Helsinki: Somalimiehille pienet vankeustuomiot naisen kyydittämisestä

Helsingin hovioikeus teki pieniä muutoksia käräjäoikeuden aiempaan tuomioon koskien ns. Helsinki-Hyvinkään kyyditysjuttua, jossa somalialaistaustaiset miehet kurittivat pahanpuoleisesti nuorta somalialaisnaissta.

Tapahtumassa on kyse 28.-29.2.2020 Helsingissä ja Hyvinkäällä tapahtuneesta teosta, jossa uussuomalaiset menivät asunnolle, johon naispuolinen uhri oli saatu houkuteltua. Tekijöinä oli kolme somalimiestä. He hyökkäsivät heti asunnolle saavuttuaan naisen kimppuun. Naista lyötiin, potkittiin ja revittiin hiuksista.

Sen jälkeen uhri sidottiin kauttaaltaan teipillä ja päähän laitettiin muovipussi, joka niin ikään teipattiin. Uhri kuljetettiin sen jälkeen muovipusseihin käärittynä pakettiauton perätilassa Hyvinkäälle.

Uhria pahoinpideltiin useaan otteeseen ja esimerkiksi automatkan aikana päässä ollut pussi otettiin hetkeksi pois, mutta se sidottiin uudestaan. Välillä uhrin housut riisuttiin ja joku tekijöistä yritti raiskata naisen. Niin ikään naista uhattiin aseella. Välillä pistoolin piippua pidettiin naisen ohimolla, välillä tähdättiin silmien väliin.

Matka päätyi Hyvinkäälle jonkin metsätien varteen, jossa nainen luuli kuolevansa. Nainen oli tässä vaiheessa edelleen täysin kykenemätön liikkumaan, sillä hänet oli teipattu ja kääritty muovipusseihin. Miehet esittelivät naiselle lapiota, jolla kaivettaisiin naisen hauta.

Nyt nainen heitettiin ulos autosta ja nainen luuli elämänsä loppuvan siihen. Tällä hetkellä oli pimeä yö eikä ulkona muutenkaan näkynyt valoja. Miehet kuitenkin poistuivat paikalta. Tässä vaiheessa nainen sai toisen kätensä vapaaksi ja sen verran teippiä auki, että pääsi lähtemään paikalta kävellen. Pimeydessä hän näki talon valot ja sai lopulta apua eräästä maatalosta.

 

Hovioikeus päätti, että vuonna 1997 syntyneet Ahmed Muhudiin Ahmed ja Mahamed Ibrahim Mahamud tuomitaan 3 vuoden 9 kuukauden vankeuteen. Vuonna 2000 syntynyt Fadumo Abuukar Ali tuomittiin vuoden ehdottomaan vankeuteen. Huomattavaa on se, että käräjäoikeus tuomitsi alunperin kaksi ensimmäistä 5 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen, joten hovin tuomion pudotus oli melko suurenpuoleinen.

Päärikosnimikkeinä olivat törkeä pahoinpitely,  törkeä vapaudenriisto, ryöstö ja heitteillepano. Lisäksi uhrille tuli maksettavaksi pienet kipukorvaukset.

 

Teolle ei oikein löytynyt mitään järjellistä motiivia. Mahdollisesti naisella oli ollut suhde yhden miehen kanssa, ja tästä oli seurannut jotain. Kahta muuta nainen ei tuntenut. Tapahtumaa oli puitu somaliyhteisössä sisäisesti.

 

Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Välikysymys

Onko Pohjoismaiden ihan pakko hyysätä/sietää tätä meininkiä? Kuka pakottaa? Eikö voisi lopettaa?

Qroquius Kad

Helposti voitaisiin lopettaa,mutta kun tätä halutaan!
Siksi seuraavissa vaaleissa äänestetään taas vihervasemmisto jatkamaan touhua.

Tätä halutaan, ja tätä saadaan.

Paljon paremmin on asiat nykyään

No kieltämättä Suomi 70- luvulla oli paljon tylsempi, samoin Ruotsi.
Oli tosimälsää kun ei kukaan käynyt kraiveliin kiinni ja uhannut pään irroittamisella. Tai porannut penistään ykskaks per*ee*een.

Nyt taas on jännää melkein missä vain, niin maalla kuin kaupungissakin!

Vaalit ei auta mitään

Ei taida mitkään vaalit enää auttaa vaan vihervasemmiston johto ja muut innokkaimmat suvakit pitäis eka saattaa maan rakoon ja sitten vähintään pidättää kaikki muun väriset ja vastaanhangoittelevat suolataan per heti.

Mutta tuohon tilanteeseen on vielä pitkä matka ja vain totaalisen talouskriisin kautta se voi toteutua. Valitettavasti.

jöpö

nimenomaan, esim. isis-naiset ovat ehdoton voimavara suomelle

Ei pysty ymmärtämään

Vasemmisto ja suvakit ovat kyllä päästään täysin pimahtaneita, kun hinkuavat niin kovasti valkoisten maiden ja kansojen tuhoa.

Ajatella, että valkoiset kannattavat omaa kurjistumistaan.

T

Tämä johtuu vain äänestäjien tyhmyydestä. Pelottavan suurta osaa ihmisistä kiinnostaa vain leipä ja sirkushuvit. Tämä on sitten lopputulos.

Kukavaan

Ehkä kyseessä on kunnian palautus. Nainen on voinut poiketa liikaa somalien normeista. Sopivasti suvakit ja feministit ovat hiljaa.

pöh

Kulttuuri saapui kaupunkiin taas
Pikkuhiljaa lännessä aletaan oikeudessakin hyväksymään se “islamilainen kulttuuri” ja annetaan heidän tehdä samaa mitä kotimaassaan.

Sami
Jos Amed ja Mahamed olisivat kulttuurinmukaisesti heittäneet naisen parvekkeelta alas, olisi suomalaiset veronmaksajat kiittäneet 1250000€ (1,25 miljoonaa) säästöistä.
Sami

Kännykkä rivitti kommenttini jotenkin erikoisesti, no tässä uusi yritys…

Jos Amed ja Mahamed olisivat kulttuurinmukaisesti heittäneet naisen parvekkeelta alas, olisi suomalaiset veronmaksajat kiittäneet 1250000€ (1,25 miljoonaa) säästöstä.

Ei hyvältä näytä

Olemme Ruotsin tiellä olleet jo kauan. Tässähän se valitettavasti näkyi taas.

timo

Muhumud, mahamed, mahmoud jne. tarkoittaa kaikki muhammadia eli pojan vanhemmat ilmeisesti toivovat jälkikasvunsa seuraavan profeetta muhammedin viitoittamaa tietä. Ilmeisesti eri kirjoitusasujen tarkoituksena on hämätä tilastoja siitä että mohammed on yleisin vastasyntyneen pojan nimi useassa kaupungissa Euroopassa. Esim. Oslossa.

Last edited 3 vuotta sitten by timo
Nimetön

Tossa just naureskelin että miten ovat osanneet kirjoittaa sen kahdeĺla eri tavalla väärin yhden henkilön nimessä? Lahjakasta porukkaa.

Oliko muuten iltapaskojen jutussa mainittu näiden etnisyys vai annettiinko ymmärtää että pottunokkia olisivar?

Fatwantarkistaja

Onneksi selvisi uhri. Tekijät saavat jatkaa touhujaan Suomessa. Potkikaa ne nyt hemmettiin täältä.

Mielipide

Näihin ei pitäsi valkoihoisten puuttu mitenkään, säästyy veronmaksajien rahaa rutkasti.

Valtsu
  1. Oikeuden pöytäkirjoissa luki,
  2. että uhri oli kiristänyt tekijöiden kaveria
  3. – uhrin entistä partneria – jolloin videolla.
  4. Eli nyt on taidettu polvillaan kerjätä ongelmia.