Uusruotsalaisilla ja – tanskalaisilla menossa murhaviikot Kööpenhaminassa

Tanskassa Kööpenhaminassa on ollut hyvin rauhatonta viimeisen vuorokauden aikana useissa eri ammuskeluissa. Kaksi henkilöä on kuollut ja 3-5 henkilöä vakavasti loukkaantunut.

Kööpenhaminan länsipuolella Rødovressa kaksi murhamiestä ryntäsi perjantaina puolen päivän aikaan paikalliseen parturiin ja avasi tulen. Tulituksen jälkeen poliisin saapuessa paikalle parturituolista löydettiin yksi henkilö hengettömänä. Kaksi muuta loukkaantui vakavasti ja parturin työntekijä sai pienempiä vammoja.

Kööpenhaminan alamaailman mukaan uustanskalaisten gangsterien keskuudessa on ollut viimeisen parin viikon aikana kovanpuoleisia kiistoja koskien erinäisiä asioita. Toistaiseksi ei voida mitenkään varmistaa, että liittyykö parturiampumien erinäisiin asioihin. Poliisi ei ole kertonut asiasta tarkempia tietoja. Mutta alamaailman mukaan kuitenkin liittyy.

Torstai-iltana klo 16.30 aikaan aloitettiin taas Nørrebrossa ammuskelu. Paikalla ammuttiin useita laukauksia ja poliisiin saapuessa paikalle, löydettiin pensaikosta nuorukainen vailla henkeä.

Kööpenhaminan poliisi otti tästä teosta kiinni 21-vuotiaan ruotsia puhuvan miehen, jota epäillään nyt murhasta  ja murhan yrityksestä. Tämä hengissä selvinnyt oli ehtinyt maastoutumaan ennen törmäämistä lyijyyn.

Vähän sen jälkeen poliisi otti kiinni toisen uusruotsalaisen, jota epäillään osallisuudesta tähän Nørrebron murhahommaan.

Näillä kiinniotetuilla uusruotsalaislla on hyvät yhteydet Tanskan uustanskalaisiin gangstereihin. Koko hommassa ei siis ole oikeasti kyse Tanskan tai Ruotsin gangstereista vaan rajat ylittävästä toiminnasta, jota esimerkiksi Suomessa ei vielä ymmärretä.

 

Kysymys on tästä: Kun somalialaiset tai arabialaiset asuvat Pohjoismaissa, niin heillä on aivan valtava etu verrattuna paikallisiin gangstereihin. No, ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset ymmärtävät melko hyvin toisiaan kielen samankaltaisuuden perusteella, mutta kyllä tukholmalaisenkin näkökulmasta tanskan kieli on vähän kuin suomalaiselle viro, että välillä voi ymmärtää pitkän pätkän, mutta sitten taas mennään monta lausetta, että ei tajuta mitä sanotaan.

Ruotsalaisella, tanskalaisella tai suomalaisella somalijengillä taas ei ole tätä ongelmaa. He voivat puhua keskenään omaa äidinkieltään viis veisaamatta puhuvatko ympärillä olevat kantalaiset tanskaa, ruotsia tai suomea. Tämä on se vahvuus, miksi nämä jengit tulevat olemaan tulevaisuuden kovimpia gangsterijengejä.

 

Kööpenhaminan poliisi sanoi tämän saman asian tiedotustilaisuudessaan perjantaina iltapäivällä. Laitan tähän liitteen Tanskan yleisradioyhtiö dr.dk:hon, jossa sama asia on tanskaksi.

 

Näiden kahden murhien kulku kerrattiin ja painotettiin, että vaikka Ruotsilla ja Tanskalla on hyvää poliisiyhteistyötä, niin ulkomaalaistaustaiset rikollisjengit ovat aina kymmenen askelta edellä rajoja ylittävässä yhteistyössä juuri sen takia, että rikolliset pystyvät toimimaan omalla äidinkielellään. Kun taas poliisi joutuu hakemaan rajoja ylittävässä yhteistyössä yhteisen kielen. Joskus Tanskan ja Ruotsin Skoonen välillä pystytään puhumaan kukin omalla kielellään ja molemmat ymmärtää sen. Mutta mitä kauemmaksi Skoonesta mennään, sitä vaikeampaa esim. tukholmalaisen on ymmärtää tanskaa ja päinvastoin.

Näissä tapauksissa englanti on ainoa kieli, mitä voidaan käyttää, mutta siinä vaiheessa uusruotsalaiset ja -tanskalaiset gangsterit ovat saaneet jo pitkän etumatkan sillä, että voivat puhua keskenään omaa äidinkieltään.

 

Kööpenhaminassa on ollut näiden kahden ampumistapauksen lisäksi muitakin ammuskeluja. Marraskuun aikana ainakin kolmessa tapauksessa uustanskalaisia on kuskattu sairaalaan paikattavaksi ja yksi on kuskattu kylmiöön. Alamaailman mukaan kaikissa näissä mainituissa tapauksissa on ollut mukana uusruotsalaisia.

Ja mehän seuraamme tilannetta.

 

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
21 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Suhteellisuutta

Kiitos raportista. Jälleen kerran. Esim Ylellä on tapetilla asiantuntija Malkki, joka otti esiin vaihtoehto mediat, jotka ruokkivat äärrriioikeistoja. Kyseinen Malkki onkin aina vähätellyt islamin yms uhkaa tai lieveilmiöitä. Tyypillinen suvakki asiantuntija. Ja oliko se niin, että supolla on tarkkailussa 400 islamimistista ääriajattelua kannattavaa muslimia? Siis 400. Vai olenko ymmärtänyt väärin? Ja tuhansia muslimeja odottaa Suomen passia.

fakta

Malkkin sanoma on että vastamedia luo äärioikeiston radilalismia

eikä näiden liberaali poliitikkojen päätöksillä

ja niillä seurauksilla ole mitään osaa tähän kehitykseen

miksi Malkkin saa määkiä YLELLÄ Vastamediasta paskaa

siksi

kun hän on itse joku uus vasemmistolainen suomalaisten vihaaja

ja hänen sanavarastoonsa ei kuulu syy ja seuraus yhtälö
jos oikeasti mietitään
mistä radikaalisuus johtuu

MALKKIA HEI

PT Paavo

EI OLE

SANNA MARIINI tai MARI OHISALO

jotka sen oikeisto radikalismin oikeasti suomessa aiheuttavat

järki hoi politikallaan

Dan Wesson

Nyt viimeistään selvisi, miksi tanskalaisilla (jopa) demareilla on se käytäntö matujen suhteen mikä on. Siellä on järki käytössä.

Suomi Finland

Mutta siinä meille tehdyssä Ylen dokumentissa tällaisesta ei puhuttu mitään. Siinä pääsivät ääneen vain opiskelijat ja fiksummat maahanmuuttajat.

Tosin hekin kyllä takuulla tietävät, miksi tanskalaiset sanovat nolla turvapaikanhakijaa ja haluavat edellisistäkin eroon.

Waltsu

Montakohan ääärrrioikeistolaiseksi netistä luokiteltua on tarkkailussa? (Terve vaan, polpojäbä, kuis panee näin myöhään perjantai-iltana?)

Jussi Suomalainen

Joo, terve vain Polpolle, olenkin tässä juuri lähdössä parturiin, eikö olekkin kammottavaa, tai teitä se varmaan kiihottaa.

seant

Jostain luin, että kun poliisi paljasti ja kuunteli ns. salattua puhelimia , mitä rikolliset käytti. Nyt kun on käyty oikeutta Ruotsissa, niin siellä on julkisuuteen tullut nimiä, jotka olleet olevinaan samaa jengiä, mutta ei ole ollut. Sen takia tapahtuu näiden pettureiden tappamista.

Puosuvaari

Äärioikeisto – somalit tuskin tuntevat termiä, mutta kotisomalian kaaos seuraa mukana – mikä on Ohisalon motiivi? Tarviiko vihreet lisää knarkkia?

Jouni S.

Eiköhän se ole se perinteisempi syy; vihreät haluaa lisää ääniä. Ja ostettavaksi ne äänet veronmaksajien rahoilla. Lisää oleskelulupia = lisää ääniä vihvas-siivelle. Ja saattaahan siinä sivutuotteena joku batiikkinoitakin saada suureen tarpeeseensa, eli pelastettua jonkun järjestelmän uhripoloisen. Vaikea ymmärtää, miten vihreät onnistuvat ns. selvätkin asiat kääntämään päälaelleen, eli monen asteen kielteinen pitäisi vaan muuttaa myönteiseksi, suit sait. Vaikka asiaa ovat kallispalkkaiset juristit pohtineet vuositolkulla, käyttäen siihen paljon työaikaa. Ai niin, mutta sillähän olikin työllistävä vaikutus ja jokuhan tienasi… Mutta kyllä joku maksoikin!!

jorma

En kyllä yhtään ihmettele, että juutit haluaa tukkia kaikki kansainvaellusten tuloaukkonsa. Rikkautta on jo ihan yllin kyllin.

Waltsu

Murhaviikot ovat aina niin mukavia, tykkään. Kunhan kyse on muualta tulleiden gangsterien keskinäisistä tappajaisista. Go gangsta go!!!

Jones

Parturibisnes on todella hyvä keino rahanpesuun. Siksi partureissa pestäänkin huumerahoja todella paljon. Tämä on tuttua jo vanhoista amerikkalaisista elokuvista, joissa italian huumemafia pesee huumerahoja partureissa.

h44

Paree olla pitkätukkainen gangsteri.

helen

covid aiheuttaa aseiden laukeamista, on kylla rasistinen virus

Timppis

Ja påskåt ,ilmastonmuutoksesta ytämä johtuu.turnipsi reettahan voisi pitää pojille pienen puhuttelun ja vaatia lyijyttömiä skodeja räppäreiltä.

Antti Tifa

Vai saavat uusruotsalaiset ja -tanskalaiset rikolliset etua omasta kielestään rikollisissa- ja ehkä terroristisissa puuhissa. Kukapa olisi arvannut.
Nyt kiiruusti laki joka kieltää nämä touhut arabiaksi ja somaliaksi.
Vain ruotsiksi ja tanskaksi saa rötöstellä.
Muutoin joutuu puhutteluun ja pullakahvi-istuntoon kärsimään.

Daavidin poika

Ei nämä rikollisjengit tule ikinä kuriin. Tässähä ei ole muuta toivoa kuin, se että poliittisella rintamalla alkavat suhtautumaan vakavammin asioihin. Ensinmäisenä kuitenkin on viranomaisten löydettävä kaikki paperittomat.

Kuulin tänään, että Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas on ollut syytettynä jostain rasistisista kirjoituksista F-bookis. Kärjät ”taisi” eilen 03.12.2021. Tuomio Kokkolan käräjäoikeudessa tulee kuulemani mukaa 15.12.2021.

Sain sen käsityksen kaverista, että rasismi kirjoitus olisi koskenut nimenomaan näistä paperittomista. Jos asia näin on, niin kyllä kuullostaa kaukaa haetulta. En oikein ymmärrä, jos on kansanedustaja joka haluaa paperittomat esiin, niin sitten kuitenkin käy näin miten on käynyt.

Qroquius Kad

Se oli ajatusrikos raskaimman kautta.