
Muuan afgaaninilapselle Ramatullahile kävi ikävästi niin, että tapahtui ns. kulttuurinen väliintörmäys. Tätä välitörmäystä sai maistaa 13-vuotias ruotsalainen nuorukainen.
Tapahtui niin, että Ramatullahilla pullotti kovan puoleisesti puntissa. Ramatullahilla on ikää… no vähän riippuu. Ruotsiin on tultu lapsena eli 15-vuotiaana, toisaalta Maahanmuuttovirasto on katsonut miehen olevan vähintään 25. Oikeuden mukaan Ramatullah on ainakin 30-vuotias, joka ikä onkin liitetty oikeuden päätökseen. Oikeus tosin sanoo, että ikää ei voida varmistaa.
Joka tapauksessa Ramatullahilla oli kovat piipussa 2020 jouluaattona. Ramatullah oli oman kertomansa mukaan nähnyt erään omakotitaloalueen terassilla vilkkuvia jouluvaloja. Ramatullah oli tästä päätellyt, että talossa on kiimaisia naisia, jotka haluavat jäykkää tavaraa. Ramatullah kertoo, että jos kotimaassa Afganistanissa talon ulkopuolella on vilkkuvaloja, niin se tarkoittaa, että talon naiset ovat kiimaan päin.
Ramatullah kiipesi omakotitalon toiseen kerrokseen lerssi ojossa. Huoneessa oli perheen 13-vuotias tyttö. Tyttö oli avannut juuri joululahjoja ja saikin ikään kuin extra-lahjan: Ramatullahin.
Tyttö alkoi huutamaan. Isä paikalle ja kun talosta löytyi panomies, niin talon isä… sanotaanko nyt miedosti, että antoi oman käden ojosta. Ruotsalainen mies pieksi Ramatullahin perinpohjaisesti. Ramatullah ohjattiin talon pihalle, jossa sotaa, vaino ja kidutusta paennutta raukkaparkaa lyötiin haloilla, tiiliskivillä ja jouluisilla kukkaistutuksilla. Poliisi joutui paikalle saapuessaan rauhoittelemaan isäukkoa, joka oli sillä hetkellä lapio kädessä.
Isä kertoo kuulustelussa, että lapio vain nyt sattui käteen. Halkojen ja joulukukkien lisäksi.
Isää ei viety putkaan, Ramatullah sen sijaan sai yöpyä betoniyksiössä. Häntä syytetäänkin nyt seksuaalisesta alaikäisen ahdistelusta. Ramatullah yritti tehdä talon isästä rikosilmoituksen pahoinpitelystä, mutta jostain käsittämättämöstä syystä tämä juttu ei saanut tulta alleen. Paikalla olleet poliisit eivät ottaneet Ramatullahin pahoinpiteluasiaa edes ritsivihkoon.
Ramatulaha syytetään nyt lapsen seksuaalisestai ahdistelusta ja kotirauahan rikkomisesta.