Sveitsissä äänestettiin sunnuntaina mm. koronapassista. 62 % suoraan demokratiaan osallistuneista kansalaisista oli sitä mieltä, että laajennettu koronapassi tulee ottaa käyttöön Sveitsissä.
Uusi korona-laki äänestettiin voimaan jo kesällä, mutta nyt lakiin haluttiin kansalaisilta mielipidettä joihinkin yksityiskohtiin. Suurinta kiistaa aiheutti koronapassin käyttöönotto. Nyt äänestystuloksen perusteella koronapassia tullaan jatkossa edellyttämään kaikissa julkisissa paikoissa.
Vaalien äänestysprosentti oli 65 %, joka on ennätyskorkea äänestystulos. Suurin osa maakunnista eli kantoneista oli koronapassin puolesta. Vain kahdessa maakunnassa 26:sta yli puolet vastusti koronapassin käyttöönottoa.
Ennen vaaleja Sveitsin joissakin kaupungeissa oli isonpuoleisia mielenosoituksia, mutta nythän tässä ei ole kahta sanaa: Sveitsin mallissa ollaan äänestetty koronapassin ja muiden koronapandemian tukahduttamiseen suuntaavien toimien puolesta ja 62 % kansasta tukee lakia.
– – –
Suomessa kiertää pitkin nettiä aloite koronapassain kieltämisestä. Jos asiasta äänestettäisiin Suomessa, niin tulos olisi varmasti samansuuntainen kuin Sveitsissä.