Ruotsi sai yhtäkkiä 10 000 afgaania ikuiseksi rakkaudeksi

Yksintulleet afgaanilapset osoittavat mieltään Tukholman Medborgarplanilla 2017.
Ennen korona-pandemiaa Ruotsilla oli tiedossa, että ns. afgaanilain perusteella väliaikaisen oleskeluluvan saaneita afgaaneja joudutaan tulevaisuudessa palauttamaan urakkatahdilla takaisin kotiin. Lisäksi mukana lain ulkopuolelta tuhansia palautettavia afgaaneja, joilla ei ollut mitään turvapaikan tarvetta Ruotsissa, koska olivat asuneet Iranissa.

Tilanne on nyt muuttunut ja vaikuttaa siltä, että Ruotsin on käytännössä pakko myöntää oleskelulupa tuhansille, mahdollisesti jopa yli kymmenelle tuhannelle afgaanille, jotta he eivät jäisi notkumaan maahan ns. laittomina afgaaneina.

Lisäksi Maahanmuutovirastolla on vajaan 7 000 afgaanin turvapaikkahakemukset sisässä, mutta nämä hakemukset ovat toistaiseksi jäissä, sillä osalla on väliaikainen oleskelulupa, joille ei käytännössä voida muuta kuin myöntää uusi oleskelulupa.

Ensinnäkin tietenkin tilanne Afganistanissa. Ruotsin Maahanmuuttoviraston mukaan tällä hetkellä Afganistaniin ei voida palauttaa ketään. Tämä on se suurin syy, että miksi palautukset ovat keskeytetty. Jossain vaiheessa palautuksia yritettiin, mutta koska palautettavat eivät suostuneet koronatestiin, joka oli ehto päästä Afganistanin maaperälle, niin asiasta on luovuttu kokonaan.

Käytännössä Ruotsilla on siis pitkästi yli 10 000 afgaania, joille nyt tarjoillaan ilmaista loppuelämän kestävää ylläpitoa.

Kello soimaan tuntia aikaisemmaksi. Kyllä veronmaksajalla rahaa riittää.

Subscribe
Notify of
guest
47 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Kari Ilmarinen
Kari Ilmarinen
1.12.2021 12:38

Kyllä tuo sanattomaksi vetää – enpä kadu poismuuttoani Ruotsista, vaikka Suomen oma Ohisalo tekee parhaansa Ruotsin tilan siirtämiseksi myös Suomeen sen toisen vihreän siirtymän ohella.. Pahoja ja kalliiksi veronmaksajien kukkarolle osoittautuvia ”siirtymiä” molemmat. Kuka näitä vihreitä vielä äänestää?

Kaitsu
Kaitsu
1.12.2021 14:33
Vastaa...  Kari Ilmarinen

Viherpiiperöiden äänestäjäkunta koostuu valtaosaltaan nuorista vihaisista ja helvetin tyhmistä naisista.

Anonyymi
Anonyymi
1.12.2021 23:22
Vastaa...  Kaitsu

Nuorena jokainen on tyhmä, niin mies, nainen kuin ruunakin.

jorma
jorma
1.12.2021 12:40

Aina ei voi voittaa, mutta Ruotsilla tuntuu olevan Hannu hanhen tuuri.

Huru-ukko
Huru-ukko
1.12.2021 13:42
Vastaa...  jorma

Yritäähän se huti-maisa samaa tänne meillekin. Tosin n. puolta pienemmälle matumäärälle.

Antti Tifa
Antti Tifa
1.12.2021 13:02

Kuinkahan moni Afghaani suunnittelee tulevaisuudessa kiittävänsä kaikesta vieraanvaraisuudesta Ruotsia rakkaupommituksella huudellen allahia ?
Sellainen mahdollisuus on olemassa, kun kokee rasismia ja syrjäytyy niin alkaa räjähtelemään mielenterveyden ongelmissaan. Tietty rakkauspuukotteluitakin voi seurata.

Oho
Oho
1.12.2021 13:23

Mutta kestääkö pikkulasten perseet tätä?

Unelma Painajainen
Unelma Painajainen
1.12.2021 13:59
Vastaa...  Oho

Kyllä ne reiät siitä ajan kanssa parkkiintuu! Mitäpä ei länkkäri uhraisi uuden paremman maailman eteen. 🤪

Kaitsu
Kaitsu
1.12.2021 14:30
Vastaa...  Oho

Ruotsin viisaat ja mahtavat päättäjät ovat päättäneet, että kyllä kestää.

Noname
Noname
1.12.2021 22:39
Vastaa...  Oho

Eipä nyky pikkulapset paskaakaan syyttele vanhempiaan ilmaston muutoksista kun on ihan oikeutakin ongelmia 40-luvulla.

Irmeli
Irmeli
1.12.2021 13:24

Onnea vaan, ihan kateeksi käy. Kaikki ne ”ihanat taaperot” kaduilla taapertamassa…suvakkieukot saavat paijata…on se niin väärin..Ruotsi saa aina kaiken hyvän..😩

Kaitsu
Kaitsu
1.12.2021 14:35
Vastaa...  Irmeli

Ruotsalaisia onni (pakolainen) potkii sandaalilla perseeseen.

Betalare
Betalare
1.12.2021 14:14

No huuhhuh ei se auta kuin kääntää herätyskello tuntia aikaisemmaksi. Talvi on tulossa ja balleroisille pitää saada Canada Goose takit.

Kaitsu
Kaitsu
1.12.2021 14:27

Tämä se on rikkautta jos mikä. Miten sitä nyt voi ylipäätänsä tulla toimeen ilman lutusia afgaani poloisia??
Svedujen päättäjät(demariääliöt) suuressa viisaudessaan, kun vain ja ainoastaan ajattelevat kuitenkin mellansvenssonien parasta😁😁

No lohdutuksena voidaan sanoa, että sama meno se täällä finskilandiassakin vallitsee.
Pakoloinen on erinomainen loinen.

eivät niin tyhmiä
eivät niin tyhmiä
1.12.2021 14:57
Vastaa...  Kaitsu

Uskokaa jo, ei ole kyse päättäjiemme päätöksistä. Kaikkea johdetaan ulkopuolelta. Se on myös helppoa koska useimmilta valtaanpäässeiltä (sinne otetuilta) löytyy jotakin luurankoja vaatekomerosta.

Alvar
Alvar
1.12.2021 14:36

siinä 12-14 vuotiaat osoittaa tyytymättömyyttään tomerasti, voi kun on söpöä!!

pöh
pöh
1.12.2021 14:55

Ei pitäs nauraa kun Suomi seuraa aina perässä, mutta voihan ** sentään.
Jotka ei vielä afgaaneihin ole tutustunnut, niin ne on oikeesti pahinpia kaikista.
2 kuukautta sitten kävelin ihan omissa ajatuksissa kontulaan, tuli sitte kolme afgaania ja piiritti mut.
Tajusin että jotain täs täytyy tehdä ja aloin mättää niitä turpaan.
Ihme kyllä niillä ei ollu puukkoa.
Ja aina joku kysyy että mistä tunnistaa somalin, afgaaninin jne? kyllä sen vaan tunnistaa kun oot vuosikymmeniä niiden kanssa tekemisissä.

Unelma Painajainen
Unelma Painajainen
1.12.2021 15:26
Vastaa...  pöh

Kyllä ne tunnistaa. Tuossa kuvassakin tuosta lippispäästä ei voi olla varma mutta tyypit sen edessä ja takana on 100%:n varmuudella afgaaneja. Mongoligeenejä selvästi. Tihrusilmät ja pyöreämpi nenä kuin vaikka irakilaisilla.

Naiset ovat hulluja
Naiset ovat hulluja
1.12.2021 14:55

Sillä lailla. Nythän on myös niin, että Afganistanissa on kaikki viturallaan. Eli mikään ei toimi. Naiset eivät saa tehdä sitä eikä tätä. Infra on romahtamassa. Tosin jostain syystä, kun suvakit olivat siellä, silti niitä sieltä tuli kuin hyttysiä Eurooppaan. Ongelmahan on islam. Ei Taliban. Eli kun sitä paskaa ei saatu kuriin, niin tuodaan ne tänne Skandinaviaan. Sitten ne muuttavat ajan myötä Skandinavian sellaiseksi paskaksi, mistä ovat tulleetkin. Ja AA vaan. Miljardeja tai biljoonia laitettiin/laitetaan siihen, että muslimi mukamas ymmärtäisi tai muuttuisi länsimaalaiseksi yhteiskuntaa edistäväksi naisia kunnioittavaksi mussukaksi. Kun nainen yrittää muuttaa miestä, ei siitä mitään tule. Profeetta sen sijaan määrää muuttamaan naisen pelkäksi synnyttäjäksi.

pöh
pöh
1.12.2021 17:52

Itse juuri 5-vuotta rakastanut naista aatellu että ihanampaa ihmisistä ei voi olla.
No taas satutti mua pahemmin kun yksikään puukko tai ase ikinä.

Panee Panee
Panee Panee
1.12.2021 22:08

Äläsny! Naiset saa PANEE ja ottaa vastaan NYRKINISKUJA! Saavat myöskin hoitaa lapsia ja tehdä ruokaa kaiken ihanan panemisen ja hakkaamisen lisäksi. Saavat myöskin oikeuden olla TURPA KII. Heillähän on asiat loistavasti.

Miksi näitä meille?
Miksi näitä meille?
1.12.2021 15:07

Juttelin männäpäivänä fiksun iranilaisen kanssa ja keskustelu siirtyi eläinsuojeluasioihin eli missä maassa kohdellaan eläimiä huonoimmin:

”Romaniassa Euroopan maista” sanoin minä. ”Irakissa ja Afganistanissa”, sanoi iranilainen, ”ne ovat järkyttäviä eläinrääkkääjiä molemmat, Afganistan on pahin”.

A-gam
A-gam
1.12.2021 15:16

Kelpo tappajia//pedoja ja heroiinikauppiaita pysyvästi Ruotsin kaduille.
Kiitos heikot mulkut maan hallinnossa.

Suomi Finland
Suomi Finland
1.12.2021 15:26

”Tilanne on nyt muuttunut ja vaikuttaa siltä, että Ruotsin on käytännössä pakko myöntää oleskelulupa tuhansille, mahdollisesti jopa yli kymmenelle tuhannelle afgaanille, jotta he eivät jäisi notkumaan maahan ns. laittomina afgaaneina.”

Oli sitten lupa tai ei, niin notkuminen jatkuu.

Kemppi Pirhonen
Kemppi Pirhonen
1.12.2021 15:33

Näinhän nämä aina paljastuvat. Ei ole sattumaa että vihreät suomessa ohisalon johdolla esittivät tätä samaa käytäntöä suomen laittomille juhlapaikan hakijoille reilu viikko sitten. Nämä kaikki pöljyydet juonitaan naapureiden kesken ja miksei niin tehtäisi? Tavoite on näillä kaikilla sama. Tuhota pohjoismainen hyvinvointivaltio, muuttaa väestörakenne lähi-itäläiseksi sekasikiö porukaksi joka tottelee nöyrästi keskuskommissaareja. Valvonta toteutetaan digitaalisen siirtymän mukaisesti henkilökohtaisella digi-passilla ja keskuspankkitilin kautta.

m1xa
m1xa
1.12.2021 19:31
Vastaa...  Kemppi Pirhonen

Tuo on se suunnitelma, mistä on jo aikoja sitten kerrottu ja kirjoitettu. Kaikki kuitattiin pelkäksi älyttömäksi salaliittoteoriaksi. Niin…

Henkilö K
Henkilö K
1.12.2021 16:20

Rakas Joulupukki. Toivoisin joululahjaksi 52 viikkoa 52 astetta pakkasta koko Pohjolaan ja CME aurinkopurkauksen joka hajottaa koko Pohjolan sähkönjakeluverkon 52 viikoksi. Ei muuta, kiitos.

Miljardit sinnetänn
Miljardit sinnetänn
1.12.2021 16:35
Vastaa...  Henkilö K

Muuten hyvä. Paitsi että ne kidutusta & vainoa yms paenneet lähtevät lomalle sinne lämpimään. Ja kela raha tulee silti. Suvakit luultavasti siellä mukana . Jakamassa kela tiedotteita, jotka on käännetty ties miksi kieleksi. Jotta olet oikeutettu siihen ja siihen rahaan. Wellcome!! Ihan ilmaiseksi kaikki. Kunhan muistatte käyttää rasismikorttia!

Gyntter
Gyntter
1.12.2021 17:44

Mitä ihanin joululahja (vaikka ovatkin eri uskontokuntaa) humanitääriselle suurvallalle. Sveduapinat ovat olleet kiltteinä ja avanneet kaikki ovet sotaa ja vainoa paenneille. Nyt heidät on palkittu!!! Ihqu omaksi joulun kunniksi 10 000 afgapalleroa. Ei tarvitse edes tehdä mitään iän määrityksiä tai hakemusten käsittelyjä enää, vaan koko posse loppuelämäksi sveduapinoiden omaan ylläpitoon ja huoltoon.

Aina on sanottu kuinka ruotsalaiset haalitsee hommelit ja ”ruotsalaiset on Hannu-hanhia”. Totta se taas on!!! Ei kuitenkaan olla katkeria ollenkaan vaan iloitaan yhdessä sveduapinoinen onnistumisesta! Ainakin minulta ISOT ONNITTELUT!!!

rock
rock
1.12.2021 18:29
Särmääjä
Särmääjä
1.12.2021 19:03

Olen jo niin monta kertaa laittanu kellon soimaan aikasemmin että huomenna herätys onkin sitten yhdeltä yöllä. No mitä sitä ei tekis palleroisten eteen!

Hassanin iphone
Hassanin iphone
1.12.2021 20:22
Vastaa...  Särmääjä

Rasistista valitusta!

PSn äänestäjä
PSn äänestäjä
1.12.2021 19:23

Kauppalehdessä oli uutinen jossa todettiin että entisissä kom-valtioissa on nykyisin pääkaupungeissa korkeampi tulotaso kuin Helsingissä
Halla-aho kommentoi syytä tähän

https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/4385661#kommentit

Varsovassa, Bratislavassa ja Prahassa. Niihin muuttaa ja niissä asuu ihmisiä, jotka käyvät töissä ja ansaitsevat rahaa. Suurimmalla osalla on (suomalaisittain) vaatimaton palkka, mutta kun työllisyysaste on korkea, myös bkt/henkilö on korkea. Asumisen hinta määräytyy näissä kaupungeissa markkinaehtoisesti: asunnoista ei voi pyytää korkeampaa vuokraa kuin mitä asukkaat pystyvät tuloillaan maksamaan.

Helsinkiin voi muuttaa ilman työstä saatavia tuloja, koska Kelan piikki on auki. Helsingin ”muuttovoitto” koostuu pääosin vieraskielisestä väestöstä

puomi-petteri
puomi-petteri
1.12.2021 19:30

Sama tulee käymään Suomessakin,
Yhteiskunnan kemukuorma kevenee kyllä tilapäisesti niiden osalta jotka joutuvat vankilaan esimerkiksi migrikirurgian harjoittamisesta.

äbäläwä
äbäläwä
1.12.2021 19:55

Moktar.Gubta
01.12.2021 20:16
UUSI

Ei se tunnu oikea joulumieli oikein viriävän näissä maahanmuuttovastaisissa. Taitavat olla enimmäkseen niitä pakkasukon kannattajia.

Näitä täytyykin viikko pari pehmittää kuulapäävasaralla. Jospa se sitten.
Nauretaan yhdessä. 😉
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17217149/joulu-tulee-myos-kantasuomalaisia-saa-auttaa#comment-111446434

äbäläwä
äbäläwä
1.12.2021 19:56
Vastaa...  äbäläwä

Perskeleen Moktar!

Pekka Paristo
Pekka Paristo
1.12.2021 20:30

jospa joku päivä afa afarikassa on maa jossa saa syyä banaania ilmaseksi niiiiii pali ku haluaa..sinne siis jos nälkä tulee. niin surullista tää meno

Vassari_kontentti
Vassari_kontentti
1.12.2021 20:31

Isot pojat kertoo, että nää afgaanit on innostuneet panemisesta

Rahat A-pojille
Rahat A-pojille
1.12.2021 21:03

Koditon ruotsalainen vanha täti:

”Katsovat minua kuin paskakikkaretta tai likaa”:

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vasterbotten/gudrun-om-hemloshet-de-ser-pa-en-som-om-man-ar-en-liten-lort

Allah aist wi tuh
Allah aist wi tuh
1.12.2021 21:40

Hienoa! Suomeen miljoonia! Tämä saa uuden alun aikaiseksi. Siinä menee Eu ja viher-vasemmisto pesuveden mukana.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
1.12.2021 21:44

Ja Suomi islamisoituu lopullisesti.

Panee Panee
Panee Panee
1.12.2021 22:05

Pienen kaupungin verran koko ikänsä ilmaista elatusta vaativaa työikäistä, ylikiimaista moraalitonta, taustansa valehtelevaa miestä ilman impulssikontrollia jotka eivät keinoja kaihda eivätkä poliisia pelkää. Bonuksena yksikään ei ikinä kotoudu eikä edes yritä. Miten tämä on positiivista missään mielessä jää mysteeriksi.

Anonyymi
Anonyymi
1.12.2021 23:25

Tuon siitä saa kun päästää maahansa keitä hyvänsä, kuinka paljon hyvänsä. Muuta mahdollisuutta ei ole. Oleskelulupaa myönnetään ja ajastaan kansalaisuuskin.

Oloneuvos
Oloneuvos
2.12.2021 03:24

Siinä on monelle motivaatiota lähetä taas sorvin ääreen. Itse jouduin työttömäksi 2015 ja samaan aikaan maahan tuli yli 30 000 läpsyttelijää joita aina pääministeriä myöten hyysättiin.Silloin alkoi paljastua vaihtoehtomedioiden kautta matujen runsaat sosiaalituet ja olemattomat työhalut varsinkin pääkaupunkiseudulla. Silloin ajattelin että tämä oli tässä, 34 vuotta työntekoa ja tilipussi oheni joka vuosi verottajien ja muiden verenimijöiden takia.Ensi vuonna eläke häämöttää ja en ole katunut päivääkään että jäin pois rahoittamasta tätä hulluutta.

Minä
Minä
2.12.2021 03:34

Ei ole poliittista tahtoa ratkaista ongelmaa. Siis ei koeta ongelmaksi, vaan halutaan pitää afgaanit. Kunhan selittelevät, mutta teot osoittavat tahdon.

KunniaKuski
KunniaKuski
2.12.2021 11:56

Minua ovat afgaanit alkaneet sylettää kunnolla!

Sain eilen tavarantoimituksen (rahti maksoi 349kr), kuskina afgaani, ei osannut ruotsia, ajoi väärään paikkaan ja alkoi vaatimaan että tulisin sieltä väärästä paikasta hakemaan pimeässä ison ja painavan kartongin. En suostunut vaan vaadin että hän ajaa paketin oikeaan osoitteeseen.

Voi sitä vihan määrää jota jätkä huokui tullessaan, otti minusta kännykällä kuvankin lupaa kysymättä. Kävi ilmeisesti kunnian päälle kun valkonaama esitti vaatimuksia.