Hällbyn vankilan panttidraama osoitti taas ainakin yhden asian, nimittäin median suhteellisuuden tajun puutteen SEKÄ sen, että olivatko vankilassa olleet vartijat oikeasti edes vartijoita.

Ensinnäkin, vangilla on oikeus ajaa partaansa ja se on jopa suositeltavaa. Pitkän parran kätköön voi piilottaa huumeita tai muuta pientä tavaraa. Vankilan kanttiinista voi ostaa parranajovehkeitä ihan samalla tavalla kuin marketisssa. Joku ostaa halpoja kertakäyttöteriä ja rahamiehet käyttävät saldoa Giletten 3Machiin. Jos vangilla ei ole omaa rahaa, niin veronmaksaja kustantaa ns. hygieniapakkauksen, joka sisältää muutaman niitä keltaisia kertakäyttö parranajoteriä.

Jos ennen vanhaan Kakolassa joku vanki olisi mennyt pamppujen koppiin jollakin partakoneen terällä varustetulla ”veitsellä”, niin vanhan liiton pamput olisivat nauraneet paskaiset naurut. ”Eikö Paavo ole saanut iltalääkkeitä vai mikä riivaa?”

On tietenkin mahdollista, että vanki ottaa takaapäin kuristusotteen ja partakoneesta irroitetun terän avulla uhkaa vartijaa. Vartija tässä tilanteessa tyynnyttelee, että ota iisisti. Että sillä muutaman sentin pituisella teräaseella ei tule vahingossa haavaa kaulaan.

Mutta eihän tämä tilanne voi jatkua loputtomiin! Se voi jatkua minuutin, pari, ehkä kymmenen, mutta jossain vaiheessa vartija ymmärtää, että uhkaajan ote herpaantuu ja silloin ei tarvitse kuin vaikkapa tiputtautua maahan ja pääsee irti itse uhkaus- eli kuristusotteesta.

Uhkaaja ei käytännössä voi jatkaa sitä kuristus- uhkausotetta kovin pitkään. Se on mahdotonta ainakin niin kauan, että paistetaan 20 pizzaa. Jokainen poliisi, oikea vartija tai mikä tahansa henkilö, joka on perehtynyt vähänkään turvallisuusalan asioihin, niin ymmärtää, että jollakin kertakäyttöpartaveitsellä ei yksinkertaisesti voi uhkailla toista ihmistä kuin muutaman minuutin. Eli sen aikaa kun se teräase on kaulalla. Mutta jossain vaiheessa uhkaajan ote herpaantuu ja silloin pitää toimia.

Verrataanpa asioita. Juha Valjakkala karkasi Riihimäen vankilasta ottamalla vankilan koulun opettajan panttivangiksi. Valjakkala oli saanut sisälle vankilaan oikean pistoolin, jossa oikeat patruunat. Kun vankilasta oltiin menossa ulos, niin Valjakkala kohtasi portilla aseellisen vartijan. Valjakkala ja vartija osoittivat toisiaan aseella.

Miksi Valjakkala sitten pääsi ulos? Siksi, että Valjakkala ymmärsi, että vartijan sormi ei ollut liipaisimella, vaan sen pistoolin suojarenkulan ulkopuolella. Vartija taas tajusi omalta osaltaan asiaan, että Valjakkalan sormi oli liipaisimella. Ei olisi ollut kahta sanaa kumpi olisi voittanut.

Vartija laski tässä tilanteessa aseensa ja päästi Valjakkalan portin läpi.

Valjakkalan tilanteessa kaikki ymmärsivät, että nyt on tosi tilanne elämästä ja kuolemasta. Hänellä oli käsissään tappava ase ja tilanne hallinnassa. Kun taas Hällbyn jorkeilla tappava ote kesti ehkä minuutin pari.

Kysymys kuuluu, että mitä ihmettä siellä Hällbyn vankilassa on touhuttu sen jälkeen, kun ”tappava ote” on ollut ohi? Ollaanko siellä istuttu pamppujen kopissa väliajalla kaffeella ja pullalla, kun on soitettu poliisiin, että kebab-pizzaa pitää saada?

On aivan käsittämätöntä, että miten ykköstason vankilassa vanki pystyy ottamaan koko vankilan haltuun jollakin kertakäyttöpartaterällä? Sen jälkeen soittelemaan pizzeriaan, että pizzaa pitää saada.

Oli miten oli, niin tapahtuma tulee johtamaan siihen, että Ruotsissa tarkastellaan millaisia parranajovälineitä miesvangeille annetaan. Kun oikeasti pitäisi tarkastella sitä, että millaisia vartijoita kyseissä vankilassa on ollut.