Huddingen aikuiset ovat kantaneet vastuutaan ja perustaneet lapsiampumisten tiimoilta oman katujärjestön ”Vuxen i Visättra” eli Visättran aikuiset.
Aikuisten katupartio perustettiin sen jälkeen kun paikalliset gangsterit olivat oman katusotansa yhteydessä ampuneet vahingossa kahta lasta. Asia luonnollisesti järkytti ihmisiä.
Nyt vajaa satakunta aikuista on perustanut katupartion ”Vuxen i Visättra” eli Visättran aikuiset.
Homma on vakaalla pohjalla. Aikuisille on hankittu ihan oikeat keltaiset liivit, joiden selkään on lätkäisty organisaation logoteksti. Liivit päällä sitten kävellään ympäri Flemingsbergiä ja tehdään aluetta turvallisemmaksi. Vaelluksen ohessa tarjoillaan puiston penkillä kahvia ja pullaa.
Organisaation tarkoituksena on yksinkertaisesti olla näkyvillä kadulla. Gangsterit saavat näin tietää, että alueella asuu vastuullisia aikuisia ja pistooleja on turha kaivaa esille ihan noin vain.