Mielenilmaus häätöjä vastaan – uusruotsalaisille annettava ohituskaista asuntoasioissa

Sundbybergin jorkit vaatimassa ihmisoikeuksia. “Seis häädöille, asunto on oikeus!”.
Tukholman naapurissa Sundbybergissä on laitettu pystyyn mielenilmaus asunnosta häätämisiä vastaan. Monen mielestä kamppanja kuulostaa hyvältä idealta; kukapa haluaisi, että ihmisiä häädetään huoneistaan tuosta noin vain.

Kysymys on tässä tapauksessa hieman erilainen kuin äkkiseltään saattaisi ajatella.

Jutun tausta on se, että kun kolmannesta maasta Ruotsiin saapunut turvapaikanhakija lopulta muutaman vuoden prosessin jälkeen saa sen odotetun oleskeluluvan, niin tästä seuraa myös automaattisesti se, että tulijalle annetaan ns. kuntapaikka.

Jos hakija ottaa vastaan tämän hänelle määrätyn, tai annetun kuntapaikan, niin silloin kunnalle lankeaa lain määräämä velvoite hankkia tulijalle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi asunto. Tämä kahden vuoden jakso kuuluu kotouttamisohjelmaan, jossa tulija käy SFI:n aikuiskoulutuskurssilla oppimassa ruotsia ja talon tapoja.

Useimmissa kunnissa tulijalle onkin tarjottu tämän kotouttamisjakson ajaksi ilmainen asunto, sillä asunnon kustantaa kuitenkin Maahanmuuttovirasto. Lisäksi opiskelija saa pientä discorahaa tähän päälle. Yksinäinen poikamies kuittaa kuukaudessa rapiat 6 500 kruunua eli noin 650 euroa.

Tämä kahden vuoden kotouttamisohjelmaan kuuluva ilmainen asunto – eräänlainen transitasunto – on useimmissa kunnissa tosiaankin vain määräaikainen eli sen kaksi vuotta. Kun kotoutumiskurssi on taputeltu päätökseen, niin edessä on kauan kaivattu v.a.p.a.u.s. Ihminen voi vapaasti hankkia itselleen minkälaisen asunnon tahansa, työpaikan ja elää muutenkin vapaasti, jollaiseen ei ehkä kotona kehitysmaassa ollut mahdollisuutta.

Mutta monissa kunnassa on ilmennyt ongelmia. Tulijat eivät haluakaan muuttaa ilmaisesta asunnosta yhtään minnekään. Kotoutuminen on onnistunut hyvin. Tai siis tässä tapauksessa kotiutumien.

Stoppa Avhysningarna (Seis häädöille)- niminen puuhakerho on vetänyt hoosiannamittarin kaakkoon. Kerhosta kerrotaan, että monien uusruotsalaisten on vaikea saada asunto monista eri syistä: ei osata kunnolla ruotsia (vaikka sitä on juuri opeteltu kädestä pitäen kaksi vuotta), tulijat elävät sosiaaliavustuksen varassa tai vuokranantajat eivät yksinkertaisesti halua vuokrata huonetta kikkarapäälle.

Sundbybergin kunnassa ollaan päätetty, että kahden vuoden ilmaisen asumisen jälkeen on aika hankkia oma asunto omin voimin. Jos asukas ei muuta asunnosta, niin häädölle haetaan oikeuden päätös. Oikeudessa on tällä hetkellä 16 tapausta odottamassa häätöpäätöstä.

Lisäksi Sundbybergiläiset politiikot ovat tehneet rikosilmoituksia järjestöä vastaan, koska he ovat käyneet uhittelemassa politiikkojen ovilla.

Kunnasta sanotaan, että tulijoiden on selvittävä jatkossa omin avuin. “He ovat saaneet todella paljon apua, viimeiset kaksi vuotta heitä on opetettu maan tavoille kädestä pitäen.”

 

Koko touhun takana on äärivasemmistolaisia turvapaikka-aktivisteja. Uusruotsalaisille on sitten syötetty ajatus jostain kummallisesta sorrosta, että heidän kaksi vuotta jatkunut ilmainen asuminen olisi ikään kuin joku kansalaisoikeus.

Kannattaa huomata, että Tukholmassa on omasta takaa paikallisilla ihmisillä vuosien jonot kunnallisiin asuntoihin. Sundbybergin kunnassa on keskimäärin noin viiden vuoden jonotusaika.

Ja nyt uusruotsalaisten pitäisi toistamiseen päästä jonon ohi.

 

Korjaus: Rikosilmoitus on tehty järjestöä vastaan eikä Sundbybergin kuntaa vastaan.