Trukkilavavarkaat vaivaavat teollisuusalueiden yrityksiä

Pienistä yksittäisistä varkauksista voi saada kuukaudessa hyvät tulot. Näin ainakin mikäli uskomme kuormalavavarkaita. Yrittäjiä ainakin riittää.

Ympäri Tukholman teollisuusalueita vaivaa jatkuvasti ns. kuormalavavarkaat, jotka hakevat öisin, ja joskus ihan päivisinkin kuormalavoja yritysten pihoilta.

Rahtiliikenteessä käytettävät kuormalavat ja Euro-lavat ovat rahanarvoista tavaraa. Lavojen ympärillä on yrityksiä, jotka valmistavat uusia lavoja ja välittävät edelleen käytettyjä lavoja. Kun varas myy lavoja tällaiselle lavafirmalle, niin yhdestä lavasta voi saada muutaman kympin kruunuina, eli euroina muutaman euron.

Kun homma pyörittää ammattityönä, että päivän aikana pöllii ison pakettiauton täyteen lavoja, niin siitä voi saada pikku tilin päivän päätteeksi.

Perjantaiaamuna muuan Kaakkois-Euroopna suunnalta tullut seurue ajeli Sprintterin Kallhällissä sijaitsevan yrityksen teollisuustontille. Kuljettaja nosteli muina miehinä trukkilavoja pakettiautoon ja poistui paikalta vihellellen.

 

Epäonnekseen muuan yrityksen työntekijä tajusi mistä on kysymys ja esti omalla autollaan lavavarasta poistumasta paikalta. Tästä seurasi se, että lavavaras pakeni paikalta jalan. Sprintteri jätettiin keskelle tietä. Ikkunakin meni rikki rytäkässä.

Sama Sprintteri on pyörinyt viime aikoina Tukholman länsipuolella varmaan jokaisen yrityksen pihalla etsiskelemässä lavoja.

7 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Tehdäänkehitysmaayhd
Tehdäänkehitysmaayhd
26.11.2021 15:51

Suomaliassa kotiutuneen yritystyön estämisestä olisi pätkähtänyt mojova rangaistus. Maahantunkeutujan motiivien arvostelu on rasisssmia.

Mätä oikeuslaitos
Mätä oikeuslaitos
26.11.2021 17:20

Eräs heppu nyysi tummalta tyypiltä matkapuhelimen ja jäi hommasta kiinni, hommasta sakkoa kuukauden ruokarahan verran eli n. €500.

Tuli hieman wokelisää, normaalisti tuollaisesta saisi €200 sakkoa.

Antti Tifa
Antti Tifa
26.11.2021 16:11

”Pienintäkään varkautta ei kannata väheksyä, vuoden mittaan niistä kertyy huomattavaa tuloa.” Näin vanha ammattirosvo valisti meitä nuorukaisia kun aikoinaan liikuin hämärän rajamailla. ”kun nuorena varastat niin vanhana omistat” on samaa filosofiaa.

Mikä Apaja!
Mikä Apaja!
26.11.2021 21:53

Johan bensa/diesel on niin kallista ettei luulisi kannattavan mutta tokko on bensoistakaan maksettu. Balkanilaiselle lienee tärkeintä itse varkaus ilman sen tarkempaa cost-benefit- analyysia?

Qroquius Kad
Qroquius Kad
27.11.2021 13:25
Vastaa...  Mikä Apaja!

Polttoaineetkin lienee varastettu, ja olettaisi ammattivarkaiden keskittyvän sellaiseen, minkä voi myydä edelleen edes pienellä voitolla;
voittoahan sekin on.

Toisaalta Balkanin mustalaisten tapauksessa voi hyvin olla kyse kirjaimellisesta taparikollisuudesta.

Nih
Nih
27.11.2021 03:43

Vielä 10 vuotta sitten kun jouduin ostelemaan työmaalla vähän kaikkea, maksoi uusi FIN-lava 25 euroa ja eurolava vitosen vähemmän, eli kalliita ovat.

Ed Falcon
Ed Falcon
27.11.2021 16:07

Kuormalavoilla tehtiin hyvää tiliä Suomessakin, ainakin pääkaupunkiseudulla 80-90 -luvuilla…