Poliisi on aloittanut esitutkinnan epäillystä taposta Helsingin rautatieasemalla, useita ulkomaalaisia otettu kiinni

Tiedosto:Helsinki Main Station (17248824906).jpg
Helsingin poliisi tutkii päärautatieasemalla illalla maanantaina 19.4.2021 tapahtunutta epäiltyä tappoa, josta epäillään alaikäisiä henkilöitä.

Hätäkeskus antoi poliisille puoli yhdeksän aikaan illalla tehtävän, jonka mukaan Helsingin päärautatieasemalla oli ollut noin kymmenen, pääosin ulkomaalaistaustaisen, henkilön välinen tappelu. Sen yhteydessä oli puukotettu yhtä henkilöä.

Paikalle saapui runsaasti poliisipartioita selvittämään tilannetta. Puukotuksen uhri menehtyi pian sen jälkeen, kun ensimmäinen partio saapui paikalle. Uhri oli iältään 24-vuotias.

– Poliisi tavoitti osan epäillyistä nopeasti Malmin juna-asemalta, jonne nämä olivat matkustaneet junalla tapahtumien jälkeen. Taposta epäillyt ovat alaikäisiä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio.

Tapauksen esitutkinta on aivan alussa, joten tapahtumien kulkua vasta selvitetään.

Pt-median kommentointi on melko vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, toki kevyet off-topicit, eli asian vierestä kommentit ovat sallittuja, mutta älä spämmää kymmeniä viestejä aivan asian vierestä. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
33 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Umpio

Suomen kokonaisedun kannalta haitallisia henkilöitä. Integraatiokykyä ei ole.

Ilmari

Tappaja vankilaan ja muut kotimaihinsa.

Qroquius Kad

Mieluiten tappajakin tuomion jälkeen kotimaansa vankilaan, jossa ei ole yhtä mukavaa kuin Suomessa.

Ilmari

Tietysti mutta ensin sinne vankilaan

Pontus Söderblom

Tappaja oman maan vankilaan.. Muut kotimaihin.

Kekkis

Rikkautta ja ihqua rautatieasemalla! Kuinka pitkään menee, kun AK/RK laulaa kaduilla kuten svedulandiassa?

Sörkan sälli

Stadin valoisat kesäyöt lähestyy.
Koska poliiseja on aivan liian vähän, niin kantasuomalaisten järjestäytyminen olisi ikävä kyllä ainoa keino pitää migrimatunuorison puukkojengit nöyrinä.

puosuvaari

Ruotsin kaavaa seuraamalla ei mene kuin pari vuotta..

Minä

Ns. suvaitsevaisten mielestä ongelma ei ole tulijoissa, vaan suomalaisissa, jotka eivät sopeudu tulijoihin ja niiden kulttuuriin, vaan ovat jääräpäisesti suomalaisia.

Suomi Finland

Löyhässä kaveriporukassa on näemmä henkikin löysässä.

Eufenismi

Voi olla niinkin, mutta voi olla niinkin että tuo ”pääosin ulkomaalaistaustaisen” tarkoittaa sitä että yksi eli uhri ei ole ulkomaalaistaustainen. Poliisin ja erityisesti Helsingin poliisin tiedotteissa tuontyyppiset kiertoilmaisut on tarkoitettu epämiellyttävän totuuden peittelemiseen.

Valtsu

Voi olla niinkin, että mukana on ollut suomalaistyttö tai pari.
”Nuorisoporukassa oli Larkion mukaan sekä tyttöjä että poikia”

Tervetuloa

Onneksi he ovat täällä paikkaamassa työvoimapulaa, olisimme kusessa ilman heitä

puosuvaari

Juu, näitä on paljon yöaikaan Helsingin keskustassa työnhaussa. Tai teossa.

Ei voi kuin onnitella

Kunnon Swedustanin meininkiä! Kyllä Suomessakin osataan!

”Suomalaisen työn laatua”, kuten Haloska SSSR sanoi.

Mummeli 63

Ei muuta ku tiilenpäitä laskemaan ja palautus sinne mistä on tullu, ei ne kuitenkaa loppujenlopuksi oo alaikäisiä kun vähän kaivetaan pintaa syvemmältä…

Valtsu

Voi tulla ehdollistakin. Ehkä ei koskaan selviä, kenen kädessä se puukko tai veitsi oli ja tietenkään ei ollut tappamistarkoitus, pelotella vähän vaan piti…

Juha Sipilä

Shokissa ollaan.

Nasse-Setä

Juhan kuuluisi asua VOKissa jossainpäin Syyriaa

Agenda 2039

Tuo on vaan eräs pieni episodi siinä tarinassa kun globalisaatio muuttaa suomalaisenkin yhteiskunnan maailman keskiarvon mukaiseksi.
Silla matkalla asukastiheys, köyhyys ja väkivalta lisääntyvät moninkertaisesti.

Rasisti

Nuoret oireilee.

Nasse-Setä

Buranaa polveen niin oireilu hidastuu

Anna-Maria Korhonen

No voi, voi, toivottavasti kuollut ei mainostanut vihlontaa estävää hammastahnaa, rekrytointifirmaa, hajuvesiä tai muotivaatteita. Nyt on tilalle roudattava uusi mainoskasvoja Kreikan leireiltä tai Al-Holista. ..

Sam Colt

Poliisilla on jo kauan ollut tiedossa, että näillä jengeillä on ainakin terä- jopa ampuma-aseita. Olisiko ollut liikaa vaadittu, että samat partiot käyvät jo etukäteen keräämässä puukot pois. Samalla otettu kaikilta sormenjäljet ja naamakuvat.

Mutta ei – jälkeenpäin kyllä ryntäillään ja siunaillaan.

Captain Mobuto

Pitäähän puukko olla mukana, koskaan ei tiedä milloin pääsee kaarnalaivahommiin! Työväline!

Kahjoa menoa

Jos turvallisuuteen panostettaisiin edes puolet siitä mitä työttömien vainoamiseen ja sylkyastiana pitämiseen, niin tuo porukka olisi jo ennalta eristetty johonkin saareen odottamaan palautusta kotimaahansa.

Tanskassahan niin tehdään eikä kukaan huuda rasismia.

Ja miksi kukaan tanskalainen huutaisi jos rasisteja palautetaan kotimaihinsa.

Mika

Oliko uhri ulkomaalaistaustainen?

Nasse-Setä

Toivottavasti, säästyy taas €1000 000

Vihreä siirtymä

Taas näimme Ruotsin tien jälleen kerran. Vihreä siirtymä aiheutti myös Kemissä paperitehtaan sulkemisen. Taitaa olla kovaa vauhtia hyvinvointivaltio vain haikea muisto.

Samanlaisia uutisia kovasti alkanut tulla kuin Ruotsistakin, tuolta Helsingistä. Ei tosin kovin yllättävää ollut.

juhaII

Suomen avaruusohjelma koki pahan takaiskun.

hieno homma

Niin, vaan jospa avaavat uuden matunautti ohjelman kouluttaakseen näistä Sisunautteja. Koulutuksen jälkeen vanerista valmistetulla raketilla maata kiertävälle radalle muutama suvakki mukaan ja valtakunnansyyttäjä ohjaimiin…

hieno homma

Anteeksi notta unohdin mainita ulkoministerin mukaan avaruusmatkalle sillä hehän lentävät ulkoavaruuteen…

Pieni sivujuonne

Oliko muuten uhri suomalainen vai ulkomaalainen?