Tukholman käräjäoikeus vangitsi maanantaina afganistanilaisen 25-vuotiaan pariskunnan epäiltynä terrori-iskun valmistelusta. Syyttäjän mukaan isku oli suunniteltu tapahtuvan jossain Tukholman alueella.
Turvallisuuspoliisi SÄPOn mukaan poliisi otti pariskunnan kiinni viime perjantaina. SÄPO oli seurannut pariskunnan toimia jo pitkään.
Pariskunta oli alkanut suunnittelemaan terrori-iskua 2. tammikuuta ja teon oli suunniteltu tapahtuvan jossain Tukholman alueella. Ei tule ilmi, että millaisesta terrori-iskusta suunnitelmissa oli kyse. Kiinnioton yhteydessä takavarikoitiin paljon erilaista digitaalista tavaraa, joita tutkitaan.
Valtakunnansyyttäjä kertoo SVT:n uutisille, että it-tavaraa takavarikoitiin todella paljon.
Pariskunta saapui Ruotsiin 2017 ja heillä oli määräaikainen oleskelulupa syksyyn 2023 asti. He asuivat tietojen mukaan Tukholman pohjoispuolella.
Asian tutkinnan kerrotaan ottavan aikansa ja syyttelyhommiin päästään vasta joskus kesällä.