Borlänge, vanha ruotsalainen teollisuuskaupunki, josta tuli Pikku-Mogadishu

Moni ulkomaalainen tietää Ruotsista sellaiset maahanmuuttajakaupungit kuin Malmö ja Södertälje, joissa maahanmuuttajien vaikutus on muuttanut koko kaupunkirakennetta perustavanlaatuisesti. Moni pienempi kaupunki on jäänyt vaille huomiota.

Tällä kertaa Pt-median infopaketissa Borlänge. Miten vanhasta ruotsalaisesta teollisuuskaupungista tuli parissa vuosikymmenessä Pikku-Mogadishu.

♥ ♥

Borlängessä aloitettiin monikulttuurisuuteen projektoituminen jo joskus 2000-luvun alkupuoliskolla. Kunnanisät päättivät, että laitetaan kaupunki uuteen loistoon. “Pena sen siinä loppumetreillä sitten keksi, veti ässän hihasta ja sanoi, että otetaan tuhansia somalialaisia ja annetaan niille ilmainen ylläpito, niin kyllä kunta siitä lähtee nousuun”.

Ja näin tapahtui. Jollain aivan merkillisellä taikatempulla kuntaan tosiaankin saatiin afrikaanoja. Heidät asutettiin Tjärna Ängar-nimiseen kaupunginosaan, jossa asuu noin 12 000 asukasta, kun koko Borlängessä asukkaita on noin 43 000. Tjärna Ängarin asukkaista 95 % on ulkomaalaisia. Ja siitä 12 000 asukkaasta somalialaisia 38 %.

Toistetaan: 12 000 asukkaan lähiön kaikista asukkaista 95 % on ulkomaalaisia ja kaikista asukkaista 38 % on somalialaisia.

Tjärna Ängarin työttömyysprosentti on huikea: melkein 40 % asukkaista on työttömänä. Jos vertaa, niin Ruotsin keskivertotyöttömyysprosentti on tällä hetkellä 9,7 %. Edes Rinkebyssä ei päästä Tjärna Ängarin lukemiin, ei edes lähellekään.

Ja lisää tulee. Borlängen sosiaalitoimen menot toimeentulotuen osalta olivat vuonna 2007 noin 75 miljoonaa kruunua (7,5 miljoonaa euroa), vuonna 2008 kulut olivat 83,1 miljoonaa kruunua (8,3 miljoonaa euroa) ja 2009 91,7 miljoonaa kruunua (9,2 miljoonaa euroa). Vuonna 2019 huikeat 105 miljoonaa kruunua (10,5 miljoonaa euroa).

Borlängestä on puhuttu jo 10 vuotta konkurssikypsänä kuntana, sillä sosiaalitoimen menot yksinkertaisesti ovat romahduttaneet kunnan. En löytänyt äkkiseltään vertailukohtaa samansuuruisiin suomalaisiin kuntiin kuten Kotka, Hyvinkää tai Järvenpää, että paljonko siellä on toimeentulotuen vuosibudjetti, mutta joku suomalaista kuntataloutta tunteva lukija varmasti osaa laittaa lukuja kommentteihin.

Lisäksi mukaan tulee työttömyyskorvaukset, liiton rahat jne, jotka imevät valtavia summia.

 

Ruotsissa on olemassa sellainen instituutio kuin SFI, svenska för invandrare = ruotsia maahanmuuttajille. Koulutus on tarkoitettu lähinnä kehitysmaista tulleille tulijoille, joille sitten opetetaan ruotsin kieltä ja kulttuuriasioita. Ongelmaksi muodostui, että kursseille tulleet afrikaanot eivät osanneet lukea eikä kirjoittaa. Mutta kun elettiin maahanmuuton kiimavuosia, niin tämä ei ollut mikään ongelma. Borlängeläiset poliitikot sanoivat:

– Nykyinen työvoima ei tule kattamaan Borlängen työmarkkinoita. Mutta onneksi meillä Borlängessä on suuria mahdollisuuksia, meillä on paljon juuri-tulleita uusruotsalaisia, jotka täyttävät työvoimapulaa.

Näin sanoi esimerkiksi kunnan monikulttuurisuus- ja integraatioasiamies joskus 2009 paikkeilla.

Asiamieheltä voisi kysyä todellakin, että miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi Kuten jo tuli esille, niin Tjärna Ängarissa on aivan järkyttävät työttömyyslukemat. Silti Borlängessä on tälläkin hetkellä paljon vapaita työpaikkoja.

Luultavasti kunnan taka-ajatuksena oli paikata työvoimapulaa afrikaanoilla, mutta homma ei mennyt kuin oli suunniteltu. Kaupunkiin saatiin iso somalivähemmistö, joita veronmaksajat nyt elättävät.


Seuraavassa jaksossa kerron Borlängen käytännon ongelmista. Miksi Tjärna Ängar luokiteltiin poliisin raportissa ongelma-alueeksi ja mitä muita ongelmia monikulttuurisuus aiheuttaa Borlängessä. Kannattaa laittaa Pt-Media muistiin.

 

 

Subscribe
Notify of
guest
35 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Antti Tifa
Antti Tifa
22.4.2021 23:08

Suomessa minimuotoinen Borlänge on tietenkin Lieksa.
Kunta jonne somalit asettuivat hyysättäviksi.
Kunnan supersuvakki Soile Syrjänen hehkutti kuinka paljon moniosaajia uusissa tulokkaissa onkaan mutta paperit koulutuksista ovat jääneet jonnekin Mogadishun kadulle lähtökiireessä.
Soile onkin jo siirretty toisiin tehtäviin mutta somaleitapa ei ilmaisten lihapatojen äärestä saa siirrettyä niin helpolla. Kaikkein vähiten töihin. Tilanne on kuitenkin Lieksassa helpottunut tai sitten suomen passeja on myönnetty puikulapäille runsaasti. Vuonna 2014 somaleja oli Lieksassa n. 600 kpl. Nyt tilastokeskuksen mukaan ulkomaan kansalaisia on vain 103. Sama luku on Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa. Työttömyysluvut ovat mahtavat joten siitä voi päätellä jotain. https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/Kuntien_avainluvut/Kuntien_avainluvut__2021/kuntien_avainluvut_2021_aikasarja.px/table/tableViewLayout1/?rxid=444223df-f91c-4479-891f-5dcd50b983d2

Iso J
Iso J
23.4.2021 16:51
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Kävin just, turha vaiva….!

pöh
pöh
23.4.2021 00:07

En tiedä Ruotsin työttömyystilastointeja?
Mutta todennäköisesti lähes 100% on oikeasti työttömänä.
“alaikäisiä” ei tietenkään lasketa työttömiksi, käyt tunnin viikossa leipomassa maan-naisten kanssa jotain afrikkalaista pullaa niin et ole työtön jne?
Todellisuudessa olisi suuri ihme jos edes 1% tekisi jotain oikeaa tuottavaa työtä.

Kempeleen Korleone
Kempeleen Korleone
23.4.2021 06:46
Vastaa...  pöh

Niinpä, valtaosa tulijoista on MaMu-business töissä. Tulkkina, monikulttuurisuustyöntekijänä tai -asiantuntijana, kotoutuspäällikkö, monimuotoisuustyöntekijä, jne, jne. Näitä puuhapaikkoja luodaan kanväen koko ajan kiriristyvällä verotuksella ja pääsee siellä moni suvakkikin kivaan puuhailu positioon samalla. Näin saadaan työllisyystilastot kuntoon.

Ruotsalaiset on rasisteja, kun eivät anna kaikille luku- ja kirjoitustaidottomille töitä! Voi olla, että sveduapinat on kaukaa viisaita ja eivät tuhlanneet kaikkia huippuosaajia & koneinsinöörejä & aivokirurgeja työvoimapulan ensimmäiseen aaltoon. Nyt heillä valmiina huippuosaajia tulevaan työvoimapulan toiseen aaltoon, osa on saattanut jopa oppia kirjoittamaan & lukemaan siihen mennessä (tai sitten ei!?).

Kempeleen Korleone
Kempeleen Korleone
23.4.2021 08:38

Keh, keh, keh…

Eihän tuon Paven ansiokkaan jutun virhettä heti huomannut.

Börlange on perinteinen teollisuuskaupunki, mutta perinteethän jatkuu. Nyt ovat yksi Svedulandian edellä kävijöitä maahanmuuttoteollisuudessa. Eli sehän on edelleen teollisuuskaupunki!!!

Meillä haaveillaan vihreästä siirtymästä (tuhoamalla teollisuus), mutta svedut teki MaTu-siirtymän jo 2000-luvun alussa. Heillä tulokset alkavat näkyä. “Väärin” ajattelevien mielestä muutokset näkyy pääasiassa rikostilastoissa ja poltettujen autojen määrässä.

“Oikein” silmin ja “oikeilla” ajatuksilla kun asiaa tutkiskelee ja pohtii, niin kaupungillahan on loistava tulevaisuus edessään. Huippuosaajia koko seutu täynnä. Nyt vaan odottelevat teollisuuden investointeja seudulle.

Vihreä siirtymä
Vihreä siirtymä
23.4.2021 00:23

No, kyllähän näitä Suomeenkin tulee koska hallitus ajaa tännekin kovalla vimmalla “työperäistä maahanmuuttoa”. Nythän tämä, Sanna Marin, pöljä keksi sitten nostaa työllisyystavoitteenkin sinne 100 000. Mistäköhän nämäkin revitään, ei mistään. Muistuu mieleen vappusataset tästä, tosin niinhän tällekin todellisuudessa käy.

Lisäksi lautakasa Masan mielestä on hyvä ottaa 10-miljardin lainan vihreään siirtymään.

Suomi on ajettu tämän hallituksen jälkeen konkurssiin.

Darwininsukka
Darwininsukka
23.4.2021 02:20

‘työllisyystavoitteenkin sinne 100 000. Mistäköhän nämäkin revitään, ei mistään. ‘

Noh noh, helppo nakki, myydään 100000 työntekijää euron tuntihintaan ja maksetaan loput 9€ ‘omasta’ pussista.

Khmm
Khmm
23.4.2021 09:16

Olisikohan Venäjältä ja Valko-Venäjältä kohta tulossa työperäistä maahanmuuttoa, jos siellä vielä kuri kovenee. Hiekkamaista varmasti halukkaita tulijoita piisaa, mutta ehkei ammattitaito kohtaa.

Kempeleen Korleone
Kempeleen Korleone
23.4.2021 09:43
Vastaa...  Khmm

Venäjä ja Valko-Venäjä on vain täällä viher-femakko-kommari median ulinaa. Venäjältä ei kukaan halua muuttaa suomaileen Neuvostoliittoon vero- & velkaorjaksi koko elämäkseen ja maksamaan poliittisen eliitin luksuselämää.

Khmm
Khmm
23.4.2021 17:35

Venäläismaissa ruuvit senkun tiukkenee ja taviksilta on jo urapolut tukossa. Tuntuvat sieltä tulleet nuoret aikuiset viihtyvän täälä aikamoisen hyvin.

rellinen
rellinen
23.4.2021 11:44

Työperäinen maahanmuutto on vain sossujen keppihevonen, jonka tarkoituksena on edistää mamuhelvetin luomista suomeen.
Velkaannuttaminen, pottunokkien elinympäristön piloille paskominen, turvallisuuden hävitys, talousterrori… Siinäpä ne todelliset syyt mamukiimalle.
Elinkeinoelämäkin on sossujen helppo saada vedätykseen mukaan. Valtaa ja juoksupoikia riittää.

Los6666
Los6666
23.4.2021 04:46

sompanssit, no niitähän vahaavat myös kaikki muut afrikkaloiset 👍 eikä syyttä

MattiS
MattiS
23.4.2021 17:03
Vastaa...  Los6666

Jep, Afrikan romaneja. Täytyy kyllä olla oikeita vatipäitä kun muut vajakit vihaa. No sen kyllä näkee esim. Hususta (jostain syystä lähes kaikki somput näyttävät Husuilta) millaisia ruudinkeksijöitä kyseessä, ulkoisesti ja ulosannista.

Mother Svea is raped
Mother Svea is raped
23.4.2021 05:06

Ja tässäkin epäonnistuneessa multikulttuurikokeessa voimme nähdä tulokset selvästi: ruotsissa syntyneet somalit jatkavat vanhempiensa tapaan sossutuilla elämistä sukupolvesta toiseen, eivätkä osaa lukea tai kirjoittaa, saatikka ruotsia kunnolla puhua. Ja ghettoutuminen on satavarmaa, “kotoutuminen” nolla prosenttia, rasismia huudetaan joka paikassa kun jotain halutaan jne jne.. Totaalinen epäonnistuminen, peruuttamaton katastrofi. Ei tämmöistä rakennevikaista ongelmaa voi ratkaista haukkumalla valkoisia rasisteiksi sekä alentamalla näille avuttomille tyhjäntoimittajille rimaa koko ajan alemmaksi. Kohta ollaan jo siinä tilanteessa että somalin ei enää edes tarvitse käydä koulua, ei edes yrittää mitään. Kohta somaleiden ei enää edes tarvitse täyttää tukihakemuksia, sossurahat tulevat automaattisesti kansalaispalkkana tilille joka kuukausi elämän tappiin asti. Mikäköhän kuningasidea tässä oli takana, miksi ruotsi teki itselleen näin? Oma kansa jää jalkoihin ja ajan mittaan KATOAA kun ruotsiin kuulumattomat sossuelätit sikiävät kuin kanit ja tuhoavat kaiken. Ei tästä loisia voi syyttää, joku niitä haalii ja joku niitä ruokkii. Ei ne loiset mihinkään katoa eikä lopu silmiä ummistamalla. Ruotsia ei pelasta enää mikään, ei edes sisällissota sillä muukalaisilla on jo ylivoima.

Kukavaan
Kukavaan
23.4.2021 11:43

“Ruotsia ei pelasta enää mikään, ei edes sisällissota sillä muukalaisilla on jo ylivoima.”

Todennäköisesti tuo arvio on realistisin.

Voimasuhteita voisi arvioida kertolaskun tulolla
“joukkojen lukumäärä x yksilön halukkuus&kyvykkyys käyttää voimaa x tulivoima”

Ruotsalaisilla halukkuus käyttää voimaa lienee lähellä nollaa, joten heidät voidaan alistaa ja tuhota pienelläkin joukolla ja aseistuksella.

Ruotsalaiset voisivat vielä pelastaa itsensä. Mutta se vaatisi toimenpiteitä, joista tulisi psykologisia tappioita heille. Ei pää kestäisi. Etulyöntiasemassa ovatkin muukalaiset joiden tärkeimpiä voimavaroja ovat sivistymättömyys, raakuus ja psykopatia.

rellinen
rellinen
23.4.2021 11:48

Monikulttuurikokeilu on onnistunut juuri niin kuin sen on ollut tarkoituskin. Romuttaa länsimaalaiset yhteiskunnat, repiä ne rikki, tehdä taistelutantereeksi, heikentää…jne.

Kukavaan
Kukavaan
23.4.2021 12:21
Vastaa...  rellinen

Tosiaankin juuri noin on.

Monikulttuurisuusprojektin tarkoituksena on länsimaiden kulttuurien tuhoaminen.
Muslimimaihin ja mustiin maihin ei suunnata propagandaa, jonka tavoitteena on synnyttää itsetuhoisuutta kohdemaiden kultuureissa.

Jos haluttaisiin aitoa monikulttuuria, niin silloin suosittaisiin yksikulttuuristen ja jopa yksietnisten valtioiden olemassaoloa ja niiden välistä rauhanomaista kanssakäymistä. Jostain syystä tällainen ajatuskin edustaa monikultturisteille äärimmäistä pahuutta. Usein siitä käytetään sanaa rasismi.

Kulttuurien eli eri kulttuureja kantavien yksilöiden sekoittaminen saman valtion sisälle johtaa konflikteihin valtion sisällä.

Kulttuurien ominaispiirre on, että niissä on kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja. Kulttuurin sisällä olevat eivät tajua, että toisissa kulttuureissa on erilaisia sääntöjä. Oletetaan, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja omaavat samat tavat ja arvot. Kun näin ei todellisuudessa ole, syntyy konflikteja.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
23.4.2021 06:13

Minulla on idea, miten tilanne käännetään voitoksi: kunnallistetaan GSM-verkot. Toisin sanoen jokainen kunta voi veloittaa tiedonsiirrosta kuntansa alueella. Jokaisesta soitosta Borlängestä Rinkebyn tai Mogadishun serkulle kertyy siis mukavasti tuloja Ruotsin kunnille. Näin tulijoiden sosiaalinen pääoma muutetaan rahaksi.

KKi
KKi
23.4.2021 07:52


Jokaisesta soitosta Borlängestä Rinkebyn tai Mogadishun serkulle kertyy siis mukavasti tuloja Ruotsin kunnille. Näin tulijoiden sosiaalinen pääoma muutetaan rahaksi

Niinojuu. Pysyisipähän nekin verovarat valtion sisäisessä kierrossa. Vaan vielä edullisempaa olisi antaa Etnisen Edityksellisyyden™ pirrautelle ilmatteeksi. Ei menisi laskutuskuluja laskutukseen jonka kuitenkin maksaa laskuttaja itse.

T
T
23.4.2021 08:19

Tämäntyyppiset artikkelit ovat tämän sivun parhaimmistoa.

seant
seant
23.4.2021 08:26

Kun Suomeen tuli ensimmäiset somalit venäjältä, Johanna Suurpää totesi, että tulee valmista työvoimaa, kun suomalaisen kestää syntymästä 20 vuotta kun on työmarkkinoilla.
Nyt kun on kulunut reilu 25 v, niin heidän työllisyysaste taisi olla n. 25% luokkaa, joista bussikuskeja lukuun ottamatta suurin osa on työpaikoissa, joita ei olisi ns. haitta maahanmuuttoa.
Sama virsi jatkuu korkealla taholla, että Suomi tarvitsee näitä, en ymmärrä mitä pöpöä he syövät vai mistä johtuu heidän ajatuksen juoksunsa? Sama juttu, ettei edes Ruotsin tilanne aikaise heidän silmiä. Nyt jos yleensä pääsee puhuttelemaan kunnallisvaaliehdokkaita, kyllä otan aina esille Ruotsin, kysymyksellä miksi he haluavat samaa, kuten Euroopan toiseksi turvattomin maa Ukrainan jälkeen ja raiskaustilastoissa oli jotain kuudenneksi pahin siellä Afrikan maiden kera sekä yksi helvetti kantaruotsalaisnuorille.

mikko
mikko
23.4.2021 09:16
Vastaa...  seant

Nythän Borlängen työvoimapula helpottuu, kun StoraEnso sulkee Kvarnsvedenin paperitehtaan Borlängessä ja 410 paperityöläistä vapautuu työvoimapulaa paikkaamaan. Kunnan verotuloihin tämä varmasti vaikuttaa jonkin verran.

Totuus
Totuus
23.4.2021 11:01
Vastaa...  seant

Ensimmäiset somalit tulivat Suomeen 1990, kun Moskovassa koulutuksessa olleet somalisotilaat tulivat tänne. Kari Suomalainen sai kuuluisasta pilakuvastaan potkut. Heidän työllisyysprosenttinsa on ollut parhaimmillaan 5%. Nythän he ovat jo kaikki eläkeukkoja.

Ilmari
Ilmari
24.4.2021 11:51
Vastaa...  seant

Ennen somea luulin että somalit ovat sopeutuneet hyvin. Ei meille suoranaisesti valehdeltu vaan yksinkertaisesti jätettiin kertomatta.

Taalainmaakin on jo tuhottu
Taalainmaakin on jo tuhottu
23.4.2021 09:41

Borlänge on kautta aikojen ollut rikollisten mekka ja nyt kun kunnan suurin työnantaja StoraEnso sulkee niin rikollisten ja paskan määrä tuskin laskee.

Borlänge muuttuu rikolliseksi ja köyhäksi (kuten Filipstad, Robertsfors, Norsborg jne) matukunnaksi jonka paska valuu yli koko Taalainmaan/Dalarna aina Tukholmaan saakka ja siitä vielä eteenpäinkin.

Mörko
Mörko
23.4.2021 12:59

Miten homma toimii, jos kunta uhkaa mennä konkurssiin. Ottaako valtio jossain vaiheessa homman hoitaakseen? Sosiaalitukia ei varmaan voida lopettaakaan, joten joku mekanismi on oltava.

Säästökuurille
Säästökuurille
23.4.2021 14:37
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Konkurssiin ei voida asettaa valtiota, Ahvenanmaan maakuntaa, kuntaa, kuntayhtymää tai muuta kuntien julkisoikeudellista yhteistoimintaelintä, valtion liikelaitosta, itsenäistä julkisoikeudellista laitosta taikka evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakuntaa tai seurakuntayhtymää.

Poiketen siitä, mitä 2 momentissa itsenäisestä julkisoikeudellisesta laitoksesta säädetään, yliopistolain (558/2009) 1 §:ssä tarkoitettu julkisoikeudellinen yliopisto voidaan kuitenkin asettaa konkurssiin. (Konkurssilaki 1 luku 3 §)

Dickie
Dickie
23.4.2021 15:58

sit kun luotttoo ei enää ole..eikä rahat riitä… se on yhtä kuin konkka, sanoi papruis mitä tahansa

Dickie
Dickie
23.4.2021 15:57
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

joh..kunnes koko valtio menee konkkaan

Vittuuntunu Stadilainen
Vittuuntunu Stadilainen
23.4.2021 16:23

Pavelle: mä tiedän, että olen jankuttanut tätä samaa jo vuosia, mutta sanotaan taas kerran:

Nämä tilanneseurannat ja raportit Ruotsista mamukuntien, jengien, jne. osalta ovat ÄÄRIMMÄISEN tärkeitä!

Toivottavasti kaikki ymmärtävät levittää näitä artikkeleita somessa ja muutenkin jottei kukaan voi sitten aikanaan sanoa että “kun eihän tätä kehitystä olisi voinut ennustaa…”