Boråsin kunta jihadisteille: Tervetuloa kotiin

Boråsin kunta panostaa kuntalaistensa hyvinvointiin ja nyt työskennellään, että Syyriassa isiksessä olleet sotaveteraanit saadan nopeasti takaisin kotiin, jopa mahdollisesti jo kevätpilkille.

Borås Tidningen mukaan kymmenen aikuista, joista kuusi naista ja neljä miestä, ovat lähteneet vuosien aikana jihadiin Syyriaan. Heillä on yhteensä 14 lasta, joista kaikki ovat syntyneet kalifaatissa.

Ulkoministeriö ja Boråsin kunta ovat nyt käärineet hihat ja kaikki sotaveteraanit pyritään kotouttamaan mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä kaksi naista lapsineen on tulossa lähipäivien aikana takaisin Boråsiin.

Kunnan nimismies kertoo, että poliisi ei aio olla ottamassa kotiinpalaajia vastaan, sillä heitä ei toistaiseksi epäillä mistään rikoksesta. Suojelupoliisi voi mahdollisesti kysyä miltä naisista tuntuu palata kotiin, mutta muuten heidän ei epäillä osallistuneen mihinkään moraalittomaan touhuun.

Borås on jo parin vuoden ajan toiminut aktiivisesti ja houkutellut isiksessä olleita uusboråsilaisia takaisin kotiin. Tarkasti ei tule selville, että millä tavalla heitä on houkuteltu. Pullalla ja kahvilla vaiko ilmaisella asunnolla.