Mitä tapahtuisi, jos Puola romahtaisi?


Oletetaan, että Puola tekisi temput ja avaisi pakolaisille reitin Puolan läpi edelleen Saksaan. Miten tilanne saattaisi edetä?

Jos kävisi niin, että Puola avaisi maansa välikulkumaaksi, niin silloin Lähi-Idästä ja Afrikasta lähtisi aivan vastaava vyöry kuin 2015 syksyllä. Valko-Venäjä tekisi kaikkensa, että sen kautta läpsyttelisi Eurooppaan niin paljon ihmisiä kuin vain ikinä ihmisiä riittäisi.

Tietenkin Valko-Venäjän kapasiteetti lennättää tulijoita olisi rajallinen ja kyseeseen nousisikin Venäjän rooli. Antaisiko Venäjä ja Kaukasuksen kannaksen maat käyttää maitaan läpikulkumaina Valko-Venäjälle.

Suomen pelastus tällä hetkellä on Viro. Viron satamissa on voimassa erikoismääräykset, jolla kaikki Suomeen meneviin laivoihin nousevat autot tarkastetaan salamatkustajien varalta. Tällä hetkellä Tallinnan satamasta on otettu kiinni yksittäisiä salamatkustajia. Esimerkiksi yhdessä tapauksessa helsinkiläinen uussuomalainen oli kuskaamassa kahta miestä tila-autolla. Miehet olivat jollakin keinolla päässeet Liettuan puolelle, Latvian läpi Viroon ja Tallinnaan. Uussuomalainen oli lähtenyt Suomesta hakemaan maanmiehensä Suomeen.

Kun auto tarkastettiin satamassa, niin takapenkkien jalkatilaan oli piiloutunut kaksi irakilaista miestä. Irakilaiset vietiin kiinnipitämiskeskukseen ja uussuomalaista kuulusteltiin epäiltynä rajarikoksen yrityksestä. Muutama muukin yksittäistapaus on jäänyt kiinni Tallinnan satamassa, mutta tällä hetkellä mitään mahdollisuutta vyöryyn ei ole, koska virolaiset rajavartijat siis tarkastavat kaikki autot, ainakin profiloinnin perusteella.

Näin ollen ainoa mahdollinen reitti Ruotsiin ja Suomeen tulisi Tanskan kautta. Tämä taas on hieman epäuskottavaa. Tanskalla on tällä hetkellä olemassa mennen tullen Ruotsin suuntaan melko tiukat rajatarkastukset Ruotsin järjestäytyneen rikollisuuden takia, sekä koronan takia.

Luultavasti Tanska ei tekisi tällä kertaa kuten vuonna 2015, että antaisi tulijoiden matkustaa vapaasti ja ilmaiseksi Öresundin siltaa pitkin junilla Kööpenhaminasta Malmöön.

Lisäksi on tulossa talvi, joka hidastaa kävellen tapahtuvaa matkantekoa selvästi.

 

Jos siis kävisi niin, että Puola romahtaa, niin luultavasti tulijat jäisivät suurimmaksi osaksi Saksan ongelmaksi.

Mutta tämä oli jossittelua, luultavasti Puola ei romahda. Maa on siirtänyt rajalle yli 12 000 sotilasta, sotilasajoneuvoja ja muuta sotilasmateriaalia. Siellä, missä piikkilanka ei pidättele tulijoita, siellä sotilaat ovat tehneet ihmiskilven, eivätkä päästä tulijoita rajan yli.

Pt-median tuntema puolalainen mies kertoo, että uskoo Puolan pitävän rajan kiinni. Hänen mukaansa rajavartiojoilla kiehuu kiukku ihan samalla tavalla kuin tavallisillakin ihmisillä, että meidän maahan ette perkeleet tule.

 


100 thoughts on “Mitä tapahtuisi, jos Puola romahtaisi?”

  1. Humanitäärisistä syistä raja avataan. Loput tapahtumat voitte lukea Jean Raspailin kirjasta ”Pyhien leiri”. (Kirjoitettu 50 v sitten).

    1. Ne rajojenaukojat olivatkin ranskalaisia, eivätkä puolalaisia.

  2. Valkovenäjä on turvallinen maa.

    Kansainvälisten sopimusten mukaan turvapaikkaa voi hakea vain siitä ensimmäisestä turvallisesta maasta, siis Valkovenäjältä.

    1. No kun Valkoryssä ei edelleenkään kuulu Dublinin sopimuksen piiriin;
      vain EU-maat, Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein.

    2. Oikeassa olet. Jos jostain sellainen sopimus löytyy ja mukana on Valko-Venäjä, niin hakekoot vaeltajat turvaansa sieltä. Valko-Venäjähän on todellakin turvallinen muille kuin sen opposition äänekkäimmille edustajille. Tässä ei tarvita edes sitoutumista mihinkään sopimukseen. Jos on turvassa, ei tarvitse kipeästi turvaa.

      Aidoiksi turvapaikan hakijoiksi vaeltajat muuttuvat vasta, kun Valko-Venäjän hallinto alkaa vainoamaan ja teurastamaan vaeltajia.

      Nyt tilanne lienee sellainen, että Valko-Venäjä on houkutellut ulkomaalaisia alueelleen ja pakottanut asevoimin heidät Puolan vastaisen rajan välittömään tuntumaan odottamaan paleltumiskuolemaa vaihtoehtonaan tulla valkovenäläisten sotilaiden ampumiksi. Nyt olisi YK:n aika tuomita tuomita Valko-Venäjä ja vaatia saartoja sitä vastaan.

      1. VV ei todellakaan ole turvallinen omille vihervasemmistolaiseen politiikkaan pyrkiville kansalaisilleen, eikä taida olla Venäjäkään.

  3. Olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, mitä EU kabineteissa
    juuri nyt puhutaan. Jokainen Puolan naapuri ja EU maa tietää seuraukset, jos matulaumat pääsevät irti. Kukaan ei tietääkseni huuda kurkku suorana, että kaikki pitää päästää ”turvaan”. Paitsi ehkä rasmuslaiset.
    Aina voidaan jeesustella, mutta nyt kaikilla mailla on käytännön kokemusta millaiset ongelmat roskasakki aiheuttaa. Ei niitä kukaan halua.

    Käykö niin että EU on hiljaa kuin kusi sukassa, ja antaa Puolan hoidella ongelmat itse? Ja jos se joutuu käyttämään voimaa torjuntaan, niin siitä saadaan sopivasti uusi syy tuomita ja dissata Puolaa. Itse uskon, että Puola laittaa rajalleen sellaiset ukaasit, että matulauma joutuu miettimään kaksi kertaa kannattako. Puola on nyt paljon vartijana.

    1. Niin tai Puola hoitaa Naton kanssa homman. Puolan medioissa tästä Natosta puhutaan nyt todella paljon ja on todennäköistä, että sieltä tulee Natojoukkoja apuun. Onhan Puolassa ja Baltiassakin jonkin verran Natojoukkoja.

      1. Ei Nato tule puuttumaan Puolan rajarähinöihin.
        Eikä ketään tarvitse ampua, riittää kyynelkaasu ja kastelu vesitykillä.

        Haluaisinpa olla Kremlissä kärpäsenä katossa katsomassa, kun Putin ja Lukas naureskelevat EU-ta joka kompastelee omaan typerään etiikkaansa.

      2. Varmaan riippuu siitäkin, kuinka pahaksi tilanne menee. Jos porukkaa rahdataan aina vain lisää ja se levittäytyy pidemmälle matkalle rajalinjalla, voi olla, että apua tarvitaan. Tämä on erikoinen tilanne, koska kyse ei ole suoraan sotilaallisesta uhasta, mutta jotain sinne päin. Sotilaat käyttävät matuja aseena. Ehkä olisi hyvä, jos Nato ottaisi jonkun roolin, jolla se näyttää että hereillä ollaan.
        Puolan ongelma on koko Euroopan ongelma, ja kaikki tietävät seuraukset, jos raja murtuu.

      3. Piikkilanka on kokonaisuudessaan Puolan puolella eli osa tunkeilijoista on jo Puolassa.

        Puola voisi ilmoittaa Natolle, että se on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Aseettomien siviilien takana on Valko-Venäjän sotilaita.

      4. Kaikki Naton jäsenmaiden joukot ovat lähtökohtaisesti Nato-joukkoja. Ei ole olemassa kansallisista asevoimista erillisiä Nato-joukkoja. Natolla on oma johtamisjärjestelmä, muutoin se käyttää jäsenmaiden tai yhteistyökumppaneiden sen käyttöön antamia joukkoja.

    2. Hyvää pohdintaa! Puola ei todennäköisesti ota myöskään vastaan EU:lta apua rajavartiointiin. Kaikki tietää mitä aivopestyjä ihmisoikeus blaa blaa joukkoja esim. Suomesta valitettavasti tulee. Nehän on ekana kontillaan tai muuten vaan kiillottamassa valloittajien kenkiä.

      Puola on nyt täysin yksin. Kansallismieliset muualla Euroopassa pystyvät lähinnä tukemaan henkisellä tasolla. Puolasta tulee sankari jos raja pitää.

  4. Puola ei romahda ellei Saksa hyökkää lännestä. Kyllä, kyllä. Elän ihan tätä päivää.

    1. Onneksi Bundeswehr on ollut jo pitkään niin heikossa hapessa ettei siitä tarvinne huolestua.

      1. Arvatkaas millä maalla Euroopassa on miesvahvuudeltaan suurin armeija? Aivan, laakista nappiin. Tilasivat juuri 250 Abrams panssaria kun niitä on jo Naton Puolassa sijaitsevilla joukoilla jotka lähtivät Saksasta Trumpin aikana uuteen strategiseen sijoitukseen. Ohjustukikohtakin on joten Saksasta ei ole huolta.

    2. Unohdat että sellista valtiota kuin Saksa ei ole olemassa. Se on yhä edelleen miehitetty maa-alue josta vastaavat akselivalla 2+4 sopimuksella. Eli, Saksalaiset eivät hyökkää.

      Sen sijaan, minä pelkään sitä että Viro ja Latvia pettävät. Ne ovat niin pieniä maita väkimäärällisesti että tuollainen 500 000 islamistia kävelee niistä läpi Suomeen mennen tullen.

      Ja mitä tulee tarkastuksiin, niin ne loppuvat sillä kertaa kun kerjäläisten lauma uhkaa jäädä ko. maihin. Ne pistetään tuberkulooseineen laivaan ja vilkutetaan matkalla Suomeen.

      Ne joilla on sukua/kavereita Saksassa ja Ruotsissa, pyrkivät luonnollisesti samoilel nurkille. Niin että kyllä niitä tulee kuin 2015. Paitsi että enemmän.

  5. Onneksi Puolan hallitus ajattelee omaa kansaa. Suomessa ”oma kansa ensin” ajattelu on vahingollista, myös SDP mukaankin.

  6. Ei kyllä voisi mitenkään uskoa mahdolliseksi, että Suomi joutuu turvautumaan Viroon, Ruotsiin ja Tanskaan, ettei maamme täyty tunkeilijoista. Vihervasemmistolainen isänmaanvastaisuus ja poliittinen korrektius on sairasta.

    1. Muista myös että vihervasemmisto vihaa kanssa näiden lisäksi, lihaa syöviä heteromiehiä- ja polttomoottoreita, jotka tuhoaa ilmaston. Ainakin mitä heidän ilmasto-öyhöttämisestä olemme käsittäneet. Samoin myös miehen ja naisen avioliitto on heille punainen vaate.

    2. Eikä siinä vielä kaikki, meillä itärajaa hoitaa Venäjä! Mikäli Venäjä päättää muuttaa politiikkaansa niin tänne voi tulla ihan kaikki, vaikkolis Marsilainen. Viimeksi kun niin kävi niin Suomesta käytiin pyytämässä Venäläisiä”voisitteko sulkea rajan kun me ei voida kun on nämä ihmisoikeudet”, ollaan niin hyviä ihmisiä. V***u minua ainakin hävettää meidän munattomat älykääpiö päättäjät.

      1. Nytkin jollain Kokoomuksella (Taantumus), on mukamas johto gallupeissa. Voi helvetti, että voi olla äänestäjät lyhyellä muistilla. Eli haluavat saman jyrkän alamäen vain jatkuvan samalla menolla. Nythän Orpo oli möläyttänyt, ettei Kokoomus (Taantumus), suostu hallitukseen joka peruisi nämä järjettömät ilmastotavoitteet. Näköjään kansa haluaa että maaseutu autioituu, syötävä jotain kasviksia ja kaikkien ostettava ylihintainen sähköauton lelu, joka hyytyy pakkaseen. SDP voitti viime vaalitkin niillä tyhjillä lupauksillaan, jotka jokainen järkevä ymmärsi, eikä siksi äänestä SDP:tä ikinä.

      2. Saattaa vaihtua kokoomuksessa puheenjohtaja ek-vaalien läheisyydessä. Paljon vaikuttaa uuden matuinvaasion laajuus tämänhetkisiin galluppeihin.

      3. Suomen itärajaa hoitaa kyllä Suomi. Vituttaa tuollainen ryssän ihannointi.

      4. Se nyt vaan on valitettava fakta, Suomi on pettureiden hallinnassa. En hämmästyisi, vaikka Ohisalo & Co järjestää ilmasillan Valko-Venäjältä tai jostain muusta ”Hai-tek” valtiosta tänne Hölmölään.

      5. Se, jokaon itse petturi, puhuu eniten muista ihmisistä pettureina.

      6. Nooh, empä ole ollut päästämässä raakalaisia Suomeen, olen ollut aiheesta poliisienkin kuulusteltavana, kun hallinnon petollista toimintaa arvostelin, eli ovat pettureita, petolliset päättäjämme.

      7. Kyllä täällä nyky politiikassa vaan on paljon pettureita.

      8. Kyllä Venäjää on ”ihannoitava”. Siellä vastustetaan tiukasti lännen hullutuksia, joita on tavaton määrä. Bolsevikit eivät niihin sortuneet siinä määrin, mitä jo nyt lännessä on. Maahanmuutto, aggressiivinen tasa-arvopolitiikka, luonnonvastaisuudet, ilmastopolitiikka,… Bolsevikit kielsivät kirjoja ja opetettavaa materiaalia, mutta eivät määräilleet, mitä mielettömyyksiä tulee opettaa ja julkistaa. Suuri ero.

      9. Ai jaa, meikäläinen on länsimielinen ja täällä rintamalla vastustellaan kaikkia ryssän kotkotuksia.

      10. Totuus tekee joskus kipeää. Suomen pehmeäpäiset päättäjät piilottelee Venäjän takana, Suomen rajan hoito nähtiin kun Venäjä rupesi päästämään läpi Sipilän ”vuokralaisia”. Kunhan sönkötti asylum tai sinnepäin niin puomi aukes.

      11. Kehut ryssää joka on se pääarkkitehti joka ohjailee mokkavirtoja puolan rajalle, luuletko tosissasi että valko-venäjä yksin tekisi tuota, ei, ei ja ei.
        Puolan sotilasjohtokin totesi jo ajat sitten neukun aseman mokkavyryssä.

      12. Vähän luulen että Venäjäkin on tuon tuostakin pulassa sen Lokasangon kanssa. Kiristää tyhjillä liittovaltiolupauksilla Moskovasta öljyä, kaasua ja rahaa.

      13. Liettuan ja Puolan sotilasjohto on sanonut että neukku on pääsutetööri koko hommassa, joten ei kiinnosta alkaa pätemään minun, eikä kenenkään.
        Tuskimpa täällä kirjoittavista yksikään on tietävämpi kun 2 maan sotilasjohtajat.
        Eiköhän se putin ala kohta olemaan pulassa jos samaa tietänsä jatkaa, joka alkaa kyllä muistuttamaan historista erästä massamurhaaja presidenttiä.

      14. Venäjä pulassa konkurssin partaalla horjuvan pikku Valko-Venäjän edessä?
        Yhtä realistista kuin karhu hädässä hiiren kanssa.

        Se liittovaltio on muuten Venäjän vaalima idea, jota Aleksanteri Kaljupää on parhaansa mukan yrittänyt vastustaa.
        Voipa olla, että kohta se toteutuu.

      15. Turha moittia Venäläisiä, Suomalaiset ja Eurooppa mahdollistaa Venäjän ja Turkin touhut jos maa ei pysty pitämään rajojaan kiinni on aivan turha syyttää naapuria. Jos Venäjän sotavoimat hyökkäisivät Suomeen olisi Haavisto varmaan toivottamassa ne tervetulleiksi, antamassa iso ja jaksuhaleja sekä laittamassa kukkia rynkyn piippuun.

      16. Sopii toivoa että presidentti Niinistö käy puhumassa uuden sopimuksen Puten kanssa jos itärajalla alkaa tapahtua kummia. Piittaamatta siitä mitä mieltä hallitus on.

  7. Jos minä olisin Puola, minua vähäsen vieläkin kismittäisi se helppo maahani lompsiminen saksalaisten toimesta vuonna 1939, ja minä kostaisin. Minä hissukseen päästäisin koko irakin ja afghanistanin maani läpi suoraan saksaan minne he haluavatkin. Yksikään muslimi ei halua Puolaan. Puolassa kun ei ole rahaa ja Puolassa tulee turpaan kun yrittää rasistikorttia heiluttaa. Minä vaan naureskelisin kun saksa olisi ihan vitun kusessa näitten kultakimpaleidensa kanssa. Ne tuhoavat saksan sisältäpäin, syövän lailla,

  8. ainahan sitä voi kääntyä hiukan ennnen muurmanskia vasempaan ..hjuva tie … nyt toivon 1.5m lunta ja 30 astetta pakkasta kiitos .

  9. Tähän ei ole muuta oikeasti vaikuttavaa keinoa kuin että Setä Samuli suostuttelee Saudi-Arabian lisäämään öljyntuotantoa niin paljon ja tarpeeksi pitkäksi aikaa että hinta romahtaa ja Venäjältä loppuu rahat. Näin tehtiin alkuvuodesta 2014, tosin Venäjä ei sittenkään perunut Krimin valtausta mutta rahat loppuivat niin pahoin että ruplan kurssi romahti ja lopulta Putin määräsi oligarkkeja kotiuttamaan länsivaluuttaa. Oli odotettavissa että Venäjä nostaa profiiliaan myös Balkanilla pian sen jälkeen öljyn hinta rupesi jokin aika sitten nousemaan

  10. Ehkäpä Brysselin itse itsensä nimittänyt, vaaleilla valitsematon hallintokoneisto tällä kriisillä yrittää saada Puolaa hakemaan turvaa EU:sta ja alistumaan sille. Kriisi voi siis olla Brysselin regiimin omaa tilaustyötä.

    Nyt näköpiirissä on Puolan itärajan täyssulkeminen ja kauppasuhteiden katkeaminen itään. Tämä sopii EU:lle. Mutta EU:lle ei sovi Visegrad-maiden, Baltian sekä niiden itäpuolisten maiden välinen yhteistyö, kauppa ja hyvinvointi. Jos Puola tulee riippumattomaksi EU:sta, Puola voi siitä lähteä vieden mukananaan Visegrad-maat sekä Baltian.

    Lukashenko tuskin tajuaa olevansa pelinappula. EU:n suvakeille kriisi on tilaisuus moraalisäteillä. Mutta he eivät vaatine Valkovenäjää antamaan oleskelulupia nyt Saksaan pyrkiville huippuosaajille. Suvakit haluavat sekasortoa.

  11. Sotasaha 1. syyskuuta 1939

    Ei sama kuitenkaan, mutta sota voi levitä.

  12. On kuitenkin mahdollista, että Saksa vaatii EU:-mailts taakanjakoa, jolloin näitä rikkauksia voidaan lennättää suoraan tänne. Tosin tuuli tuntuu olevan kääntymässä. Mm. kokoomus on nyt vaatimassa rajojen sulkemista tilapäisesti.

    1. Jos nyt onkin reitit enemmän tukittuna kuin ennen, niin jos Saksaan asti pääsevät, valuvat ennemmin tai myöhemmmin, tavalla tai toisella muuallekin.

  13. ”Hänen mukaansa rajavartiojoilla kiehuu kiukku ihan samalla tavalla kuin tavallisillakin ihmisillä, että meidän maahan ette perkeleet tule”

    Mikä hitto siinä on että me suomalaiset olemme nykyään sellaisia vellihousuja että tänne saa tulla kuka tahansa ja miten tahansa? Ei kyllä hurreja kohta kehtaa enää solvata paskahousuudesta kun eipä olla sen kummempia, muutaman vuoden jäljessä vain.

    Noin, sainpa tuon pois sydämeltä. Ei kyllä helpottanut.

    1. Koska kunniakansalaisilla on paremmat oikeudet yms. Niillä valtio sekä kaikenmaailman järjestöt tukenaan. R -sana. Tai jos vedät kemua nokkaan, se on linnatuomio rasismista. Känsellikulttuuria pelätään.

    2. Olemme muutamissa viimeisimmissä vaaleissa äänestäneet valtaan poliittisia johtajia joilla oli näennäisesti selkärankaa, mutta jotka todellisuudessa roikkuvat pystyasennossa ”ohjausnarujen” varassa kuten marionettinuket.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Marionetti

    3. Kun rauhan ja hyvinvoinnin kausi jatkuu liian kauan, kansakunta ja yhteiskunta naisistuu ja sitten lapsistuu.

      Ikävä todeta, mutta vaikuttaa siltä että kansakunnan vähintään joka toisen sukupolven on jouduttava kokemaan sota veltostumisen ehkäisemiseksi.
      Muuten naisistuminen tuhoaa kansakunnan, valtakunnan ja yhteiskunnan.

  14. Puola ei anna periksi. Rajaa suojellaan omalla hengellä ja haittamuslimit eivät pääse sisään.

  15. Unkarin Viktor Orbán esitti Brysselissä, jos haluatte Balkanilta maahanmuuttajia, niin Unkari voi järjestää läpikulkukäytävän tähän tarkoitukseen. Jostain kumman syystä Brysselissä tuli hiljaista. Ei edes Ruotsin suuri lahja EU:lle, Ylva Johansson ole kommentoinut ehdotusta.
    Puola ehdotti Saksalle samanlaista käytävää kauttakulkuun eikä sekään kelvannut.
    Von der Leyen sensijaan ehdotti lisäpakotteita Valko-Venäjälle ihmiskaupasta tms. kehitysmaalaisilla kiristyksestä.
    Kehitysmaalaiset eivät ole vaatineet asylumia koska se pitäisi tehdä Valko-Venäjällä tai puolassa mutta Germanii, sinne on päästävä mama Merkeleen lihapadoille.

    1. Voipiko Valko-Venäjältä hakea ösailumia? Onko Valko-Venäjällä edes moista käytäntöä säädöksissään? Se ei ole kuitannut mitään pakolaissopimusta?
      Jäävät sitten ne siirtolaiset Valko-Venäjälle vuosikymmeniksi roikkumaan niinkuin johonkin tropiikin maahan, Thaimaahan esmerkiks.

      1. Totta kai Valkoryssältä voi vongata asyyliä. Vaan kukapa haluaisi?

      2. Kansainväliset sopimukset oikeuttaa! Pövästi ihan missäpäin planeettaa tahansa.

  16. Se miinoitus olisi hyvä keino jos muu ei auta.

  17. Haavisto: ”Suomi ei voi jättää pakolaisten hakemuksia käsittelemättä kansainvälisten sopimusten takia. Ihmiset ovat tulleet laillisesti, mutta heitä pusketaan kohti Puolan, Latvian ja Liettuan rajaa. Ja tämähän on täysin häikäilemätöntä toimintaa, Haavisto sanoi maanantai-illan A-studiossa.”. Tottakai pekka on heti ojentamassa auttavan kätensä ja Suomen veronmaksajat kiittävät.

    1. No tuossa kuukausi pari sitten yle radiossa haastateltiin vokki vastaavaa porissa. Että valmiina ollaan. Paremmin kuin 2015. Ylläpito jaxusyleineen on odottamassa.

    2. Siitä sitten peruskoulun alamäki vaan jyrkkenee kun lisää partakemuja inklusoidaan sinne ”ilmiöitä” tuottamaan.

    3. Hakemukset on tosiaan käsiteltävä, mutta niitä ei edelleenkään ole mikään pakko hyväksyä.
      Jos ne ovat perusteettomia, ne voidaan hylätä saman tien.

      Niistä saa toki valittaa, mutta siihen ei tarvitse kulua vuosikausia, vaan tunteja:
      olihan hakemus itsessäänkin jo perusteeton.

      Eikä turvapaikanhakijoita tarvitse päästää raiskailemaan, varsinkaan jos ei tiedetä keitä he ovat, vaan heidät voidaan internoida odottamaan hylsyä ja valituksen hylsyä sekä palauttamista sinne mistä tulivat.

      Niinpä siis:
      ei olisi suuria ongelmia, jos vain noudatettaisiin niitä oikeasti olemassaolevia kansainvälisiä sopimuksia, ei itse keksittyjä.

  18. Venäjällä on rautatiekapasiteetti tuoda yli 1000 henkilöä / vrk suomeen. Eiköhän putinilla ole sormi liipasimella.

  19. Ei Puola tähän romahda. Eihän Puola romahtanut vuonna 1939 kun Saksalaiset hyökkäsi sinne. Puolan kansalaiset oli kaiken lisäksi sodan jälkee Neuvostoliiton ”vankina” lähemmäs 50 vuotta.

  20. Valkovenäjä tekee rahaa myymällä kovan hintaisia viisumeja, matkoja, majoitusta, muonitusta ja vielä vartioitua opastusta.

  21. Auttaskohan lisäannos monikulttuuria saksalaisia löytämään järkensä?

    Onko puolalaisilla kumiluoteja? Naapurithan tulevat rajalinjan yli särkemään työllä ja vaivalla tehtyjä aitoja. Sille olisi saatava loppu.

    1. Todentotta. Kumiluodit saattaisivat olla ratkaisu vaikuttaa tunkeutujien haluun yrittää rajan yli. Katalaanien tapauksessa kumiluodit eivät aiheuttaneet sen suurempaa närkästystä EU:n päättäjistä. Lautakasa-Matinkin mielestä kumiluodit olivat hyväksyttävyyden rajoilla.

    2. Luultavasti siellä käytetään kaasua ja vesitykkejä, jotta ei saada aikaan provosoitua Valkoryssää sotatoimiin.

      1. Aika vähissä ne Valkoryssän rahkeet sotatoimiin NATOa vastaan ovat.

      2. Eihän NATO ole (nykyään) sellainen, että se tulisi kaikkien jäsenmaiden voimalla yhtä tukemaan – lähimmät hoitakoot. Sen takiahan Suomea sinne halutaan, että Suomi sitten vastaisi mm. Baltiasta eikä pääpäsmärimaiden tarvitse laittaa tikkua ristiin Venäjän suhteen.

  22. Nooh, eiköhän tässä käy taas vanhanaikaisesti eli että tunkeutumista yrittävät jäävät majailemaan rajan välittömään läheisyyteen.

    Alkaa ihmisoikeusvollotus ja heille tuodaan telttoja, petivehkeitä ja ruoanlaittovälineitä. Muotoutuu telttaleiri jota asiantuntijat, EU, UN käyvät pällistelemässä. Vedotaan tunteisiin. Naisia ja lapsia. Kuka ottaa? Coronakin leviää. Sitten leiri poltetaan muutaman kerran. Uusia telttoja ja vehkeitä tuodaan. Homma jatkuu. Porukkaa tulee jatkuvasti lisää.

  23. Jos Puola vaan kestää, niin saattaa olla, että Valko-Venäjälle nuo ihmiset eivät voi jäädä leireilemään. Lukasedän on pakko toimittaa heidät kotiin. Jos nuo jätetään raja-alueelle oman onnensa nojaan, niin sitten tulee ruumiita. Lukasetä tuskin itse olisi siitä moksiskaan, mutta kenties oman maan kunnia voisi tulla monelle armeijan miehelle tärkeämmäksi kuin uskollisuus diktaattorille. Joukkokuolemat olisivat valtava häpeä Valko-Venäjälle. Ja sitä diktaattorinkin on pohdittava ratkaisuja tehdessään.

    Kai tuon Lukan pienimuotoinen solvaaminen on sallittu? Hän on sentään aivan eri luokan tekijä härskiydessään kuin kukaan suvakki on ikinä ollut. Painostaa nyt ihmismassoilla kokonaista maanosaa. Mielestäni tyyppi ei ansaitse enää minkään tason kunnioitusta.

    Sodanjulistus alkaa olla lähellä.

  24. Suomessa rajavartijat ovat mukana tuomassa salaa terroristeja Suomeen. Suomen rajavartijat ja armeija ovat täysin turhia.

    1. Rajavartiostossa ja armeijassa noudatetaan käskyjä – ei vika ole näissä vartijoissa.. Ja veikkaanpa, että tuolloin 2015 ”käskyt” ovat tulleet sieltä mädästä yläpäästä, ei edes ko. laitosten johdosta.

      1. Eli armeija ja rajavartiosto antavat miehittää Suomen jos meidän valtionjohtoon on pesiytynyt euromarionetteja jotka kieltävät niitä estämästä miehitystä?

      2. Vaihtoehto on sotilasvallankaappaus. Mikäi sellaista ei tapahdu, niin kyllä:
        PV ja RV tottelevat käskyjä.

        Tämä pitäisi olla selvää kaikille varusmiespalveluksen suorittaneille, mutta ehkäpä sielläkin saa nykyään tehdä mitä haluaa, jos ei tetsaaminen ja totteleminen nappaa?

  25. Jos tilanne pahentuu menkööt ruotsalaiset jelppimään. Kun Ruotsissa riehuivat isot metsäpalot 2018 tulivat puolalaiset sammutusautoineen apuun. Nyt on Pay-Back- time.

    PS Mutta ei pidä lähettää Ruotsin matu-koita (Tineola bisselliolla exoticus) avustushommiin koska he onkivat sen rajan yli 100 broshaa ja serkkua.

    1. Herra mun vereni. Tajuaako tuo ihminen laisinkaan, mihin hänen ajamansa politiikka johtaa ja vieläpä tässä tilanteessa? Haluaako hän auttaa Valko-Venäjän diktaattoria kumppaneineen pääsemään tavoitteeseensa? Lukashenko kuuluu oppositiojohtaja Svetlana T:n (en muista sukunimeä) sanojen mukaan uhkaavan länttä inhimillisellä katastrofilla. Jonkun pitäisi nyt kertoa Ohisalolle ison politiikan koukerot, kun ei näytä itse ymmärtävän. Eurooppalaisten henki ja turvallisuus eivät näytä paljon painavan hänen ajatusmaailmassaan, kuten ei myöskään Haaviston ajatusmaailmassa eilisen Ylen ohjelman valossa.Tottakai käy sääliksi ne ihmiset siellä rajalla, mutta jossain vaiheessa Euroopan on otettava järki käteen, vai joko on myöhäistä? Tällaista johtamista ei vain voi ymmärtää eikä hyväksyä.

      1. Kyllä tajuaa.

        Hän on läpikotaisin Paha. Kieroutunut, luonnevikainen, persoonallisuushäiriöinen.
        Hänen sisuskaluissaan kiehuu jatkuva tuhon ja hävityksen levittämisen halu ja tarve.

        Siksi hän tekee kaiken tämän.

      2. Qroquis Kad: Aika kova arvio Ohisalosta, mutta valitettavasti hyvin oikeaan osunut. Että tällainen henkilö on johtamassa yhteiskuntamme turvallisuuden kannalta olennaisen tärkeätä ministeriötä! Kertoo kyllä myös tästä maasta ja sen kansan henkisestä tilasta. Miksei uskota, ettei naisista ole johtajiksi? He saavat aikaan vain heikkoja, puolustuskyvyttömiä ja tuhoutuvia yhteiskuntia!

      3. Hän on parin asian fanaatikko ja fanaatikot eivät ota huomioon mitään muuta kuin omat ajamansa asiat.

      4. Kommarit ovat kommareita vaikka voissa paistaisi ja kostoa katkeruutensa tyydyttämiseksi hakevat kommarit tuplasti pahempia. Särkevät mieluusti kaiken hyvän länsimaista. Keinolla millä hyvänsä.

  26. Suurin uhka lienee se, että pakolaisvirta jää tulvimaan virta rajalle ja synnyttää Calais’in leirin kaltaisen minidystopian.
    Sieltä ”vastuulliset” EU-maat sitten sitoutuvat roudaamaan kemuja omien yhteiskuntiensa ongelmapesäkkeiksi.
    Toivottavasti Suomen hallitus hajoaa ennenkuin se ehtii ottamaan muutamia tuhansia noin niinkuin alkulämmittelyksi.

  27. ”– Sinne näyttää tulevan charter-lentoja Irakista, Turkista ja muista arabimaista. EU on aika kovalla kädellä ruvennut puuttumaan tähän ja painostamaan muun muassa Irakia siihen, että tällaisia lentoja Valko-Venäjälle ei sallittaisi.”

    Kovat keinot ja painostusta Irakia vastaan? Ei kai nyt sentään mitään vakavapuhetta pahempaa? ’Te olette nyt tuhmia. Hyi.’

    Öljyvaltion kehitysapua ei varmaankaan katkaista missään tapauksessa.

    1. Irak on muuten lopettanut lennot Valko-Venäjälle, koska siellä ymmärrettiin, että Lukasenko käyttää pakolaisia ihmiskilpenä.

      1. No hyvä. Ymmärtävät sielläkin, ettei ihmisiä voi käyttää tuollaiseen toimintaan. Aika kauan siihen meni kuitenkin.

        Nyt nuo maat, kuten Irak voisivat vielä vaatia, että Valko-Venäjä lähettäisi ihmiset takaisin ilman heidän enempää kiduttamista.

        Kehotusta voisi tehostaa kääntämällä Scud ohjukset kohti Valko-Venäjää. Onhan tuo ihmisten kohtelu jo niin kuvottavaa toimintaa, että vähemmästäkin on sotia syttynyt. Vaatimuksella Valko-Venäjää kohtaan osoitettaisiin samalla, että maa välittää omista kansalaisistaan ja heidän kohtelustaan ulkomailla.

      2. Ja lopuksi olisi toivottavaa, että Lähi-idän maissa vähän tuumattaisiin sitä, miksi ihmiset haluavat niin kovasti pois.

        Jos valtiot haluavat menestyä edes jotenkin, niin kaikkien jonkun maan kansalaisten etu vähänkin pitemmällä tähtäimellä on, että kaikenlainen sorto, väkivalta ja vaino kitkettäisiin pois ja edes yritettäisiin unohtaa kaikkein naurettavimmat erimielisyydet, kuten esimerkiksi se, mikä on islamin oikea tulkinta ja onko joku vääräuskoinen vai ei.

      3. Muslimimiesten länteen muutto on jihadia eli muutosta on turha odottaa.

      4. Tässä taas kerran näkyy pohjoismainen kuvitelma siitä, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia lällydemareita kuin mekin.

        He eivät ole.
        Afrikassa ja Lähi-idässä he ovat totaalisen erilaisia kuin me.

        Niissä maissa ei koskaan voi olla keskusteluun ja äänestämiseen perustuvaa demokratiaa. Niissä on oltava diktaattori, joka pitää valtion rautaisessa otteessa.

      5. Ei taida ymmärryksellä ihmiskilven eikä lentojen suhteen olla mitään tekemistä lopettamisen kanssa, mutta kun EU uhkasi pistää Irakin kehitysrahat jäihin niin johan tepsi.

  28. Ohisalo: ”– Me tiedämme, että osa jengeissä mukana olevista nuorista on saattanut käydä läpi ennaltaehkäisevän polun. Eli matkan varrella on ollut mukana nuorisotyötä, sosiaalitointa, poliisi ja koulua. Mutta nuoria ei ole saatu haaviin sielläkään.”

    Kas kummaa. Ohisalo päästää suustaan tällaista. Varmaan on kova paikka Ohisalolle, kun on pakko alkaa itsekin ’rasistiksi’.

    Mitä voidaan tehdä enemmän, että ’nuoret saataisiin haaviin’? Koventaa rangaistuksia? Sehän tarkoittaa sitä, että nuo jengirikolliset saavat mellastaa niin kauan, että jollekulle sivulliselle käy huonosti. Eihän sitä nyt saa laittaa ketään häkkiin ilman, että lakia on rikottu. Ja jotta häkissä oltaisiin riittävän kauan, niin vähintään murha täytyy olla taustalla. Ja senkään jälkeen tuollaisia ei pitäisi päästää vapaaksi.

  29. Käväisin rasmuksessa. Yritin etsiä keskustelua lukasedästä ja valkovenäjästä. Eipä löytynyt, vaikka melko pitkän pätkän selasin.

    Taitaa olla siellä kipeä aihe. Miettivät varmaan päänsä puhki, ketä syyttäisi rasismista.

  30. Jos Puola romahtaa Suomi miehitetään ylioppilas Haaviston viitoittamaa tietä, Haavisto aikoo pistää hulinaksi Suomessa

    Riikka Purra 9.11.
    ”Haavisto Ylellä: Suomi ei sulkisi rajaa Puolan tapaan ihmisvyöryn edessä”
    Suomen voi panna siis polvilleen ilman sotimista tekemällä valkovenäläiset. Ostele siinä sitten hävittäjiä maan suojaksi. ””

    Suomi kuluttaa rahaa matuihin hävittäjiin viherpunikkien puuhiin ja ylioppilas Havisto päästää NE tänne ja leuhkii vielä etukäteen jotta se leviää maailmalle kuin Sipilän tarjous ottaa matuja kotiinsa määräämättömät määrät 

  31. Iso kumarrus puolalaisille soltuille. Pitäkää miehet raja kiinni.

  32. Venäjä rakentaa uuta neuvostoliittoa pitää saada puskurivaltiot takaisin..

Comments are closed.