Hizb ut-Tahrir levittäytyy Espooseen

Hizb ut-Tahririn logo. Muistuttaa mitä?
Islamilainen organisaatio Hizb ut-Tahrir on suomalaisille hieman vieras ilmiö, sillä tähän asti moni on kuvitellut, että sitä ei ole Suomessa. Pt-media voi nyt kertoa, että järjestöllä on jalansijaa pääkaupunkiseudulla ja se vaikuttaa erityisesti Espoossa.

Hizb ut-Tahrir on järjestö, joka ajaa yleismaailmallista islamilaista kalifaattia. Eli kaikki maailman ihmiset halutaan alistaa islamin vallan alle. Järjestö ei ole väkivaltainen organisaatio, joka tekisi vaikkapa terrori-iskuja, vaan se pyrkii vaikuttamaan muilla keinoin.

Koska terrorismista ei ole todisteita eikä viitteitä, saa järjestö toimia melko vapaasti, olletikin, että on kielletty ainakin Saksassa ja Hollannissa. Niin ikään Venäjällä ja Keski-Aasian valtioissa sen toiminta on kielletty. Venäjällä toiminta on maanalaista toimintaa. Tanskassakin järjestöä on yritetty kieltää, mutta sille ei ole saatu perusteita. Tanskassa järjestön toimintaa on yritetty muulla tavoin kieltää, mm. lakkauttamalla sen pyörittämiä koraanikouluja.

Hizb ut-Tahririn tavoite siis on maailmanlaajuinen islamilainen kalifaatti. Järjestön toimintatapa lännessä on se, että se kehottaa muslimeja esimerkiksi olemaan äänestämättä ja olemaan millään tavalla osallistumatta länsimaisten instituutioiden toimintaan. Käytännössä järjestö kasvattaa kannatustaan lisäämällä sharia-lain kannatusta muslimien keskuudessa.

Kun muslimit näin jättävät länsimaisen yhteiskunnan huomiotta, niin sen rinnalla oleva islamilainen sharia-yhteiskunta vahvistuu.

Euroopassa Hizb ut-Tahririn suurin vaikutusvalta on Tanskassa Kööpenhaminassa ja Ruotsissa Malmössä. Järjestöllä on hyvät yhteydet maiden välillä. Lisäksi kannatusta on Tukholmassa, kuten tietenkin ympäri Tanskaa.

Järjestö on pitänyt vuosien aikana useita näyttäviä konferensseja Kööpenhaminassa ja Malmössä. Malmössä pari vuotta sitten järjestetyssä tapaamisessa oli mukana tuhansia uustanskalaisia ja uusruotsalaisia muslimeja. Teemana oli “Otetaanko sharia-laki voimaan Pohjolassa kertarysäyksellä vai asteittain”.

Hizb ut-Tahrir on kiistelty järjestö myös Ruotsissa ja sen toimia pyritään vaikeuttamaan eri tavoilla. Joitakin vuosia sitten järjestö aikoi pitää Tukholman pohjoispuolella Märstassa ison konferenssin, mutta kun kaupunki sai asiasta vihiä, että mikä on tapaamisen tarkoitus, niin kaupunki eväsi kokoustilojensa käytön. Ohimennen mainiten, niin Pt-media oli yksi aktiivinen toimija, jotta Märstan kaupunginisille saatiin järkeä päähän ja lopulta he peruivatkin tilavuokransa järjestölle.

Tuolloin tapaamisen teemana oli sharia-lain käyttöönotto Ruotsissa.

 

Toimintaa Espoossa

Pt-media voi nyt kertoa, että Hizb ut-Tahririlla on toimintaa Helsingin alueella. Sillä on rekisteröity yhdistys Espoossa ja jonkinlainen toimipaikka Espoon keskustassa. Lisäksi järjestö saa espoolaisilta veronmaksajilta pientä sponsorirahaa yhdistystuen muodossa.

Espoolaiset veronmaksajat toisin sanoen rahoittavat Hizb ut-Tahririn päämäärää saattaa Suomikin islamilaisen kalifaatin ja sharia-lain alle. Järjestö näyttää ulospäin harmittomalta islamilaiselta kulttuuriyhdistykseltä, mutta sillä on tiiviit kontaktit Tukholman, Malmön ja Kööpenhaminan Hizb ut-Tahririn toimijoihin.

Pari vuotta sitten Kööpenhaminasta muutti Espooseen eräs kovan luokan imaami, joka oli ilmeisesti alulle paneva ja yhteisöä kokoava voima, jotta järjestö saadaan käyntiin myös Suomessa. Koska järjestöä vastaan ei voida osoittaa mitään terrorismikytköksiä, niin se saa luultavasti kasvaa Suomessakin aivan vapaasti.

Tietolähteenä tässä Suomen Hizb ut-Tahririssa on eräs tukholmalainen islam-asiantuntija, joka on seurannut järjestön kasvua jo vuodesta 2013 alkaen. Hänen mukaansa järjestö saapui Suomeen Tanskan toimijoiden avulla, jonka jälkeen Tanskasta Suomeen muuttanut imaami on kasannut porukkaa ja kasvattanut toimintaa.

Espoossa Hizb ut-Tahrirille on olemassa hyvä alusta, sillä kaupungissa asuu paljon kolmansista maista tulleita muslimitulijoita.

On mielenkiintoista, että Espoon kaupunginvaltuutetut eivät tiedä mitä omassa kotikaupungissa puuhataan ja miten sitä järjestörahaa jaetaan.

 

Subscribe
Notify of
guest
47 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Qroquius Kad
Qroquius Kad
23.4.2021 20:30

Mistä päättelet, että Espoon kaupunginvaltuutetut EIVÄT tietäisi mitä omassa kotikaupungissa puuhataan ja miten sitä järjestörahaa jaetaan?
Tämähän on suoraan intersektionaalisen feminismin, eli Suomen valtauskonnon oppikirjan mukaista touhua.

Kolkka
Kolkka
23.4.2021 23:04
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

“Pari vuotta sitten Kööpenhaminasta muutti Espooseen eräs kovan luokan imaami”.

Mikä tän nimi on?

Esa
Esa
24.4.2021 07:53
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Ei saa antaa pelolle valtaa!

Vittuuntunu Stadilainen
Vittuuntunu Stadilainen
24.4.2021 14:59
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Toi tieto kannattaisi sitten ehkä toimittaa vaikkapa Espoon persuille aseeksi kunnallisvaaleihin.

Vanhat puolueethan ovat olleet lähes hysteerisiä “demokratiaa vaarantavista liikkeistä Suomessa” niin heitähän tämän pitäisi myös kiinnostaa, vai miten se nyt menikään…

dr.flipflop
dr.flipflop
25.4.2021 00:18

Munattomalle Nillittäjälle? M-N:lle?

Suuret sanat
Suuret sanat
25.4.2021 14:35
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

“Tiedän, mutten kerro”. Preinteisesti ilmaistuna: taidat puhua paskaa lämpimiksesi.

h44
h44
25.4.2021 01:59
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Laita anonyymisti Ylilalautaan tms.

h44
h44
25.4.2021 02:00
Vastaa...  h44

Siis sen agitaattorin nimi.

Unelma K. Painajainen
Unelma K. Painajainen
23.4.2021 20:38

En voi kommentoida, koska pitäisi käyttää siistiä kieltä.

Espoon helmi
Espoon helmi
23.4.2021 21:04

Espoon tuomarilassa ja aivan suvelan kupeessa sekä kävelymatkan päässä espoon keskukseata tuli asuttua kerran. Täynnä muslimeita. Vajaan vuoden sitä kesti kattella. Kyllä siellä tarkkana sai olla.

Juha
Juha
24.4.2021 07:00
Vastaa...  Espoon helmi

Ah Espoo.. tuo keskiluokkaistuneen suomalaisen ihku ihana unelmalähiö. Eikös Timo Soini (PS) ollut Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtajana silloin kun ne täytti valtuustotalon lähiympäristön uusespoolaisilla.. no taitaa yli 80 % espoolaisista olla muualta muuttaneita.. Soinikin jostain vammasesta käpykylästä..

Mitäs jos Espoo, Vantaa ja Tsadi yhdistettäisiin yhdeksi isoksi kalifaatiisi..

Maaltahan se Timo
Maaltahan se Timo
24.4.2021 10:51
Vastaa...  Juha

Soini on alkujaan raumalainen juntti

rellinen
rellinen
24.4.2021 12:34

Toveroitettu juntti.

Dark Satans Of Morbid Grimness
Dark Satans Of Morbid Grimness
23.4.2021 21:36

Mä luulin et toi on Black Metal bändin logo.

timo
timo
23.4.2021 22:07

Samaa paskaa eri paketissa joka tapauksessa.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
23.4.2021 21:39

“Espoolaiset veronmaksajat toisin sanoen rahoittavat Hizb ut-Tahririn päämäärää saattaa Suomikin islamilaisen kalifaatin ja sharia-lain alle.”

En rahoita enää. Onneksi muutin puoli vuotta sitten pois. Asuin Espoon keskuksessa yhteensä kahdeksan vuotta ja tuona aikana tuli todettua ghettoutumisen eteneminen silmissä. Erityisesti syksystä 2015 alkoi virrata myös kokonaan säkitettyjä naisia ja geelitukkaisten miesten ohella myös jihad-partaisia.

Viimeisiä niittejä oli, kun aivan keskustaan nousi uusia kerrostaloja, joista näille uusespoolaisille vuokrattiin asuntoja ja huippumodernilla leikkipaikalla nämä jätesäkit leikittivät lapsiaan. Entisen Fidan lähetystorin tiloihin perustettiin albaanien islam kulttuurikeskus eli toisin sanoen koraanikoulu ja moskeija, jonka imaamina toimi somali ja jonka liepeillä pyöri kaikenlaista väkeä.

En siis yhtään ihmettele tuota Hizb ut-Tahriria. Vaikka en sen olemassa oloa suoranaisesti voi kokemukseni perusteella todistaa, tuli minulle päivän selväksi, että Espooseen muuttajilla ei ollut pienintäkään aikomusta länsimaista tavoiltaan ja arvoiltaan, vaan sharialakia ja jyrkän konservatiiviset islamilaiset arvot muuttivat kulmille kiihtyvällä vauhdilla.

Tuosta Hizb ut-Tahriria väkivallattomuudesta toteaisin, että nykyihminen tuntuu unohtaneen, että vihollinen voi turvautua myös muihin vaikuttamisen keinoihin, käytti hän puna-armeijakin propagandaa niin radioteitse kuin lentolehtisinä ym.

Tollot suomalaiset, herätkää!
Tollot suomalaiset, herätkää!
24.4.2021 09:57
Vastaa...  Basso Balalaikka

Tarkoittaa Suvakkilaa mutta on lyhennös.

rellinen
rellinen
24.4.2021 12:51

Kalliiksi käy tämä rakennusmafian tekohengitys.
Menisivät raksafirmat sinne lähi-itään neuvostokolossejaan rakentamaan, kun kerran niin kovasti pitää pisnestä vääntää, että sitä varten pitää geelipäitä oma maa täyteen tyrkätä.
Yli rakennetaan niin vimmatusti, ettei asiakkaita riitä omasta kansasta vaan pitää rahat koukata sossun(veronmaksajan) taskusta etelänhedelmiä röttelöihin asuttamalla.
Korruptio jyrää ja leninin lausahdus itse itsensä hirttävästä porvarista käy toteen.

Anonyymi
Anonyymi
25.4.2021 07:09
Vastaa...  rellinen

Vasta muutama päivä sitten uutisoitiin, että Suomessa vuokra-asuntojen tarjonta ylittää kysynnän. Asuntoja rakennetaan silti eri puolilla maata kiihtyvällä vauhdilla. Ei ainakaan itse asumiskuluistaan maksaville suomalaisille.

rellinen
rellinen
25.4.2021 12:49
Vastaa...  Anonyymi

Varmaankin rakentavat niille “työperäisille” maahanmuuttajille, joista tuntuu nyt olevan kovastikin pulaa ja joille jostain kumman syystä tuntuu olevan tarvetta. Hmmmmm. Asuntotarvettako?
Onkohan pankkimaailman “entisillä stallareilla” näppinsä pelissä, rahoittajan ominaisuuksissa?
Fsb-oligarkien hämärärahan pesurumbako se pyörii?
Politiikan, pisneksen, mamutuksen ja politrukkien mädännäisyys löyhkää taivaaseen ja hornaan asti.
Vai, että tarvetta työperäiselle maahan muutolleko olisi. Hohohohoooohohoho. Totisesti eräillä on tarpeita.

Moonman
Moonman
23.4.2021 22:24

Käytännössä siis harjoitetaan vallankumouksellista toimintaa, jonka päämääränä on Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen kaataminen ja korvaaminen. Koko koneisto valjastettiin pientä Vastarintaliikettä vastaan, mutta nämä saavat lisääntyä ja toimia kaikessa rauhassa kunnes on myöhäistä.
Miksi näin? koska suurin osa vihreistä ja vasemmistolaisista ja heidän aisankannattajistaan haluaa elää ohisalon intersektionaalisessa fasismissa, jossa lopulta partaimaamit pitävät despoottista hallintoa. Silloin ei enää näperrellä ilmastonmuutoksen, priden ja sukupuolettomien henkilötunnusten parissa, mutta se on varmaan heidän mielestään siedettävä hinta.

Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
24.4.2021 10:54
Vastaa...  Moonman

Ja suomalaiset rahoittavat apurahalla tuota toimintaa, hulluja meilläkin on vallassa.

pöh
pöh
23.4.2021 23:25

Joo joku voi sanoa että ei ole väkivaltaa ja terrorismia.
Mutta mielestäni esimerkiksi se että jonidenkin mielestä “vääräuskoisia” saa raiskata, huoritella, sylkeä päälle jne on ihan sama asia.

Kiitän tästä
Kiitän tästä
24.4.2021 00:43

Kiitos Pate tästä artikkelista. Tämä on juuri sitä journalismia mitä mielellään lukee: kiihkotonta faktaa jossa tuodaan tosiasiat esille. Tällaista arvostan suuresti.

Nih
Nih
24.4.2021 04:23

Ullatuin miten nopeasti matujen jengiytyminen, väkivalta ja rikollisuus sai jalansijan Uudellamaalla ja sävytytettynä islamilla johon on vaikea päästä kiinni poliisin ja viranomaisten rasismi pelon takia. Väkivalta on raaistunut ja huvittuneen seuraan poliisin matumyönteisiä valkopestyjä kannanottoja siitä mistä tämä johtuu. On muutama esimies asemassa oleva poliisimies, joka sanoo suoraan mistä tämä johtuu, mutta joutuu varmaan nopeasti sivuun kommentoimasta syitä tähän. Kovassa poliittisessa ohjauksessa oleva Helsingin poliisilaitos on helisemässä kun nämä ovat lisääntymään päin ja odottelen ensimmäisiä tuliaseilla tehtyjä murhia ja tappoja, puukot eivät enää riitä Ruotsin tyyliin. Sitten tulevat räjähdykset ja sivulliset uhrit. Järki ihmiset ovat tienneet tämän kehityksen suunnan lisääntyneen maahanmuuton takia ja sen että rikollinen aines kerääntyy sinne missä on hyvät mahdollisuudet “harrastaa” monimuotoista rikollista toimintaa, mutta varsin nopea aikataulu on minullekin ollut iso yllätys.

Anonyymi
Anonyymi
25.4.2021 07:14
Vastaa...  Nih

Tämän päivän IS yrittää artikkelissaan epätoivoisesti selittää, että nuorison kokema ankea korona-aika saa heidät turhautuneina kulkemaan kaduilla puukkojen ja viidakkoveitsien kanssa ja mukiloimaan tuntemattomia ihmisiä. Enpä ole mitään yhtä typerää kuullut aikoihin!

Varokaa vääräuskoisia
Varokaa vääräuskoisia
24.4.2021 04:41

Muslimit pyrkivät valloittamaan kaikkia keinoja käyttäen, yksi keino on kemikaaleilla mielen tuhoaminen sekä miesten tekeminen sukupuolisesti kyvyttömiksi.

Impotenssi sekä masennus huomattavasti lisääntynyt lähiaikoina, voiko tämä olla sattumaa?

Sissi
Sissi
24.4.2021 09:36

Joo sun kaljankittaamisella, röökin vetämisellä, kebabin mussuttamisella sekä perseelläsi istumisella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Muslimit ja islam tekivät kalustasi keitettyä makaroonia ja sekös mielesi pahoitti!
..minä olen kovasti haittamaahanmuuttoa vastaan sekä suuri islamin vihaaja, mutta hävettää ihan saatanasti että minut lokeroidaan samaan kastiin tämmöisten vajaa-älyisten kanssa. Yritä tässä sitten edustaa ja selittää kun vastapuoli vetää aina hihastaan Turtiainen-Hakkarainen kortin, saatana.

Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
24.4.2021 10:58
Vastaa...  Sissi

Sinähän nyt siinä ylennät itseäsi paremmaksi ihmiseksi, oletko varma että et ole pelkästään persoonallisuushäiriöinen, siis oletko narsisti vai miksi olet niin leuhka?

JA: Epäilen että olen fyysisesti sinua kovempi, esim. alkoholia en käytä koskaan.

Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
24.4.2021 11:00

Eikä sinun älykkyytesi puute tee sinusta fiksumpaa vaikka yritätkin projisoida vajavuuttasi muihin ihmisiin, olet vain yksinkertaisesti tyhmä paskahousu.

Sissi
Sissi
24.4.2021 12:11

Ei jumalauta, jätkä haluu PAINII.. Netissä =) Mene kuule vetämään muijaas turpaan.

Kuka haluaa ja mitä
Kuka haluaa ja mitä
24.4.2021 12:53
Vastaa...  Sissi

Sulla taisi itellä vähän karata mopo tuossa, puhut vastapuolesta ja kumpikin selvästi vastustaa haittamaahanmuuttoa.

Aloit solvaamaan impotentiksi ja dilleksi vaikka kai pitäisi puhaltaa samaan hiileen.

Etkä tarkalleen ottaen voi tietää vaikka kirjoittaja olisi oikeassa ja paremmalla tiedolla varustettu.

Paha kun täällä ei voi laittaa yksityisviestiä.

Lakri
Lakri
24.4.2021 07:02

Muistakaa kaikki äänestää perussuomalaisia kunnallisvaaleissa.

Miksi?
Miksi?
24.4.2021 10:01
Vastaa...  Lakri

Miksi? Ei persut ole tätä vastaan.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
24.4.2021 12:51
Vastaa...  Miksi?

Saisiko vähän perusteita miksi eivät olisi?

Hispu Tahrii
Hispu Tahrii
24.4.2021 10:04

Jos Tanskassa on jo 10 vuotta taisteltu Hisputahrin leviämistä vastaan niin ovat kyllä suomalaiset tosityhmiä jos antavat mokoman lössin pesiytyä Suomeen.

Eikö se ole hyväpalkkaisten kunnanisien velvollisuus olla perillä myös siitä mitä naapurimaissa tapahtuu eikä vain tuijottaa omaa (kasvavaa) napaansa?

Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
Persoonallisuushäiriöiset laitoksiin
24.4.2021 11:02
Vastaa...  Hispu Tahrii

Meillähän on juuri niin idiootteja ihmisiä päättävissä asemissa että noillehan tietysti annetaan avustuksia jotta voivat toimia maassamme.

rellinen
rellinen
24.4.2021 12:55

Ei ne idiootteja ole vaan läpi märännyttä, korruptoitunutta roskasakkia.

juhaII
juhaII
24.4.2021 15:27

Tästä aletaan vielä kuulemaan – äärimmäisen lievästi sanoaen!

Suomessa ollaan vihreän puolueen (ent. helevetiin) tyhmiä!!!

Jos ollaan Suomen lipun kanssa kävelyllä. Sitten repee ryssän helvata.

Odinit taluttaa mummon kadun yli eli rikostoverinsa. Mitenkä käy? V: Huonosti!

Fromhere
Fromhere
25.4.2021 16:22

Täällähän piti käyttää hillittyä kieltä! Sinähän käytät uhkaavaa kieltä, se on rikosilmoituksen paikka ja sen minä teen.

Ali Kessu
Ali Kessu
25.4.2021 17:12

Kuvasta päätelleen mölyävää porukkaa.

Gastronomus
Gastronomus
26.4.2021 22:07

Eiks imaami oo joku mauste?