Helsingin poliisi haluaa muistuttaa erilaisista rikostyypeistä, joita pikkujoulujuhlija voi kohdata kaupungilla. Viime aikoina poliisi on saanut rikosilmoituksia esimerkiksi varkauksista ravintoloissa ja seksuaalisista ahdisteluista takseissa.
Pikkujouluaikaan on myös tärkeää muistaa, että vähäinenkin väkivalta saattaa aiheuttaa hengenvaarallisia vammoja.
Humalainen henkilö on helppo uhri varkaalle
Poliisia ovat työllistäneet viime aikoina erilaiset varkaudet ravintoloissa. Esimerkiksi lompakoita ja matkapuhelimia on viety asianomistajien taskuista tai käsilaukuista.
– Arvotavarat kannattaa säilyttää narikassa ja laukkua sekä päällysvaatteita on hyvä pitää silmällä, sanoo rikostarkastaja Jari Illukka.
Taksikuskin tarjoamat ilmaiset päihteet ovat hälytysmerkki
Helsingin poliisi tiedotti taksimatkoihin liittyvien seksuaalirikosten määrän kasvusta 24.11.2021. Tiedotteen pääset lukemaan tästä: Taksinkuljettajaa epäillään raiskauksesta – kuljettajat epäiltyinä seksuaalirikoksissa yhä useammin – Poliisi.
Esimerkiksi lauantaiyönä 27. marraskuuta tuli ilmi kaksi tilannetta, joissa taksikuskien epäillään ahdistelleen naismatkustajia seksuaalisesti.
Ensimmäisessä tapauksessa asianomistaja oli ottanut taksin päärautatieaseman kupeesta. Kesken matkan kuski oli alkanut kosketella häntä sopimattomasti. Nainen pelästyi ja hyppäsi ulos liikkuvasta autosta. Hän selvisi tilanteesta vähin fyysisin vammoin.
Toisessa tilanteessa kuski oli niin ikään kosketellut asianomistajaa sopimattomasti taksikyydin aikana. Lopuksi hän oli veloittanut kyydistä huomattavasti suuremman hinnan kuin oli aiemmin sovittu.
– On tärkeää, että epäillyistä seksuaalirikoksista tehdään ilmoitus poliisille. Parhaimmillaan rikosilmoitus epäillystä rikoksesta auttaa estämään uusia vastaavia tapauksia, kertoo rikostarkastaja Jari Koski.
Taksia valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kyseessä on tunnettu yritys. Esimerkiksi puhelinsovelluksilla tilattavat taksit ovat suhteellisen helppo jäljittää myöhemmin, jos tarve vaatii.
– Riski joutua rikoksen uhriksi kasvaa, jos kuski vaikuttaa epämääräiseltä. Varoitusmerkkinä voi pitää esimerkiksi sitä, jos kuski houkuttelee kyytiin ilmaisilla päihteillä tai tarjoaa maksutonta matkaa, sanoo rikostarkastaja Koski.
Laki edellyttää, että taksissa on nähtävillä taksiluvanhaltijan nimi ja yhteystiedot, kuljettajan nimi ja hintatiedot.
Poliisi muistuttaa, että suurin osa taksikuskeista ja -yrityksistä toimii asiallisesti ja turvallisesti.
Vähäinenkin väkivalta voi johtaa vakaviin vammoihin
Tyypillinen poliisin selvittelemä pahoinpitelytilanne tapahtuu aamuyöllä kaupungilla. Vähäinenkin väkivalta voi aiheuttaa huomattavia vammoja.
– Esimerkiksi pieni tönäisy saattaa aiheuttaa asianomistajan kuoleman, jos uhri on kovin päihtynyt ja kaatuu velttona asfalttiin, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.
Jos joudut pahoinpidellyksi, soita mahdollisuuksien mukaan heti hätänumeroon 112. Pyydä todistajia jäämään paikalle tai ota heiltä yhteystiedot. Muussa tapauksessa tee pian rikosilmoitus. Kirjaa ilmoitukseen mahdollisimman tarkasti tiedot tapahtuneesta ja epäillystä.
– Pahoinpitelyn silminnäkijä voi yrittää rauhoittaa tilannetta ja hälyttää paikalle apua. Uhkarohkeisiin sankaritekoihin ei kuitenkaan ole syytä ryhtyä. Riidanhaluinen kaveri kannattaa talutella ajoissa kotiin, jottei tappeluita pääse syntymään, toteaa Koski.
”Varoitusmerkkinä voi pitää esimerkiksi sitä, jos kuski houkuttelee kyytiin ilmaisilla päihteillä tai tarjoaa maksutonta matkaa, sanoo rikostarkastaja Koski.”
Tässä on selvä seksuaalisen hätätilan merkki, jolloin on rasistista kyseenalaistaa kuljettajan motiivit.
TÄ! Ilmainen matka JA ilmaista viinaa?????!!!!! Anu, Satu ja Suski lähtee TUHATVARMANA sillä ”taksilla”! Se on vaan tyhmää maksaa liikaa!!!!!!
Olisi inhimillinen teko ratkaista seksuaalinen hätätila saattamalla kaksi ilmaisen viinan kuskia yhteen.
”– Riski joutua rikoksen uhriksi kasvaa, jos kuski vaikuttaa epämääräiseltä. Varoitusmerkkinä voi pitää esimerkiksi sitä, jos kuski houkuttelee kyytiin ilmaisilla päihteillä tai tarjoaa maksutonta matkaa, sanoo rikostarkastaja Koski.”
Ja sitten polpo ”vahingossa” unohti tärkeimmän varoitusmerkin. Että jos kuski on kulttuurinrikastaja.
Se varmaan unohtui heiltä ja minun varoitukseni on se että jos vähänkään vaikuttaa mutiaiselta ja tulee sitä ählämsähläm mökellystä sekä pitäisi naviin laittaa osoite niin vaihtakaa taksia.
Tyhjiä takseja jaakaa meilläkin edestakaisin ja melkojokaisen ratissa matu. Noin joka kymmenes auto on taksi. Varsinkin iltaisin ja öisin. Kun käyn koirien kanssa ulkona käytän otsalamppua ja eikö ole heti joku jääveli joka hidastaa vauhtia ja pysähtyy.
Eli joka kymmenes auto on sexual emergency-auto. Muistakaas se.
Hei lärvinaama siiderivalaat, teillä on kaikilla kamerat puhelimissa. Siitä vaan ruskeasta kuskista muutama kuva feisbuukkiin ja instagramiin ENNEN raiskaustanne. Ehkä seuraava uhria ei sitten enää tulekaan. Krapulakin on paljon kivempi kun perseestä ei tule verta eikä tarvitse pelätä aidsia ja kuppaa.
Niin tai mikä se vaarallinen uusi sukupuolitauti oli? Josta varoitettiin esim iltapaskassa. Jotta kulli tai pallit kirjaimellisesti mätänevät. Ja on lähtöisin Afrikasta.
Suvakismus?
Suvakismus mädättää vain pään.
Tarkastin asian. Eli genitaalimykoplasma. Muistamme kohun, kun sukupuolitautien plk hoitajat taivastelivat räjähdysmäisesti kasvaneista taudeista 2016 tms. Kyse oli kemuista. Luultavasti saivat potkut.
Ympäri maapalloa aikanaan ihasteltiin maamme hyvin toimivaa taxijärjestelmää, eipä ollut kyydissä pelkoa raiskatuksi tulemisesta, ei rosvotuksi joutumista, matuille muovattu taxibisnes on kuin taivaasta heille, varoituksen tulvaan tukehtuu suomalainen, uskaltaako kyytiin nousta ei.ei.ei
Poliisi varoittaa raiskatuksi tulemisesta taksikyytien yhteydessä. Vaikka ei suoraan sanokaan, niin varoittaa afrikkalaisista ja lähi-idän suhareista. Neljä-viisi vuotta sitten, kun joku liimaili tarroja ja lappuja vastaanottokeskusten lähialueille varoittamaan ulkoilijoita raiskausvaaroista (mikä silloin oli myös todellinen vaara), niin sai viranomaiset ja poliisit niskaansa. Hyi, hyi, ei saanut varoittaa silloin kovasti kohonneesta vaarasta, joka kyseisien paikkojen lähialueille oli yht’äkkiä syntynyt syksyn 2015 jälkeen.
Niinpä. Paska alkaa lävähtämään tiskiin. Lue pollarin tiskiin. Kuten eräs iskelmätähti laulaa: ” ei se mennytkään niin ”.
Ei Suomessa ole matu tai Kemu jengejä. Taksiuudistus on onnistunut. Kuskit kokevat rasismia. Suomalaisten pitää muuttaa asennettaan. Mullahilla on 15 lasta elätettävänä. 3 eri kummituksen kanssa. Miss minu raha? Kysy vaa. Suomi rasisti. Meila nainen hoitaa lapsi. Mina hotaa raha. Kaunis nainen. Mina nussi. Minu oikeus.
Järjestelmä on pettänyt muslimit!
On se vaan valita ruton ja koleran väliltä hesassa,kun kävellen sut ryöstää jengi..meet taksiin niin..
Juu ja sitten kun kasailet itseäsi sinulle vakuutetaan virkakoneiston puolesta, että ettethän ole razizti ja ymmärrettähän kyseessä olevan yksittäistapaus.
Pitäisi ehkä perua se taksilakiuudistus?
Osaapa naurattaa
Tätähän he haluavat ja äänestävät tai ovat äänestämättä jättämisellään tukeneet.
Kaikki eivät suhtaudu kielteisesti.
Monellekin pikkujoulujen huipentuma on ullatusseksi vaikka taksissa eksoottisen uroksen tarjoamana kun muutoin ei flaksi käynyt.
Sitä kelpaa muistella Maikin ja Susan kanssa koko seuraava vuosi kaffekeskusteluissa. Seksi vie ja taksi tuo vai oliko se toisinpäin.
Väkivaltatapaukset aamuyöstä sitten onkin jo eri kansanosan juhlan kliimaksi.
Nämä on niin hauskoja uutisia. Nauran aivan kippurassa kun kuvittelen hesalaisten taksirulettia ja sitä uudenlaista etnistä tapaa rahastaa taksikyytejä.
Voin ihan nähdä mielesssäni, kun näitä uutisia luettuaan joku matumyönteinen siiderivalas liikkuu taksiasemilla etsimässä sopivaa tummempaa kuskia.
Näin tuota taksipalvelua ”kehitettiin” ja saatiin ”siirtolaisia” kuskeiksi.
Mistä näitä suhareita sikiää. No kaikkihan osaa ajaa autoa, mutta…