Halpatyövoimalla on useita eri merkityksiä. Se ei yksin tarkoita sitä, että joku tuotantolaitos saa firmaansa halpaa orjatyövoimaa ja tekee sillä isoa tiliä.
Muuan mies, joka on toiminut pitkään puutarha-alalla Tukholmassa, otti yhteyttä ja halusi avata asiaa, miten koko puutarha-ala on pikkuhiljaa häviämässä ruotsalaisten käsistä hintojen poljennan takia. Hintapoljentaa vaikuttaa se, että asiakkaat, eli ne ihmiset, jotka tarvitsevat puutarhan hoitoa, palkkaavat mieluummin kehitysmaista tulleita ammattitaidottomia tulijoita yli puolet pienemmällä hinnalla.
Puutarhuri kertoo, että esimerkiksi ruohon leikkaaminen on lähes täysimääräisesti nykyään hintoja polkevien kehitysmaista tulleiden firmojen hommaa.
– Yleinen taksa puutarha-alalla on ollut esimerkiksi ruohonleikkuussa 1,50 kruunua per neliö. Tällä hinnalla on saatu kevään-kesän-syksyn aikana leikattua isoja nurmikoita ajokoneella. Meillä on ollut kymmeniä yrityksiä, joilla on isot hehtaarien (suurin piirtein jalkapallokenttä) pihat. Lisäksi olemme saaneet kaupungilta paljon sopimusleikkuita, joissa nurmikkoa on leikattu puistoista, pientareilta jne. Lisäksi on ollut hautausmaiden reuna-alueita ym.
– Tämä taksa on ollut ns. yleinen taksa, eli puutarhafirmat ovat laskuttaneet tällä taksalla. Se kattaa kulut, kuten koneet, huollot, bensat, palkat yms.
Muuan miehen mukaan viimeisten vuosien aikana alalle on kuitenkin pesiytynyt käärme, kehitysmaista tulleiden miesten firmat, jotka polkevat palkkoja ja pitävät maanmiehiään orjatöissä.
– Viime keväänä yritimme uusia sopimuksia vanhojen asiakkaiden kanssa, mutta moni ilmoitti, että ei halua jatkaa sopimusta. Kyse oli hinnasta. Markkinoille on tullut paljon toimijoita, jotka laskuttavat 0,50 kruunua neliöltä. Jokainen ymmärtää, että kun hinta poljetaan näin alas, niin sillä ei ole mitään mahdollisuutta pyörittää normaalia yritystä, josta maksetaan normaalit lakisääteiset työnantajakulut. Hinnalla pystyy tuskin kattamaan edes normaalit ajoleikkureiden käyttökulut plus esimerkiksi siirtokuluina bensat.
Tässä taustalla näyttää olevan melko yleinen ilmiö, jossa kehitysmaista tulleet miehet ovat perustaneet firman. Sen jälkeen ne ovat haalineet maahan maanmiehiään työluvilla. Kun henkilö on ollut muutaman kuukauden töissä, niin yhtäkkiä sanotaankin, että 150 kruunun tuntipalkka on enää 20 kruunua. Jos työntekijä ei tähän suostu, niin on kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkaa työntekoa 20 kruunun (=2 euron) palkalla tai lähteä takaisin kotiin kehitysmaahan ja unohtaa Ruotsin sumu ja humu.
Useimmat tyytyvät tähän 20 kruunun tuntipalkkaan.
– Koko ala on nykyään tällaista. Omenapuiden ja pensasaitojen leikkaukset, puun kaadot ym. kaikenlainen puutarhatyö on menettänyt kokonaan arvonsa. Hommat hoidetaan juosten kusten ja työllä ei ole mitään oikeaa hintaa. Botkyrkassa ja Huddingessa on joitakin puutarhafirmoja, jotka laskuttavat edelleen sen mukaan mikä työn arvo on, mutta varsinkin tänä kesänä alalle on tupsahtanut paljon näitä juosten-kustuja-firmoja, joiden ainoa tarkoitus on tehdä voittoa sillä, että ne pitävät maanmiehiään orjina ja vetävät sen vähäisen voiton omaan taskuun.
Voiko tavallinen ihminen vaikuttaa asiaan?
– Voi tietenkin. Kun henkilö tai yritys tilaa kesäksi puutarhaansa hoitoa, niin se on valintakysymys. Joko sitä maksaa käyvän taksan ja sillä samalla tukee puutarha-alaa, tukee ruotsalaista systeemiä ja mahdollistaa sen, että yritykset maksavat työntekijöilleen oikeaa palkkaa. Samalla saa kotitalousvähennykset, jos työn tilaaja on yksityinen. Sitten taas voi valita sen firman, joka laskuttaa yli puolet vähemmän. Samalla saa sen, että firma ei varmasti maksa työntekijöilleen palkkaa, firma pöllii ruohonleikurien bensat, leikkuritkin voivat olla pöllittyjä ja tukee kehitysmaista tulevaa kulttuuria.
PS. Seppo Lehto, jos luet tätä, niin nyt vaadittaisiin suomalaista puutarhaäijän kommenttia.