
Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa noin 30-vuotiaan miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen taksimatkan jälkeen.
Epäilty rikos tapahtui myöhään lauantai-iltana 20. marraskuuta. Tapahtumat alkoivat, kun taksikuski oli kuljettanut asianomistajan sovitusti tämän kotiin.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että matkan jälkeen taksikuski seurasi naista asuntoon ilman lupaa. Asianomistaja oli käskenyt miestä poistumaan ja alkanut nukkumaan.
Jonkin ajan kuluttua asianomistaja heräsi siihen, että epäilty teki hänelle seksuaalista väkivaltaa.
– Epäillyn henkilöllisyys saatiin selville taksisovelluksesta, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.
Vuonna 2021 taksinkuljettajia on epäilty 23 seksuaalirikostapauksessa
Helsingin poliisissa on havaittu, että taksinkuljettajia on epäilty enenevissä määrin erilaisista seksuaalirikoksista viime vuosina. Taksinkuljettajien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikostapausten määrä on noussut vuoden 2018 kesästä alkaen.
Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut.

Oheiseen taulukkoon on merkitty sellaisten epäiltyjen seksuaalirikosten määrä, joissa seksuaalirikos on tapahtunut taksimatkan yhteydessä ja rikoksesta epäilty on taksinkuljettaja.
Tyypillisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty yöllä taksissa, reitillä taksista kotiin tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. Rikoksista epäillyt ovat olleet miehiä, ja he ovat kohdistaneet tekonsa naisiin.
– Joissain tapauksissa uhrille on tarjottu ilmaista kyytiä kotiin, ja näin saatu hänet taksin kyytiin, sanoo Koski.
Taksilla matkustaminen on yleensä turvallista
Epäilty on ollut tiedossa 41 seksuaalirikoksessa. Eri rikoksesta epäiltyjä oli kaikkiaan 30 henkilöä. Rikoksesta epäillyn asema on saattanut muuttua esitutkinnan aikana, jos esimerkiksi asianomistaja on luopunut vaatimuksistaan.
Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta.
Kaikkien tapausten epäillyt eivät ole poliisin tiedossa, eli poliisi ei myöskään tiedä epäiltyjen taustoja.
– Poliisi korostaa, että luonnollisesti valtaosa taksikyydeistä on edelleen turvallisia. Tämä havaittu ilmiö takseissa koskee vain hyvin pientä osaa taksimatkoista ja taksinkuljettajista. On myös varsin todennäköistä, että poliisin tietoon on tullut vain osa matkustajiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kaikista rikoksista ei tehdä viranomaisille ilmoitusta, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.
Poliisihallitus on selvittänyt valtakunnallisesti takseihin liittyviä seksuaalirikoksia. Selvityksestä tiedotetaan mahdollisesti, kun se on valmistunut.
Olen melko varma, että raiskaritaksisuharien nimet ovat sellaisia kuin Pekka, Juha, Timo, jne… Saatan olla väärässä kyllä tässä.
Oli noissa 23:ssa yksi Jukka tai Pekka. Hesari tosiaan kertoi, että yksi tekijä oli suomalainen.
Tarkoittaa, että on vain syntynyt Suomessa.
Eiköhän se myönnetty Suomen kansalaisuuskin riitä.
Kultamunan kyyti voi olla riski.
Olen taksissa. Eikun shokissa.
MUT SE TEKEE TÖRKEEN SIISTII SAFKAA !!!!!!!!!!!!
Ja keittää tosi ilmavaa riisiä
Montakohan poliisia saa kenkää, kun uusi sisäministeri pääsee toimintaan selvittyään ensin tiettyjen yksityiskohtien julkaisemisen aiheuttamasta järkytyksestä.
se kannattaa kattoo, et on ihminen ratissa, ennenku astuu pirssiin
Hienoa että poliisikin uskoo ja kertoo että on vielä monia ihan turvallisiakin taksikyytejä.
Muuta uutisvirtaa tältä päivältä:
”Itä-Uudellamaalla on ollut viimeisen viikon aikana useita ryöstöjä ja niiden yrityksiä”
”– Näitä ryöstörikoksia ei sinänsä vaikuttaisi yhdistävän mikään muu kuin se, että eri tekijät ovat yrittäneet ansaita rahaa väkivalloin uhkaamalla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Poliisi on päässyt nopeasti epäiltyjen jäljille ja ottanut heidät kiinni. Monissa tapauksissa epäillyt ovat myös olleet melko nuoria, jotka eivät ymmärrä, että ryöstö on erittäin vakava rikos, josta voi seurata jopa vuosien vankeusrangaistus”
https://poliisi.fi/-/poliisi-on-ottanut-eri-paikkakunnilla-kiinni-ryostoista-epailtyja-ita-uudellamaalla
Taitaa olla niin, tekijät ymmärtävät hyvin mitä tekevät ja mikä kiinni jäädessä on seuraus: jos ei ole törkeä ryöstö, niin tuomio on korkeintaan ehdollista vankeutta eli ei mitään. Lisäksi kun muistetaan, että alle 21-vuotias tekijä istuu kiinteästäkin kakusta kolmasosan, niin seuraamukset eivät huoleta.
Taksiuudistuksen helmiä
Taksissa voi saada nykyään elämänsä kyydit, tosin siinä ei vain hymy tule huulille.
Itse olen pitänyt yhdestä periaatteesta kiinni kun taksin tilaa,haluan mustan mersun ja valkoisen kuskin.
Mustavalkoinen periaate ja ajattelumalli on joskus hyvä asia.
kun mää täällä Turussa tilaantaksikyydin, niin katson, että kuski on valkoinen !!! Jos ei, niin kävelen! Ja tilatessani taksia, sanon aina: Ja suomalainen kuski !
Tilaamalla ruotsinkieltä puhuvan kuskin saa todennäköisesti hyvää palvelua..tai sitten ULLATUS ULLATUS..tulee Ali från Stockholm 🙂
Tämä johtaa varmaan siihen, että moni nainen valitseen turvallisuus syistä rasistisesti suomalaisen taksikuskin. Eli voiko rasismi olla kaikissa tapauksessa suurin pahe mihin ihminen voi syyllistyä?
ULLATUS TAXI
Hyvässä tapauksessa menetät koskemattomuutesi ja pahimmassa tapauksessa myös henkesi.
.. tai perseeseen kasvaa vesimelonin kokoisia visvasyyliä.
moni pk-seudulla asuva naispuolinen tuttava on kertonut että yksin taksilla matkustettaessa rikastajakuskien puheet kääntyvät aina seksiin ja luonnossa maksamiseen, ikään kuin läpällä koitetaan jäätä, vaikkei suoraan alettaisi ahdistelemaan. Paras vakuutus on olla ikinä menemättä yksin taksiin missä on rikastaja kuskina.
Ketkä tuo näitä suomeen?
It seems that WHITE (nonjews) do not want to face reality ..There is a low intensity Racial Civil War against whites/christian/Western peoples. Blacks and other minorities had become the shock troops for the Talmudic replacement CRT forces. The fewer WHITES demographics the harder it will become to fight back, peacefully, legally and otherwise. In another 20yrs into the future a case/verdict like Kyles RittenHouse will be impossible to achieve. Many other countries that were facing dwindling native/racial populations instituted open borders for their REturning diasporas, racial exiles…for Example Spain, Italy, Japan, Germany, welcome expats living abroad to return.
Määhän olen sanonut, että olen juutalainen. Mitä tuossa sanotaan suomeksi?
Se sanotaan et ainuastaan juutalaiset ymmärtävät mikä mullistus nyt uhkaa. Muilla valkoisilla ei ole tulevasta romahduksesta hajuakaan, väitetään tuossa.
Jos meni väärin, oikaiskoon ken paremmin enklantia ymmärtää.
Kyllä romahduksesta tietoisia ovat myös vapaamurarit, illuminatit, kemikaalivananvetäjät, homokaasuttajat, Se Hullu Rumppi ja vapaamuurarit.
Mainitsinko jo vapaamuurarit?
Google-kääntäjällä:
Näyttää siltä, että VALKOINEN (ei-juutalaiset) eivät halua kohdata todellisuutta ..On olemassa matalan intensiteetin rodullinen sisällissota valkoisia/kristittyjä/länsikansoja vastaan. Mustista ja muista vähemmistöistä oli tullut Talmudin korvaavien CRT-joukkojen shokkijoukkoja. Mitä vähemmän VALKOISTEN väestötietoja on, sitä vaikeampaa on taistella vastaan rauhanomaisesti, laillisesti ja muuten. Seuraavan 20 vuoden kuluttua Kyles RittenHousen tapaista tapausta/tuomiota on mahdotonta saavuttaa. Monet muut maat, jotka kohtasivat hupenevan alkuperäisväestön/rotuväestön, perustivat avoimet rajat palaaville diasporoilleen, rotupakoilleen… Esimerkiksi Espanja, Italia, Japani, Saksa, tervetuloa ulkomailla asuvat ulkomaalaiset palaamaan.
En ymmärtänyt sittenkään täysin!
Eipä niin, kun tuossa ei mainittu vapaamuurareita eikä illuminaatteja.
Sitä ei nainen koskaan tiedä minkälaisen kyydin saa kun ottaa aidon helsinkiläisen berner ”taksin” Tumman afrikaanon puntissa alkaa pullottaa ja seksuaalinen hätä iskee kesken duunin. Olen nauranut helsinkiläisten ”ongelmille” aivan kippurassa ja lisää on tulossa kun vihertävät haluvat laittomasti maassa oleskeleville oleskeluluvat ja silti noita tolloja äänestetään päättäville paikoille. Nyt on tulossa etnistä värinää ja jännitystä elämään hyvät hesalaiset.
Wokeraiskari iski jälleen, mutta meillä valkoisilla ei ole puheoikeutta asiassa.
Seksikuski Mohammed.
Pekka testaamaan kaikki taksit, ihan vaan harrastusmielessä, rapostit taksiliittoon ja tietenkin medialle. Ei pitäisi olla pekkaapahempi!
Hommaforumilla joku oli lukenut kaikki johtavat mediat läpi ja todennut että vain helsingin sanomissa valehdeltiin ettei kuljettajien taustoja tiedetä eikä muutenkaan ymmärretä mistä tämä ilmiö johtuu.
Mitenköhän kauan hyysäriin ja maaltamuuttaneiden ”cityelämiseen” liittyvä suvakkikupla kestää ennen kuin puhkeaa omaan mahdottomuuteensa.
Ei se kupla puhkea koskaan. Tämä hulluus päättyy kun suvakit saavat projektinsa päätökseen:
Euooppa on islamisoitu ja afrikoitu Eurabiafrikaksi, miehet on alistettu orjiksi ja naiset säkitetty käveleviksi synnytyseläimiksi.
Suvakit naukuvat nautinnosta saatuaan lopultakin Oikean Miehen pitämään naaraansa kurissa ja Allahin nuhteessa.
Ois kannattanut katsoa ennen nukkumaanmenoa, että kuski poistui ovesta ulos.