asioita ja tämän ympärillä puolue ajaa sellaisia asioita, että valtio palkitsee alamaisiaan verohelpotuksilla lapsiluvun mukaan. Irtoseksi on Sinimustalle Liikkeelle kauhistus. Yhden illan suhteet johtavat nopealla juoksulla yhteiskunnan moraaliseen rappioon. Ehkäisy taas romahduttaa syntyvyyden. Eikä siinä vielä kaikki, puolue vaatii kaikenlaisen pornon tuottamisen ja levittämisen kieltämistä ja vain valtion julkaisemat seksuaalivalistusoppaat sallitaan nuorukaisille ohjeistuksena lapsen tekemiseen.

Lienee selvää, että homopareille ei anneta minkäänlaista sympatiaa eikä ymmärrystä.

Lisäksi maalaisuutta ihannoidaan ja kerrotaan, että suurkaupungeissa eletään pintaliitokulttuuria, ”jossa hektinen ja yksilöllisyyttä korostava elämäntapa ei jätä sijaa kestäville ihmissuhteille, joka johtaa yksinäisyyteen.”

Toisaalta taas ohjelmasta löytyy sellaisia asioita, jotka ikään kuin kääntävät kaikki odotukset ylösalaisin. Voisi kuvitella, että sana luomu olisi suurin piirtein syntiä, mutta ohjelmassa kerrotaan, että maataloudessa pyritään siirtymään luomuun. Lisäksi ohjelmassa mainitaan, että ”Eläinten tarpeetonta kärsimystä on vähennettävä kieltämällä rituaaliteurastettu liha ja eläinten käyttö kosmetiikkateollisuuden eläinkokeissa sekä turkistuotannossa.” Äkkiseltään en olisi uskonut, että puolue ottaa tällä tavalla asennetta turkistarhausta vastaan.

Lisäksi Sinimusta Liike varmasti ottaa paikkansa maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Turvapaikkamaahanmuutto on saatava alas ja 90-luvulta alkaen myönnetyt oleskeluluvat on käsiteltävä uudelleen.

Puolueohjelmassa riittää varmasti pohtimista monelle moneksi illaksi. Jos asia kiinnostaa, niin puolueen kannattajakortin voi ladata ja lähettää Raumalle.

 

 

Subscribe
Notify of
guest
59 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Minä
Minä
1.2.2021 12:14

Tuskin vaikuttaa paljon asioihin, mutta on hyvä lisä poliittiseen kohinaan. On oikeastaan hyvä persuille, että syntyy ”äärioikeistolainen” puolue, niin persuja on vaikeampaa väittää ”äärioikeistoksi” ja persujen sanoma vaikuttaa vähemmän ääripäältä äänestäjien silmissä.

Kumpikaan ei taida oikeasti olla äärioikeistoa, mutta kyse on mielikuvapelistä.

ZzZ
ZzZ
1.2.2021 13:36
Vastaa...  Minä

Muistatteko kuinka keskusta oli kokoajan median riepoteltavana ja tuli ps joka on nyt median riepoteltavana. Saako tämä sml nyt sen pahiksen roolin ja ps saa olla rauhassa?

minne katosi Kansallinen Kokoomus ?
minne katosi Kansallinen Kokoomus ?
1.2.2021 15:35
Vastaa...  Minä

Tuli itsellekin heti mieleen että onpas hyvä juttu persuille.
Seuraavaksi tuo uskonnollisuuden korostaminen loi assosiaation jonnekin lestadiolaisuuden pimeään ytimeen, eli ei tulisi olemaan mikään valtakunnallisesti merkittävä puolue.

Finskimies
Finskimies
1.2.2021 12:17

Kato kato, ihan ku lestadiolaiset siis. Ei tuo ole puolue, se on nolo kultti. Aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

pah
pah
1.2.2021 15:07
Vastaa...  Finskimies

Ottamatta kantaa itse tuohon tulevaan ”puolueeseen” ja sen ohjelmiin.

Toivottavasti siitä tulee oikea puolue, ihan vaan jotta äänestäjillä on perinteistena vakiintuneiden huijaripuolueiden sijaan jotakn muutakin Persujen lisäksi mistä valita.

Kainuunkonkari
Kainuunkonkari
1.2.2021 15:46
Vastaa...  Finskimies

Tämä artikkeli tuntuu olevan kovasti ristiriidassa ko. Puolueen virallisten sivujen kanssa, joten olisi mukavaa tietää mistä kirjoittaja on tempaissut pornon ja Ev.Lut. Kirkon kuvioihin mukaan? Oman käsitykseni vedin puolueohjelmasta ja sain kuvan pikemmin yhteiskunnan verovarojen suuntaamiseen kohdistuvista linjauksista, kuin äkkiväärästä ”kielletään, kielletään” ajattelusta

Junes, ole viisas, älä lähde mukaan!
Junes, ole viisas, älä lähde mukaan!
1.2.2021 18:38
Vastaa...  Kainuunkonkari

Luulenpa, että tuo ”Ev.lut.kirkko” Kurun puheissa viittaa enemmäkin, ei lestadiolaisiin, vaan alkuperäisesti aitoon luterilaisuuteen, jota hengellisesti Suomessa edustaa mm. LHPK, eli Lähetyshiippakunta.

Käsittääkseni Kuru kuuluu heihin. Mutta LHPK itse ei varmasti kuitenkaan ihastu, jos se liitetään mielikuvissa sinimustiin, eli nyt kyseessä on siis kuitenkin ja kaiketi ihan vain sen yhden jäsenen, T. Kurun oma, henkilökohtainen usko ja sen liittäminen politiikkaan.

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 10:09

Joo, Tuukka Kuru on heenkilökohtaisesti vahvasti liitetty tässä artikkelissa muodostettuun mielikuvaan tuosta puolueesta. Itse puolueen ojhelmassa uskonto ei näytä olevan määräävä, muuten kuin, että sen tulee olla, oli uskonto tai uskonnottomuus minkä sorttinen tahansa, alisteinen kansalliselle edulle.

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 10:03
Vastaa...  Kainuunkonkari

Tuukka Kuru on tunnetusti taustaltaan luterilainen. Jos olisin joku henkilökohtaisesti Tuukalle suuttunut karen-mentaliteetillä varustettu henkilö, saattaisin kiukkupuuskassa kirjoittaan blogilleni jotain tämän artikkelin tapaista tutustumatta lainkaan itse puolueohjelmaan. Mutta Paavo tuskin tekisi mitään sellaista eikö vain? Koska Paavohan on jalat maassa kansallismielinen?

Fox Lady
Fox Lady
2.2.2021 10:57
Vastaa...  Admin Pt-media

Jokaisella on jotain pyhää, esim. sapuskan kokkaaminen luonnon helmassa, joka tekee elämään kodin tuntua vai mitä? Jotain jonka puolesta ehkä taistelisi ja joka ehkä tällöin yhdistäisi yhteen taistelevaan rintamaan kaikki ne, jotka näkevät yhteisen vihollisen joka tätä pyhää uhkaa tuhota? Ilman yhtenäistä maailmankuvaa, jota halki väestönluokkien voi kansakunta motivoitua puolustamaan, ei ole uskottavaa voimaa joka voisi tätä pyhää puolustaa ja se pienikin pyhyys ja yksityisyys voidaan tällöin alistaa vihollisten toimesta. Globaali tyrannia ei jätä mitään ihmisten itsenäisesti määriteltäväksi, koska itsenäinen toimivalta antaa aina mahdollisuuden globalisteja uhkaavalle kansalliselle järjestäytymiselle, jossa kansakunta voi nousta puolustamaan omaa etuaan. Siksi globalistit ennen pitkää tulevat tuhoamaan kaiken mikä on yksilölle pyhää ja joka voisi tuoda vapauden tunnetta, koska loppujen lopuksi globalistinen ideologia toimii vain orjuutetun kansan parissa.

Ne jotka haluavat mielummin pitää kiinni globalistien tarjoamista eduista, materiaalisista kuluttajan hyödykkeistä, ja ovat niitä vastaan valmiit luovuttamaan omaa vapauttaan ja itsenäisyyttään, ajavat itseään kohti orjuutta.

Last edited 25 days ago by Fox Lady
Nationalisti
Nationalisti
2.2.2021 16:32
Vastaa...  Finskimies

Minun lähipiiriltä ainakin tulee kannattajakortteja, tämä on parasta mitä Suomessa on puoluekentällä tapahtunut!

Suomi-Kustu
Suomi-Kustu
2.2.2021 18:08
Vastaa...  Finskimies

Häpeätkö tosiaan toisten puolesta? Sinä se outo tyyppi olet. Lestanatsithan olisi varmasti hyvä juttu. Allekrjoitan sittenkin kannattajakortin.

Lähtökohta
Lähtökohta
1.2.2021 13:00

Kuinkahan moni noista puolueen perustajista tai jäsenistä asuu maalla?

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
1.2.2021 23:09
Vastaa...  Lähtökohta

Viidakon väkeä palvoakseni mun tulee asua Afrikassa pygmien luona?

Lähtökohta
Lähtökohta
2.2.2021 07:06
Vastaa...  Fatwantarkistaja

Ei sinnepäinkaan, vaan ”sinun tulee ymmärtää vidakon väkeä”. Siksi on tärkeää että tahot jotka haaveilevat jostain, tietäisivät mistä haaveilevat. Ja toisaalta, tahot jotka haluavat eri tahojen äänetä, tietävät mitä tarjota niille joiden ääniä kosiskelevat.

Ainakaan vielä en ole huomannut mitään sellaista joka muuttuisi paremmaksi maalla. Tai mitä täälä ei jo olisi.

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 10:14
Vastaa...  Lähtökohta

Itse yli 20 eri kunnassa ja varsin erilaisilla alueilla Suomea asuneena voin sanoa, että ihmiset todellakin ovat mentaliteetiltaan käytännöllisempiä ja enemmän jalat maassa, mitä pienempi on asumistiheys ja suurempi etäisyys suuren asumistiheyden kaupungeista. Kyllä se on totta Suomessa ja myös maailmalla. Maaseutu on myös käytännössä joka maassa tällä maapallolla se paikka jossa asuu väestö joka äänestää eniten degeneroivia liberaaleja arvoja vastaan.

Toljotellen
Toljotellen
2.2.2021 13:26
Vastaa...  Admin Pt-media

No on kai nyt sentään muutakin eroa kuin ”toljotus”.

Pikkupaikkakunnilla <2-300 ihmiset tuntevat toisensa niin hyvässä kuin pahassakin ja sosiaalinen kontrolli on suuri. Kaupunkien kerrostaloissa taas asua monia ihmisiä joita et ole koskaan tavannut, saatikka puhutellut, vaikka olisit asunut samassa talossa 10 vuotta.

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 14:37
Vastaa...  Admin Pt-media

Noin voi sanoa, jos käsittää asian mielipideasiaksi, eikä ajattele, että asia on todisteihin nojaten testattavissa ja todettavissa. Se on. Maaseudulla, kautta maailman, on korkeampi vastustus liberaalin kansakunnan rakenteita hajottavalle politiikalle. Tämä on niin maailmanlaajuinen ja yleispätevästi havaittava ilmiö, ettei se voi olla liittymättä asumistiheyteen. Kyse on varmaankin pohjimmiltaan itsenäisen elämän kunnioituksesta sekä tarpeesta jotka kummatkin ymmärrettävistä syistä liittyvät pienempään asumistiheyteen.

Lähtökohta
Lähtökohta
3.2.2021 19:52
Vastaa...  K. Lehto

Joo, on sitä meikäläinenkin syntynyt pienessä noin 2400 ihmisen kunnassa. Sitten aikanaan lähdettiin oikein kaupunkiin, värivalojen maailmaan opiskelemaan inssssinööriksi. Koulun jälkeen sitä reissattiin maailman meriä ja tehtiin töitä euroopan eri maissa, isoissakin kaupngeissa ja isoissakin projekteissa. Monesta sellaisesta olette lukeneet.

No, alkoi ihmisten pintakiilto ja ulkokultaisuus käydä ajatteluelimen päälle. Joka paikassa olin se ”tarpeellinen kaveri” ja ihmeiden tekijä ja korvaamaton, mutta illanistuijaisten ja esittelytilaisuuksien jälkeen oltiin taas töitä tekemässä. Keskimäärin noin 12h päivässä, 7pv viikossa.

Sieltä sitten kotikonnuille joka oli kuntaliitosten kautta kasvanut yli 4000 ihmisen kunnaksi. Ostin mummonmökin, remppasin ja laajensin sitä. Ja kuinka ollakkaan, oletukseni siitä että olin onnellisempi kahden järven välissä kuin euroopassa Jaguar tai Porsche alla, piti paikkansa.

Taloon tuli nuorikko ja perikuntaakin. Perikunnalle sain opetettua kestävää kehitystä. Ja kiitollisesti ovatkin muodin ja kaikkien hypetysten ulkopuolella. Naapureilta tulee polttopuut ja ruokaemmeet.

Joten, mitä me täälä maalla enää tarvitsemme? Kuten todettua, tunnemme toisemme hyvässä ja pahassa. Ja siksi täälä on turvallista asua.

Jos tuo uusi puolue jotain agendoja lähtisi ajamaan niin ero EU:sta olisi ylivoimainen ykkönen. Heti toisena eneriayhtiöiden ja siirtoinfran kansallistaminen. Tai ehkä sitä ennen se että ne yhtiöt jotka ovat joltain osin Suomen valtion omstuksessa, eivät saa tuottaa voittoa. Siihen perustuvat esim. Finnairin jokavuotiet tappiot. Ne loppuvat jos osakkaille ei tuoteta voittoa. Sama energiayhtiöissä ja rahtiliikenteessä. Kaikki valtion tukiaiset lopetetaan, nin teollsiuuden kuin maataloudenkin. Näiden kautta poistuu rakenteellinen korruptio. Ja näiden mutosten jälkeen jokaisen veroprosentti laskee kymmenisen prosenttiyksikköä. Tavaroiden hinta nousee, mutta sitä on jo muutenkin Suomi täynnä. Mutta ostovoima kasvaa, ja se on maaseudulle merkittävä asia. Se on ehkä ainoa asia jota maaseudula tarvitaan.

Terhomatti Hämeenkorpi
Terhomatti Hämeenkorpi
1.2.2021 13:53

Turha höpläjengi.

Puosuvaari
Puosuvaari
1.2.2021 13:53

Ihan järkevää saada maahan Unkarin ja Puolan ”kansallismielisten” puolueiden kaltainen vaihtoehto myös Suomeen – ja tosiaan tämä varmasti helpottaa (haluaa tai ei) PS:n nousua valtaan. Nykymenolla nuo ainakin hallitusvastuussa olevat puolueet näyttävät lähinnä olevan vastuussa EU:lle omasta kansasta pahemmin piittaamatta,

Suomi muuttuu Ruotsiksi anyway
Suomi muuttuu Ruotsiksi anyway
1.2.2021 14:40

Tuo symbooli/logo saa tietenkin heti älämölön aikaan ja fantasiat lentämään.

Muistuttaa hakaristiä, NMR tyrrunaa/tyr-riimua ja oliko se AKS- symbooli vähän kans samaa mallia?

Nationalisti
Nationalisti
2.2.2021 16:33

Logo on hieno, ihan niin kuin on myös tämä puolueprojekti. Tiedätkö edes logon alkuperää?

Antti Tifa
Antti Tifa
1.2.2021 14:47

Avoimessa demokratiassa ja moniäänisessä yhteiskunnassa Sinimustalla puolueellakin on oikeutuksensa ja sijansa.
Aika näyttää ottavatko äänestäjät ideat omikseen ja tuleeko kannatusta.
Itsestäni tuntuu, että punavihreän hegemonian vastapainona tarvittaisiin Vihtori Kosolan oppeja sekä ajatuksia.
Pitkän aikavälin näkemykset Suomesta vanhoilla valtapuolueilla ovat noin vaalikauden mittaisia ja tietenkin EU johteisia.
Persut ovat tuoneet piristävän vaikutuksen mutta poliittinen korrektius on hiipinyt kansanliikkeen sisälle riesaksi asti.
Viime vuosikymmenien EU Suomen kehitys on maistunut hyvin vastenmieliseltä ja vieraalta.

Kyllä se siitä ajan myötä kehittyy
Kyllä se siitä ajan myötä kehittyy
1.2.2021 14:48

Jeesus ja Jumala on hyvä juttu mutta ev.lut.kirkko on nykyään mädätetty islamin kätyri.

Luonnonsuojelu ja eläinsuojelu ovat hyvin tärkeitä asioita sivistysvaltiossa.

Turkistarhaus on pelkkää sadistista typerää paskaa jota ei kukaan nykyihminen tarvitse.

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 12:10

Tuo Ev.Lut-linkitys tässä kirjoitelmassa oli täysi fake news. Kannattaa tutustua siihen SML omaan puolueohjelmaan, vähintään esittelyyn, ja unohtaa tässä mustamaalausartikkelissa mainitut höpötykset. Olisi Paavo edes rehellisesti kirjoittanut suuttumisensa ja kritiikkinsä todelliset syyt, sen sijaan että vain satuilee ja mustamaalaa tässä. Voisihan sitä sitten tutustua niihin Paavon mielipiteisiin ja kritiikkiin tätä SML:ää kohtaan, jos hän uskaltaisi niistä ensin rehellisesti kertoa.

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 14:42
Vastaa...  Admin Pt-media

Jep, ihan ok noin, mutta miksi heitit puollasta satua Ev.Lutista? Ihan vitsilläkö vaan?

Junes, ole viisas, älä lähde mukaan!
Junes, ole viisas, älä lähde mukaan!
1.2.2021 18:28

Hmmm. Olen monissa asioissa paljolti samaa mieltä, mutta… En usko tuollaisen toimivan politiikassa. Tuo on enemmänkin hengellistä ajattelua, eikä hengellisyys toimi ulkopuolelta annettavien sääntöjen ja käskyjen kautta, vaan kunkin ihmisyksilön on itse hengellisesti (uudesti-) synnyttävä asialle.

Sitten lisäksi tuo uusi puolue käyttää nimeä, jolla on Suomessa paha kaiku, eli sinimustat ikl:läiset, jotka voi historiassa rinnastaa erittäin lähelle natseja. Ymmärrän kyllä Tuukka Kurun intomielisen ja hyvän tarkoituksen. Hänen kaltaisiaan yksilöitä voi vapaasti äänestää, mutta puolueena… Enpä tiedä. Kuulostaahan tuo toisaalta selkeästi poliittisemmalta kuin esim. KD:t, joille en anna paljonkaan arvoa… Tuo ”sinimustat”-nimitys vaan… Kun tuollaisen puolueen perustaa, sen sisällä kyllä tulevat sitten vaikuttamaan maallisemmatkin voimat kuin yksin Tuukka Kurun tarkoittamat, taivaalliset. Ja niitä sinimustia maallikkoja saa sitten alkaa pelätä!

Toivottavasti Junes ei lähde tuohon mukaan. Asylin arvot ovat maltillisemmat, mutta tuo sinimusta puolue kyllä leimaa loppuiäksi sen kannattajat.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
1.2.2021 23:16

ASYL kannattaa äärioikeistolaisia kuolemanpartioita, joten Sinimustan puolueohjelmaa en uskalla lukeakaan, menee yöunet ja tulee kova kakka.

Ilmari
Ilmari
2.2.2021 10:36

Etnisistä syistä Lokka ei sinne pääsisikään.

Asylilainen perSutar
Asylilainen perSutar
2.2.2021 10:53
Vastaa...  Ilmari

Henkiseltä olemukseltaan Junes on suomenmielisin poliitikko jonka tässä maassa tiedän. Ajatukseni käyvät tasan yksiin Juneksen esim. vaalivastauksien kanssa. Hän on rauhallinen ja ahkera persoona. Sekä vasemmisto että peräti miliisimmekin, myös mediat pelkäävät häntä! Juneksen kohdalla unohtuu hänen puoli-ranskalaisuutensa. Hän on viimeisen päälle suomalainen! Häntä kannattaa äänestää! Jos Asyl muotoutuisi puolueeksi, silloin se selkeästi söisi perSu-kannatusta.💞

Valtsu
Valtsu
2.2.2021 17:19
Vastaa...  Ilmari

Tuo on täysin höpö höpöä. Puolueohjelmassakin lukee: Puolueemme kannattaa vuoden 1919 perustuslain kansalaisuuslinjauksen henkeä, jossa todetaan, että ”Suomen kansalaisoikeus on jokaisella, joka on suomalaisista vanhemmista syntynyt”. Ainoastaan niiden liittojen lapset, joiden vanhemmista vähintään toinen on syntyperäinen Suomen kansalainen, ovat oikeutettuja hakemaan Suomen kansalaisuutta.
Näin ollen Junes on oikeutettu Suomen kansalaisuuteen ja myöskin ilmeisesti puolueen jäsenyyteen.

Ilmari
Ilmari
2.2.2021 18:37
Vastaa...  Valtsu

Ei minulla ole mitään sitä vastaan että Lokka on Suomen kansalainen. Vielä kun löytäisi työpaikan! Lieneekö niin etsinytkään?

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 15:01

Koska vastassa on hyvin varustautunut, globalistisesti järjestäytynyt vastustaja, vastavoiman tulee olla horjumaton. Jos haluaa hakea historiasta vertailukohtaa se löytyy 1900 luvun alun euroopasta, jossa Adolf Hitler arvioidessaan poliittisia realiteeteejä katsoi, että jos halutaan lähteä pelastamaan Saksan kansaa tuhoavasta marksilaisesta vaikutteesta, tulee vastavoiman olla taipumaton, taisteluvalmis.

Mitä tulee siihen, että poliittinen vastustaja leimaa sinut epäkelvoksi, otetaanpa mallia hieman historiasta. Adolf Hitler, kansallissosialistisen liikkeen johtajana, ei perääntynyt markislaisen hyökkäyksen edessä, vaan oli valmistautunut ottamaan sen vastaan, tuli hyökkäys sitten marksilaiselta lehdistöltä tai marksilaiselta katutappelijalta.
Tällä tavalla kansallissosialistinen liike tosiasiallisesti sai puolelleen voittoja, kansa kun piti suojelijasta aikana, jolloin poliittista aktiviteettiä pyrittiin kontrolloimaan.

Prozac
Prozac
1.2.2021 19:06

Vie äänestäjiä lähinnä persuilta, ja kepulta. Jos/kun puolueeksi kohoaa. Vasureilta ei äänestäjiä tule, ja se on kokonaisuuden kannalta huono asia.

rellinen
rellinen
1.2.2021 19:36
Vastaa...  Prozac

Hajoita ja hallitse.

Nationalisti
Nationalisti
2.2.2021 16:36
Vastaa...  Prozac

Tiedätkö, että Suomessa on hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät äänestä vaaleissa ollenkaan. Oletko miettinyt, että mitä jos sieltä tulee ääniä?
Itse tiedän useita, jotka eivät ole äänestäneet vaaleissa, mutta Sinimusta Liike tuo siihen muutoksen. Lisäksi on erittäin hyvä, jos Perussuomalaisilta lähtee ääniä, valeoppositiolla, jonka mielestä suomalaisuus = merkintä passissa, emme tee mitään.

juhaII
juhaII
1.2.2021 20:12

Persut on enenmmän tai vähemmän kuohilas siinä missä Ruotsidemokraatitkin, jotka molemmat joutuvat poliittisen hovikelpoiesuutensa vuoksi uhraamaan syistä periaatteitaan, jotka eivät globalisti puolueita ja EU:ta miellytä. Unohtamatta Kaikkivaltiasta valtamediaa!

Persujen oikealle puolelle tarvitaan yhteenliittymää, joka kokoaa kaikki ne, jotka eivät myy periaatteitaan vain siksi, että ”pikkulilli on pystyssä”, Härre Gud!

Suomi saa ”uuden” ”natsi” -puolueen, joka tarjoaa persuille ”terapia pöntön”, jota potkia aina kun Sinimustat kajauttavat ”tabuja”, jotka pilaavat bileet.

Suomessa oli kielletty Vastarintaliike, j0oka kokosi ympärilleen niitä ”terroristeja”, joiden harteilla paionoivat enemmän pommit ja räjähteet 80-vuotta sitten kuin nykyisyydessä toisin kuin muslimi terroristeilla, joiden aiheuttamilla tuoreilla raadoilla ei ole mitään väliä. Sen enempää kuin ”punaisten kmherien” pommit, kiusat ja ”sucker punchit”, joita Suomen ja Ruotsin vallasväki hymysuin sulilla kehuilla vuodattavat ja veronmaksajien rahoilla rahoittavat ”taistelussa rasismia” ja ”rauhan puolesta vihaa ja sortoa vastaan”, jota myös ”valkoisen miehen ylivallaksi” osuvasti tituleerataan!

Nationalisti
Nationalisti
2.2.2021 17:02
Vastaa...  Admin Pt-media

SD ei enää kannata karkoituksia vaan vähentää/lopettaa matutuksen mikä on yhtä tyhjän kanssa kun väestöstä 1/3 on jo matuja. Sama kuin suosittelisi pidättämistä kun kuravellit on jo verkkareissa. Eipä puhu SD enää etnisistä ruotsalaisistakaan vaan kaikki mulliturvat ja muut loiset ovat jo ruotsalaisia kun on saatu paperinpalaan merkki. AFS on se tulevaisuus jollei NRM tee omaa puoluetta.

juhaII
juhaII
2.2.2021 22:37
Vastaa...  Admin Pt-media

SD ei vastusta enää haittamaahanmuuttoa ja viimeisin ”kasvojenkohotus” oli muuttaa jyrkkä kielteinen kanta EU:sta eroamiseksi. SD kuten myös persut ovat kovin ahtaassa tilassa omien maidensa valtapoliittisessa ilmastossa, joka ylyiö korrektiudessaan merkitsee silkkaa valtapolitiikkaa ja tietoista mielipidevainoa. SD:n ja persujen jokaisesta poliittisesta lausunnosta luetaan kuin piru Raamattua, josko voitaisiin löytää pilkkukin ”väärästä” kohtaa, josta nostaa pirkuleenmoinen paskamyrsky, jota tietenkin valtamedia veivaa viikko tolkulla. Sama koskee tietenkin yksittäisiä puolueiden edustajia, joiden sanomiset käsitellään vain negatiivisessä hengessä ja leimaavasti.

Puhumattakaan varsinkin vasemmistopuoluieden pilkka, jossa näitä kahta solvataan natseiksi ja ”etsitään” suoria yhtymäkohtia Kansallissosialistiseen Saksaan tuomalla mukamas kansanmurha ja sota, jota näiden puolueiden äänestäminen merkitsisi.
Viimeisin tapaus oli karata näiden pupoluiden kimppuun Yhdysvaltain tapahtumien pohjalta niin kuin ne liittyisivät jotenkin suoraan tänne. Samalla punaiset ja EU:ta kannattavat porvarilliset puolueet itse aktiivisesti ”unohtivat” oman osuutensa Antifan ja BLM:n mellakoiden suorasta tuesta, koska se väkivalta on ”parempaa” lahden molemmin puolin.

Joka tapauksessa persujen ”oikealle” puolelle” tarvitaan ”sparraaja”, joka voi koota yhteen uusia kansallismielisiä ihmisiä, jotka eivät ole löytäneet todellista poliittista kotiaan persuista. Ei ainakaan Tuukka Kuru persuille kelvannut kuten ei entinen nuorisojaostokaan, koska se mitä sen puheenjohtaja sanoi Virossa oli aivan liikaa tässä kaksoisstandardien pyhissä maissa, joissa ”vääräuskoiset” eivät saa sanoa mitään ”epäpyhää”, mutta vastapuoli voi suunnilleen polttaa kaupungin maantasalle eikä siitä sen enempää – paisi ankarat kehut ja Nobelin Rauhan palkinto kyytipoikana Vietnamin sodan ”veteraani” Olof Palme -palkinto vielä kyytipojaksi.

Ruotsissa pankit ovat jo alkaneet sulkemaan tilejä vaihtoehtomedioilta ja tahoilta, jotka eivät valtapoliitikkoja ja EU:ta miellytä. Ruotsin vastarintaliikekin tullaan lailla kieltämään aivan kuten Suomessa ojn jo tehty. Nyt on käynyt ilmi Tapose4n twiiteistä, ettei Helsingin poliisi edestilastoi Anftifan ja muiden vasemmistoterroristien tekemiä ”ääririkoksia”, vaan ainoastaan kuulu ”äärioikeisto” on pitänyt koko Helsingin kinkeripiiriä pelon ja sekasorron vallassa!!!

K. Lehto
K. Lehto
1.2.2021 23:26

Se on vaatimattomasti sanottuna lähihistorian Suomen historian paras puolueohjelma. Realistisemmin sanottuna nykyajan maailman paras. Ryhtiä pitää olla ja kokonaisvaltainen näkemys.

Kilttimies
Kilttimies
2.2.2021 01:47

”Kotiuttamispolitiikka”;tämä puuttuu Marinin ilmiöpohjaisesta halitusohjelmasta😂

LÄHDE:https://sinimustaliike.fi/ohjelma/vaestopolitiikka/

Musta paita ja sininen ravatti
Musta paita ja sininen ravatti
2.2.2021 03:57

Näistä ei ole kuin harmia ”sivistyneille” kansallista asiaa ajaville puolueille, koska tämän päivän maailma ei siedä sentin vertaa vanhoja ”aatteita” ja nämä eivät osaa muut kun tapella keskenään, koska liian suuret egot ja päät kolisevat heti yhteen. Tosin kommunismi on vielä voimissaan kun sitä ei ole asetettu Euroopassa pannaan, koska Hitlerin muisto piinaa vieläkin saksalaisia.

noname
noname
2.2.2021 10:46

Haittaako mielestäsi vasemmistoliiton toiminta merkittävästi SDP:n toimintaa?

K. Lehto
K. Lehto
2.2.2021 11:35

Juuri yhtenäinen vahva ja taipumaton maailmankuva on se kaikista olennaisin asia kansallisvaltion säilymisen kannalta.
Yhtenäinen ja taipumaton maailmankuva on ainoa tarpeeksi vahva asia, joka samalla yhdistää koko kansan. Vaikka jotain erimielisyyksiä olisikin puolueohjelman yksityiskohdista joillakin, jotka siksi saattaisivat ajattelevat tämän liikkeen ohittaa, kannattaa huomata, että Sinimusta liike on ainoa joka nostaa esiin tätä tärkeää ajatusta suomalaisuudesta ja sen kaikille vereltään ja sydämeltään suomalaisille kansalaisille yhteisestä pyhyydestä, jonka säilyttämisestä ei tule tehdä myönnytyksiä.

Nationalisti
Nationalisti
2.2.2021 17:05

Voit joko alistua ja hyväksyä vihollisesi asettamat rajat tai ajaa rohkeasti uskomiasi asioita välittämättä mitä asiasta muut ovat mieltä. Aatun aikaan NSDAP kannatti alle 5% ja heitä vastaan olivat kaikki mediat ja suurin osa kansaa. Kumminkin vain muutamassa vuodessa he saavuttivat yli 90% kannatuksen koska eivät koskaan nöyristyneet tai koittaneet ”salonkikelpoistua” vaan pitivät perjaatteensa.
Tuollainen kommunisteille kumartelu on häviäjän mentaliteetti. Voittaja on varma asiastaan, luuserit tanssivat toisten tahtiin

Lähtökohta
Lähtökohta
4.2.2021 21:58
Vastaa...  Nationalisti

Toivon että näillä ”suoraselkäisillä” ja ”radikaaleilla” sekä ”kansallismielisillä” (ennen puhuttiin vaan isänmaallisita) ei ole rahaa/velkaa sellaisissa pankiyppäissä kuin Nordea, Danske tai Alandsbankken. He eivät käytä Elisan tai Telian liittymiä. Eivät osta energiaa Vattenfallilta eivätkä vakuuta IF:illä. He eivät myöskään osta Skanskan tai NCC:n rakentamia/remontoimia kohteita. Eivätkä käytä VISA- tai Paypal maksuja. Siitä puhumattakaan että kävisikä ostoksilla Biltemassa tai S-ryhmän kaupoissa. Tai tilaisi/ostaisi mitään Kiinalaista. Vaatteet on tehty Suomessa kuten jalkineetkin.

Auto voi olla muualla valmisettu kuin Suomessa, sillä niitä on melko vähän. Ja kun nuo edellä olevat asiat on täytettty, voi alkaa pitämään itseään isänmaallisena.

Daavidin poika
Daavidin poika
2.2.2021 07:07

Rauma mainittu. Mietin, että toimiiko Timo Soini jotenkin mukana, vetoapuna puolueen perustamisessa.? Timo Soini on Raumalta. Onhan se kuitenkin hyvä, että äänestäjillä vaihtoehtoja.

Myös arvopohjat on samat kuin Soinilla. Mutta kaikki arvopohjat Soinilta unohtui kun sai Sipilän hallituksessa ulkoministeri salkun.

Särmääjä
Särmääjä
2.2.2021 17:19
Vastaa...  Daavidin poika

Oletko ihan tosissas? Puolueen aatemaailma on sekotus IKL:ää ja vastarintaliikettä niin luuletko että sillä on jotain tekemistä jonkun hemmetin Soinin kanssa?

Fox Lady
Fox Lady
2.2.2021 10:48

Sinimusta liike näyttää oivaltaneen politiikan teon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen ydinasioita, jotka tekevät hankkeesta erittäin positiivisen.

Ensinnäkin, elämme kulttuurisodassa globalismia vastaan. Globalistisella agendalla on hallussaan kokonaisvaltainen maailmankuva, jota kohti meitä nyt viedään päättäväisesti. Vasta-maailmankuva on ainoa järjellinen tapa hyökätä globalisteja vastaan. SML näkee, että kansakuntaa jatkuvasti hajottavat maailmanlaajuiset ristiriidat ovat pitkälti näennäisiä ja niiden vastapainoksi voidaan tarjota maailmankuva, jossa kansa nähdään yhtenäisenä, omasta tulevaisuudestaan ja menneisyydestään huolehtivana yksikkönä. Tällä tavalla ajateltuna hajoita ja hallitse menetelmä menettää tehoaan.

Toiseksi, globalistit käyttävät hallintokeinonaan psykososiaalista väestön manipulaatiota, demoralisaatiota ja subversiota, jota kansanomaisesti kutsumme mädätykseksi. Kyseessä on epäsuora agressio, jota ei siis tule missään muodossa hyväksyä. Tähän mädätykseen sisältyy ohjaus kohti kulutusihmistä, joten vastavetona tälle on hyvä tuoda esille pyhyyden merkitys ihmisen elämässä. Pyhyyden, ei erityisesti minkään uskonnon.

Kolmanneksi, globalistit käyttävät hyökkäyksessään kansallisvaltioita vastaan väestönvaihtopolitiikkaa, jota siis ei tule missään muodossa hyväksyä.

Sinimusta liike on älykkäästi kyennyt sisällyttämään näkemykseensä nämä väestöön ja kansallisvaltioon kohdistuvat hyökkäykset niiden negatiivista luonnetta paisuttelematta ja vastannut niihin elämänmyönteisesti ilmaisemalla vasta-maailmankuvan siihen liittyvine toimenpiteineen.

Nationalisti
Nationalisti
2.2.2021 16:31

Tälle on ollut tilausta. Suomen puoluekenttä tarvitsee juuri tällaista, nyt jokainen kansallismielinen kannattajakorttia lähettämään!

Asylilainen rauhanperSutar
Asylilainen rauhanperSutar
2.2.2021 19:51

Mikä on tämän uuspuolueen suhtautuminen Venäjään? a) Ovatko lähdössä Uraliin? b) Perinnekekkoslainen ”ystävyytä, yhteistyötä ja rauhaa”? c) ”Odotetaan mitä Huvudstadsbladet ilmoittaa”? d) ”Putin on hyvä jätkä”?

Sinisenmusta?
Sinisenmusta?
3.2.2021 21:02

Tuo Sinimusta- nimi on ehkä vähän huono jos sen kääntää ruotsiksi:

Ruotsissa tuomittiin muinoin poliisi törkeästä rasismista jne koska oli käyttänyt nimitystä ”blåneger” (joka käsitteenä oli sinänsä aivan yleisesti tunnettu). Sillä tarkoitetaan niitä kaikkein mustimpia afrikaanoja jotka ovat melkein ”sinisenmustia”.