
Ruotsi sai lopulta monen veivauksen kautta uuden hallituksen Stefan Löfvenin eron jälkeen. Mitään yllättävää ei kuitenkaan ole tiedossa.
Toisaalta hallitus on historiallinen. Pääministeri Magdalena Andersson (S) on Ruotsin historian ensimmäinen naispuolinen pääministeri. Ja kun tasa-arvoasioissa mennään, niin historiaa on myös se, että samalla maahan saatiin ensimmäinen trans-henkilö ministeriksi. Lina Axelsson Kihlblom, joka oli ennen mies, nyt nainen, sai ylemmän koulutusasteen ministerin paikan.
Mitään muita yllätyksiä ei listalla ole. Samat pällit päivästä toiseen, eri pallilla. Miljööpuolue Vihreät onneksi lähti hallituksesta, mutta puolue on muutenkin ajellut viime aikoina puolivaloilla.
Tukholmalaisten kannalta huolestuttavaa kuitenkin on Annika Strandhällin (S) pääsy ympäristöministeriksi. Straqnhällikään ei ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, mutta sitäkin fanaattisempi. Voi olla varmaa, että autoilijoita tullaan kurittamaan isän kädestä.
No, mitäpä tässä valittamaan. Näillä mennään.