Koronapassi tulee, milloin tulee panopassi?

On ollut koko syksyn lisääntyvässä määrin selvää, että koronapassi tulee voimaan ympäri maailmaa monissa valtioissa. Sitä ei voin näköjään välttää. EU:ssakin on jo nyt voimassa yleiseurooppalainen rokotepassin pohja ja on selvää, että tämä koronapassi tullaan ensi kevään ja kesän mittaan laajentamaan kaikkialle yhteiskuntaan.

Monissa maissa koronapassille on otettu todella kovat keinot käyttöön. Liettuassa voi menettää työn, jos ei ole hankkinut koronapassia = rokottanut itseään, Kreikassa saa sakot, jos on yli 60 vuotias eikä ole hankkinut koronapassia = rokottanut itseään. Jne.

Luultavasti ensi kesään mennessä ilman koronapassia ei voi matkustaa lähi- ja kaukojunilla eikä kaupunkibusseilla ja kaukoliikenteen linja-autoilla, ravintoloihin ei pääse ollenkaan, kuten ei mihinkään taide-, teatteri-, elokuva- ym. esityksiin, uimahalleihin eikä kuntosaleille pääse jne. Luultavasti passin ulkopuolelle jätetään aluksi ruokakaupat, apteekit ja tällaiset välttämättömät ostelupaikat. Mutta todennäköistä on, että esimerkiksi ostoskeskuksiin ei pääse sisälle ilman passia. Todennäköistä on sekin, että myös kaupat ajetaan passilain alle ensi syksyyn mennessä jotenkin siten, että koronapassiton joutuu tilaamaan ruuan netistä ja hakemaan ostoksensa jostain luukulta.

Jokaisella maalla on omat variaationsa säännöistä ja ne saattavat poiketa paljonkin. Ruotsissa ei vaadita tällä hetkellä passia kuin vain tilaisuuksista, joissa on yli 100 ihmistä. Kaljabaarissa saa siis istua ihan normaalisti.

Mutta on selvää, että ensi kesään tultaessa yhteiskunnassa ei voi käytännössä elää enää normaalia elämää. Ruuvia tullaan kiristämään pikku hiljaa, askel askeleelta, lisää määräyksiä ja sääntöjä. Koska en ole itse hankkinut mitään rokotteita enkä siten myöskään koronapassia, niin jännittää vähän, että pääsenkö käymään jouluna vanhempieni luona, koska olen varannut jo nyt etukäteen meno-paluu junaliput. Nimittäin on vähän sellainen kutina, että VR lyö junat kiinni ja niissä pääsee matkustamaan vain koronapassin avulla.

_ _ _

Maailmassa on sellaisia ihmisiä kuten minä, että jos jotakin asiaa jankutetaan, että tee tämä, tee tämä, tee tämä, niin en varmasti tee. Mitä enempi jankuttaa, niin sitä satavarmemmin en tee. Varsinkin kun jossain asiassa alkaa olemaan pakon makua, niin meikäläinen on kuin remmissä ulkoilutettava kissa, joka vetää telat tönköksi kentälle, eikä varmasti liiku mihinkään.

Voisin mahdollisesti käydä ottamassa vasta-ainetestin, jolloin saisin todistuksen sairastetusta koronasta. Voisin mahdollisesti rokotuttaakin itseni, se ei ole se kynnyskysymys, vaan se, että nyt kun ihmisiä on alettu painostamaan ja ruuvia kiristämään, niin en varmasti ota sitä rokotetta enkä hae mitään koronapassia.

Mutta vaikka uho on kova, kuten meikäläisellä aina, niin luultavasti tässä joutuu nöyrtymään, sillä kuten sanoin, niin ensi kesänä on käytännössä mahdotonta elää nykyisenlaista elämää ilman koronapassia.

Kansa vaatii panokorttia

Mutta miksi tyytyisimme yksin koronapassiin. Onhan meillä jo nyt kaikenlaisia henkilötodistuksia ja passeja, piirongin laatikot täynnä vaikka mitä todistusta. Ajokortti (!), minun mielestäni autolla ajamisen pitäisi olla ihmisoikeus ilman mitään ajolisenssejä. Ihminen ei ole olemassa ilman syntymätodistusta jne jne. Lisää passeja ja lisenssejä. Lisää vaan kaikenlaisia todistuksia ja määräyksiä. Oksennettakoot yhteiskunta täyteen lakeja, joille nauraa vanhat mummotkin.

Olen odotellut, että milloin polkupyörällä ajamiseen tulee kortti. Nuorena jorkkina 1980-luvulla ajaessani viritetyllä Solifer SM-mopedilla, kukaan ei osannut edes kuvitella, että johonkin sellaiseen, kuin mopolla ajamiseen tarvitaan tulevaisuudessa ajokortti. Ruotsissa kaavaillaan polkupyörällä ajamiseen nollatoleranssia! Siis jumankauta se tarkoittaa, että meikäläinen ei eläkepappana voi tehdä yhtä maailman parasta asiaa mitä mies voi kesällä tehdä: ajella nousevassa kesäaamun auringossa pikku päissään lähibaarista kotiin polkupyörällä. Pysähtyä puiston penkille ja juopaista vielä yksi ykköskalja ja tupakan jälkeen ajella kotiin.

 

Olen suunnitellut panokorttia. Panokortti olisi lisenssi, jota anotaan omalta panoviranomaiselta. Panokortti olisi vähän kuin ajokortti. Miesten pitäisi käydä panemassa inssipanossa lateksibarbaraa ja naisten surruutella dildolla. Kun tämä harjoittelupaneminen olisi suoritettu onnistuneesti, niin henkilölle myönnettäisiin panokortti. Panokorteissakin olisi eri luokkia. Teineille olisi mopokorttia vastaava R-kortti, runkkukortti, joka oikeuttaa runkkaamiseen.

Aikuisilla olisi perusajokorttia vastaava P-kortti. Sillä saisi panna tai antaa pillua. Jos on vähän kovempi panomies, niin seuraava luokka olisi PP-kortti. Tällä saisi jynksytellä persettä ja pillua. Tosi kovilla panomiehillä olisi sitten PPSK-kortti, eli persettä, pillua, suihinottoa ja kimppakivakin olisi sallittua.

Tätä panokorttia voitaisiin ajaa yhteiskuntaan vaikkapa sukupuolitautien vähentämisen nojalla, esimerkiksi AIDS ja tippuri saataisiin vähenemään.

 

Ja jos ei hanki R-korttia, niin on salarunkkari. Eli laiton runkkari. Sakkolapussa lukee:

”Paavo Tajukankaan havaittiin olevan pensaikossa vemputtamassa. Saatu rysän päältä kiinni housut kintuissa lerssi pystyssä. Epäillyllä ei ole runkkukorttia. Epäilty kiistä rikoksen ja kertoo olleensa kusella kun housut tippuivat vahingissa nilkkoihin”.  

Ei siinä auttaisi, päiväsakkoja tulisi, rikosnimikkeenä runkkuoikeudetta vemppaaminen. Kalliiksi pensaikkoon pistäytyminen.

 

PS. Eikä pahoiteta sitten niiät mieliä, vaikka tekstissä oli hävyttömyyksiä.

97 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Huru-ukko
Huru-ukko
2.12.2021 00:33

Mulla vois jo tehä tiukaa saada edes sitä runkkukorttia:(

sikari
sikari
2.12.2021 01:59
Vastaa...  Huru-ukko

Oletko neliraaja halvaantunut? vai muuten kädetön?

Huru-ukko
Huru-ukko
2.12.2021 04:26
Vastaa...  sikari

Mitäpä sitä velttoa vemputtamaan, tyhjän saa pyytämättäkin:(

MIÄS
MIÄS
2.12.2021 02:16
Vastaa...  Huru-ukko

Tosimies ei ees runkkaa!

Työtön korona tutkij
Työtön korona tutkij
2.12.2021 08:21
Vastaa...  MIÄS

vastalause tosimies runkaa 30 minuutin välein
vaikka omistaa tyttöystävän

tappernoje
tappernoje
2.12.2021 00:55

Nyt Paavolla vähä etuhakkapeliitta ilimassa, palataan normi siistiin rasismiin.

Sami
Sami
2.12.2021 03:05
Vastaa...  tappernoje

Mopolla keuliminen kuuluu kaikille. Mopolla keuliminen on ihmisoikeus.

En tunne oloani turvalliseksi tilassa jossa mopolla keulimista kielletään.

Mopon keulimisen kieltäjien ylivalta tulee kiistää ja heidät on suljettava keskustelun ulkopuolelle

Antti Tifa
Antti Tifa
2.12.2021 01:02

Eipä ole taas aikoihin eletty. Ennen riitti rippikoulu ja ”kyläpyörällä” edes jotenkin sujuneet harjoitukset. Jos tuo koronatyrannia menee sellaiseksi, ettei ruokaa saa passittakaupasta itse hakea niin joku passillinen tekee sen puolestani. Kylläisellä vatsalla onkin sitten kiva kehitellä mestariluokan kepposia yhteiskunnan järjestelmille ja yön pimeinä tunteina harjoittaa kansalaistottelemattomuutta joka kirpaisee kipeästi kaikkia, rokotettuja sekä rokottamattomia. Sitä saavat mitä tilaavat. Moni muu vapaa radikaali ajattelee samoin eikä meillä ole hävittävää. Linnassa loisitaan loppuelämä tai saadaan nappi niskaan.

Fittan
Fittan
2.12.2021 02:15
Vastaa...  Antti Tifa

Tässä on myös oiva keino harrastaa systeemille vittuilua, vaikka on rokotukset ottanut niin sanoo että ei ole. Puhelin kätevästi aina hukassa jossain. Tuloksena hirveetä byrokratiaa ja kauheeta häslinkiä, vallesmanni jahtaa pitkin kyliä ruiskut kourassa ja sakkolappuja sekä ulosottomaksuja pursuaa postilaatikoista. Sitten vaan ”ai eiku saakeli, mähän KÄVIN ottamassa..pääs unohtuu ku olin kännis. Sori hei maibääd hei” Ja entäs jos ei ole puhelinta? maksaako valtio semmoisen hankinnan? Siinäkin UPEA väärinkäytön tsäänssiä! Tää menee ihan sketsiksi tämä homma, odottakaapas vaan kun kansa vittuilee TAKAS.

abc
abc
2.12.2021 01:44

Panokortti ja tulovero.
Joka mäiskäyksestä mäjähtää.

Kukavaan
Kukavaan
2.12.2021 02:16
Vastaa...  abc

Miesten ja naisten sukuelimet ehkä sirutetaan, jotta valtio voi valvoa panemisia. Tietysti panemiseen tarvitaan oikeus ja osallistujakohtainen maksullinen lupa eli pitää maksaa panotahtuma vero. Jos joku ei osta lupia, niin silloin epäillään veronkierrosta ja tulee kutsu kuulusteluun.

Valtion panohallinto säätelee kuka saa kenenkin kanssa panna. Näin voidaan edistää monikulttuuria ja ohjata valkoiset naiset mustien pantaviksi. Päästään siis eroon valkoisesta rodusta.

sikari
sikari
2.12.2021 01:52

Paavo on asian ytimessä, kortteja on jos johonkin lähtöön nykyään on työturvallisuuskorttia, tulityökorttia, ensiapukorttia, on sellainenkin kuin ammattipätevyys merkintä ajokortissa, eriasia on sitten mitä nämä kortit oikeasti kertovat henkilön pätevyydestä? tai oikeastaan yhtään mistään muusta kuin että on osallistuttu johonkin koulutukseen, mistä ei seuraavana päivänä muista/ välitä yhtäänmitään, kukaan ei oikeastaan valvo mitään mitä näissä koulutuksissa on opetettu, saati olisi mitään sanktioita, jos nyt ei vaan halua tehdä asioita oikein,,siis vain kuittaillakseen, että minähän nyt teen niin kuin minua huvittaa, ei muuten voi olla huomaamatta tämänpäivän liikenteessä,eli jokainen saa olla niin individualistia kuin vain osaa, sellittä aika paljon miksi asiat ovat niin kuin ovat.

Pena
Pena
2.12.2021 02:03

Tähän se varmaan juuri menee. Tulee kortti joka asiaan, varmaan panemiseenkin, tosin totuus on myös että ei sillä kortilla ajeta moottori ajoneuvoja myöskään. Että ei siihen panemiseen kortteja hommata myöskään.

Itse olen myös ajellut ilman ajokorttia moottoripyörällä, ei se kiinnostanut ketään. Varsinkin jos ei keuli tai polta kumia jne.. sekä ajaa liikennesääntöjen mukaan. Tosin pyörä oli 250 kuutioinen Honda Rebel, että ei se keuli muutenkaan.

Rokotetta en ota ja alkaa myös ärsyttää sen väkisin tarjoaminen. Pitäkää tunkkinne.

Utopia Banished
Utopia Banished
2.12.2021 02:05

Ei hätää, ensi syksynä on jo rokotteiden takia kuollut niin helvetisti jengiä ja kaikki haittavaikutukset ovat räjähtäneet käsiin että enää ei voida syyttää rokottamattomia. Tämä tulee kääntymään niin päin että jos otit myrkkyruiskut niin et pääse enää minnekkään, vaan pysy kotona karanteenissa kunnes kuolet. Voit ladata koronasovelluksen joka tunnistaa milloin et ole pariin päivään räplännyt luuriasi niin viranomaiset tietävät hakea ruumiisi ennenkuin rupeat haisemaan niin että naapurit suuttuvat.

Sami
Sami
2.12.2021 02:59

Kokeellisen, vastuuvapaan ja toimimattoman koronarokotteen pakkotuputtamisessa haiskahtaa korruptio.

Korjatkaa jos olen väärässä. 😉

Lääketehtaille on myönnetty 100% vastuuvapaus rokote haitoista, mutta voit itse laatia itse kirjoittamasi oman vastuuttamis-sopimuksesi piikin antajallesi.

Kirjoita kirjallinen sopimus jossa piikin antaja sitoutuu omalla allekirjoituksellaan vastaamaan mahdollisista rokote haitoista minimisummalla miljoona euroa. 🙂

Jos piikittäjä ei allekirjoita sopimusta, et ota kokeellista rokotetta -helppoa! 😉

Jorpa Kyyseppi
Jorpa Kyyseppi
2.12.2021 06:01
Vastaa...  Sami

Juuri näin. Summa kannattaa miettiä kuoleman tai vakavan pysyvän sydän tai verenkiertoelimistön vaurion tai aivohalvauksen kannalta.

UK uusin data myös osoittaa että rokotteen saaneet sairastuvat koronaan tuplasti useammin kuin rokottamattomat.

Ilmari
Ilmari
3.12.2021 12:26
Vastaa...  Sami

Olet väärässä. Rokote ei ole kokeellinen, vastuuvapautta ei ole ja rokote toimii.

001
001
2.12.2021 03:10

Lupa panna.

Kimmo Leino
2.12.2021 03:41

Minä en ole rokotetta ottamassa; reaalisista syistä: nämä ”uuden tyyppiset” piikit ovat hirmu vaarallisia: Terveyskirjasto Duodecim: ”Sikainfluenssa-pandemia 2009 – 201 ja rokotuksia seurannut narkolepsia”.

Suora lainaus 22.2. 2021 julkaistusta tutkimuksesta: ”Narkolepsiaan syyllisenä pidetään yksilöllistä perinnöllistä alttiutta, sekä rokotteen sellaista rakennetta, jota ei ole yhdessäkään aiemmassa rokotteessa.”

Ja nyt muka samalla tavalla toimivassa UUDESSA rokotteessa ei 100 varmasti voi olla samaa vikaa ; ei vaikka haittailmoitusten määrä on pilvissä !

Lisäksi kaikki tämä ”pandemia” suunniteltiin Suomeen jo 2010 : Perustuslain tarkastuskomitean mietintö 9 /2010; sivulta 60 alkaen: Poikkeusoloja koskevaa lakia TULEE muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan julistaa sotatilan lisäksi

Jorpa Kyyseppi
Jorpa Kyyseppi
2.12.2021 05:55
Vastaa...  Kimmo Leino

Eivät nämä edes ole samalla tavalla toimivia, vaan vielä paljon kyseenalaisempia.

Sikapiikki oli klassisista mallia, sisältäen deaktivoitua virusta. Ongelma oli uusi tehosaine.

Nämä uudet ovat täysin erilaisia, näitä ei ole koskaan aikaisemmin käytetty ihmisiin. Ei koskaan. Tekniikka on niin uusi että rokotteen määritelmääkin piti muuttaa, jotta näitä voidaan kutsua rokotteeksi.

Oikeampi termi on geeniterapia.

MRNA ja viraalivektorirokotteet toimivat siten että ne ohjelmoivat kohdehenkilön omat solut tuottamaan yhtä ainoaa viruksesta löytyvää pintaproteiinia, piikkkproteiinia. Yällöin sinun omista soluista tulee ”virheellisellä geenistöllä” toimivia proteiinitehtaita, jotka sois tuottavat kehoosi, verenkiertoosi sinne kuulumatonta ja potentiaalisesti erittäin haitallista proteiinia.

Mummeli 63
Mummeli 63
2.12.2021 04:44

Kylläpä Paavolla on tuota mielikuvitusta, siis mieli ku vitusta 😂 Eihän tällaisesta voi pahottaa mieltäsä ku joku tosikko jolla ei oo huumorin häivääkään 😐

pah
pah
2.12.2021 05:55

Ööö.. Edesmenneen dr-andreas-noack-in juttujen mukaan ”rokotettujen” ihmisten, siis heidän joiden verisuonissa virtaa nanokokoisia partakoneen teriä, kannattaisi ehdottomasti välttää paneskelusta lähtien kaikkea sykettä nostavaa ponnistelua.

https://strangerinajewishworld.com/2021/11/28/dr-andreas-noack/

”Grafeenihydroksidia löydettiin kaikista tutkituista rokotteista. Grafeenioksidi muodostaa verenkiertoon noin 50 nm leveitä ja 0,1 nm paksuja rakenteita. Ne ovat erittäin ohuita, mutta erittäin vahvoja. Ne toimivat kuin pieniä partakoneen teriä verenkierrossa, jotka voivat leikata verisuonia. Ne eivät hajoa. Kerran verenkiertoon ne ovat siellä ikuisesti ( ennen kuin henkilö saa verensiirron niiden poistamiseksi ). Niiden vaikutus verisuoniin on kumulatiivinen…”

Pah
Pah
2.12.2021 08:42
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Vaikka päätä leikattaisiin niin meidän Paavolle kelpaa vain vaktat! Vitustako sen enää hullukaan voi varmaksi tietää mikä on vaktaa ja mikä ei?

Tätä agendaa ajaa semmoiset voimat että ihme että netistä ylipäätään löytyy mitään muuta kuin poliittisesti hyväksyttävää ”virallista” tietoa.

Se että joku tuota ”virallista” tietoa haastavaa narratiivia kyseenalaistavia juttuja tohtii lääkäritasolla tuolla tavalla ruotia ja joka suorassa lähetyksessä pidätetään Polpon toimesta ja sen jälkeen niskaperseotteella kärrätään jonnekkin huitsin vittuun ja pian sen jälkeen hakataan hengiltä niin tokihan se antaa aihetta epäillä ettei tätäkään profeettaa osattu niin arvostaa omalla maallaan.

terhomatti.hämeenkor
terhomatti.hämeenkor
2.12.2021 06:30

Mitä hävyttömyyksiä tossa tekstissä oli ? Em mää ainakaan huomannu mitään ! Normaalia
käyttösuomea , vähän niinkuin meikäläisen yo-aineessa – ja laudatur tuli siitäkin!!! Älä rupea Pate pyytelemään anteeksi sanan säilääsi !!!

pöh
pöh
2.12.2021 06:47

Eikö paavo muista että jo noin vuosi sitten en muista nyt että missä maassa? mutta siellä hallitus ohjeisti pariskuntia kahden metrin turvaväliä pitäen maskit naamalla masturboimaan.
Varmaan kyseisen hallituksen tärkeä tiedonanto löytyy netistä, mutta en nyt jaksanut etsiä.

pöh
pöh
2.12.2021 06:53

Moronic variantti pantti leviää niin ihmisten kekuudessa, että siihen ei auta kun 9mm kutsutaan sitä nyt vaikka sitten rokotteeksi.

pöh
pöh
2.12.2021 07:12

Ja vielä sanon että minä niin kuin suurin osa tutuista on todennäköisesti sairastanut koronan.
Meillä on siis luonnon täydellinen immuniteetti.
Mutta ei sillä ole merkitystä sulla täytyy olla viranomaisen myöntämä passi

Rullattu
Rullattu
2.12.2021 09:35
Vastaa...  pöh

Kuten myös.
Joten ei olisi edes mitään aihetta ottaa mitään pistosta kun elimistö on vastukyvyn saavuttanut.
No, täällä paikkakunnalla on johtava lääkäri joka ilmotti että on teroittanut henkilökunnalle että eivät tule piikittämään ketään jotka on koronan jo sairastaneet. Sentään sen verran viisautta.

Isä Pilvinen
Isä Pilvinen
2.12.2021 07:39

Ajokortit pitäisi kieltää, eniten kolareita ajavat ajokortin omaavat henkilöt! Panokortin aikakaudella syntyisi uusia Jeesuksia koska panokortiton synnyttäjä on sitten neitsyt Maria.

Aiheeseen liittyen, aikoinaan viime vuosituhannella HK:n makkaratehdas räjähti ja yksi sininen lenkki lensi taivaaseen asti. Siellä se aiheutti kummastusta asukkaiden keskuudessa kun kukaan ei tiennyt mikä se on.

Asiaa tiedusteltiin lopuksi neitsyt Marialta. Hieman punastellen hän sanoi ”jos siinä ei oilisi tuota metallirengasta päässä niin sanoisin sen olevan pyhä henki”

A -ryhmä Jää eloon
A -ryhmä Jää eloon
2.12.2021 07:43

ehkä Eu n tarkoitus on tappaa se
perus sairas ihmispopulaatio näillä korona piikeillä

näin jäljelle jää vaan se tervein aines

loput ovat kuolleet korona piikin ja sen ihmisen perussairauteen liittyviin komplikaatioihin

tavallaan poliitikkoja ja lääkäreitä rassaava
perus sairaiden ihmisten etninen puhdistus

A -ryhmä Jää eloon
A -ryhmä Jää eloon
2.12.2021 07:59

korona piikki puhdistuksen jälkeen maailmassa ei olisi yhtäkään diabeetikkoa
sydänleikkausta tarvitsevaa ihmistä
ja liika lihavuus oltaisiin pyyhkäisty maailman kartalta 6 metriin mullan alle

ymm 1000 muuta perus sairautta* multain alla*

rasittamasta lääkäreitä

joidenka mukavampi olla tappavien lääke piikki yritysten loppareina valtamedian kera

valtamedian joita nämä korona piikki yritykset sponsoroivat 100 miljoonilla

Erikoista

Miksi esim Yle HS IL IS sitten uutisisaan aina väittää että koronaan
kuoleet ovat entuudestan
perus sairaita kun

Koronakuolemiin liittyviä taustasairauksia ei
THL:n mukaan **ole vielä kunnolla selvitetty**.

Höpö
Höpö
2.12.2021 11:57

Jep, sama juttu varianttien kanssa. Ensin löytyy joku variantti joka on ainakin tuhatsatamegamiljoona kertaa tarttuvampi kuin edelliset. Ensin sitä on löytynyt vain muutama tapausta, mutta osataan ainakin sanoa, että se on tuomiopäivänvariantti, mutta oikeastaan siitä ei osata vielä sanoa mitään tarkkaa, koska sitä ei ole kunnolla tutkittu. Menee muutama päivä tai viikko ja sitten se on koko maanosan levinnein variantti, mutta oikeastaan mitään tarkkaa ei osata sanoa, kun tätä uutta varianttia ei ole kunnolla päästy tutkimaan. Menee päivä ja sitten osataan jo kertoa, että tätä varianttia oli oikeastaan ollut jo kuukausia sitten, mikä selvisi vanhoista näytteistä, jotka analysoitiin, mutta mitään varmaa ei osata vielä sanoa, koska tätä uutta varianttia ei ole vielä ehditty kunnolla tutkia.

Höpö
Höpö
2.12.2021 12:13
Vastaa...  Höpö

Tämä kaikki tietysti selvisi niistä edellisistä näytteistä, jotka laskettiin delta-variantiksi, mikä olikin jo superleviävä, mutta oikeastaan kaikki olikin vain tätä uutta varianttia, mikä selvisi siitä, että tutkittiin vanhoja näytteitä, mutta oikeastaan ei vielä tarkkaan tiedetä, koska tätä uutta varianttia ei olla tutkittu vielä riittävästi eikä oikeastaan vielä tietoakaan ole riittävästi… Just niin. HOAX. Olikohan nigerialainen?

A -ryhmä Jää eloon
A -ryhmä Jää eloon
2.12.2021 08:06

Koronakuolemiin liittyviä taustasairauksia ei
THL:n mukaan **ole vielä kunnolla selvitetty**.

ja tämä Kaikki kerrotaan YLESSÄ 14.8.2021

Mutta he uutisoivat asiasta nykyään 2.12 .2021 täysin faktoista piittaamatta
että kuoleet ovat perus sairaita esim ne kaikki äkki kuolleet urheilijat

ja Riku the munamiehen sydänkohtaus ei liity mihinkään

Tai Judas Priestin kitaristin aortan repeäminen kesken keikan

14.8.2021
https://yle.fi/uutiset/3-12059002

Höpö
Höpö
2.12.2021 12:16

Mitä pidemmälle tätä koronakusetusta viedään, sitä enemmän näyttäisi tulevan varmaa tietoa, mitä ei ole oikeastaan kunnolla tutkittu.

Perkele
Perkele
2.12.2021 07:58
Perkele
Perkele
2.12.2021 13:20
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Myrkkypiikki firma ja fda halusia salata nämä tiedot 55 vuodeksi. Myrkkypiikit eivöt toimi ja aiheuttavat vammautumisia ja kuolemia. Ja tää on myrkkypiikki firman omia tutkimuksia

Timppis
Timppis
2.12.2021 08:29

Ei siellä ruottissa mitään panolupia ole tähänkään asti kyselty edes panon kohteelta,vai ookkona kysyny hassanilta.

GG2
GG2
2.12.2021 09:04

Tuore arvio: Koronarokotukset estäneet noin puoli miljoonaa kuolemaa Euroopassa

KUN SEN PIIKIN TEHO Loppuu

JA NE VARIANTIT OVAT OIKEASTI MUUTUNEET TAPPAVIKSI

Niiden piikkien takia

jonka se variantti neutraloi niin tulevaisuus

Tuore arvio:
Koronarokotukset Tappaneet noin puoli miljardia ihmistä Euroopassa

Ilmari
Ilmari
2.12.2021 12:18
Vastaa...  GG2

Euroopassa on vajaa 750 miljoonaa asukasta. Tämän järjettömän väitteen mukaan asukkaista on siis kuollut kaksi kolmasosaa.

Suvakki
Suvakki
2.12.2021 09:06

Pakkorokotuksia pukkaa myös. Natsipassia ja pakkorokotuksia Paavo piti 5G salaliittona ja vertasi sitä maanalaisiin tunneleihin.

Koska PT-media ja Paavo pyytää anteeksi ja myöntää olleensa kaikessa väärässä?

License to KnullKill
License to KnullKill
2.12.2021 09:26

Matuäijät featuring Asgaamit eivät tarvitse ylipäänsä MITÄÄN passia:

heillähän on License to Kill & Knull, no matter Land.

Trampas
Trampas
2.12.2021 09:27

Minä ainakin sössisin tahallani sen panokorttikoulun inssiajon ja vaikka se koulu ehkä maksaisikin jonkin verran, niin kai se on sitten sen arvoista.

Trampas
Trampas
2.12.2021 09:36
Vastaa...  Trampas

Mikäli se ei ole lateksibarbara.

Suomi Finland
Suomi Finland
2.12.2021 10:40
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Rikkaat saisivat tietenkin inssiajoon ihka elävät missi/mrtason testikapitalistit. Ylempi keskiluokka saisi eteläeurooppalaiset ammattitestikommunistit ja köyhäkansa sitten passittaisi itsensä barbaran kanssa.

Näin nämä asiat käytännössä menevät. Olisi se asia sitten mikä tahansa.

Kemppi Pirhonen
Kemppi Pirhonen
2.12.2021 09:57

Tällä kortilla ei tarvitse päätään vaivata jos vain on ottanut kaksi piikkiä tämän vuoden aikana. Piikin sisältö vaikuttaa sinne hienon hienoihin verisuoniin ja siittiötkin heittävät uimasta jollakin aikataululla.(Oletteko lukeneet uutista että nuorten miesten spermasta on pula) Panomiehet tulevat sitten aivan muualta, arvaatteko mistä? Heille varmaan on tulossa panokortti joka opastaa, ettei aina ennen panoa tarvitse vetää turpaan ja sen jälkeen kakkoseen.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
2.12.2021 11:31
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Etkö ole kuullut koeputkillapsista?

Kemppi Pirhonen
Kemppi Pirhonen
2.12.2021 13:41
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Niin sperman laatu heikkenee ikäluokasta seuraavaan tällä hetkellä. Jos nuorten kollien spermaan vielä vaikutetaan piikeillä niin tuossahan tuo Matuseminaattori kertoo tulevan.Toisaalta meitä yhdistää se Pate, ettei me kumpikaan tiedetä piikkien pitemmän aikataulun vaikutuksista mitään. Me ollaan samalla tasolla kuin alan kovimmat asiantuntijat. Nekään eivät tiedä pitkäaikaisista vaikutuksista mitään. Spermasta on löydetty piikkien sisältöä ja toisaalta verisuoni/sydän probleemia on jonkinverran ollut nuorilla huippu tikissä olevilla kolleilla.

Jortonki
Jortonki
3.12.2021 02:22
Vastaa...  Kemppi Pirhonen

Tää on vakava ongelma. Aikanaan kakskymppisenä tehdyt lapset ei ole saaneet jälkikasvua aikaiseksi. Nyt sitten kuusikymppisenä (nelikymppisen tyttökaverin kanssa) on ollut pakko hoitaa myös seuraava sukupolvi, tuolla se kehdossa kellottelee. Vielä pari täytyis punnertaa.

Matuinseminaattorit
Matuinseminaattorit
2.12.2021 11:35
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Varsinkin ETNISESTÄ spermasta on suuri puute Ruotsissa, kertoi SVT.se 14. marraskuuta. Eli siis matut eivät lisäänny tarpeeksi vaan heillekin maksetaan keinosiemennyksiä jotka ovat todella kalliita, typ 15.000kr/kerta:

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/dalarna/agg-och-spermiebanken-efterlyser-donatorer-med-fler-etniciteter

Suomi Finland
Suomi Finland
2.12.2021 10:02

”Maailmassa on sellaisia ihmisiä kuten minä, että jos jotakin asiaa jankutetaan, että tee tämä, tee tämä, tee tämä, niin en varmasti tee. Mitä enempi jankuttaa, niin sitä satavarmemmin en tee. Varsinkin kun jossain asiassa alkaa olemaan pakon makua, niin meikäläinen on kuin remmissä ulkoilutettava kissa, joka vetää telat tönköksi kentälle, eikä varmasti liiku mihinkään.”

Maanpuolustus on aika vaikeaa, jos reservin miehet ja naiset eivät tottelekaan tosipaikan tullen. Vastustaja kiittää ja sillä aikaa, kun meillä yritetään suostutella porukkaa liikkeelle, niin vieraat panssarit ovatkin sitten jokaisen kaupunkimme kaduilla.

Nytkin on tosipaikka. Rahaa palaa turhaan sen takia, että porukka ei rokotuta itseään. Tämä tilanne tulee kestämään vielä kauan.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
2.12.2021 11:29
Vastaa...  Suomi Finland

Kun Imperialistinen Roistovaltio Ryssä hyökkää taas kerran maahamme, suurin osa kansalaisista ymmärtää toden olevan kyseessä.
Nyt suurin osa on saatu pekopornolla luulemaan Kauhean Hädän olevan meneillään.

Suomi Finland
Suomi Finland
2.12.2021 12:00
Vastaa...  Qroquius Kad

Vihreät varmaan vastustaa kriisitilanteessa Koijärven ja Korkeasaaren pommituksia ja kahlitsee itsensä siitä hyvästä Kremlin muuriin.

Nyt on seksuaalinen ja taloudellinen hätätila.

Nyt kustaan rahaa, kun nuoremmat ei rokotuta itseään ja sitten sairaaloissa heitä hoidetaan 3500 eur/vrk teho-osastolla.

Jos ajatellaan, että keskimäärin 20 tehohoitopaikkaa on koronapotilailla käytössä vuoden aikana, niin kulut ovat lähes 26 miljoonaa euroa. Tuon kun kertoo rokottamattomien osuudella ja huomioi sen, että osa heistä voisi sairastua vakavasti rokotteesta huolimatta, saadaan turhat kulut esiin.

Mutta jos ja kun koronatilanne ei hellitä, ja näitä paikkoja on varattuna huomattavasti enemmän, alkaa kulut karata käsistä. Ja pahinta ei ole vielä edes nähty.

Sami
Sami
3.12.2021 01:34
Vastaa...  Suomi Finland

Entäs rokotettujen tehohoito kustannukset?

Winter War Finn
Winter War Finn
3.12.2021 09:37
Vastaa...  Suomi Finland

Jos kulunkeja laskeskelet, niin 26 miljoonaa on vain sytykettä kirjarovioon.

Tuhotyttöjen hallitus avusti rikkaita ulkomaita 154-kertaisella summalla.

  • sillä hoitaisi yli 3.000 tehoitoa tarvitsevaa korona-potilasta
Sami
Sami
3.12.2021 01:31
Vastaa...  Qroquius Kad

Suomeen ei hyökkää ryssä, vaan omat kotoisat Bryssän desantit äänestäjien suostumuksella.

Omat desanntimme ovat antaneet rahamme sekä 80% lainsäädännöstämme Bryssälle, ja haluavat myydä Suomea Bryssälle vielä lisää.

KUNNIA!
KUNNIA!
2.12.2021 15:03
Vastaa...  Suomi Finland

Eli itsemurha on isänmaallinen teko!

Loiset jonon loppuun
Loiset jonon loppuun
2.12.2021 10:12

Yhteiskunta SUOSII JA EDESAUTTAA passittomia, laittomia, haluttomia, haitallisia parasiitteja ja tuputtaa heille ilmaiseksi kaiken sen mikä veronmaksajalle on maksullista sekä maksajana että käyttäjänä:

https://www.expressen.se/debatt/orimligt-att-papperslosa-far-tillgang-till-valfarden/

Suomi Finland
Suomi Finland
2.12.2021 10:18

Panopassi tarvitaan ehdottomasti. Panopassissa pitää olla näkyvissä naisille lahnareittaus, josta mies näkee heti, millainen lahna on kyseessä. Näin voitaisiin välttyä turhilta panoilta. Alhaisen lahnaluokituksen saanut nainen olisi haluttua tavaraa ja tämä voisi vähentää lahnojen määrää kuin taikaiskusta.

Naiset voivat tähän alle pistää kommenttia siitä, millainen reittaus miehille tulisi tehdä.

Panopassiin tietenkin täytyy merkitä suostumus ennen jokaista panoa, niin jälkikäteen voidaan todistaa mahdollinen raiskaus tapahtuneeksi. Uskon suostumuspykälän lisäävän panohaluja merkittävästi.

Sam Colt
Sam Colt
2.12.2021 10:56

Ei tuu mitään. Marinin hallitus tekee kuitenkin siihen lisäehdon, jolla maahan ilman passeja tulleet vapautetaan tästäkin ”passista”.

Waltsu
Waltsu
2.12.2021 11:05

Vain tyhjäpäät joutuvat hankaluuksiin koronapassin puuttumisen takia.
On toki joitakin hyvin harvoja, joille ei vaan sovi rokotteet oikeista terveydellisistä syistä, mutta heille voisi hyvin olla joku erityisjärjestely.

Tästä se alkaa
Tästä se alkaa
2.12.2021 11:26
Vastaa...  Waltsu

Heille on jo erikoisjärjestely: lääkärintodistus, ainakin Ruotsissa.

Rellinen
Rellinen
2.12.2021 11:58
Vastaa...  Waltsu

Tästä se alkaa. Kommaripassia pukkaa.

Waltsu
Waltsu
2.12.2021 12:40
Vastaa...  Rellinen

Mistä sinä hörhö saat kommunismin tuohon? Oletko varma, ettei takana olekin ulkoavaruuden alienit, jotka rokotteella tekevät meistä paremmin syömäkelpoisia?

rellinen
rellinen
3.12.2021 13:02
Vastaa...  Waltsu

Jopas waltsu veti herneen nokkaansa sanasta ”kommari”.
Oletko ihan varmasti ideologiaasi sopivalla sivustolla????

rellinen
rellinen
3.12.2021 13:11
Vastaa...  Waltsu

Aiheuttaisiko waltsulle vähemmän närästystä(närkästystä) mikäli puhuttaisiin ”lupa levittää vapaasti koronaa”-passista? Tai vaikka koronahysteerikkö-passista?
Alieneita en kyllä usko löytyvän muualta kuin elokuvista.

Koronapassikuva👨🏿
Koronapassikuva👨🏿
2.12.2021 14:21
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Eikun se on homopassi tietenkin. Ja vatupassi. Eikun matupassi.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
2.12.2021 14:38
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Mitä eroa? Sama ihmistä polkeva oppi vain kahdessa vähän erilaisessa pakkauksessa.

Winter War Finn
Winter War Finn
3.12.2021 09:29
Vastaa...  Waltsu

Erityisjärjestely?
Eikös se ole saksankielellä Sonderbehandlung?
Eli Suihku ja Täinpoisto?

Tästä se alkaa
Tästä se alkaa
2.12.2021 11:25

Ensi viikolla tulee munskydd/maskit taas käyttöön Ruotsissa ja muitakin toimenpiteitä on luvassa, varoittaa/förvarnar FHM/SVT.

Moonman
Moonman
2.12.2021 12:01

Yli 80% rokotettu mutta koronatilanne ”huonompi kuin koskaan” En ole lääketieteen asiantuntija mutta vaikuttaa siltä että rokotteet eivät auta ollenkaan.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
2.12.2021 12:56
Vastaa...  Moonman

Nyt on sitten kolmesti(!!) körinäpiikitetty joutunut sairaalaan körinän takia, ja kaiken huipuksi Suomen covid-arkkipiispa sanoo sen olevan ihan normaalia:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008446316.html

Siis aivan suoraan myönnetään ettei kolmaskaan rokotus estä körinää.
Kohta sama sanotaan neljännestä ja neljännestätoista ja neljännestäkymmenennestä piikityksestä.

Mutta jatkakaa vaan covid-uskontonne palvontamenoja, olkaa hyvät!

T
T
2.12.2021 20:59
Vastaa...  Qroquius Kad

Mitä useampi rokote, siitä suurempi potti lääkefirmoille

Ei oo näkynyt
Ei oo näkynyt
2.12.2021 14:18
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Ei se mitään ”läpi käy” jos pysyy kotona kaukana maaseudulla eristyksissä.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
2.12.2021 14:37
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Edelleen suurin osa ei edes huomaa tartuntaa, ja suuri osa huomaa sen vain pikku lunssana.
Vakava sairastuminen on harvinaista ja sairaalaan joutuminen käänteisen lottovoiton luokkaa.

Rosentti
Rosentti
2.12.2021 15:02
Vastaa...  Moonman

Viranomaiset tällä hetkellä suunnittelevat prosenttien määritykset uudestaan. Esim 80% tarkoittaa 0,5 henkilöä sadastatuhannesta, kun kyse on rokotuksista. Jos kyseessä on verotuksesta niin 80% on pienenpienenpieni osa tuloistasi. Prosentti on hyvin joustava käsite, hyvin moderni. Et sinä näistä mitään tajua.

Sakari Rajamäki
Sakari Rajamäki
2.12.2021 17:07

Ei varmaan vielä ole varsinaisesti panopassia, mutta Ruotsissa voi täyttää kaavakkeen ennen panolle ryhtymistä, ettei toinen voi väittää, että nussit häntä lupaa kysymättä. Käsittääkseni Ruotsin lain mukaan toiselta täytyy kysyä suu sanallisesti lupa ennen kuin voit nussia häntä. Niissä kaavakkeissa on kuulemma tarkkaan yksilöity vielä minkälaiseen seksiin toinen on antanut suostumuksen. Onko se tavallinen piparipan, vai anaalia oraalia jne.

Lupa nussia
Lupa nussia
2.12.2021 17:53
Vastaa...  Sakari Rajamäki

Eikös sama ole Suomessa?

Qroquius Kad
Qroquius Kad
2.12.2021 20:43
Vastaa...  Lupa nussia

On tuon systeemin käyttöönottoa ainakin esitetty ellei jopa vaadittukin, muistaakseni nimenomaan hyvän oikeusgangsterimme AnnaBajaMajan toimesta.

Sami
Sami
3.12.2021 00:41
Vastaa...  Sakari Rajamäki

Suusanallinen sopimus on mahdotonta toteen näyttää kiistatilanteissa. Ainoa pätevä sopimus on todistajien varmentama kirjallinen sopimus.

abc
abc
3.12.2021 01:43
Vastaa...  Sakari Rajamäki

Tulevaisuuden seksi suoritetaan todistajien, mielellään asianajajien läsnäollessa.
A:”Onks tää hyvä?”
B:n asianajaja: ”Vastalause!”