
Saksa päätti karkottaa 20 Afganistanin kansalaista, joista 19 oli rikollisia, takaisin kotiin Kabuliin. Homma meinasi kuitenkin kosahtaa, mutta onnistui lopulta. Kotiutusoperaatioon osallistui 75 poliisia.
Saksalaisen päivälehden Welt.de:n mukaan ongelmaksi muodostui se, että turvapaikka-aktivistit yrittivät estää Berliinin lentokentällä palautukset tukkimalla kulkutiet. Osa aktivisteista tunkeutui poliisin tiloihin lentokentällä. Poliisin mukaan paikalla oli 350-500 aktivistia.
Turvapaikka-aktivistit perustelivat toimintaansa sillä, että karkotukset Afganistaniin polkevat ihmisoikeuksia. Kylteissä luki mm. ”Turvapaikka on ihmisoikeus!” ja ”Berliinistä karkotusvapaa vyöhyke!”
Turvapaikka-aktivistit arvostelivat kovin sanoin karkotuksia.
– Karkotus Afganistaniin tarkoittaa karkotusta sotaan, kurjuuteen ja hengenvaaraan. Tämä koskee myös rikollisia. Karkotus tarkoittaa kaksinkertaista rangaistusta ja sitä ei voida hyväksyä.
Saksa maksaa kaikille karkotetuille rahasumman, jonka avulla voi asustaa Kabulissa majatalossa pari viikkoa, jonka jälkeen heidän oletetaan olevan omillaan.
Niin, suvakkiaktivistien mielestähän se riittää että on onnistunut pääsemään valitsemaansa kohdemaahan. On niinsanotusti saavuttu maaliin ja peli on sillä selvä, maaliinpäässeiden palkinto on ehdoton, elinikäinen ilmainen elatus. Keitä he ovat, ja mitä keinoja ovat käyttäneet maaliin pääsemiseksi, sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Maaliin päässeet ovat VOITTAJIA! Valehtelevia turvapaikanhakijoita, sotarikollisia, varkaita, raiskaajia, murhaajia tai miksei vaikkapa aitoja turvapaikanhakijoita ihan oikeasti naisia ja lapsiakin vaikkakin superharvinaisuuksia ovat, KAIKKI ovat 100% samanlaisia ja tilanteensa täysin nollattu heti kun maaliin ollaan päästy ja suvakit ovat voitonkranssit kaulaan laittaneet. On kultamitaleiden, voittobonuksien ja voittolahjojenjaon aika! Kaikki tämä vaikuttaa normaalin ajatusjuoksun omaavalle, terveellä järjellä ja logiikalla varustautuneelle yksilölle hyvinkin mielipuoliselta toiminnalta, mutta sekin nollataan suvakkien taholta kutsumalla sitä RASISMIKSI. KAIKKI PELAA! KAIKKI VOITTAA!
Olen tämän todennut ennenkin: suvakkien käyttäytyminen on sama kuin kissoja haalivien hullujen akkojen. Crazy Catlady-syndrome. ”pelastetaan” kaikki kissat ja muuta ei tilanteessa pystytä millään tavalla havainnollistamaan eikä prosessoimaan. Minä pelastan kaikki kissat, minä, minä ja minä, ainoastaan minä olen niin hyvä ja parempi kuin te muut jotka ette näe näiden kaikkien kissojen hätää. Te olette hulluja, minä en. Minä olen pelastaja.
Turhaturviksille ja turhapaikka-aktivisteille pitäisi järjestää aivan oma pikkuvaltio jossa voisivat aloittaa tyhjästä ja katsoa miten kauan sopu säilyy ja infra kehittyy.
Kaunis ajatus. Mutta tuo mitä kirjoitit, tulee tapahtumaan Skandinaviassa. Se on varmaa, että kun suurmoskeija hanke torpattiin, niin ei se mihinkään ole haudattu. Se hanke elää ja voi hyvin. Ajan kysymys vain.
Kyllä internaatti jostakin ja hevoset ja aurat ja siemenet mukaan, ehkä muutama työväline.
Ei sillä taida olla merkitystä, että kanssaihmiset joutuvat rikollisten uhreiksi. Rikollisilla on ihmisoikeus tehdä rikoksia ihan missä heitä huvittaa.
Surullinen ideologia tuo suvakismi.
Tämä suvakismi johtaa yhteiskuntien voimakkaaseen heikentymiseen.
Suvakismi on sairauksista pahimpia, siitä parantuu vain vahvimmat, kuten vaikkapa itse Taju teki parannuksen.
Ruotsi heittää ulos serbialaiset siskokset jotka ovat töissä hoitoalalla:
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vast/systrarna-kampar-inom-pandemivarden-nu-utvisas-de
Toimettomista ja terrorimielisistä Iraninafgaaneista Ruotsi taas pitää viimeiseen asti kiinni ja sossut+MP muuttavat lainsäädäntöä järjestääkseen musuturilaille pysyvän maleskelupaikan.
Kumpa Suomi toimisi samoin ottein varsinkin rikollisten suhteen, ei kun lähtömaan osoitelappu pr….see…..seen….
Jep. Mutta näin ei tule tapahtumaan. Päinvastoin. Eivät ne täältä enää lähde. Kun se invaasio kutsusta kävi, niin ajatellaanpa nyt. Vastassa oli koko htin hyysäys lauma, jotka vakuuttivat geelitukille, että kärsimyksenne ne ovat ohi. Yms. Niin minä muotoilisin sen siten, että puutteenne ovat ohi. Ja se on nähty.
Palauttaminen on hankalaa kun heti on joku pingispallosilmä psykoosissaan seisomassa lentokoneessa.
Näille vaan sama osoitelappu /cseen.
Hotel Crampton, mental hospital
Ei hätää turhapaikka-aktivistit. Vaikka tällä kertaa ihmisoikeudet eivät toteutuneet, niin yhden sukupolven päästä rikastajia on saksassa enemmän kuin saksalaisia. Silloin kaikki haluavat maasta pois ihan vapaaehtoisesti.
Silloin ei ole ehkä paikkaa minne mennä.
Ja saksalaisia on muuttanut Unkariin, äveriäimmät järvenrantataloilleen.
Hulluja riittää, saattavat tosin olla jo aiemmin tulleita maahantunkeutujia, joita tuossa maassa riittää aiheuttamaan vaikka mitä häiriöitä.
Ruotsin hallitus haluaa nyt tehdä Holacaustin kieltämisen rikokseksi. Häh?!?
Terroriorganisaatioon saa kuulua mutta Holocaustia ei saa kieltää. Sananvapautta ei siis ole olemassa mutta yhdistys- ja kokoontumisvapaus on pyhä, myös terroristeille:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/regeringen-vill-gora-det-olagligt-att-forneka-forintelsen
Holokaustin kieltämisen vastakohta on salliminen, rikollista semmonen (sarkasmi), jos ei salli holokaustia.
Holokaustin pitämistä huijauksena tässä ollaan kriminalisoimassa. Oikealla termillähän ei virallisesti voida puhua, kun ehkä joku harhautuisi ajattelemaan ja ottamaan asioista selvää.
Tarkoitatko, että kun ”ottaa asioista selvää” niin huomaa, että holokausti oli salaliitto? Vai mitä?
Suunnitelmallinen huijaus.
”Karkotus tarkoittaa kaksinkertaista rangaistusta…”
Mutta onhan tehty kaksinkertainen rikoskin: ensimmäinen kotimaassa ja toinen tulemalla laittomasti vieraaseen maahan. Mikäli Saksaan taas saisi jäädä, vältyttäisiin rangaistukselta kokonaan, ellei saksalaisen musiikin kuuntelua sellaiseksi katsota, ja saataisiin oikeastaan ansaitsematon palkkio.
Afganistanin sota. Tulee heti mieleen Neuvostoliiton ja Afganistanin välinen sota 1979-1989. Afganistanissa höyryää joitain puolimielisiä talibaneja, mutta sitä ei voi edes sisällissodaksi kutsua.
Afgaanit eivät ole palautuneet oikeasta sodasta, minkä kuitenkin voittivat. Sekä onhan siellä ryhmittymiä, ketkä taistelevat oikeuksistaan luolaverkostojen vuokranantajiksi.
Ne on kyvyttömiä jatkamaan elämäänsä. Surullista mutta totta, Saattamalla heidät kaikki paratiisin porteille, olisi hyvä teko tehty. Kehitys on pysähtynyt. Tsar Bomban kokoinen kiinari sinne, niin olisi inhimillisempää.
Kuvassa on Kabul. Sitä ei tahdo erottaa sienipilvien runsauden vuoksi, mutta se se on. Hotellibulevardille ollaan nähtävästi rakentamassa uutta hotellia. En tiedä sitten kuka infraa pitää kunnossa, paitsi Eurooppa, mutta paska maa ja ”ihmisillä” siellä huonot käytöstavat! Käytöstavat taitavat olla syy päästä lihapatojen ääreen Eurooppaan.
”Voiton optimointi” olisi ollut ensiarvoisen tärkeää. Ihan kaikki, siis ihan kaikki koneeseen tai jopa afgaanit olisi voinut vaikka seuraavalle lennollekinn ja saksalaiset idiootit Kabuliin!
Tuo ”turvapaikka-aktivismi” on mielisairaus.
Ymmärtäisin jos kyse olisi vaikka oikeista lapsista.
Mutta kyse on aikuisista ukoista joita ”aktivistit” uskottelee itselleen olevan lapsia, niin voivat kuvitella että ovat kovinkin tarpeellisia, kun ”lapsukaiset” haluaa sitä mokkakikkeliään laittaa 200 kilosen mamman läskien väliin.
Pitäisi laittaa tälläiset aktivistit ruumaan, menolipulla pr-maahan karkoitettavan kanssa.