Ruotsalainen suosittu räppäri vuodeksi linnaan tikkarivarkaudesta

Ostaisitko tältä mieheltä tikkareita?
Ruotsalaisen gangstaräppäri Dree Low, oikealta nimeltään Salah Abdulle, tuomittiin Solnan käräjäoikeudessa vuodeksi vankilaan. Eikä ihan mistä tahansa rikoksesta; tikkariryöstöstä.

Dree Low on ollut tunnettu Tukholman Husbyssä jo pitkään hyviin röyhkeästä käyttäytymisestään. Hän menee kioskiin ja kauppaan ja ottaa mitä haluaa. Seuraavaksi hän saattaa mennä parturiin ja leikkauttaa tukkansa ilmaiseksi.

Raskaan päivän päätteeksi voidaan käydä tarjoamassa itselle ilmainen ateria paikallisessa kebab pizzeriassa tai matkustaa metrolla kaupunkiin. Metron “spärrissä” vahdille riittää kun sanoo “avaa luukku”, ja pääseekin ilmaiseksi metroon.

Kukaan ei ole oikein uskaltanut vastustaa häntä, sillä räppärin mukana liitelee iso jengi siipeilijöitä, jotka saavat kovis-statukseensa pienen extran, kun saa liikkua tällaisen tekijän kanssa. Porukkaan kuuluu noin 15 henkeä plus iso liuta 12-15-vuotiaita juoksupoikia.

Puuttumishalukkuutta lisää se, että kaikki husbyläiset tietävät porukan olevan hyvin liipaisinherkkää ja pienestäkin eriävästä mielipiteestä saattaa saada dunkkuun.

Samalla Dree Low on kuuluu yksiin Ruotsin suosituimmasta räpäreistä. Mies roikkuu soittolistojen kärjessä ja isot mediat kertovat kuinka on hienoa, että Ruotsiin on saatu tällainen värillinen, elämässään kovia kokenut räppäri.

 

Jorinat sikseen. Sen gangstaräppärin kovuus voi tosiasiassa olla melko säälittävää. Sattui niin, että Dree Low oli taas viime elokuun helteillä liikkeellä Husbyssä. Liekö persaukisuus painanut, vai haettiinko lisää rispektiä.

Dree Low menin kolmen muun jorkin kanssa tupakkakioskiin ja sieltä ryöstettiin muutama aski tupakkaa, KARKKIA JA TIKKAREITA sekä ENERGIAJUOMAA!! Tapahtuman yhteydessä kioskin myyjälle ladeltiin tappouhkauksia.

Kun ryöstö oli ohi, niin Dree Low pakeni jenginsä kanssa ulkomaille, ei tiedetä minne, mutta jonnekin lähdettiin pariksi viikoksi.

Porukka siis ryöstää tupakkakioskin. Saaliksi saadan muutama aski tupakkaa, irtokarkkeja ja tikkareita. Sen jälkeen jengi ottaa ja häipyy ulkomaille ihan kuin kyseessä olisi ollut ryöstö suuren maailman tyyliin. Palattuaan parin viikon päästä Ruotsiin Dree Low otettiin lentokentällä Arlandassa kiinni epäiltynä ryöstöstä.

 

Kioskin omistaja päätti tehdä rikosilmoituksen, koska kertoo, että oli lopeensa kyllästynyt näihin ihmisperseisiin. Ryöstötapahtuma jäi valvontakameran kuvaan ja asia eteni nyt siihen pisteeseen, että Solnan käräjäoikeus katsoi näytön riittävän tuomioon. Dree Low sai vuoden ehdotonta vankeutta. Samasta ryöstöstä sai myös kaksi alaikäistä jorkkia kolmen kuukautta vankeutta. Yksi vapautettiin syytteistä.

Dree Low on kiistänyt syytteet ja kertonut, että hänellä oli lupa hakea kioskista ilmaiseksi tavaraa.