Sarja-ahdistelijalle 6 vuotta vankeutta ja karkoitus

Tukholmassa vaikutti muutaman vuoden afrikkalainen 24-vuotias Hiburahema Tangigora Jawara, jota voidaan kutsua todelliseksi sarja-ahdistelijaksi.

Tarkkaa tietoa ei ole, että milloin Hiburahema Tangigora Jawara saapui Ruotsiin, mutta joka tapauksessa hän on Espanjan kansalainen. Tapahtumat alkoivat rullata kesällä 2019, kun nuori nainen oli myöhään yöllä ulkoiluttamassa koiraansa. Naiselle entuudestaan tuntematon Jawara astui pensaikosta esiin pummaten tupakkaa.

Nainen antoi tupakkaa, mutta Jawaralla poltteli tosiasiassa ihan muualla. Mies kaivoi puukon esille ja pakotti naista siten, että tämä vei hänet kotiinsa. Naisen kotiin päästyään Jawara raiskasi naisen pidellen puukkoa koko ajan toisessa kädessään. Raiskauksen jälkeen mies poistui paikalta ottaen naisen puhelimen mukaansa.

Teon jälkeen nainen istui monta tuntia keittiönsä lattialla ja vain itki ja huusi. Tapauksen johdosta nainen oli kahdeksan viikkoa sairaslomalla pois työstään.

 

Seuraavan kerran afrikkalaisen puntissa pullotti syksyllä 2020. Nainen oli palaamassa Söderissä ravintolasta kotiinsa kun Jawara lähti seuraamaan tälläkin kertaa itselleen entuudestaan tuntematonta naista. Mies pääsi samalla ovenaukaisulla naisen kotirappuun.

Rapun alatasanteella Jawara hyökkäsi naisen kimppuun ja painoi tätä jollain, mahdollisesti kaasupullolla, ja yritti peittää naisen suun toisella kädellään. Nainen ei kuitenkaan panikoinut vaan huusi suoraa huutoa apua. Huutaminen herätti huomiota ja rappuun tuli ihmisiä. Jawara poistui nyt juosten paikalta.

Kun puntissa pullottaa, niin siellä pullottaa kunnolla. Samana iltana vain tunti edellisen epäonnistuneen raiskausyrityksen jälkeen Jawara oli siirtynyt parin kilometrin päähän Hammarby Sjöstadiin. Hän hyökkäsi ravintolasta kotiin palaavan naisen kimppuun takaapäin, ottaen naisesta kuristusotteen.

Toisessa kädessä Jawaralla oli rikottu lasipullo, jolla hän uhkasi naista. Tässäkin tapauksessa naisen nopea toiminta pelasti. Kun Jawara hellitti hieman otettaan, niin nainen onnistui riuhtaisemaan itsensä irti ja hän pääsi pakenemaan. Jawara yritti juosten perään, mutta nainen pääsi lähistöllä olleen taksin kyytiin.

 

Tästä kaksi viikkoa niin Jawara oli taas liikkeellä Söderissä. Nuori nainen oli Seven Elevenin yökioskin edustalla kun Jawari aloitti small talkin. Tätä tehostettiin vetämällä musta lerssi esiin housu sepaluksesta.

Nainen yritti paeta, mutta Jawara sai naisesta otteen ja painoi talon seinää vasten ja puri naista jalasta. Vastapäisen talon ikkunalla oli henkilö, joka näki raiskausyrityksen. Hän alkoi huutamaan avoimesta ikkunasta. Tämä herätti huomiota liikaa ja Jawara poistui juosten paikalta.

 

Kaikki naiset olivat ruotsalaisia ja he kertoivat oikeudessa, että tapahtumat ovat jättäneet sellaisen vaikutuksen, he eivät uskalla liikkua hämärän aikaan tietyillä alueella Tukhomassa.

Jawara näkyy yhden Söderin tapauksen aikaan Medborgarplanin metroaseman sisäänkäynnin valvontakamerassa. Kuvat esitutkintapöytäkirjasta.

 

Jawara kiisti oikeudessa kaikki syytteet, mutta mm. DNA ja valvontakameran kuvat katsottiin oikeudessa riittävän näytöksi. Jawara tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen ja karkotettavaksi. Ensimmäisessä tapauksessa raiskauksesta ja kidnappauksesta (människorov), toisessa kidnappauksesta ja omistusoikeuden häirinnästä (egenmäktigt förfarande), kolmannessa kidnappauksesta ja neljännessä raiskauksen yrityksestä. Oikeuden mukaan Jawaralla oli kaikissa teoissa aikomuksenaan raiskata naiset.

Tukholman käräjäoikeuden tuomissa mainitaan karkoituksen osalta perusteluksi se, että jos Jawara saa jäädä Ruotsiin, niin hän tulee jatkamaan toimintaansa ja siitä aiheutuu ilmiselvää vaaraa naisille joutua vastaavien tapausten uhreiksi.

Voi vain kuvitella montako tapausta Jawaran kontolla oikeasti on. Tuskinpa olivat ainoat teot, joista jäi kiinni. Raiskausyrityksiä, joissa uhri on päässyt karkuun, voi olla kymmeniä, ja joista ei ole tehty rikosilmoitusta.

⇓   ⇓   ⇓

Hiburahema Tangigora Jawara asusteli Järfällassa Jakobsbergissä, että terveisiä kaverille, joka asuu melkein samassa talossa.

Subscribe
Notify of
guest
36 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Ählämithittuun
Ählämithittuun
24.2.2021 17:44

Onneksi näitä ei ole vielä Suomessa -eikun…

Daavidin poika
Daavidin poika
24.2.2021 18:50
Vastaa...  Ählämithittuun

Saanee kysyä. Missä päin Suomea asustat:? Ehkä Nuorgam.?

Katsoja
Katsoja
25.2.2021 06:44
Vastaa...  Ählämithittuun

Passikuvan perusteella tämä 37 vuotias on saapunut Espanjaan viisi vuotta sitten 17 vuotiaana. Älkää sotkeko asiaan länsimaista matematiikkaa, tämä pitää sijoittaa feminiiniin laskento-oppiin!

matemaatikko Mutikainen
matemaatikko Mutikainen
25.2.2021 09:59
Vastaa...  Katsoja

Joku ”feministien laskento-oppi” oliskin hyvä vitsien aihe.
Taikka ”punavihreä joukko-oppi” mikä lisäisi irrationaaliset joukot tavallisen joukko-opin käsitteisiin.

Setä
Setä
24.2.2021 18:26

Miguel tummenee vuosi vuodelta.

Zimbivaaralainen
Zimbivaaralainen
25.2.2021 10:10
Vastaa...  Setä

Ihmispopulaatioiden pitkä vaellus vaihtelevien vuodenaikojen seudulle on karsinut porukkaa niin että keskimääräinen älykkyys on kasvanut (Kaukoitä, Pohjois-Eurooppa).
Tasaisen helteen tropiikkiin jääneet populaatiot ovat keskimäärin tyhmempiä kuin nuo vaeltaneet.
Matumigraatio lisää pohjoismaiden keskimääräistä tyhmyyttä.

Faktaa tiskiin
Faktaa tiskiin
24.2.2021 18:30

Tuseerausjätettä

Daavidin poika
Daavidin poika
24.2.2021 18:48

Onkohan tuolla karkotuksella mitään merkitystä, koska Jawara on Espanian kansalainen. Tämä Jawarahan on taas tukholmas muutaman päivän sisällä.

Aika kovan tuomion on saanut, taitaa olla paljon muitakin kepposia tilillä.

Last edited 1 month ago by Daavidin poika
Jouni Laine
Jouni Laine
24.2.2021 21:09
Vastaa...  Admin Pt-media

Herää kysymys, miksi heppu yleensä on tullut Ruotsiin, jos ei ole turvapaikan hakija vaan Espanjan kansalainen ? Maksetaanko Espanjan kansalaisillekin Ruotsissa jotain sosiaalirahoja ? Ei kai ?

Kelit yleensä ovat Espanjassa mukavammat ja kaikki mahdollinen on halvempaa, sekä naiset vähäpukeisempia, miksi ihmeessä heppu on tullut pohjolaan hengaamaan ja raiskuuttamaan paksulti kerrospukeutuvia naisia pakkasessa, Espanjan kovempi rikoslaki pelottanut ?

Anna Steffo ahvenia
Anna Steffo ahvenia
24.2.2021 23:22
Vastaa...  Jouni Laine

No kun kerran Irakin puolustusministerillekin maksettiin sossuapua Ruotsissa niin tokko kukaan jää ilman.

Valtsu
Valtsu
25.2.2021 09:04
Vastaa...  Daavidin poika

Oikeastaan paluilla tai ei-paluilla ei ole mitään merkitystä. Siellä on puskissa tungokseen asti väijyjiä – ei vainoaminen yhtä miestä kaipaa!

Hyihelvetti
Hyihelvetti
24.2.2021 19:13

Ne traumat, joita tuollaisesta saa, ei jää vain siihen, ”ettei uhri enää uskalla kävellä kadulla”. Voin hyvin samaistua sen naisraukan, uhrin tilaan, jossa hän vain monta tuntia itki ja huusi. Se ei taatusti jäänyt vain tuohon. Todella sivistyneessä yhteiskunnassa tuo olio määrättäisiin lopetettavaksi. Miksi tuollaisten annetaan elää?

Sitaatti eräältä 🥴
Sitaatti eräältä 🥴
24.2.2021 21:49
Vastaa...  Hyihelvetti

He ovat uhreja eivät väkivallan tekijöitä.

Antti Tifa
Antti Tifa
24.2.2021 19:26

Hiburahema tekee koukkauksen ehkä Epsanjassa ja suuntaa takaisin pohjolaan korkeamman sosiaaliturvan perässä.
Ehkä näemme hänet jonain kauniina päivänä Helsingissä ahdistelemassa ja jos hyvä tuuri käy, lähiövalas pyllistää jo pikku vihjauksesta.
Ja niin Hiburahema elelee Suomessa onnellisena päiviensä päähän.
Viimeiset ahdistelut rollaattorin avustamana vanhainkodissa kun ”työura” on takana.

Suomi Finland
Suomi Finland
24.2.2021 19:33

”Tapahtumat alkoivat rullata”

Tulee mieleen muitakin asioita, jotka tässä ovat rullaamassa.

Katso kuvat!

juhaII
juhaII
24.2.2021 20:07

Suomessa tuokin iljetys olisi ”pysynyt kuin paska seinässä”!

Punavihernatsimafia
Punavihernatsimafia
24.2.2021 20:16

Tervetuloa! Meillä on tilaa!

Sissi82
Sissi82
24.2.2021 20:27

Kerrankin oikea tuomio, vaikkakin kastraatio olisi linna tuomion lisäksi ihan kohallaan.
Suomessa saisi vain ehdonalaista ja naisia syytettäisi flirttailusta ja provokaatiosta, hyvässä lykyssä naiset joutuisivat vielä korvaamaan mutulle oikeudenkäyntikulutkin.
Jokainen mutu rötöstelijä pitää samantien linnatuomioitten jälkeen karkoittaa takas afrikkaan tai mistä on tullut.

avaruuskeeneri
avaruuskeeneri
25.2.2021 14:19
Vastaa...  Sissi82

mutu+paskamaa, hyvä yhdistelmä. mutu+sivistysmaa, huono yhdistelmä.

Anonyymi
Anonyymi
27.2.2021 07:42
Vastaa...  Sissi82

En ymmärrä, miksi näitä alkukantaisia tyyppejä täytyy makuuttaa vuosikaupalla länsimaisissa kalliissa vankiloissa. Potku persuuksiin ja ikuinen maahantulokielto mihinkään EU-maahan. Ovat näyttönsä antaneet. Ei jatkoon.

”Täss istun mä tunkiolla”
”Täss istun mä tunkiolla”
24.2.2021 23:17

Kuvitteleeko EU että paskaväki muuttuu vähemmän paskaksi kun sen annetaan vapaasti velloa EU- maasta toiseen? Ainoa tapa käsitellä tällaisia tyyppejä on että heidät jo heti ensimmäisestä rikoksesta palautetaan takaisin alkuperämaahan eli useimmiten palmun alle.

Moni sontiainen tunkee Ruotsiin koska Ruotsi on tunnettu hälläväliämeiningistään, sossueduistaan, lepsusta poliisistaan ja munattomista tuomioistuimistaan. Jospa ihmiset tietäisivät/osaisivat kuvitella minkälaisia mielipuolia ja murhaajia täällä pyörii kaduilla ja toreilla 24/7 niin eivät nokkaansa ulos pistäisi. Ehkä.

Moonman
Moonman
24.2.2021 23:41

Kun tuollainen kongoidi ilmestyy pusikosta yön pimeydessä pummaamaan tupakkaa yksin olevalta naiselta, onko se koskaan päättynyt mitenkään toisin

månikeeneri
månikeeneri
25.2.2021 11:19

Kunnon moniosaaja. Tekee niin paljon kepposteluita, kuin vaan ehtii. Ja vihervasemmisto tykkää.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
25.2.2021 18:06

Onko Ruotsin viranomaisesta tullut yhtäkkiä rasisti, kun noin epäillään Jawaran syyllistyvän uusiin rikoksiin. Eikö kyseessä olekaan yksittäistapaus ja eikö ihmiselle pidä antaa uusi mahdollisuus?

Daavidin poika
Daavidin poika
25.2.2021 19:37

Minä vielä kerran. Haluan vain kysyä sitä, että miksi näitten naisten raiskaajien henkilötunnus pixteerataan.? Tämä pixteeraus toiminta on täysin väärin yleisesti naispuolisia uhri henkilöitä kohtaan. On myös olemassa kuvia naisten raiskaajista, mutta kuitenkin näitten raiskaajien kuvat myös pixteerataan.? Eihän tämmönen pixteeraus toiminta anna luottamusta ”Asian” lukijalle missään mittakaavassa.!

Tarkastin tämän sarjaraiskaajan hekilöllisyyden Tukholman kirkkoherran sivustolta. Hän on syntynyt: 22.11.1996.

Tyypillinen raiskaaja Ruotsissa:
Tyypillinen raiskaaja Ruotsissa:
25.2.2021 22:10

Expressen kirjoittaa tänään tutkimuksesta jossa on kartoitettu raiskaajien taustaa.
Tyypillinen raiskaaja on 1970- luvun puolivälissä syntynyt maahanmuuttajataustainen mies, lukion käynyt mutta huonoilla todistuksilla, matalapalkkainen tai sossuelätti, osalla aikaisempaa rikollisuutta, ehkä päihdeongelma sekä alhainen IQ. Tutkimusraportin nimi on nimi on:

”Swedish rape offenders – a latent class analysis”, en studie av Ardavan Khoshnood, Henrik Ohlsson, Jan Sundquist och Kristina Sundquist. Publicerad i Forensic Sciences Research, 22 Feb 2021.

SVT taas kertoo lapsiin kohdistuneen seksuaalirikollisuuden kasvaneen yli 20% vuodesta 2019 vuoteen 2020:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/riksaklagaren-mycket-kraftig-okning-av-groomingarenden

Kilttimies
Kilttimies
26.2.2021 01:33

Tattis, tärkeitä vinkkejä😁

Suomalainen oikeuslaitos suosii...
Suomalainen oikeuslaitos suosii...
27.2.2021 12:34

Ihan ku tästä uutisesta puuttuisi jokin, asiaan oleellisesti vaikuttava tieto…

30-vuotias mies tekeytyi kaveriksi Skypessä ja houkutteli yksinäisen 11-vuotiaan seksuaalisiin tekoihin – Oulun seutu – Ilta-Sanomat

”Käräjäoikeus tuomitsi miehen 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.”

Hei, kaikki sympatiat sulle, uhri!
Hei, kaikki sympatiat sulle, uhri!
27.2.2021 12:42

Edellinen tapahtui Oulussa, tämä Tampereella:

Hoivakodin hoitaja oli pesemässä vanhusta – sitten mies­kollega kävi yhtäkkiä kiinni – Tampereen seutu – Ilta-Sanomat (is.fi)

Täytyy sanoa, että kertomus ei aivan ensiksi tuo mieleen jotain paikallista hoiva-timoa…

Siis… uskokaa, tai älkää:

>>Nainen vaati Esperi Caren maksamaan kärsimyskorvaukset yhteisvastuullisesti miehen kanssa. Tämän vaatimuksen oikeus hylkäsi.

– Koska seksuaalinen ahdistelu ei kuulu millään tavalla vastaajan työtehtäviin, ei vastaaja ole aiheuttanut vahinkoa laissa tarkoitetulla tavalla työssään, oikeus muotoili perustelunsa.

Nainen irtisanoutui työpaikastaan pian ahdistelun jälkeen. Nainen kertoi oikeudessa olonsa romahtaneen rikoksen seurauksena.

Mies valmistui seuraavana keväänä ammattiopistosta vanhustyön osaamisalan perustutkinnon suorittaneena.<<

Eroja oikeuskäytännöissä
Eroja oikeuskäytännöissä
26.2.2021 15:08

Vielä nykyäänkin monessa paikassa Afrikassa raiskaaja hakataan kansalaisten toimesta kadulle ja poltetaan elävältä, poliisit katselee vieressä kun eivät itse halua nuotioon.

Siksi kai tuokin tuli länsimaihin raiskailemaan kun tiesi että seuraamukset ovat täysruokinta lämpimässä paikassa kera ilmaisen hammashuollon sekä koulutuksen.

Eroja oikeuskäytännöissä
Eroja oikeuskäytännöissä
26.2.2021 17:49

Afrikassa raiskauksesta saa kovan tuomion

https://theync.com/murder/suffering-rapist-beaten-on-the-curb.htm

Anonyymi
Anonyymi
27.2.2021 07:45

Sittenhän meillä olisi jotain oppimista tuolta ilmansuunnalta. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Lakumatti
Lakumatti
27.2.2021 01:50

Minusta nuo kuvat eivät näytä olevan samasta örvelöstä.

Sankari Hero
Sankari Hero
27.2.2021 07:53

Gladiaattori ”Hero” levittää kuvia ja tietoja raiskaajista ja pedofiileistä netissä. Kannattaa tsiikata:

https://www.expressen.se/gt/harifran-hangs-valdsman–och-pedofiler-ut-av-hero/