Arkipäivän kohtaamisia, ja miltä ne tuntuvat käytännössä

Sattui niin, että olin tässä muutamana päivänä liikkeellä kaupungilla Pt-median arabimaailman asiantuntijan, muuan miehen (nimi muutettu kuuteen kertaan) kanssa. Istuimme puolityhjässä metrossa. Sitten alkoi tapahtumaan.

Pt-median arabimaailman asiantuntija on keski-ikäinen mies, joka on kotoisin Irakista. Hän on asunut Tukholmassa jo kolmatta vuosikymmentä. Hän saapui Ruotsiin maahanmuuttajana, ei turvapaikanhakijana, vaan puhtaasti maahanmuuttajana. Miehen motiivit muuttaa Saddamin Irakista olivat lähinnä se, että hän halusi lähteä maasta. Mies ”loikkasi” Turkkiin, jossa asui muutaman vuoden. Sen jälkeen hän hankki kaikki mahdolliset luvat, että pääsi Ruotsiin laillisesti. Itse operaatio, että hän ylipäätään sai matkustusluvan Ruotsiin, kesti vuoden.

Kun muuan mies lopulta pääsi Ruotsiin, niin hän opetteli kielen, opiskeli ammatin ja on työskennellyt sen jälkeen rakennusalalla sähköasentajana pitkän uran. Muuan mies ei ole muslimi, vaikka on varttunut nuoreksi mieheksi islamilaisessa maassa. Hän itse kertoo, että ei ole ikinä, edes nuorena miehenä Irakissa uskonut mihinkään allah-jorinoihin. Hänen mielestään nykyisin Ruotsiin tulevat irakiaanot ja arabimaailmasta islamilaisista maista tulevat ns. turvapaikanhakijat ovat fanaattisia uskossaan, verrattuna siihen millainen maailma oli silloin kun hän lähti Irakista .

Muuan mies sanoo, että islam, ja erityisesti ”jyrkkä islamin tulkinta” on sen verran merkittävää verrattuna niihin vaikkapa 90-luvulla Irakista lähteneisiin ihmisiin, että eurooppalaisten kannattaisi ottaa asia vakavasti.

– Islam ei ollut takavuosina sellaista kuin millaista se on nykypäivän tulijoiden keskuudessa. Minun mielestäni islam ja sen kannattajat ovat radikalisoituneet viimeisten vuosikymmenien aikana selvästi. Välillä kun tapaan sellaisia maanmiehiäni, jotka ovat tulleet Irakista sanotaanko viimeisten viiden vuoden sisällä, niin en edes tunnista sitä asennetta ja eräänlaista vihamielisyyttä, jota heidän keskuudessaan esiintyy länsimaalaisia kohtaan. Siksi ihmettelen, että miksi he tulevat länteen hakemaan turvaa, jos he kerran kokevat olleensa vainottuja Irakissa.

♥   ♣   ♦   ♠

 

Istuimme metrossa. Viereisellä penkillä istui arabinainen huivissaan. Naisella oli mukana kaksi lasta, arviolta jotain 10-vuotiaita, toinen poika, toinen tyttö. Nainen puhui lapsilleen arabian kielellä. Itse en tietenkään sitä ymmärtänyt enkä ajatellut siinä olevan mitään eriskummallista. Sitten huomasin, että muuan miehellä ”nousi tunteet pintaan”. Hän kihisi. Tiedättekö siten, kun jollakulla alkaa keittämään. Muuan mies oli kuin vanha Ford Sierra, joka keitti joka risteyksessä.

Yhtäkkiä muuan mies nousi seisomaan ja sanoi häläkäti-käläkäti-äänellä naiselle jotain. Hän sanoi sen siis arabiaksi, enkä tietenkään ymmärtänyt mitä puhuttiin. Yritin siinä vaiheessa sanoa muuan miehelle, että ota iisisti, istu alas. Mutta hän sanoi minulle hyvin painokkaasti, että nyt SINÄ PAAVO olet hiljaa.

Tilanne jatkui kiivaana sananvaihtona. En ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta olin hiljaa. Muuan mies ja hunnutettu arabinainen puhuivat muutaman minuutin hyvin kiivaasti. Sitten saavuttiin Fridhemsplanin asemalle ja jäimme pois metrosta. Muuan mies oli kiihtynyt ja hoki vain ”jävla fitta, jävla islamisthora!” ja sen sellaista. Yritin sanoa muuan miehelle, että ota iisisti, mistä on nyt kyse.

 

Kun muuan mies hieman rauhoittui, niin hän kertoi mitä tapahtui. Mies siis ymmärtää arabiaa ja kertoo, että nainen oli pitänyt lapsilleen jotain uskonnollista oppituntia. Nainen oli puhunut lapsilleen opettavaiseen sävyyn, että kaikki länsimaalaiset ovat vääräuskoisia ja heihin ei pidä luottaa. Vääräuskoiset ovat koiria, joihin pitää suhtautua koirina. Vääräuskoisten kanssa ei pidä koskaan olla kavereita eikä vääräuskoinen ylipäätään ole minkään arvoinen.

Muuan mies sanoo, että lopullinen niitti tuli siinä, kun nainen oli sanonut lapsilleen, että esimerkiksi viereisellä penkillä istuva svenssoni (tarkoitti siis minua) oli juuri sellainen kouluesimerkki vääräuskoisista länsimaalaisista. Nainen ei siinä vaiheessa ymmärtänyt, että arabialaiselta ulkonäöltään ollut muuan mies oli seurassani, vaan hän ehkä kuvitteli, että muuan mies olisi naisen puolella.

Muuan mies kertoo, että hän tuli aivan helvetin vihaiseksi siitä, että joku huivijorkki tulee jostain kusisesta maasta Ruotsiin; saa ilmaisen elämän, saa kusiset lapsensa ruotsalaiseen kouluun oppimaan lukemista ja laskemista, kukaan ruotsalainen ei oikeasti rasisteeraa heitä millään tavalla, saa kaikki mahdolliset tuet ja avut, että pääsisivät elämässä eteenpäin, niin nyt tämä nainen opettaa kusiselle jälkikasvulleen, että ruotsalaiset ovat vääräuskoisia nilkkejä. Kusisten ruotsalaisten päälle voi sylkeä, heitä voi uhata ja heiltä voi vaatia asioita.

– Kun on saatu kaikki vaatimukset ja toiveet on täytettyä; ollaan saatu asunnot ja ilmainen elämä, niin opetetaan jälkikasvulle, että ruotsalaiset ovat vain vääräuskoisia koiria, muuan  mies sanoo hyvin painokkaasti.

– Itse kun tulin Ruotsiin niin tulin lakki kourassa, opettelin kieltä ja kävin koulua. Sen jälkeen olen elänyt kuten ihminen. En ole ikinä edes ajatellut, että ruotsalaiset olisivat jotakin koiria. He ovat hyviä ihmisiä, hyvä kansa, osaavat tehdä yhteiskunnasta toimivan. Toisin kuin jossain perslävessä, jossa mikään ei toimi eikä kukaan luota kehenkään.

 

Kun kyselin, että kuuleeko tällaista puhetta useinkin, niin muuan mies sanoo, että ”tavallaan kuulee”.

– Ne, jotka ovat tulleet Ruotsiin joskus takavuosina, niin heidät erottaa ruotsalaisista kai lähinnä ulkonäkö. Islam ei ollut Irakissa joskus pari kolmekymmentä vuotta sitten sellainen asia, että silloin olisi tullut ilmi sellaisia asioita, mitä nykypäivänä saa kuulla Ruotsissa. Monet vanhemman polven tulijat ovat ihan kuten ruotsalaiset, sillä poikkeuksella, että monilla on jotain pikku traditioita kotimaastaan. Tietyt ruokalajit, sosiaalisuus suvun kesken ja sen sellaista. Monet ovat kuten kristityt, että vietetään joulua, mutta siinäpä se. Moni voi viettää ramadania kuten kristityt joulua. Ollaan vähän muistelevinaan jotain Muhammedia, ollaan vähän olevinaan paastolla, mutta ei heitä kiinnosta oikeasti joku kusinen profeetta jostain menneisyydestä.

Muuan mies tarkentaa:

– Mutta se ongelma on se, että Ruotsissa ei osata nähdä eroa sille ns. kevytislamille ja sitten sille todelliselle ja oikealle islamille. Monet muslimit ovat vähän kuin sinä, Paavo, kristittyjä. He tekevät ja toimivat kuten traditio ”vaatii”. Sinä vietät joulua, etkä loppujen lopuksi ole kiinnostunut jostain Jeesuksen syntymisestä yhtään mitenkään. En usko, että sinä uskot oikeasti vaikkapa pääsiäissatuun, jossa Jeesus nousi kuolleista kun isä Jumala herätti pojan kuolleista ja otti hänet taivaaseen. Yhtä lapsellinen satu kuin satu profeetta Muhammedista.

 

Huomautin tähän väliin, että en kuulu kirkkoon enkä ole kristitty. Kerroin, että itse näen kristinuskon valloittajauskontona, joka on tuhosi joskus 900- 1100 vuosina suomalaisten alkuperäiskansan ikiaikaisen uskonnon ja elämäntavan.

– No mutta nyt me puhutaan samaa asiaa. Tämä sama on tapahtunut arabimaailmassa. Islam on tuhonnut kaiken sen ikiaikaisen arabikulttuurin. Islamin nimissä on hävitetty koko lähi-itäläinen vanha ja arvokas kulttuuri. Vanha arabikulttuuri oli luultavasti jotain samankaltaista kuin täällä pohjoisessa ikiaikaiset suomalaiset – oliko se Kalevala teillä? En ole siihen perehtynyt, mutta en epäile yhtään, etteikö ikiaikaiset vanhat kulttuurit olisi tullut päätökseen juuri erilaisten uskontojen takia. Pohjolassa se on kristinusko, Lähi-idässä se on islam, joka tuhoaa kaikki. Uskonnot tuhoavat kaiken ympäriltään

– Islamia levitetään tällä hetkellä täydellä teholla Afrikan Saharan eteläpuolisiin valtioihin. Sellaiset maat kuten Nigeria, Sudan jne. Siellä on todella pahoja ongelmia muslimien kanssa. Köyhät jälkijättöiset afrikaanot liittyvät muslimijoukkoihin mm. sen takia, että siellä saa pillua ja ruokaa. Ne, jotka eivät ymmärrä liittyä tähän islamilaiseen maailmanvalloitukseen, ne tapetaan. Mitä joku ihmishenki muka maksa Afrikassa? Alkuasukkaat pakotetaan islamiin, ja jos eivät suostu, heidät tapetaan.

Muuan miehen mukaan on äärimmäisen tärkeä huomata mikä on islamistien tavoite. Sen jälkeen kun joku Nigerian väestö, joka liki tuplaantuu joka vuosi, on saatu käännettyä islamiin, niin Saharan eteläpuolella päiväntasaajan valtioissa on olemassa sellainen potentiaali, että ne yksinkertaisesti kävelevät Euroopan yli kun käsky käy. Ja Eurooppa sössöttää jostakin yksittäisistä venepakolaista. Nämä veneet pitäisi yksinkertaisesti ampua reikiä täyteen ja jättää raadot haiden syötäviksi.

– Länsi ei ymmärrä sitä, että afrikkalaisten näkökulmasta joku ihmishengen pelastaminen ilman omaa etua, niin se on jotain out-of-order. Nigeria on tupaten täynnä ihmisiä, ja naisista puolet raskaina ploppauttamaan maailmaan taas uusia pikku nigeriaanoja. Ei ne välitä siitä, että oho, nytpä meidän 3 v Ugamabugama kuoli. Ne laittaa sen roskakoriin, sillä seuraava vaimo on taas tulilla. Lapsia tulee ja menee, yksi kymmenestä kasvaa 10-vuotiaaksi ja yksi sadasta kolmekymppiseksi.

 

Mitä pitäisi tehdä?

– Olen yrittänyt joskus takavuosina kertoa mitä se islam oikeasti on. Kun huomasin, että ei KINOSTA, niin minulle on ihan sama. Ensinnäkin sain uhkauksia näiltä islamistisilta toimijoita, toisaalta olen huomannut, että ruotsalainen systeemi uhraa meikäläisen ihan yhtä vapaasti: rasisti. Vaikea sanoa kumpi on tollompi: länsimaalainen antirasisti vai kunnon islamisti.

♥   ♣   ♦   ♠

 

Välikaljan jälkeen muuan mies rauhoittui. Totesi vain, että tuo metrokohtaus on tosiasiassa arkipäivää.

 

Subscribe
Notify of
guest
36 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Oh my God
Oh my God
13.2.2021 10:10

Kunpa vielä Ohisalo ja Haavisto lukisivat tuon tarinan!
Mutta eivät tietenkään, heidän oma viheruskonsa on vahvempi kuin kerrottu todistus.

Minä
Minä
13.2.2021 14:11
Vastaa...  Oh my God

Juu, viheruskonto on vakaa ja vahva noiden parissa. Ihan samalla tavalla kuin joidenkin vahva usko kristinuskoon, sellainen järkähtämätön, vaikka ei olisikaan kiikoilija. Viheruskovaisista taitavat useimmat olla melkoisia kiihkouskovaisia.

Suomi Finland
Suomi Finland
13.2.2021 10:14

Onneksi afrikkalaiset eivät aivan noin vain vaella massoina Eurooppaan. Logistiset ongelmat ja pitkät etäisyydet takaavat sen, ettei väkeä tule mitään miljoonamääriä joka vuosi.

Se mitä Afrikassa tapahtuu, ei kuitenkaan ole yhdentekevää. Jos väestönkasvu johtaa mittaviin paikallisiin ongelmiin, niin täältähän pukataan sinne katastrofiapua ja kehitysapua ja sehän vaan jatkaa tilanteen pahentamista.

En usko, että libyalaiset tms mitenkään erityisesti ilahtuvat siitä, että heidän alueelleen tulee valtavat määrät Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä. Siirtolaiset aiheuttavat varmasti valtavia ongelmia sielläkin. Paikalliset asukkaat kärsivät ihan samalla tavalla kuin tuolla Balkanilla.

Aslak Soikhiapää
Aslak Soikhiapää
13.2.2021 12:35
Vastaa...  Suomi Finland

Taitaa loppupeleissä mennä kuitenkin niin että jos tulijaporukat saisivat haltuunsa laivakalustoa jolla voisi tulla vaikka 200 000/vrk ja 72 milj./v, alkaisi tykit ja torpedot tehdä kaloille ruokaa.

Luulisi ainakin että kaikkein kaheleinkin haluaisi ensisijaisesti turvata oman jäkikasvunsa.

MattiS
MattiS
13.2.2021 13:15

Aika optimistinen arvio nykypäättäjistä.

Esimerkki: Saksalainen pariskunta teki kaikkensa auttaakseen pakolaisia, kuten heidän teini-ikäinen tyttärensäkin. Kävi sitten niin että pakolainen raiskasi tyttären ja hukutti tämän sen jälkeen jokeen.

Lopputulos: Vanhemmat jatkavat pakolaisten auttamista yhtä suurella innolla kuin ennen valitettavaa yksittäistapausta.

Joten, jos Eurooppaan vyöryy tulevaisuudessa vaikka 100k päivätahtia siirtolaisia, niin meidän kuohitut päättäjämme eivät tee muuta kuin mieti mihin heidät sijoittaa. Uskokaa pois.

Suomi Finland
Suomi Finland
13.2.2021 14:50
Vastaa...  MattiS

”Lopputulos: Vanhemmat jatkavat pakolaisten auttamista yhtä suurella innolla kuin ennen valitettavaa yksittäistapausta.”

Jos tuo pitää paikkansa, niin on siinä erityisen kaheleita ihmisiä nämä vanhemmat. Varmasti tuota auliisti julistavat, jos pakolaiset ovat heille tärkeämpiä kuin oma tytär.

Eivät kai kaikki pakolaiset toki ole muille hengenvaarallisia raiskaaja/hukuttajia, mutta miksi ottaa riski tuntemattomien ihmisten kanssa? Kyllähän sitä osaa varmasti sisältä kaikkein pedoinkin ihminen osata teeskenellä sen verran, että naiivit idealistit menevät vipuun ja heräävät todellisuuteen vasta sitten, kun sitä päätä nirhataan irti.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
13.2.2021 14:59
Vastaa...  MattiS

Totta. Useimmissa EU-maissa:

Visegrádin nelikossa Unkari, Tšekki, Slovakia ja Puola on toisenlainen ääni kellossa. – Vaan mitäpä me muka voisimme oppia Visegrád-maista:

niissähän kansalaiset ovat äänestäneet vapaissa monipuoluevaaleissa johtajikseen valtiomiehiä ja -naisia, jotka ovat luvanneet ajaa kansakunnan ja valtakunnan etua ja niin myös tekevät.

Meillähän äänestäminen ei vaikuta mihinkään mitenkään, joten meidän täytyy olla vaan ja antaa paskan valua niskaan, kun sille ei kuulemma mitään voi.

Vai voisiko sittenkin?

Qroquius Kad
Qroquius Kad
13.2.2021 17:19
Vastaa...  Admin Pt-media

Vää-rin!

Meillä Suomessa on Perussuomalainen puolue,
teillä Ruotsissa on Sverigedemokraterna.
Molemmat ovat Unkarin kansakunnan itselleen valtakuntaansa hallitsemaan äänestäneen Fidesz-puolueen veljespuolueita.

Samoin molemmat voivat yhtä lailla kohota äänestäjiensä kautta samalle tasolle, palauttaen itsenäisyyden ja siivoten kaduilta pois maahanmuuton saastan.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
13.2.2021 18:18
Vastaa...  Admin Pt-media

En ymmärrä kysymystä?

Suurin osa Vihreiden ja SDP:n äänestäjistä ja kannattajista antaa äänensä nykymenolle.
Suurin osa muiden puolueiden kannattajia äänestäisi meillä Perussuomalaisia, ellei heitä harhaanjohdettaisi tahallisesti.

Vähissä vaihtoehdot.
Vähissä vaihtoehdot.
13.2.2021 21:19
Vastaa...  Admin Pt-media

No tässä ole muita järkeviä vaihtoehtoja jäljellä kuin perussuomalaiset. Eipä noita SDP, Vihreitä, tai muitakaan paljoa kannata. Kiitos noiden vappusatkupuolueiden järjettömän ilmastopelleilyn tulee turveyrittäjille sellainen 800-miljoonan tappiot. Sekä moni hakeyrittäjäkin on kannattavuus tippunut kohisten.

Hienosti alkoi Suomen tuhoaminen, Sanna Marin johdolla.

Lisäksi se kelvoton, EU-velan ottaminenkin. Laittoihan Sanna, kunnillekin miljardin lisää tukirahaa koronaan, vaikka olisi vähempikin riittänyt. Sitten kun oli kysytty, että miksi niin alkoi vain meriselitykset, jotka olivat lunttilapusta opeteltu. Nyt myös perivät koronatukia takaisin yrityksiltä.

Sekin että turve ”ei ole uusiutuva”, luonnonvara määritelmä EU:ssa on kiittäminen Vihreitä, jotka näin äänestivät 2000-luvun alussa.

SDP, Vihreiden, Keskusta tai Vasemmiston äänestämiseen ei ole mitään järkevää perustetta olemassa. Tosin ei myös Kokoomuksenkaan.

Suomi on rikas maa
Suomi on rikas maa
13.2.2021 23:15
Vastaa...  Suomi Finland

Afrikan ylijäämäväestö ei todellakaan noin vain vaella Eurooppaan. Uhka muodostuukin paljolti siitä jos EU:n tekemät sopimukset suorastaan edellyttävät ilmastoasyylien majoittamista tänne.
Silloin sitä sotia aiheuttavia määriä vastuunkantoa alkaa kertyä ihan Itämeren rannoille asti.

komissaarius Mokubluff
komissaarius Mokubluff
14.2.2021 11:51

Suomen Dickursbyssä on äskettäin poltettu neljä autoa.
Liekö tuo ollut Asyylidesanttien suorittama pyroterrori-isku ?

seant
seant
13.2.2021 11:21

Ei tarvitse mennä kuin 50 vuotta taaksepäin ei silloin ollut yhtään islamistista valtiota, jossa pakotettiin islamin lakien mukaan elämään oli tosiaan arabialaista kulttuuria napa tansseista alkaen. Mutta kun Iran vasemmistolaisten hölmöjen ( esim. Erkki Tuomiojaa poliisit kantoi shaahin Suomen vierailun aikana) takia muuttui islamilaiseksi pappis vallaksi, niin sen jälkeen muut lähi-idän maat lännen suosiollisella avustuksella seuranneet, paitsi Syyrian Assad vielä yrittää jarruttaa, ettei n. 2 miljoonaa kristyttyä tuhoituisi.
Tästä on aika valaiseva kirjoitus käsittääkseni aika vasemmistolaisessa VOIMA-lehdessä.

https://voima.fi/artikke…/2020/islamismi-on-todellinen-uhka/

Aslak Soikhiapää
Aslak Soikhiapää
13.2.2021 12:37
Vastaa...  seant

Tuomioja on yksi Ilmestyskirjan pedoista?

rellinen
rellinen
13.2.2021 15:00
Vastaa...  seant

Shaahi oli yhdysvaltojen liittolainen. Neuvostoliiton masinoiman yrityksen vaihtaa valta iranissa iranilaisten kommunistien kautta epäonnistuessa, neuvostoliitto lähti uuteen yritykseen islamin ja iranilaisten mullahien kautta. Vallankaappaukselle länsimaalaiset kgb-vassarit antoivat oman tukensa, joten ei tarvitse ihmetellä tuomiojien tuntemaa islamin rakkautta.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
13.2.2021 15:12
Vastaa...  seant

No niinpä.

Arabidiktaattorit kuten Gamal Abdel Nasser ja Saddam Hussein pitivät islamismin tiukassa kurissa ja ojennuksessa, pyllistellen allahilaisisten juhlapäivien yhteydessä muodon vuoksi, mutta muuten sallien järjellisen elämänmenon, samoin kuin shaahi Iranissa.

Asiat alkoivat mennä persluisua paljolti Iranin islamistisen vallankumouksen myötä, ja siitä saamme nyt epäsuorasti kärsiä mekin. Eniten islamisaatiosta kärsivät silti arabimaiden sekä Iranin ja Afganistanin järki-ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta, kun ainoa sallittu elämänmeno on hullumuhamettilaisuus.
Onhan se toki omiaan raivostuttamaan niitä kansanosia, joilla olisi aikaisemmassa, sekulaarisessa järjestyksessä mennyt niin paljon paremmin.

Koska he eivät pysty purkamaan raivoaan omaa järjestelmäänsä vastaan, he ovat luoneet narsistisen projektion länsimaista oman onnettomuutensa aiheuttajina, ja katsovat siksi edelleen narsistisesti oikeudekseen panna länsimaat maksamaan kaikin mahdollisin tavoin.

T
T
13.2.2021 13:08

Välikaljan jälkeen muuan mies rauhoittui”
Tekisi itsekin mieli välikaljaa… Hitto kun pitää olla pidennetyllä tipattomalla.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
13.2.2021 13:15

Kansalaiset kai olettavat, että päättäjät, jotka sallivat miljoonien muslimien asettumisen Eurooppaan, myös ottavat vastuun seurauksista. Ikävä kyllä, kun islam ottaa vallan, meistä kukaan ei ole näkemässä tätä päättäjien vastuulle saattamista. Ketä me huudamme hätiin, kun hirsipuut ovat täynnä niitä, jotka ovat kieltäytyneet kääntymästä tai rikkoneet jotakin suuraa?

Minä
Minä
13.2.2021 14:08

Siinä oli itse ajatteleva tapamuslimi siinä kuin lukemattomat ovat tapakristittyjä, joille uskonto liittyy lähinnä seremonioihin, kuten kasteeseen, häihin ja hautajaisiin.

Samalla PT todisti, että ei sittenkään ole rasisti, kuten väitti olevansa. Hän ei torjunut tuota poikkeuksellisen järjellistä muslimia. Jos PT olisi rasisti olisi hän torjunut mokoman siksi, että oli ehkä tummempi iho ja vieläpä muslimi.

On kirkko aikoinaan tehnyt jotain hyvääkin, kuten nuorisotyötä tukien harrastuksia. 60-luvulla Helsingissä ei siinä uskonto juuri tullut esille, paitsi joissain tilanteissa vähän. Ainakin silloin nuoret hyötyivät harrastusten tukemisesta, jossa uskontoa ei tuputettu juurikaan. Jos jossain joskus vähän tuputettiin, sai haukotella. Oli kyllä niitäkin nuoria, joille uskonto oli merkittävä asia, mutta useimmilla niistäkin se uskonnollisuus jäi lopulta tapauskonnoksi.

Huvittavaa kuulla, kun joku sanoo olevansa vakaumuksellisesti luterilainen. Ei taida tietää, että katolismi sai lähdön Ruotsista, jonka siirtomaana toimi Suomi, kun kuningas halusi katolisen kirkon rahat, maksaakseen velkansa saksalaisille, joiden vaikutusvallasta halusi eroon. Siinä syntyi se luterilainen vakaumus ja nyt ollaan niin vakaumuksellisesti uskossa luterilaisia.

Se hyvä puoli tuosta kyllä syntyi, että jumalanpalveluksia alettiin pitää kansojen omilla kielillä ja kirjatkin käännettiin omalle kielelle ja lisäksi opetettiin kansa lukemaan, jotta voisivat lukea kristillistä sanomaa.

Kristinusko tosiaan levitettiin Suomeen jopa väkisin. Aikoinaan kirkossa käyminen oli pakollista. Muistan tarinan yhdestä seurakunnasta, jossa pappi innostui saarnaamaan ja kahdeksan tunnin jälkeen ihmiset murtautuivat ulos kirkosta päästäkseen tarpeilleen. Saivat siitä hyvästä sakkoja maksettavakseen.

No, ihmiset uskovat kuka mitäkin, eikä tapakristillisyys ole mikään ongelma. Eivät antaumukselliset kristitytkään ole ongelma, koska ovat iha rauhallisia ja elävät enimmäkseen omissa oloissaan. Ne niistä, jotka ovat ongelma, ovat yleensä ongelma vain uskonveljilleen.

Tiedä sitten olivatko muinaiset uskonnon paljon parempia, mutta olivat varmaan lähempänä todellisuutta.

Paras linja on, että ei usko mitään, mutta on valmis tarkastelemaan ennakkoluulottomasti mitä vaan.

Last edited 14 days ago by Minä
Qroquius Kad
Qroquius Kad
13.2.2021 15:21
Vastaa...  Minä

Itsekään en ole kristitty, mutta kannatan silti kristinuskoa sen välinearvon vuoksi:

miettikääpä miltä Eurooppa näyttäisi, jos islam olisi kehittynyt suoraan Lähi-itään rajoittuneesta juutalaisuudesta, ja päässyt rynnistämään 600- ja 700-luvuilla rappeutuneen kreikkalais-roomalaispakanallisuuden ja germaanien kansainvaellusten sekasortoistamaan entiseen Rooman valtakuntaan?

En myöskään jaksa olla katkera siitä, että kristinusko levitettiin suomalaisille heimoille katolisessa muodossa:

miettikääpä mitä kieltä nyt puhuisimme ja missä kulttuuripiirissä, jos kristinusko olisi tuotu meille Novgorodin suunnasta ortodoksisuutena?

Leso
Leso
14.2.2021 07:18
Vastaa...  Qroquius Kad

Heh. Jokainen eurooppalainen ateisti vastustaa nim.om. kristinuskoa.

Vaikka nim.om. kristinusko on mahdollistanut paitsi tieteen, myös ateismin, kuten sen tunnemme tänäpänä.
Kristinusko on AINOA uskonto, joka on ”sit-ten-kin” mahdollistanut sekä uskonnon kyseenalaistamisen ja sekä että SIITÄ seuranneen TIETEEN.

Ei kyll’ yhtään pitäisi hämmästyttää niitten typerysten määrä, joka kuvittelee, että astrologia noin vaan yht’äkkiä muuttui astronomiaksi.

Unelma Painajainen
Unelma Painajainen
13.2.2021 16:40

Kyllähän se kyrsii, että tämä on minun kotimaani ja lähes päivittäin kuuntelen ympärilläni pölinää tietämättä yhtään mistä nämä ihmiset puhuvat. Osaan ainakin auttavasti ruotsia, englantia, saksaa, ranskaa ja venäjää mutta eipä näistä ole nyt mitään hyötyä. Loppuu vaan aika ja kielipää, jos pitäisi muka opetella somalinkieli, arabia sun muut.Tulijoista suurin osa oppii ainakin alkeet suomesta eli heillähän on jo näinkin etulyöntiasema meihin suomalaisiin verrattuna, jotka ollaan heidän kielistään pihalla. 😕

GLGL
GLGL
13.2.2021 17:16

Tämä Paavon kuvaama tapahtuma pitää saada mahdollisimman laajaan levitykseen.

En ymmärrä, miksi sellaisia ihmisä pitää ”kotiuttaa” verovaroin, jotka ovat mätiä jo syntymästään ja ne jotka sopeutuvat kulttuuriin heittämällä, ei tarvitse tukea. Ei se niin voi mennä. Valtioilla pitää olla oikeus valita, ketä päästävät maahansa, ja tukea heitä, joista olettaa olevan hyötyä valtiolle.

Jenkkien yliopistojen tutkimuspapereissa näkee usein nimen Mohammed. Sinne menee kaikki Mohammedit, joilla on järki tallella. Suomeen tulee vähän erillaisia Mohammedeja, koska unelma…

Bortsum
Bortsum
13.2.2021 17:35

Tämänkin kertominen on super-rasismia ja yyber-natsismia!!!! Ei nyt mennä pilaamaan hyvää satua faktoilla ja totuudella hei.

Dan Wesson
Dan Wesson
13.2.2021 18:57

Ruotsi- hyvä maa, idiootit johtajat.

Särmääjä
Särmääjä
13.2.2021 20:43

Tuskin meillä mitään isompia ongelmia olis jos vaikka arabimaista olisi tullu vaan jonkunverran luonnolisesti maahanmuuttajia. Irakilaista yms. normaalia maahanmuuttajaa voi verrata johonkin etelä-eurooppalaiseen kuumaveriseen ukkoon joka nyt ei pohjoismaihin istu mutta ei siitä mitään kovin suurta haittaakaan ole. Ongelmat alkaa siitä kun alotetaan tämmönen vitun väestönvaihto näillä pakolaismassoilla. Mustan afrikan väestö taas on vielä kahta kauheempaa jos ovat islamisteja kun ilman islamiakin ne on jo ihan sekopäisiä.

timo
timo
13.2.2021 20:55

Tuosta voi päätellä paljonko niitä muslimeja tulevaisuudessa on Eurooppaan tulossa Afrikasta ja Aasiasta.
comment image

timo
timo
13.2.2021 21:02
Vastaa...  timo

Tuohon kun lisää sen mitä muslimit parhaiten osaa ja mitä tehneet viimeiset tuhat vuotta voi miettiä millaisia kaffittelu ja kokkaushetkiä on luvassa eurooppalaisille ja heidän jälkeläisilleen.

https://www.americanthinker.com/articles/2014/05/the_greatest_murder_machine_in_history.html
https://thedailycoin.org/2018/11/26/the-4-stages-of-islamic-conquest/
https://ibnmatti.blogspot.fi/p/jihadin-saannot.html

timo
timo
13.2.2021 21:04
Vastaa...  timo

Vaikka nuo ei ihan vielä kaikki muslimeja olekaan niin muutaman vuosikymmenen päästä nuo on muslimeja 100%. Sellainen momentum on esim afrikassa päällä.

juhaII
juhaII
13.2.2021 20:56

Erittäin hyvä ja opettavainen kirjoitus, joka ei lävistä suvakkien umpiluisiab päitä. Vaikka tiesin täysin missä mennään ilmeisen ihmisvihani ansiosta ja koulun opetuksista, jossa käytiin uskontokuntien alkeet läpi syyttämättä mitään uskontokuntaa kuten nyt esim. käymällä kristinuskon kimppuun oikein valtionsyyttäjän toimin.

Ei 1970-1980 lukujen islam ollut uhkaavan radikaalia ennen kuin Iranissa tapahtui v. 1979 Islamilainen vallankumous Ajatollah Khomeinin toimesta ja syrjäytti vallasta Persian shaahin Mohammad Reza Pahlavin.

Tästä lähtien viha ”Suureen Saatanaan” eli Yhdysvaltoihin syttyi täyteen roihuun ja siitän alkoivat saamaan osansa myös muut länsimaat, koska niiden yhteiskunnat olivat modernit ja vapaamieliset eli ”länsimaiset” kuten Irankin oli ennen Shaahin syrjäyttämistä. Shaahin salaisen poliisin sortokoneisto kohdistui kommunisteihin ja islamilaiseen papistoon, joka vastusti hallintoa, jossa islam ei määrää kaikesta.

Toinen ääri-islamin nousu 0oli Neuvostoliiton käymä Afganistanin sota, jossa se pyrki puolustamaan liittolaismaansa kommunistista järjestelmää Talebaneja vastaan, jotka taistelivat kaataakseen maallisen kommunistisen järjestelmän ja vaihtaa se ääri-islamilaiseen hirmuhallintoon, jossa kiellettiin kaikki jopa jalkapallosta lähtien syntinä, josta teloitetaan. Afganistanilaiset eivät pitäneet näistä ääriuskontoa vetävistä hulluista, koska sillä ei ollut mitään tekmistä islamin kanssa, vaikka se onkin fundamentalistinen eikä se suo liiemmälti vapauksia.

Oli hyvä kokemus saada ”uskonvahvistusta” oikein tervejärkiseltä irakilaiselta, joka tiesi jopa Kalevalankin olemassaolon. Ei todellakaan ole mikä satuu jätkä vaan ohittaa fiksuudessaan monen meikäläisenkin pooineisuudessaan ja kyvyssä omaksua uusia asioita sekä suhtautua niihin tervehenkisellä kunnioituksella kulttuuriin, joka ei ole hänen omaansa lähtökohtaisesti.

On surkeaa kuinka tyhmiä länsimaiset ihmiset ovat ja etenkin se järjetön huolettomuus, jonka tästä on välttämättä seurattava. Ellei tule sotaa. Sitten vain kaikki naiset kääntvät säkki-uskontoon. Miehethän tapetaan ja jos jätetään henkiin orjiksi, sitten kuohitaan. Luulisi olevan hausksaa feministeille, jotka pääsivät ”paratiisiin” maanpäällä!!!

Kilttimies
Kilttimies
14.2.2021 02:02

”… afrikaanot liittyvät muslimijoukkoihin mm. sen takia, että siellä saa pillua ja ruokaa.”

Jos tuollaiset lupaukset oli viiskytvuotta sitten jollakin jengillä, niin liittyähän olisi pitänyt. Ei käkkäräpää poikea ihmisestä yhtään tässä suhteessa.

Muuten muuanmies on jyvällä. Islam on islamilaistunut muutamassa vuosikymmenesssä, mistä on ketjussa hyviä kommenttejakin.