Nyt kun koko koululaki eli afgaanilaki on käyty läpi, niin on johtopäätösten aika: afganistanilaisia yksintulleita sotalapsia ei työnteko kiinnosta.
Koululaki astui voimaan pari vuotta sitten ja se tarkoittaa sitä, että yksintullut sotalapsi, joka oli saanut kielteisen oleskelulupapäätöksen, ja joka täytti tietyt ehdot, niin sai tilapäisen oleskeluluvan koulun loppuun asti. Ehtoja oli mm. se, että henkilö oli mennyt turvapaikkaprosessin aikana kouluun ja opiskeli itselleen ammatin. Kun paperit olivat plakkarissa, niin heille annettiin puoli vuotta aikaa hankkia vakituinen työpaikka.
Jos henkilö löysi vakituisen työpaikan, niin hänelle luvattiin elinikäinen oleskelulupa.
Koululain viimeisetkin nuoret valmistuivat viime kesänä ja heillä on ollut loppuvuosi aikaa etsiä työtä. Maahanmuuttovirasto myönsi koululain perusteella oleskeluluvan jatkon 6 120 miehelle ja heistä vain 127 kiinnostaa: työnteko.
Eli maassa notkuu tällä hetkellä 6 000 afgaania, joita odottaa enää lentokoneen tankkaus.