Afgaanit ovat ajautuneet täysin yhteiskunnan ulkopuolelle ja aiheuttavat yhteiskuntaongelman

Kiirunan puukkoafgaani kohta murhan jälkeen poliisin kuvaamana.
Fredrik Sjöshult kirjoittaa Expressenin kolumnissaan, että afgaaneista voi tulla vaarallinen yhteiskunnallinen ongelma. Tällä hetkellä vajaa 5 000 afgaania odottaa koneen tankkausta ja toiset 5 000 afgaania odottaa, että väliaikainen oleskelulupa menee näillä näppäimillä umpeen. Ja taas tankataan konetta.

Sjöshultin artikkeli on maksumuurin takana, joten emme lähde sen sisältöä sitä arpomaan. Tiedän kuitenkin mistä hän kirjoittaa, joten kirjoitan asiasta omin sanoin.

Olen kirjoittanut tästä afgaaniasiasta useaan otteeseen siksi, että suomalaisetkin tajuaisivat mistä siinä on kysymys ja miksi tilanne voi olla vaarallinen.

Afgaanien kohdalla on olemassa kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se jankuttamani koululaki, jota itse kutsun afgaanilaiksi, koska laki koskee lähinnä afgaaneja. Ja sitten tämä Iran-asia, josta ensin.

 

Iranin afgaanit

Kun laiva oli lastattu tuhansilla afgaanijorkeilla syksyllä 2015, niin heidän kohdalla tuli pari ongelmaa. He tulevat Iranista eikä Iranista oikein ole syytä Ruotsiin turvapaikalle vedoten Afganistanin tilanteeseen.

Tässä on kysymys seuraavasta asiasta: kuvitellaan, että Suomeen syttyy joku isonpuoleinen konflikti. Norja päättäisi, että se myöntää suomalaisille turvapaikkoja. Ja kuvitellaan, että Norjassa elintaso olisi selvästi parempi kuin Ruotsissa. Mutta elintaso Suomessa taas olisi matalampi kuin Ruotsissa.

Sitten tulee meikäläinen, joka on asunut 20 vuotta Ruotsissa ja on käytännössä ulkona suomalaisesta yhteiskunnasta. Mutta Suomen kansalainen kuitenkin. Koko Suomessa tapahtuva konflikti ei varsinaisesti kosketa minua mitenkään, sillä enhän asu Suomessa. Eikä minulla varmastikaan olisi sellaisia vihamiehiä Suomessa, joita tarvitsisi pelätä, koska en ole siellä asunut pariin vuosikymmeneen. Luultavasti en myöskään olisi Ruotsissa hengenvaarassa Suomessa tapahtuvan konfliktin takia.

Meikä päättää, että koska siellä Norjassa on koreammat lihapadat, ja koska Norja myöntää turvapaikkoja suomalaisille, niin ei muuta kuin Norjaan hakemaan turvapaikkaa. Käy kuitenkin köpelösti, että kun on pari kolme vuotta notkunut Norjassa, niin tulee kielteinen turvapaikkapäätös. Ja koska olen Suomen kansalainen, niin minut palautetaan Suomeen, eikä Ruotsiin, jossa olen sitä ennen asunut.

Koska Ruotsin elintaso oli tässä tarinassa kuitenkin parempi kuin Suomen elintaso, niin palautus Norjasta Suomeen johtaa siihen, että menetän mukavuuselintasoni merkittävästi.

Tästä on kysymys, kun puhutaan afgaaneista. Niillä on ollut mukava elämä Iranissa, tai niin mukava kuin islamilaisissa maissa nyt ylipäätään voi olla. Mutta kun ne ovat tottuneet Ruotsin entistä mukavampaan ilmaiseen elämään, niin paluu Afganistaniin kuulostaa niiden mielestä kauhistuttavalta. Kyllä ne tietävät, että Afganistan on kuppainen ja rupinen maa. Niitä vituttaa aivan suunnattomasti se, että jos ne olisivat tienneet etukäteen, että ei olisi kannattanut lähteä Ruotsiin ja tottua Ruotsissa mukavaan elämään, ja saada sen jälkeen karkotus sinne takapajulaan Afganistaniin, niin ne olisivat jääneet Iraniin.

 

Kun puhuin tuossa vertauskuvassa Suomesta, Ruotsista ja Norjasta, niin afgaanien kohdalla se kontrasti on oikeasti vieläkin suurempi.

Tämä pakkopalautuksen pelko tekee niistä epätoivoisia. Toistetaan vielä kerran se, että koska niistä monet ovat asuneet jo vuosia ilmaista elämää Ruotsissa, niin mielikuva kälyisestä Afganistanista tekee niistä todella vaarallisia. Siksi, että ne tekevät mitä tahansa saadakseen jäädä edes vielä hetkeksi Ruotsiin. Sjöshult mainitsee artikkelissaan jäävuoren huippuna Vetlandan puukkoiskun ja nyt Tukholmassa terrori-iskun suunnittelusta vangitun afgaanipariskunnan.

Muutama vuosi ruotsalaisessa vankilassa pidentää maassaoloaikaa, ja voi antaa jonkun pienen pienen toivonkipinän siitä, että löytyy joku kikkakakkonen, jonka perusteella saakin sen ikuisen oleskeluluvan.

 

Koululain ongelma

Itse seuraan kymmeniä ruotsalaisia turvapaikka-aktivistien palstoja ja keskusteluja, ja siellä on niin ikään päällänsä aktivisteilla täysi paniikki.

Tämä johtuu tästä koululaista. Ruotsin hallitus päätti pari vuotta sitten, että annetaan afgaaneille väliaikainen oleskelulupa, jos ovat menneet ammattikouluun. Väliaikainen on ollut voimassa siihen asti, kunnes ammattiin valmistava opiskelu on saatu päätökseen. Ehtona elinikäiseen oleskelulupaan oli hyväksytty päästötodistus ja jos sen jälkeen puolen vuoden sisällä hankittu vakituinen työpaikka.

Nyt viimeisetkin afgaanit ovat saaneet opiskelunsa loppuun ja se puolen vuoden työnhakuaikakin alkaa olemaan kaikilla päätöksessä. Mutta kun koulutodistus onkin vain sitä, että opettaja antoi säälistä nippa nappa hyväksytyn arvosanan, ja työtäkään ei oikein löydy, niin nyt senkin myötä edessä on kielteinen oleskeluluvan jatkopäätös ja koneen tankkaus.

Turvapaikka-aktivistien sivuilla haetaan epätoivoisesti työtä afgaanimiehille. Kysymys ei ole mistään yksittäisistä, kymmenistä eikä edes sadoista, vaan tuhansista afgaaneista, joiden on PAKKO saada mitä ikinä tahansa työtä, josta voidaan kirjoittaa edes jonkinlainen työtodistus ja maksaa edes jonkinlaista palkkaa. Jotta se elinikäinen oleskelulupa tipahtaisi postilaatikkoon.

 

Rinnakkaisyhteiskunta

Tunnen erään Tukholman cityssä työskentelevän sosiaalityöntekijän, joka on tekemissä paljon erityisesti näiden ns. yksintulleiden kanssa. Hän sanoo, että afgaanit ovat jengiytyneet parin kolmen vuoden aikana merkittävästi ja hänen ennusteensa mukaan heistä syntyy vielä ongelmia.

Naisen mukaan sen jälkeen kun he saavat tietää, että edessä on karkotus, niin monet heistä yksinkertaisesti ”menevät maan alle” ja liittyvät näihin jengeihin. Silloin ei ole väliä, että oleskeleeko maassa laittomasti vai ei. Jengeistä on syntynyt pieni rinnakkaisyhteiskunta, joka ei ole tekemissä enää millään tavalla sen normaalin yhteiskunnan kanssa.

He myyvät huumeita elantonsa eteen, tekevät ryöstöjä ja keksivät mitä sitä nyt keksittävissä on erilaisia laittomia keinoja rahan ansaitsemiseksi.

Sosiaalityöntekijän mukaan on jo näkyvissä, että on syntynyt aivan uusi alamaailma, joka poikkeaa aivan merkittävästi siitä perinteistä ”alamaailmasta”. Tämä uusi alamaailma on todellakin kirjaimellisesti alamaailma, rinnakkaisyhteiskunta. Lisäksi se on paljon kovempi ja välinpitämättömämpi kuin ”tavallinen” alamaailma.

 

Kun normaali yhteiskunta pelaa omilla säännöillään, niin tämä alamaailma pelaa aivan omilla säännöillään eikä se välitä millin vertaa tästä normaalista yhteiskunnasta.

 

Unelman tulos

Unelma johti siis siihen, että ensinnäkin syntyi epätoivoisten ihmisten joukko, joka ei ole millään tavalla tekemisissä ja osallisena yhteiskunnassa. Osa heistä voi tehdä mitä tahansa saadakseen edes hetkeksi jäädä Ruotsiin. Eivät he pelkää vankilaa.

Toisaalta saatiin syntymään alamaailma, josta kasvaa lähivuosina entistä kovempi ja karumpi verrattuna siihen mitä on totuttu. Normaali yhteiskunta ei voi sille enää mitään.