Eilisen Porin poliisin tiedotustilaisuudessa nousi esille monille uusi käsite, akeselerationalismi. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, siitä ei ole olemassa oikeastaan mitään yhteisymmärrystä.
Valtamedia on tulkinnut akselerationalismin oikeiston etuoikeudeksi, mutta ihan yhtä hyvin se voi olla vasemmistolaistakin. Akselerationalismi toisin sanoen EI ole oikeistolainen ilmiö, mutta Ei myöskään vasemmistolainen. Se voi olla jompaa kumpaa, mutta voi olla olematta. Ilmiö voi toisin sanoen liittyä kumpaan tahansa.
Akselerationalismin käsittää kai parhaiten jonkinlaisena anarkismin ilmiönä, jossa yhteiskuntaa halutaan murtaa ja heikontaa vaikkapa terrorismilla. Tai jos ei halua tehdä terroristisia iskuja, niin ainakin motivoidaan niitä ja annetaan ikään kuin siunaus terrorismille.
Itsessään akselerationalismi ei ole siis oikeistolaista tai vasemmistolaista siinä mielessä kuin nämä kaksi ääripäätä käsitetään. Tosin tällä hetkellä kansallissosialismiin suuntatuvat liikehdinnät ovat omineet ilmiön. Pyritään ikään kuin syöttämään yhteiskuntaan ajatusta valtion romahtamisesta, jota ajatusta tuetaan väkivaltaisilla fantasioilla.
Nyt on tietenkin vaikea sanoa, että onko kansallissosialismi oikeistolaista vai vasemmistolaista. En osaa vastata, sillä joskus se ilmenee hyvin äärivasemmistolaisena ideana, toisinaan taas hyvin äärioikeistolaisena. Tässä tuleekin melko mahdoton dilemma, sekä oikeiston että vasemmiston ääripäät ajavat tällä akselerationalismilla omaa asiaansa.
Puhdas esimerkki akselerationalismista on 1970-80 luvilla toiminut saksalainen äärivasemmistolainen Baader-Meinhof ryhmittymä, toisella nimellä sitä kutsuttiin Rote Armee Fraktion RAF eli punainen armeijakunta. Liikkeen tavoitteena oli kommunistien kansannousu Länsi-Saksassa. Liike vastusti kapitalismia ja ajoi Neuvosto-Kommunismia.
Liike teki 70-80-luvulla useita suuria terrori-iskuja ja murhia, joista tuomittiin Saksassa useita henkilöitä pienemmistä vuosituomioista elinkautisiin. Yksi perustajista Ulrike Meinhofin kerrotaan tekeneen itsemurhan stutgartilaisessa vankilassa. Sivudetajleena mainittakoot, että Meinhofin itsemurha ei ollut itsestäänselvys, monissa dokumenteissa kerrotaan, että kuolemaan olisi liittynyt ulkopuolisia toimijoita.
Joka tapauksessa Baader-Meinhof-liike on kouluesimerkki akselerationalismista. Kun taas mitä enemmän perehtyy Baader-Meinhofiin, niin huomaa, että se on hyvin samankaltainen ilmiö kuin kansallissosialismi. Myös Anders Breivikiä voidaan jossain määrin kuvata akselerationalistiksi.
Sekin kannattaa huomata, että akselerationalismilla ei ole mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa, vaikka hurjimmat niin yrittävät väittää. Perussuomalaiset pyrkivät vaikuttamaan parlamenttaarisin keinoin, eli laillisin keinoin eikä puolue varmasti hyväksy mitään terrorismia.
Näin ollen akselerationalismia on hyvin vaikea määritellä. Jos jotakin määritelmiä olisi pakko tehdä, niin voisi ehkä sanoa, että se on työkalu, jonka avulla pyritään saamaan yhteiskuntaan epävarmuutta ja kaaosta, jonka seurauksena oma – vasemmistolainen tai oikeistolainen – idea saadaan suurempaan valtaan kuin mitä se on nykyisessä yhteiskunnassa.
Korjaus: Artikkelissa kirjoitin akselerRATIONALISMI, mutta kyseessä on siis akselerationismi. Pieni kirjoitusvirhe alusta loppuun, mutta en jaksa enää korjata joka sanaa.
Voidaankin oikeutetusti kysyä, minkälaista rationalismia akselilla tai ilman ajaa nykyinen valtamedia luod
…essaan tahallista vastakkaiasettelua, kahtiajakoa, pelonlietsontaa ja pahoinvointia?
Pyrkiikö vanhamedia horjuttamaan yhteiskuntarauhaa ja sitä kautta vallitsevaa yhteiskuntamallia? Himoitseeko vanhamedia neuvostokommunismia vai neomarxilaista sekopääkommunismia?
Tuota minäkin mietin että mitä se on kun valtionvirkaoletetut terrorisoi kansalaisiaan meneekö sekin tähän genreen.
Google haku ilmoitti ekaksi Vesa-Matti Louekosken puheenvuoron US-lehdessä, että FIXIT vaatijat ovat näitä.
Herää epäilys, että nuo Kankaanpään metsäpojat ovatkin ihan tavallisia onanisteja.
He tuskin osaavat lausua termin ”aksele…” vittu
Luulin että juttu on kirjoitettu Suomen hallituksesta. Sen verran kovaa siellä vihervasemmiston puolella yrittävät murtaa ja heikontaa valtiotamme.
Akselerationalismi on siis; suattaapi olla ja suattaa olla olemattakin, eli siis puhdasta savolaisuutta.
MainittakooT??? Wtf.
Eikös Elokapinan toimintakin ole jossain tapauksissa ollut akselerationalismia.
Nuo Kankaanpään pojat vaikuttavat enemmän uuninpankkopojilta. Kukkakeppi ainakin poliisin kuvassa fantom -puvussa esiintyvä ”pelottava” terroristi. Nyt ….naurattaa!
”Käänteinen kehitysapu” eli kelaperäinen maahanmuutto on paljon suurempi uhka ja rasite suomalaiselle yhteiskunnalle kuin jotkut Aatunpalvojien pienryhmät.
Termi on ”akselerationismi”. Uusi sana julkisessa keskustelussa. Ideana on, että tehdään jotain paskaa, jonka seurauksena kaikki hiiltyvät ja sen seurauksena kaikki menee paskaksi. Kun niin on käynyt, paskakasasta nousee uusi paratiisiyhteiskunta.
Akselerationismia käytetään, kun romahtamista halutaan jouduttaa.
Menetelmän hitaampi versio on jo käytössä Suomessa. Hallitus velkaannuttaa Suomea tarkoituksella ja tuottaa maahan ”moniosaajia”.
Kankaanpään poikien pyssyt takavarikoitiin jo kaksi vuotta sitten. Jostain syystä tästä asiasta on tehty suuri juttu vasta nyt.
https://poliisi.fi/-/lounais-suomen-poliisi-tutkii-terrorismirikosten-kokonaisuutta
Kyllä akselerationismi on nykyään juurikin äärioikeiston yksi taktiikka murtaa nykyinen yhteiskunta. He uskovat että nykyinen yhteiskunta hyvine ihmisoikeuksineen jossa otetaan huomioon esim. vähemmistöt ja huono-osaiset, sekä sosiaali tukiverkkoineen ja julkisine terveyspalveluineen onkin huono yhteiskunta ja haluavat tilalle sotilasmaisen diktatuurin. Aikaisemmin olisi voitu kuvailla että akselerationismi on vasemmiston yksi taktiikka millä haluttiin ajaa alas mm. ääriuskovaisten valta sekä monarkien sotilasdiktatuurit ja tuoda tilalle demokraattinen ja tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta.
Unohdat nyt ne vasemmistosissit, jotka yrittävät myöskin terrorilla murtaa niitä yhteiskuntia, joissa vaikuttavat.
Akseleratio on kiihtyvyys fysikaalisena ilmiönä. Eli jokin asia alkuun päästyään kiihdyttää vauhtiaan – esimerkiksi painovoima, gravitaatio.
Kun siihen lisätään -nismi, saadaan nimi ajatukselle, aatesuunnalle.
Tämä maailma rakastaa substantiiveja – nimisanoja, joille kukin saa keksiä sen merkityksen mitä haluaa.
Olen toistaiseksi autuaan tietämätön ilmiöistä woke ja intersektionaalinen feminismi.
Sanan rasismi ymmärrän oikein hyvin. Sehän on työkalu, lyömäase.
Mitä tarkoittaa idioottimaisuus?
Esimerkkinä nyt vaikka se ukloministeri haavisto.
Äijällä on varmaa 10 piikkiä otettuna, hänellä ei ole mitään oireita.
Hänellä vaan satuttiin toteamaan tartusta hänellä nyt vaan satuttiin toteamaan tartunta pcr testillä.
Herätkää siitä saatanan joukkopsykoosistanne.
Ai mitä tarkoitat?
Varmaankin että ei se körinäpiikki oikeasti suojaa tartunnalta.
Norjan akseleratinoituneet demarit luki että saarella on reivit…Mutta siellä olikin Breivik.
Oli muuten ihan saatanan paska läppä…
Reiviikin reivit?
Se olikin ABB! Minä kun katsoin ensin, että Sampo Terho.
Niin ovat kuin kaksi marjaa.
Se on uusi vasemmistolainen sana joka tarkoittaa äänestäjien sumuttamista. Keksitään mitää vaan kunhan kukaan ei kysele miksi mukapakolaiset ovat rikollisia ja maksavat yhteiskunnalle enemmän kuin mikään muu.Kaiken syyksi ilmoitetaan oma kansa. Akselerationalimi muuttuu heti vaalien jälkeen deakselerationalismiksi.
Kun suomalaiset naiset menettivät päänsä, viranomaiset eivät sanoneet mitään. Kun joku jätkä otti itsestään kuvan hiihtopipo päässään, viranomaiset kilahtivat ja valtamedia käy ylikierroksilla. Kankaanpään TERRORISTI-SOLU!!!!!!!!!! Meanwhile in Oulu… Tälläkin hetkellä kylillä liikkuu noin 100.000 nuorta muslimia joilla kaikilla puukot taskuissaan. Mutta sehän on normaalia.
Verratkaa suomenkielistä ja kansainvälistä sivua.
Suomalaisessa höpötetään natseista kun se oikeasti liittyy enemmän vasemmistoon ja kommunisteihin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Accelerationism
Tämä on vielä pientä jos mennään rapakon taakse, siellä militantti ryhmät aseistautuvat kiihtyvällä vauhdilla, niin mustat, kommarit kuin valkoisetkin. Jossain vaihessa kun liittovaltio valitsee puolensa ja veikkaan että se on tuo tummempi puoli, silloin räjähtää ja isosti.
Siis jouduttaa yhteiskunnan romahtamista. Mitä, mitä, onko sellainen sitten tulossa, vaikka vähän hitaammin? Eikö meillä pitänyt olla kaikki hyvin, maailman onnellisin ja etuoikeutetuin kansa. Ja vielä monikulttuurista rikkautta rynnii raja-aidat paukkuen kaikista ilmansuunnista tänne.
Minusta kyllä se poliisin polleana esittelemä asekokoelma näytti vähän lelukokoelmalta. Ei oikein vakuuttanut. Yksi automaattiaseen tapainen, olisiko sekin ollut kuula-ase. Pari tussaria. Ei noilla kyllä yhteiskuntaa suuremmin horjuteta. Joka viikonloppu Suomessa poliisi piirittää jotakin ammuskelijaa.
Kyllä siinä oikeita aseita näyttäisi olevan. Tietysti, eipä noilla yhteiskuntaa kaadeta. Kun tuollaiset amatöörit joutuvat ammattimiehiä vastaan (karhu ryhmä) niin pojat tulevat naulatuksi minuutissa. Pelkällä uholla ei pääse mihinkään.
Mutta kyllä niillä hetkellistä tuhoa aikaan saa, varsinkin sillä rynnäkkökiväärillä, tosin sekään ei kykene sarjatuleen. Räjähteistä olisin enemmän huolissani. Niillä voi tehdä paljon suuremmat tuhot kuin aseilla. Mutta yhteiskunta ei niilläkään kaadu.
Ainakin demarit ovat syyllistyneet akselerationalismiin kun aikoinaan aloittivat verisen punakapinan.
Huomenna Helsingissä on samanlaista liikehdintää,kun suvakit tulevat riehumaan ja häiriköimään kaduille.
En osaa täysin sanoa, mistä loppujenlopuksi meidän kansalais-sodassa on ollut kaikkein vaikuttavin tekijä?
Mutta vain toisen puolen syyttäminen kaikesta ei ole ainakaan totta.
Kyllä syitä on ollut molemmin puolen,
Ja kummankaan puolen raakuuksien puolusteleminen ”oikeutetuksi” ei saa minulta mitään kannatusta.
Mennäksemme syihin syvemmälle, olisi kaivauduttava sen ajan ihmisten pään sisään ja elämässä koettuihin asioihin.
Ihan tavallinen maalainen , joka oli punaisten riveissä tuskin paljoakaan ymmärsi asioiden isommista taustoista. Heillä oli vain se lähikokemus omasta elämänhistoriasta , jossa ylempi luokka sorti alempaa. Ja saadakseen tilanteeseen parannusta ,tarttui aseeseen.
Näin jälkikäteen katsoen oli onni koko kansallemme ,kaikesta tragediasta huolimatta , että punainen puoli hävisi sodan.
Meistä ei tullut neuvostovenäjän diktaattorin puhdistustoimien kohteita jotka olisi ollut ilmeisiä ym mitä tuon hirmivallan alle alistetut kansat koki.
Minusta on kuitenkin väärin tuomita niitä tuhansia oman yläluokkamme sorron alla eläneitä ihmisiä , joilla ei ollut mitään ymmärrystä , että tuo bolsevistinen vasemmistoliike käytti häikäilemättömästi hyväksi näitä ihmisiä aivan omien päämääriensä vuoksi, ei niinkään todellisen oikeudenmukaisuuden yms hyvän aikaansaamiseksi joka myöhemmin on käynyt hyvin selvästi ilmi.
Nykyään näiden vanhojen haamujen esiinkaivelu, mustavalkoajatteluineen ruokkii uusia samanlaisia yksipuolisesti esitettyjä järjettömyyksiä mitkä johtaa, jos niitä ei ajoissa pysäytetä , samanlaisiin tragedioihin. Ja niihin ei pitäisi koskaan enää pienenä kansana sortua.!
Tämä koskee ihan yhtä hyvin tämänpäivän ”punaisia ” kuin ” aivan yhtälaisella mitalla tämänpäivän ”valkoisia”!
Ei asiat ole koskaan niin mustavalkoisia, että toinen puoli on vain demoneita ja toinen puoli pyhimyksiä!
Molemmilta puolilta löytyi silloin ja nytkin ihan molempia!
Ei kaikki yläluokan edustajat olleet sortajia, eikä niiníkään kaikki olleet sorrettuja .
Mutta on selvää, että epätasa-arvo yleisesti oli todellisuutta, eikä yläluokka siihen halunnut muutosta, joka oli omiaan ollut jo pitkään kyteneenä kaunana sai sytykkeensä uusista tuulista , mitä Leninin bolsevistit levittivät!
Sota toi muutoksen ,se on mielestäni kiistaton asia. Työväestön asioita ja asemaa oli pakko laittaa kuntoon . Mutta hinta siitä oli mieletön!
Mutta silti , se kaikki muu, minkä tunnemme kommunismina ja vasemmistolaisuutena ei ansaitse kunniaa tästä kaikesta.
Se on vallanhimoa nk moni muukin.
Ylellä on tuo ”täällä pohjan alla ” elokuva joka kannattaa katsoa , ja yrittää ymmärtää niitä ihmisiä ja olosuhteita silloin.
Etenkin nuorempi sukupolvi!
Akselerationalismia mielestäni silloin oli ihan yhtälaisesti suojeluskuntaliike kuin myös punaisten oma aseellinen organisoituminen , molemmat pyrkivät päämääriinsä väkivaltaa hyväksi käyttäen.
Itse 60 luvun alussa syntyneenä , Iso-isän punaisen ja punikin pojan -isäni näistä jotain kertoneen , mutta kuitenkin ymmärtäneen, että kansallisesti meille kävi hyvin kokonaisuutena. Ja kellään ei pitäisi olla minkäänlaista varaa enää syytellä ja vihata ketään olipa sitten mitä väriä hyvänsä.
Ikävä kyllä sitä vihaa ja kaunaa kuitenkin on ollut sukujen välillä pitkin aikaa Sitä olen jopa itsekin kokenut itseeni kohdistuvan, vaikka minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä!
Aika ajoin saa lukea näitä yksipuolisia tuomioita niistä ajoista ihmisiltä joilla ei ole sitäkään kosketusta koettuihin asioihin kuin itsellä , mutta joilla on hyvin selvät pasmat siitä kuka on demoni ja kuka pyhimys!
Minusta tälläinen pitäisi jo loppua !
Kyllä on taas käsitteet sekaisin. Suojeluskunnat pyrkivät suojelemaan sitä yhteiskuntaa, jossa toimivat. Eivät murtamaan sen ja raunioille perustamaan oman utopiansa.
Kannataa muistaa, että ”Tuntematon sotilas” ei ole Jatkosodan historia yhtään enempää kuin ”Täälä Pohjantähden alla”-trilogian II osa Suomen itsenäistymisen historia.
Ne ovat vain erinomaista kertomakirjallisuutta, jonka loistavuutta alleviivaa jo sekin, että suurin osa suomalaisista suhtautuu siihen tieteelllsenä faktana.
Aika velikulta tuo Linnan Väpi!
Olen käynyt melko kattavasti sen ajan ihmisten pään sisässä suorittaessani 1950-luvun loppupuolella näiden mukana olleiden ihmisten haastatteluja molemmilta puolilta. Tekemässäni kirjassa olen pyrkinyt ilmaisemaan näitä tekijöitä luettavaan muotoon.
Olisi mukava lukea tuo kirja!
Ihmisen kanta kansalaissotaan riippui paljon syntymäpaikasta ja mihin luokkaan syntyi.
Suurissa määrin. Suotavaa olisi kuitenkin tuntea faktat, joiden perusteella arvioita sisällissotaan osallistuneista tekee:
Väinö LInnan romaanin takia suurin osa suomalaisista luulee Punakaartin olleen torppariarmeija. Todellisuudessa Punakaartissa ja Valkoisessa Armeijassa oli torppareita suunnilleen sama määrä, eli n. 8 % vahvuudesta.
Valkoinen Armeija oli talonpoikaisarmeija ja Punakaarti kaupunkien tehdastyöläisten armeija.
Tarkoitin sitä, että Etelä-Pohjanmaalla valkoisten kannatus oli suurta sen takia, että siellä suurin osa väestöstä oli itsellisiä tilallisia. Kun taas esim. Hämeessä oli torppareita, eli jonkun isomman tilan vuokrallisia maanviljeliöitä. Tampreleella punaisilla oli kannatusta ihan siksi, että oli paljon teollisuustyöläisiä.
Sitten taas Pohjois-Pohjanmaalla monissa kunnissa punaiset ja valkoiset sopivat keskenään, että eivät lähde toisiaan vastaan sotaan ja tämä sopimus piti.
Tätä tarkoitin sillä, että riippui paljon missä olit syntynyt, että miten suhtauduit sotaan.
Hyvä että herätti keskustelua,omat kommenttini.
Pääpointtini on, mitä tuossa jo ilmaisin. asiat ei ole mustavalkoisia , ja että luomalla vastapuolesta poikkeuksetta demoni kuvitellen itsensä joksikin pyhimykseksi , sillä on tarkoitus saada väkivallalle oikeutus.
Se on valhetta ja se on väärin syyllistyy siihen kuka hyvänsä!
Minulla ei ole mitään kuvitelmia, punaisen terrorin paremmuudesta valkoiseen terroriin verrattuna jos punainen puoli olisi voittanut.
Mutta sillä ei puolustella niitä laittomuuksia ,rikoksia ja raakuuksia mihin valkoinen puoli syyllistyi kohdellessaan voitettujaan!
Siitä tulee ensimmäiseksi mieleen 60-luvun partaradikaali-kommunistien toistuvasti TV:ssäkin käyttämä termi ”suora toiminta”.
Joku on ottanut aiheesta karvahattuasiantuntijanana kopin ja öyhöttää väännellen ja taikinoiden asian vielä persujen kontolle, kuten rokoteasiat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17223729/lisaako-maahanmuutto-terrorismia—punnittua-puhetta-asiasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17223896/miksi-maahanmuuttajat-eivat-ota-koronarokotusta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17217149/joulu-tulee-myos-kantasuomalaisia-saa-auttaa
Moktar.Gubta
03.12.2021 18:52
Älä nyt turhaan melttaa siinä. Annat vaan kiltisti muutaman euron SPR:n pakolaiskeräykseen, niin sinunkin kansalaisvelvollisuus on sillä hoidettu.
Terveisin, Moktar. 😉