Kööpenhaminan ampumiset saivat poliitikoihin vipinää

Tämän näköisiä jorkkeja juoksee partureissa murhaamassa toisia värillisiä.
Kööpenhaminan murhahommelit ovat kyllä laittaneet Tanskassa taas asioihin vauhtia. Poliitikot ovat jopa väläyttäneet jonkinlaista profiloitua rajatarkastusta. Käytännössä siis värillisiä tsekattaisiin rajalla.

Parturin tapahtumat menevät seuraavasti. Kolme henkilöä istui parturin asiakastuolissa kun sisään ryntäsi kaksi henkilöä. Molemmilla kommandopipot päässään. Toinen piti ovea auki, kolmas oli ulkopuolella vartiossa. Yksi aloitti ampumisen.

Yhdellä asiakaspaikkalla istunut 17-vuotias uusruotsalainen oli kohde. Häntä ammuttiin takaraivoon useita laukauksia. Alkoi yleinen kaaos ja tässä sekasotkussa ampuja ampui kohti muitakin asiakkaita. 15-vuotias poika ja toinen aikuinen mies saivat tässä yhteydessä osumaa. Pojan kerrotaan olevan loukkaantunut vakavasti. Myös yksi parturin työntekijä sai osumaa.

Saldo oli siis ns. 1+3. Yksi kuollut ja kolme loukkaantunutta.

 

Kööpenhaminan poliisi kertoi myöhemmin perjantai iltana, että kaksi henkilöä on otettu kiinni epäiltynä ampumisesta. Molemmat ovat Ruotsin kansalaisia. Päätekijä on 21-vuotias ja kirjoilla Göteborgissa. Myös parturituoliin kuollut kohde oli Ruotsin kansalainen, mutta asusteli ampuhetkellä Kööpenhaminassa.

Poliisin mukaan ampujat ja kuollut ovat gangstereita, mutta loukkaantuneet ovat täysin sivullisia.

 

Aiemmin torstai-iltana murhattiin Nørrebron maahanmuuttajalähiössä 27-vuotias uustanskalainen mies. Jorkkia vedeltiin lippaallisella selkään ja matka päätyi kadulle. Kohde oli tässäkin kovan luokan gangsteri.

Kööpenhaminan poliisi on ampumisten takia ottanut käyttöön eräänlaisen valmiuslain. Tarkoittaa sitä, että kaikilla partioivilla poliiseilla on varmistin off-asennossa ja kadulle on laitettu kymmeniä partioita lisää. Ei tietenkään pitkinä kaupunkia vaan lähinnä maahanmuuttajaghettojen ympäristöön.

 

Näiden, ja marraskuussa tapahtuneiden ampumisten jälkeen monet poliitikot ovat väläytelleet jotain erikoistoimia Iso-Beltin eli Öresundin sillan Ruotsista tulevaan liikenteeseen. Voitaisiinko jollain tavalla kontrolloida uusruotsalaisten liikehdintää Tanskan suuntaa.

Tällaisia ehdotuksia on pidetty rasistisina ja profiloivana, mutta kuten Stram Kurs-puolueen Rasmus Paludan sanoo:

– Mitä sitten.

Joka tapauksessa jotain toimi tullee Tanskan parlamentissa tapahuvan lähiaikoina.

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
15 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Kuuno

Eikös vihreät aikoinaan perustellut tätä monikulttuurista ja turvapaikan saamista, että saadaan maahan sellaista herkkää vipinää, en nyt muista tarkkaa sanonta, mutta kaikki lukevat ymmärtävät.

Jeppe

Tais olla etnistä värinää. No nyt sitä rupee tulemaan urakalla.

v-YLEn maskottejako?

Kuvituskuva näyttää mainiosti vihreää siirtymää, ja uutinen kertoo karua kieltään!

PT-media – KIITOS!

Joulun odotusta

No nyt on värillistä värinää. Toivottavasti tulee muutakin kuin parran pärinää.

Pähkäilija

Ihanaa värinää ja kiihottavan vaarallisia sanoisi siiderivalas.Nuo isommat euroopan kaupungit, yksi toisensa jälkeen sortuu terroriin. Siihen sisäiseen hiljaiseen, kuin hiipivä varas joka soluttautuu yhteiskunnan sisälle. Ja poliitikot avustavat, joku ei täsmää tässä yhtälössä. Onko noiden liigojen strategia kuin 70-luvun amerikoissa, omia sisään. Poliisiin, tuomareihin ym. tärkeille paikoille yhteikunnan lakien kannalta..

Waltsu

Olivatkohan nuo sivulliset asiakkaat ja parturi etnisiä myös? Sitä olettaisi, että tavallinen tanskalainen ei mene matuparturiin ja matut eivät mene valkonaaman parturiin. Ja jos valkoinen menee matuparturiin, on takuuvarmasti suvakki.

Jussi

Tuolla näytti olevan monta aivan kantatanskalaisen näköistä parturia. Oli siellä tietysti uustanskalaisiakin.

https://barberhead.com/copenhagen

Kari K

Miksi meillä suomessa ei ole vielä tällaista, me kärsitään haittamaineesta jos jäädään jälkeen Euroopan suotuisasta kehityksestä?

Qroquius Kad

Koska te suomalaiset ette halua sitä, vaan äänestätte samat viherkommunistit peesaajineen valtaan yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka vaihtoehtokin olisi.

Bling Bling

”Varmistin off-asennossa” tarkoitta, että poliisi on määrittänyt Roedovren ja Herlevin alueet turva-alueiksi, joissa poliisi voi kollata kenet tahansa milloin tahansa, tutkia autot ja kaiken muunkin ilman mitään sen kummempia perusteluja. Varmistin on siis teknisesti edelleen on-asennossa, ellei khatia mussuttava koneinsinööri anna muuhun aihetta.

Sellaista

Suomi on myös Ruotsin tiellä ollut pitkään.

CvK

Jutun kuvasta tuli mieleen uusi kirja, joka liittyy aiheeseen erityisesti swedistanian osalta, ko. kirjasta oli arvostelu uusimmassa Talouselämän numerossa. Tässä pieni lainaus tuosta arvostelusta:

”…on teos tasapainoinen ja kiihkoilematon.

Selväksi tulee, että tämän jengisodan osapuolia yhdistää usein somalitausta, yhteiset kasvuvuodet, hajonneet perheet, yksinhuoltajuus, vähävaraisuus, huumekauppa, räppikulttuuri ja tyypillisesti ADHD- tai jokin muu diagnoosi.”

Tämän palstan lukijoitahan tämä tieto ei pääse üllattamaan.

Kirja on: Tills alla dör. Diamant Salihu, Mondial, 2021, 354 sivua.