Päivälehti BT: Syyrialaiset johtavat Tanskan raiskaustilastoja

Tanskalainen päivälehti BT kirjoittaa, että raiskaukset ovat lisääntyneet Tanskassa räjähdysmäisesti ja syyrialaiset maahantulijat ovat tekijöinä listan ykkösenä.

BT:n mukaan sekä syytteiden määrä ja tuomioiden määrä on tuplaantunut viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana. Kun vuonna 2012 syytteitä luettiin 417 niin vuonna 2020 niitä oli jo 987 kappaletta. Langetetut tuomiot ovat nousseet vuoden 132 tuomiosta viime vuoden 217 tuomioon.

Viime vuonna tuomituista 217 tekijäjästä 53:lla oli jonkun ulkomaan kansalaisuus. Suurimmat ryhmät olivat syyrialaiset, sitten turkkilaiset ja kansalaisuudettomat. Seuraavana tulijat Algeriasta, Somaliasta, Eritreasta, Irakista, Liettuasta ja Grönlannista.

Tanskan oikeusministeri Nick Hækkerup sanoo artikkelissa, että Tanskalla on paha ongelma.

– Luvut osoittavat selvästi, että meillä on ongelma etnisten vähemmistöjen kanssa. Suhteellisen moni ulkomaalainen tuomitaan raiskauksesta. Meillä on myös sama ongelma vankiloissa, yli puolet suljettujen vankiloiden asiakkaat ovat maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään.

Subscribe
Notify of
guest
15 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
13.4.2021 05:13

No tanskalaiset vain luulivat olevansa suomalaisia ja ruotsalaisia fiksumpia ja ottivat enemmän syyrialaisia. He ajattelivat, että Syyrian sodalta turvapaikkaa tarvitsisi enemmän syyrialainen. Suomessa ja Ruotsissa tilastojen kärjessä roikkuvat irakilaiset ja afgaanit.

Nih
Nih
13.4.2021 02:58

Hys hys sanois hesari.

Rasismin vika!
Rasismin vika!
12.4.2021 20:42

Muslimipoloiset oireilee.

timo
timo
12.4.2021 20:40

Prosenttiosuudet kertoo totuuden.
Muslimeja kannattaa välttää eniten ja niistä erityisesti afgaaneja ja irakilaisia.
https://i.postimg.cc/hPmKcgx9/Seksuaalirikokset-kansalaisuuksittain-2017.png

timo
timo
12.4.2021 20:44
Vastaa...  timo

”Ruotsalaisten” osuus sama kuin somaleilla selittynee sillä että ruotsin somalit raiskailevat samalla matkalla kun käyvät kusettamassa Suomen kelaa ja nostamassa tukia tai sukuloivat.

timo
timo
12.4.2021 22:04
Vastaa...  timo

Ja kyllähän Sipilän ja Orpon ”hyville työmiehille” pitää vähintään kahden maan sosiaalituet jakaakin. Ties vaikka lopettaisivat työnteon muuten. Vai mitä veronmaksaja?

Mähläm of left
Mähläm of left
12.4.2021 19:53

Sadistinen vasemmistoagenda etenee.

Päivän tilasto
Päivän tilasto
12.4.2021 19:49

Ylva komissaari on täpinöissään. Tai kuten eräs poliisi totesi : eri kulttuurista tulevat vain tutustuvat tyttöihin. Vai miten se meni?

juhaII
juhaII
12.4.2021 19:35

Todella torkeää ja kuvottavaa euroopan hallitusten aikaansaamaa erittäin raskasta ja tuomittavaa rikollisuutta eurooppalaisia naisia kohtaan, johon nämä edesvastuutomat politiikot ovat itse syypäitä siinä missä itse haittamaahanmuuttajat, jotka raiskaavat uhreja vain siksi, että ovat ”valkoisia huoria”!!!

Antti Tifa
Antti Tifa
12.4.2021 18:27

Onko Tanskassa niin, että kansalaisuuden saanut ulkomaalaistaustainen merkitään tilastossa tanskalaiseksi ?

Rullattu
Rullattu
12.4.2021 19:46
Vastaa...  Antti Tifa

Takuulla, samahan se on täällä suomaliassa.

Juha Sipilä
Juha Sipilä
12.4.2021 18:10

Olen shokissa.

Suomi Finland
Suomi Finland
12.4.2021 17:25

Suomen valtakunnansyyttäjän toimivalta täytyy ulottaa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten avulla koskemaan Tanskaa. On rasismia, jos näin ei tehdä.

Tanskassa pitäisi tehdä totaalipuhdistus koskien poliitikkoja, toimittelijoita ja kaikkia valkoihoisia ihmisiä.

Mistä voi johtua, että tuollaiset rasistiset ongelmien osoittamiset voivat päätyä julkisuuteen, kun kyse on vain hyvin lievistä rikoksista, jotka eivät rasismin rinnalla ole yhtään mitään.

Kilikalimies
Kilikalimies
12.4.2021 18:20
Vastaa...  Suomi Finland

Hehkuva rautakanki peräsuolessa alkaisi onttokalloisinkin suvakki saada kosketuspintaa todellisuuteen.

Suomi Finland
Suomi Finland
13.4.2021 18:03
Vastaa...  Suomi Finland

https://yle.fi/uutiset/3-11882310

Damaskoksen turvalliseksi julistanut Tanska peruu syyrialaisten oleskelulupia – ”Tanska on Euroopan pahin paikka”
Kaameaa rasismia ja muukalaisvihaa!!! Mennä nyt noin julistelemaan kaupunkeja turvallisiksi ilman YK:n ihmisoikeuskomissaarin suostumusta.

Miksi Tanska haluaa eroon rikkaudesta ja voimavarasta? Täysin käsittämätön päätös. Tanskan bruttokansantuote tulee tästä syystä suorastaan romahtamaan. Toivottavasti meillä pidetään rikkaudesta kiinni kynsin ja hampain, jotta talouskasvumme tulee jatkumaan ikuisesti, kun raketit lentelevät kiertoradalle ja sairaalamme tulvivat aivokirurgeja.