Ruotsissa on monikulttuurisuuden myötä tullut uusi ja jännittävä ilmiö – parvekelentämiset. Ruotsissa sitä kutsutaan leikkisästi “balkonflygning”.
Parvekelentämisellä tarkoitetaan tietenkin sitä, että joku vipataan parvekkeelta maahan. Yleensä näissä on uhreina nainen, ja erityisesti kolmansista maista tullut nainen, jota mies epäilee uskottomuudesta, tai miten milloinkin.
Parvekelentämiset ovat hyvin usein yhteydessä ns. kunniamurhiin, tai murhan yrityksiin. Miehen ja suvun kunnia yritetään pelastaa heittämällä nainen parvekkeelta alas.
Melko rentoa, vai? Tällainen parvekeheittelyn soisi yleistyvän enemmänkin.
Kävin hetki sitten tsekkaamassa Bromman Åkeshovissa paikkaa, jossa noin 30-vuotias nainen heitettiin kolmannen kerroksen parvekkeelta. Nainen jäi henkiin, mutta loukkaantui vakavasti.
Tapahtuma-aika oli iltapäivällä valoisaan aikaan. Naisen alastulopaikka oli lasten leikkipaikan vieressä. Lentoaikaan pihalla oli lapsiperheitä eli he näkivät lennon.
Tapahtumapaikka oli tällä kertaa ns. ruotsalainen alue Brommaplanin kupeessa Åkeshovissa. Juttelin paikanpäällä koirankusettajan kanssa, joka kertoi, että tietää kyllä mitä on tapahtunut ja kuulostaa kauhistuttavalta, että ihmisiä heitellään parvekkeilta.
Mies sanoin painokkaasti, että tällainen parvekeheittely on “importerad problem” eli maahantuotu ongelma. Hän kertoi, että nyt kyseisessä tapauksessa heittäjä ja heitettävä olivat molemmat maahantulleita. Sen tarkemmin hän ei tiennyt keitä ja mistä.