Syyrialaisveljeksillä pullotti puntissa siihen malliin, että naista piti saada. Ja kun oltiin hyviä kavereita, niin sanontakin jo kuuluu, että kaverille kans.
Viime vuoden huhtikuun 4. päivä joukko ihmisiä oleskeli eräässä tukholmalaisessa hotellissa, jossa oli menollaan bileet. Ruotsalainen nuori nainen otti viinapuolta huolella ja sammahti jonnekin käytävän sohvalle.
Ei olisi kannattanut, sillä muuan sotaa, vainoa ja kidutusta paennut syriaano Ahmad Masari oli panotuulella. Masari yhytti naisen ja siitä se idea sitten lähti. Masari riisui naisen alapään paljaaksi ja tunki sormensa naisen sisään. Paikka oli kuitenkin sen verran rauhaton, että panohommia ei saatu käyntiin. Mies tyytyi lätkyttelemään kikkeliään nahkasohvan selkänojaa.
Nainen heräsi ja kauhistui mitä oli tapahtumassa. Nainen lähti humalassa hortoilemaan ja päätyi hotellin kellariin ja jotakin maanalaista käytävää pitkin sadan metrin päässä olevaan maanalaiseen autotalliin.
Sillä aikaa Masari oli – kavereiden kesken tunnettu reiluna miehenä – oli kilauttanut kavereilleen Ebrahem Sheck Ckhamesille ja eräälle toiselle miehelle. Molemmat niin ikään syriaanoja. Masari kertoi, että nyt olisi piparia tarjolla, ja helppoa.
Masari seurasi naista kun tämä lähti hortoilemaan ja opasti kaverinsa paikalle. Autotallissa Ckhames sitten painoi naisen seinää vasten ja raiskasi naisen. Toisella miehellä oli myös asiaan jotain osuutta, mutta sille ei saatu niin paljoa näyttöä, että asiasta olisi voitu nostaa syyte.
Asiaa alettiin nyt käsittelemään Tukholman käräjäoikeudessa, jossa Masaria ja Ckhamesia syytetään raiskauksesta.