Aseman nuoriso palauttaa helposti kunniaa, mutta mitä se tarkoittaa?

Iltasanomissa oli viikko sitten juttu otsikolla: “Aseman Lapset: Nuoret nykyisin herkkiä “puolustamaan kunniaansa” ja teräaseita on paljon”.

Artikkelin kirjoittajat jalkautuivat Helsingin steissille Aseman Lapset ry:n kanssa. Jutun tausta oli asemalla aiemmin tehty henkirikos, jossa nuori puukotti toisen.

Artikkelissa nuorisotyön esimies kertoo, että on olemassa selviä havaintoja, että kaupungilla pyörivällä nuorisolla on teräaseita ja niiden käyttökynnys on madaltunut.

Nuorisotyön esimies kertoo, että oman, ystävien ja perheen kunnian puolustaminen näkyy katukuvassa selvästi enemmän. Niin ikään pohditaan, että miksi tällainen ilmiö on olemassa, mutta mitään tarkkaa vastausta ei osata antaa.

 

Kannattaa lukea Pt-mediaa, niin saa vastauksen.

Olen kirjoittanut tästä asiasta silloin tällöin ja sellainen ilmiö kuin “kunnian puolustaminen” on todella olemassa. Tarkasti ottaen kyseessä ei kuitenkaan ole kunnia vaan “kunnia”, eli rispekti. Rispektillä tässä taas ei tarkoiteta varsinaisesti englannin respectiä vaan ihan jotain muuta.

Ruotsin kielessä tätä rispektiä tarkoittava sana on “lättkränkt”, joka kuvaa koko ilmiötä juuri sanan varsinaisessa merkityksessä. Lättkränkt kääntyy vapaasti suomeksi “helposti loukkaantuva”, mutta jotenkin tuo ruotsin lättkränkt kuvaa asiaa paljon paremmin.

Yleisesti tätä helposti loukkaantuvuutta tapaa hyvin vahvana Lähi-idän ja Afrikan islamilaisilta alueilta tulevilla miehillä ja mm. entisen Jugoslavian alueen miehillä. Kunniakulttuurissa kasvaneilla miehillä elämän suurin tehtävä, johon energiaa käytetään, on säilyttää kasvonsa. Tämä “kunnia” eli rispekti tarkoittaa siis sitä, että mies pyrkii säilyttämään kasvonsa. Ja jos mies kokee, että rispekti katosi, niin rispekti pitää palauttaa oitis. Heti tässä ja nyt, ei viidestoista päivä.

 

Tällainen rispekti-äijä voi loukkaantua, eli kokea kunniaansa loukatuksi lähes mistä tahansa, länsimaisen ihmisen näkökulmasta joskus aivan käsittämättömistä asioista. Se voi olla itseen kohdistunut leikkimielinen vitsi, jolle kaveriporukka nauraa. Jos helposti loukkaantuva kokee rispektin menetetyksi, niin se pitää palauttaa napakalla vastapallolla.

Rispektin menetys voi tapahtua maantiellä, kun joku suvaitsee ohittaa rispekti-äijän. Seuraa kilarit ja liikenneraivo. Aika yleinen rispekti-kilari tulee esimerkiksi portaissa tai kapeilla käytävillä. Rispekti-äijä ei väistä ikinä. Se kävelee selkä suorana ja odottaa, että toinen väistää.

Kun kaksi rispekti-äijää kävelee keskikäytävää, he törmäävät toisiinsa. Kumpikaan kun ei väistä. Seuraa välitön kilari, mutta joka on tosiasiassa vaaraton. Se hyvin harvoin sisältää suoraa väkivaltaa. Alkaa kehitysmaista tyypillinen äbäläwäbälä. Rähinä kestää hetken, sen jälkeen miehet lyövät kättä päälle ja matka jatkuu.

Valkoinen tietää paikkansa ja väistää. Valkoinen väistää aina, koska valkoisten kulttuuriin ei kuulu tämä rispekti. Jos valkoinen vaikkapa vahingossa kävelee päin kunnia-äijää, niin tapahtuu seuraavaa: kun tapahtuu törmäys, niin kunnia-äijä aloittaa rähinän. Valkoinen taas säikähtää ja aloittaa sovittelun. Tästä taas seuraa, että kunnia-äijä ällistyy, että mitä helvettiä tuo tekee. Se pyytelee anteeksi?

Sillä hetkellä kunnia-äijä kadottaa kaiken arvostuksensa valkoista anteeksipyytelijää kohtaan ja voisi vaikka syödä tämän.

 

Rispekti-äijän koko valveillaoloaika menee siis siihen, että rispekti pysyy, ja jos se menetetään, niin se otetaan takaisin. Ehkä tuota rispektiä voisi jollain tavalla kostoon, mutta länkkärien kostot nyt ovat lähinnä voimasanoja “hitsin pimpula”. Kun pahimmassa tapauksessa rispektin menetys voi johtaa puukotuksiin ja pitkiin murhakierteisiin, verikostoihin.

Tätä helposti loukkaantuvuutta ei ole oikeastaan juuri missään muodossa nyky länsimaisessa yhteiskunnassa. Jonkin verran sitä on vankiloissa, mutta ei se sielläkään ole niin voimakasta kuin kunniakulttuurista tulevilla miehillä. Tässä rispektissä on takana se, että kehitysmaissa ei ole mitään sellaista “systeemiä” kuin lännessä. Miesten koko olemassa olo siellä perustuu kunniaan. Jos vaikkapa joku levittää toisesta perättömiä huhuja, niin lännessä siitä voi pahimmassa tapauksessa joutua käräjille ja siinä se. Kunnia palautuu, tai voi olla palautumatta.

Kehitysmaissa tällainen kunnianmenetys voi olla kohtalokasta miehelle. Huhujen kohde voi jopa saada rangaistuksen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että jos kunniaa loukataan, niin se pitää palauttaa saman tien sellaisella voimatoimella, että kaikki uskovat.

 

Joten kun palataan miksi siellä Helsingin asemalla “puolustetaan sitä kunniaa niin herkästi”, niin kyseessä on tietenkin kehitysmaista ja kunniakulttuureista tulevat nuorukaiset. Eivät he voi käyttäytyä muulla tavalla. He ovat kasvaneet kunniakulttuuriin ja siitä ei voi kasvaa pois. He toimivat kuten toimivat eivätkä he näe sitä mitenkään pahana toimintatapana. Poikien vanhemmat tukevat rispekti-hommia, heidän kaikki suvun miehet ovat mukana rispekti-jutuissa, joten miten nuorukaiset voisivat muka yhtäkkiä muuttaa käyttäytymistään.

 

Subscribe
Notify of
guest
42 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
kanander
27.4.2021 19:13

Oikeastihan siellä rispekt-naamarin takana ei ole mitään, jota voisi aidosti kunnioittaa. Vähä-älyisyyttä ja olemattomia saavutuksia.

MattiS
MattiS
28.4.2021 00:01
Vastaa...  kanander

Niinhän se apinalaumassakin homma toimii. Helkutinmoinen huuto ja älämölö, ja vahvin, tai ainakin suurin kusipää, on lauman johtaja. Me länsimaalaiset vain ollaan jo laskeuduttu puusta ja hoidetaan homma vähän sivistyneemmin.

Tuon vähä-älyisyyden ja siihen sekoitetun brutaalin alkukantaisuuden vuoksi näillä pitäisi olla ehdoton kielto sivistyksen pariin.

Sääli että näistä asioista päättävät suunnilleen yhtä vajaaälyiset ihmiset kuin ovat saapujatkin.

Totuutta
Totuutta
28.4.2021 19:12
Vastaa...  MattiS

Narsismi ei aina tarkoita vajaaälyisyyttä, mutta kyllähän se hieman vajaakuntoiseksi tekee.

Dickie
Dickie
27.4.2021 19:33

negatiivinen peliteoreettinen tasapaino..joka selittää noitten paskamaiden paskuuden…nyt..sama negatiivinen shit tulee myös entisten posiitiivisten peliteorian mukaan toimiville valkoisille länsi maille

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peliteoria

tulitikkutyttö
tulitikkutyttö
27.4.2021 19:34

On herkkähipiäisiä muissakin, eikä vain feministeissä ja ihmisoikeusaktivisteissa.

Yuri Komissarov
Yuri Komissarov
27.4.2021 20:11

Meillä voisi olla termi mielensä pahoittaminen, niin minä mieleni pahoitin…

Sam Colt
Sam Colt
27.4.2021 20:55

Valtamedia sössinyt koko termistön. Ruotsi otti vastaan kai suorana käännöksenä sanan “kunniamurha – hedersmord”. Ja meillä imaistiin kakistelematta tuo idioottimainen käsite.
Kysymyksessähän on HÄPEÄ ja sen välttäminen. Ihan eri asia kuin kunnia.

Toinen rakennettu valhe on “turvapaikanhakija”.
Jos ahmadi lähtee länsimaisen nettipornon innoittamana talsimaan Eurooppaan, niin se on turvapaikanhakija vain sen takia, että meillä on siihen tarkoitukseen pusattu järjestelmä ja palkattu suvakkiarmeija.

Kukavaan
Kukavaan
27.4.2021 21:14

“Kunnian palautus”-ilmiö korostaa tarvetta muuttaa maahanpolitiikkaa. Ihmisiä tulee tarkastella paitsi yksilöinä myös kulttuurinsa ja perimänsä edustajina. Hyvältäkin yksilöltä tulee estää maahan asumaan pääsy, jos hänen kulttuurinsa tai perimänsä huono.

Esimerkki. Nuorukainen Muhis tulee Hiekkamaasta. Muhis on hyvä tyyppi, arvot kohdallaan, älykäs, kaksi nobelia jo ansaittu. Mutta Hiekkamaan kulttuuri on Suomen kulttuuri kanssa ristiriidassa. Päätös. Ei asiaa Suomeen. Muhikselle parempi paikka on vaikkapa Santadyynien Kuningaskunta.

K J
K J
28.4.2021 00:46
Vastaa...  Kukavaan

Star Warsista:

Hiekkaihmiset yleensä pakenevat, mutta saapuvat takaisin suuremmalla joukolla.

(silti ei saa antaa periksi tässä tahtojen taistelussa)

timo
timo
27.4.2021 21:29

Vielä jos olisi se kunnia minkä voisi palauttaa.
Kysymyshän on siitä että vaaditaan perusteetonta kunnioitusta väkivallan uhalla ja avulla.
Ja kun ei ole mitään kunniaa minkä voisi palauttaa niin väkivallan kierre on tietysti loputon.
Normaali ihminen ei halveksi mitään enempää kuin rikollisia kehitysmaamuslimeja.

Astt
Astt
28.4.2021 08:28
Vastaa...  timo

On niissä hyviäkin ihmisiä.

KKi
KKi
28.4.2021 08:38
Vastaa...  Astt

Älä, olisiko linkkiä 😉

No juu, voihan noilla etnisesti edistyksellisilläkin olla se 99,99999% pilaa kaikkien maineen.

Itse uskon pikemminkin siihen, että se ns. Hyvä Ihminen™ on hyvä ihminen tasan niin kauan kuin on saanut haluamansa.

Sitten oletkin taas kasa vääräuskoista ulostetta. Ei rispektiä. 😀

timo
timo
28.4.2021 23:34
Vastaa...  Astt

Silloin kun on kyse elämästä ja kuolemasta ei kannata tuijotella lillukanvarsia jos haluaa elää.
https://www.americanthinker.com/articles/2014/05/the_greatest_murder_machine_in_history.html
https://youtu.be/_Z_RAbOJcu0

MattiS
MattiS
27.4.2021 23:53

“länkkärien kostot nyt ovat lähinnä voimasanoja hitsin pimpula”

Ja se justiinsa onkin ollut hyvä juttu, turha kaikesta tapella, varsinkin pikku jutuista.

Nyt länsi täytetään näillä kaikista pikku jutuista raivostuville älykääpiöillä, jotka laumassa käy kimppuun eikä teräaseiden tai astaloiden käytölle ole pienintäkään kynnystä.

Joutuu miettimään asennemuutosta meille länkkäreille. Aina valmiina rähinään ja aina mukana jonkinlainen puukko tai muu vempain. V*tuiksi menee kaikki.

K J
K J
28.4.2021 00:56
Vastaa...  MattiS

Kyllä. Olen nähnyt heillä kekluja mutta koska kannan itsekin mukanani sellaista, olen välttynyt pimeällä rullatuksi tms. tulemiselta, koska näytin veitsen samalla tavalla kuin ne pari timppaa ketkä tönivät naisensa törkeästi maahan makaamaan.

En tiedä mikä käytöshäiriö se oli, mutta huusivat niille naispuolisille ja naiset ja lapsetkin olivat kasvot asfaltilla. No he väistivät minua vaikka mussuttivat jotain.

Tämä tapahtui vuonna 2016 tammikuussa, kun olin kävelyllä vokin lähettyvillä.

K J
K J
28.4.2021 00:40

Ihan kokemuksesta puhun. Jos tulee vastaan kadulla kävellessä porukka uussuomalaisia valloittajauskonnon harjoittajia, ketkä jopa hajaantuvat estääkseen kulkusi, älkää IKINÄ antako tilaa tai näyttäkö pelkoanne.
Katsokaa silmiin ja kävelkää reilusti ohi vaikka olkapäät osuisivat heihin.
He huutavat jotain, mutta ymmärtävät kuitenkin pointin.

Opettakaa niille ettei täällä ruveta kumartelemaan BLM-nimeen tai minkään muunkaan. Todennäköisesti huutelevat ja kiroavat omilla kielillään lähinnä toisilleen, että miten tuo kehtasikaan kävellä väistämättä.

Sana kyllä leviää.

Suomi vs. Kansa 😡
Suomi vs. Kansa 😡
28.4.2021 01:43
Vastaa...  K J

Tehnyt näin jo pitkään. Parhaimmillani olen joutunut saattamaan vaimoa iltatöistä kotiin , korviin viheltelyä 1-3 cm päästä korvasta joka loppuu kun katsoo sydämellisen murhaavasti silmiin, niin turvaa hakeva paska sakki lähtee ja etsii helpomman uhrin hyeenojen tavoin. Provosoivat röyhkeästi ja hakevat konfliktia. Niitä ärsyttää kun kaunista naista saatetaan. Vaimo vaihtoi työaikoja, jolloin työvoimapulan paikkaajia ei näy. Nyt ei enää ongelmia.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
28.4.2021 04:09
Vastaa...  K J

Juuri näin. 16 vastaan 1, eikä aiettakaan väistää. Kunnioittavat edes sen verran, etteivät tapa sinua.

jussi mäntylä
jussi mäntylä
28.4.2021 01:26

maksetaanko tästä ja kuka maksaa???

Apina joka samoin to
Apina joka samoin to
28.4.2021 01:33

Rispekt jos toimit lakien ja hyvien tapojen mukaan. Disrespect jos perseilet!

Neuvo apinalle, älä vaadi – toimi ja ansaitse.

risto ryti
risto ryti
28.4.2021 02:07

muslimit omistaa pankit ja median ja aivopesee meitä!!! Pitää saada nämä muslimit ulos euroopasta!

risto ryti
risto ryti
28.4.2021 03:02

https://www.youtube.com/watch?v=8xCLx8tzRSg

videolla julius penkkaa! Penkkaisiko julius ylipäätään ilman länsimaista sivilisaatiota ja hyötyjä joita hän kokee! Kun nyt nostettu niin isolle alttarille kuinka huonoja valkoihoiset ovat tummiin verrattavissa voiman suhteen?

HyvaJatkaa
HyvaJatkaa
28.4.2021 07:27

Koko tuo “posse” pitäisi palauttaa takaisin sieltä mistä on tullutkin. Samalla kunniakin palautuisi tai voisivat palauttaa sitä itse siellä tutussa ja turvallisessa kotiympäristössä. Siinä myös se etu että siellä EI VOI tulla o´ngelmia kotoutumisen kanssa tai ei pysty syrjäytymään. Kehitysmaissa ei ole sossuhyysäreitä eikä siten myöskään tunneta käsitettä syrjäytyminen.

Rullattu
Rullattu
28.4.2021 08:46

Tiedän tuon itsekkin, vanha ukko kun olen.
Aikoinaan tuli seurustelua romani tytön kanssa ja noin lievästi sanottuna sehän ei hänen suvulle oikein uponnut.
Tosin ei romanit ole niin herkkiä “pikkutyttöjä” että pienistä asioista alkavat sotaa julistamaan kunniansa puolesta.

Totuutta
Totuutta
28.4.2021 08:56

Siinähän on rispektiukko ihmeissään kun valkoinen koira ei väistäkään, tapahtui kerran kauppareissulla:

Menin alakouluikäisen lapseni kanssa kauppaan ja parkkialueella teki lähtöä lähiitäläisen näköinen ukko n. 35v.
Ukko peruutti ruudusta eteen ja koukkasin jotta ei osunut, kirosin samalla ja ukko näki kun suuni liikkui ja hänellä silmät pullistuivat, ei kuullut mitä sanoin koska molemmilla oli ikkunat kiinni.

Noustiin sitten autosta kun tämä tyyppi pyyhälsi siihen tivaamaan -mita sinä sanota?-
vastasin että kirosin. -sina kirota?- Kyllä, kirosin. -mita sina kiroa?- Kirosin sinua.

Totuutta
Totuutta
28.4.2021 09:00
Vastaa...  Totuutta

-sina kirota minua?- Kyllä, kirosin sinulle kun peruutit eteen. Ukko oli aivan silmät pyöreänä luullen että langetin kirouksen 😀
Katsoi sitten lastani ja sen jälkeen minua ja sanoi; sina lapsi mukana, okei, ja käveli kauppaan sisälle.
Meni raukka niin shokkiin että ei enää muistanut olleensa lähdössä kaupasta.

Menimme myös kauppaan ja sanoin lapselleni että jää katselemaan hedelmiä kun käyn juttelemassa tuon sedän kanssa.

Menin tyypin selän taakse kun oli hiplaamassa tomaatteja. Sanoin että hei kaveri, jutellaanko vähän?
Heppu katsoi olkansa ylitse ja sopersi ostavansa tomatia.

Totuutta
Totuutta
28.4.2021 09:04
Vastaa...  Totuutta

Sanoin että nyt ei ole lapsi mukana ja voidaan jutella. Ukko sanoi osatavansa.
Korotin tarkoituksella ääntä jotta muutkin kuulevat ja sanoin; tiedätkö mistä epäilen käytöksesi johtuvan?
Tyyppi: Mina ei haluu ongelmaa. Huusin ukolle että epäilen hänen olevan rasisti.

Siinä vaiheessa ukko meni valkoiseksi ja katseli nolona alaspäin.

Ihmiset ympärillä pääsääntöisesti hymyilivät silmät loistaen, erityisesti naiset.
Osa miehistä katsoi paheksuen ja osa oli paskat housuissa.

Helvetti mitä miehiä täällä asuu 😀

Ai niin, minä olen mies.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
28.4.2021 09:57

Mietin tässä omaa kulttuuriamme:

– kunnioitus tulee ansaita. Se ansaitaan olemalla kova työmies, saavuttamalla jotakin, perustamalla perhe ja kykenemällä huolehtimaan siitä tai olemalla viisas tai järkevä joko iän ansiosta tai muutenkin. Kulttuuriimme kuuluu myös tietty itsehillinnän arvostus, joka on sukua itämaiselle kasvojen säilyttämiselle, eli pienistä nälväisyistä tai ilkeyksistä ei pidä välittää: “ei haukku haavaa tee”

– esi-isämme olisivat kyllä pistäneet kukkoilijat kuriin. Minusta tuntuu, että joutuminen useaan otteeseen vieraan vallan alistamaksi ja nykyinen laki, jossa

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
28.4.2021 10:06

Itsepuolustuksesta voi saada tuomion, on tehnyt meistä varovaisia. Mieluummin väistetään kuin hankitaan ongelmia. Myös maahanmuuttomyönteinen virallinen totuus painostaa väistymään tulijoiden tieltä ja vetämään omat kulttuuriset symbolit taka-alalle.

Olen ollut alunalkaenkin sitä mieltä, ettei kunniakulttuurien edustajia tulisi tänne haalia. Lähestymistapa, jossa vaaditaan tulijoiden myötäilemistä on väärä ja lisää painetta kattilaan. Jossain vaiheessa meidät on ajettu niin ahtaalle, että joko katoamme tai alamme vaatia oikeuksiamme.

Totuutta
Totuutta
28.4.2021 13:04

Niin 1600 luvulla asiat hoidettiin pilkkomalla osiin ja osat laitettiin tien varteen tolppien päissä oleville teilipyörille näytille.

T
T
28.4.2021 09:57

Sanity for Sweden on tehnyt hyvän videon millainen Ruotsi oli 50v sitten. Englanninkieliset tekstit löytyvät. Varsinkin kohta 25:20 pisti silmään. “We had built the perfect society”

https://www.youtube.com/watch?v=yfZRQOfAzAM

Ceterum censeo
Ceterum censeo
28.4.2021 18:58
Vastaa...  T

Tulee taas mieleen, että suurimmat virheet tehdään suurimman menestyksen hetkellä. Silloin kuvitellaan, että enää ei tarvitse varsinaisesti yrittää, on varaa mihin tahansa, voidaan tehdä mitä tahansa eikä tarvitse varoa mitään. Ja alamäkeen meneminen on aina nopeampaa kuin ylöspäin kiipeäminen.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
28.4.2021 10:06

Entä jos trans on aikuinen?

Qroquius Kad
Qroquius Kad
28.4.2021 13:02

Aikuinen voi tehdä itselleen mitä haluaa, kunhan ei vahingoita toisia, kustantaa mutilointinsa itse ja kantaa vastuun lopputuloksista.
Lapsi ei tällaiseen kykene eikä voi kyetä.

Lanaaja
Lanaaja
28.4.2021 20:09

Muistakaa että rispektimies lyö, puukottaa ja ampuu aina takaapäin. Paitsi naisia. Naisia rispektimies hakkaa ja tappaa rispektimäisesti aina kunniakkaasti edestä niin että nainen näkee kun rispektiä pukkaa. Jos sattuu eteen rispektimiesjoukko niin naamasi edessä ulisee ja uhoaa hämäysrispektimies ja selkäsi taakse hiipii toinen rispektimies joka aina tähtää salakavalasti korvaasi jotta tasapainosi järkkyy ja kaikki rispektimiehet voivat sitten rohkeasti yhdessä potkia sinua kun olet polvillasi. Pistä hanttiin minkä pystyt, jokainen lyönti jonka saat perille saa rispektimiehen itkemään.

Kukavaan
Kukavaan
28.4.2021 21:48
Vastaa...  Lanaaja

“Jos sattuu eteen rispektimiesjoukko niin naamasi edessä ulisee ja uhoaa hämäysrispektimies ja selkäsi taakse hiipii toinen rispektimies joka aina tähtää salakavalasti korvaasi jotta tasapainosi järkkyy”

Kiitos neuvosta. Pistetään muistiin tajunnan perukoille.

Toni Puolatie
Toni Puolatie
29.4.2021 06:45
Vastaa...  Lanaaja

Tämä täysin totta! kokemusta on.. mä en ymmärrä mitä kunniakasta siinä on kun tullaan porukalla takaapäin??? aikanaan oli kouvolassa sellanen 20 venäläisen porukka, jotka hakkas porukalla yksin humalassa liikkuvia ihmisiä. On ne KOVIA! Tuli siinä myös tutustuttua suomen oikeuslaitokseen. Tuli 1 kaveri vaan läiskimään mua käkättimeen… kävelin jonkun 100 metriä, kaveri samalla hakkas siinä,, sit palo hermot ja löin takasin.. sit tultiin takaapäin, sit en enää enempää muistakkaan. oikeuteen meni, en ottanu mitään asianajajaa, kun enpä mä tienny ees mitä oli tapahtunut…

Toni Puolatie
Toni Puolatie
29.4.2021 06:50
Vastaa...  Toni Puolatie

Sillä joka sen alotti oli asianajaja ja sitähän ne siellä vaan kuunteli. oli 2 todistajaa, toinen oli yksi niistä hakkaajista ja toinen oli taksikuski, joka oli nähny sen tapahtuman. oli kuulemma lyöty 15-20 kertaa ja sit olin pudonnu polvilleni ja siinä sitte 10-15 potkua päähän. Noh, lopputulos oli se, että taksikuski valehtelee, liian vähäset jäljet. oikeusvaltio my ass!!

Jones
Jones
29.4.2021 09:19

Oikeastaan tämä respekti juttu on vain lähi-itäläisten eräs natsismin muoto. Joka kohdistuu valkolaisiin.

Punikkien ihannemaa
Punikkien ihannemaa
29.4.2021 11:19

Nuo kuvassa olevat typerien kovisten näköiset hyypiöt (aikuiset miehet, pellet!), vastaavine “Aseman nuorineen”, vaikuttavat enemmänkin 35:lta kuin 13-vuotiailta. Mutta epäilemättä henkinen taso on jokseenkin sama, joskin tässäkin uskon suomalaisnuorten menevän reippaasti ohi vielä apukoulutasoisten 65-musliminuortenkin. Valkoinen nuori ja aikuinen on ihan muuta ihmisrotua. Onko nuo se, väitetyn evoluutioketjun, kadonnut lenkki? 🦍