Onko asumistiheys mikään selitys maahanmuuttajalähiöiden koronan leviämiselle?

Rosengårdia.
Malmö selvisi viime keväisestä korona-aallosta melko puhtain paperein, mutta nyt tilanne on muuttunut. Pandemia jyllää tällä hetkellä täysillä suurissa maahanmuuttajalähiöissä kuten Rosengårdissa.

SVT:n mukaan korona leviää Rosengårdissa kahdesta syystä: johtuen asumistiheydestä ja huonosta informaatiosta.Onko asumistiheys sittenkään mikään syy? Tietenkin kulkutaudit saavat paremman leviämisalustan sellaisilla seuduilla, joissa ihmisten asumistiheys on suurta verrattuna autioon maaseutuun, jossa naapureiden välillä on kilometrejä.

Mutta kun Rosengård ei oikeasti ole mitenkään erityisen tiheän asumisen seutua. Se on ihan samanlaista pohjoismaalaista lähiötä kuten Tukholman, Uppsalan tai Tampereen lähiöt. Monet mediat yrittävät antaa maahanmuuttajalähiöistä sellaisen kuvan, että se muistuttaisi ikään kuin jotakin ylikansoittunutta kehitysmaata, jossa ihminen ei voi kääntää kylkeään koskettamatta naapuria.

Tiedonpuute? Jokainen ihminen tietää tänä päivänä mitä korona tarkoittaa. Malmössä korona levisi pari viikkoa siten hautajaisissa, jossa oli satoja ihmisiä. Suurin piirtein kaikki sairastuivat. Nyt hautajaisväki syyttää valtiota. Valtio ei ole antanut päättäväistä käskyä vaan vain “suosituksia”.