Isäukko alkaa muistelemaan vanhoja aikoja ja palaa usein tarinoimaan omasta isäukostaan, eli tietenkin meikäläisen isänisästä, joka kuoli jo vuonna 1977. Yksissä tuumin ollaan tultu tulokseen, että kova ja peloton äijä se on ollut. Kyllä on ollut jälkipolvilla helppoa verrattuna Olaviin.
Olin 6-vuotias kun ukko kuoli eli muistan Olavin miten kuten. Itse en ikinä pelännyt miestä, vaikka muistankin esimerkiksi yhden tapahtuman, jolloin Olavi oli ottanut vähän viinaa, vähän vissiin enemmänkin ja kaivoi jostain asekätköstä aseen ja ammuskeli humalapäissään ilmaan.
Silloin mummo keräsi yökylässä olleet lapsenlapset ja juostiin hangessa naapuriin karkuun. Ukko ei koskaan tiettävästi kuitenkaan ollut väkivaltainen muita ihmisiä tai läheisiään kohtaan, mutta toki on ymmärrettävää, että muut aikuiset ihmiset pelkäävät humalaista entistä sotilasta, joka kaivaa aseet esille.
Nyt vanhempana on helppo ymmärtää, että sota jätti jälkensä. Olavi oli mukana muutamassa (tarkkaa lukua ei tiedetä) kaukopartioreissussa ja se viimeinen, ehkä ”kovin” reissu. Kyseessä oli ns. operaatio Hokki.
Hokkiin oli kerätty kovapäisimpiä äijiä ja se hyvin salainen operaatio loppukesästä 1944. Suomi oli tuolloin käynyt monta vuotta ns. jatkosotaa. Operaatioon oli kerätty viitisenkymmentä miestä, joiden tarkoitus oli iskeä jatkosodan lopulla Petroskoihin. Petroskoissa oli tuolloin kesällä 1944 vihollisjoukkoejen stragetinen sotilastukikohta, josta operoitiin rautatiekuljetuksia koko Venäjän Laatokan pohjoispuolisen Karjalan joukkoja. Operaation Hokin tarkoitus oli siis halvaannuttaa vihollisen joukkojen kuljetukset Aunukseen ja edelleen kohti Suomen Karjalaa.
Liikkeelle lähdettiin ainakin kahdella koneella, mutta jostain syystä melkein kaikki meni pieleen heti alusta alkaen. Yksi kuljetuskone menetti rajan takana toisen moottorin ja lentäjä yritti nostaa toisen moottorin tehoja pitääkseen koneen liidossa. Mentiin kuusten latvoja hipoen ja ainakin osa porukasta joutui hyppäämään. Olavin kerrotaan tässä tilanteessa joutuneen sen verran kiipeliin, että reppu tarttui puun latvaan, mutta mies pääsi maan pinnalle, toistaiseksi ehjin nahoin.
Toisen koneen lentäjä, joka toi täydennystä, oli niin päissään, että törmäsi puuhun. Miestappioita tuli. Jotenkin tästä kaikesta selvittiin ja hengissä selvinneet saivat koottua joukkueet kasaan, vihollisen rintamalinjojen taakse saatiin jonkinlainen tuhopartio. Kun partio oli päässyt vihollisen takamaastoon, niin siellä tehtiin useita iskuja vihollisen rautateitä kohtaan ja mm. Petroskoin varikolle saatiin suuria vaurioita.
Tästä operaatiosta voidaan kiistellä, ja siitä kiistellään edelleen, mutta sen tarkoitus oli joka tapauksessa saada poikki kaikki Laatokan pohjoispuolinen liikenne Suomeen. Miehet tekivätkin useita onnistuneita operaatioita, joista on jälkipolville on kerrottu vasta 1970- luvulta alkaen.
Kun porukka oli rajan takana, niin yhtäkkiä saatiin radiolla tietoa Päämajasta, että sota oli loppu. Viesti kuului, että aselepo oli tullut voimaan ja kaikki vihollisuudet oli lopetettava. Tästä operaatiosta on ollut monenlaisia seurauksia sodan jälkeen, mutta siitä myöhemmin. Kun operaatio alkoi, niin rauhasta ei ollut vielä tietoakaan, tosin tästäkin kiistellään.
Kun sota siis oli loppu, niin rajan takana oleskeli edelleen suomalaisia sotilaita. Pysytään Olavissa.
Rajan takana olleiden miesten ainoa tarkoitus oli sen jälkeen tietenkin päästä takaisin Suomeen. Koska lentoliikennettä ei voitu enää suorittaa rajan yli, niin miesten oli käveltävä Suomeen metsiä pitkin. Matkaa linnuntietä oli vajaa 200 km.
Suomalaiset sotilaat kävelivät parissa päivässä takaisin Suomeen, mutta mikään helppo matka se ei ollut. Ainakin yhden kerran jouduttiin taisteluun, jossa jouduttiin tappamaan venäläisiä, joiden kanssa oltiin siis jo saatu rauha. Jossain vaiheessa Suomen rajan pinnassa, mutta vielä Venäjän puolella, suomalaiset joutuivat uudestaan kontaktiin venäläisten sotilaiden kanssa.
Tässä vaiheessa Olavi oli ryöminyt sammalikossa. Vyöllä oli ollut valojuovapatruunavyö ja venäläisen luoti oli osunut siihen. Tästä seurasi se, että panosvyö räjähti, mutta kävi sillä tavalla sotilaan onneksi, että se ei vienyt henkeä vaan panosvyöstä räjähti yksi kaksi laukausta ja vei puoli pakaralihasta sotilaalta. Tai kuten muistan Olavin sanoneen joskus lapsena, että ryssä ampui puoli persettä, mutta päähän se ei osunut. Matkaa suomeen ei ollut enää kuin satoja metrejä. Konttaavilta miehiltä huudettiin salasanaa ja joku sen sai sanottua. Lopulta tämä viimeinen joukko pääsi ryömimään Suomeen ja Olavi pääsi sairaalaan.
Kaukopartiomiesten ”vaino” ei loppunut siihen kun he pääsivät Suomeen. Seuraavassa jaksossa lisää plus asekätkentää.
Mitenkähän olisi WWII Suomelta päättynyt, jos ruotsalaissukuinen valta- ja sotilaseliitti ei olisi jatkanut sotaretkeä ns. vanhasta rajasta eteenpäin? Joskus tulee mieleen oliko jatkoretki vaan kostoa sisällissodasta suomalaisille, jotta uutta kansannousua ei synny svedueliittiä vastaan kun väkeä on saatu pois päiviltään riittävästi.
On se kumma mistä näitä ryssänpaskoja riittää aina kääntämään ”kansan vihaa” ryssänlöyhkälle mieluisampaan suuntaan.
Kansannousulla tarkoitat ilmeisestikin punaryssän tukeman punakaartin suorittamaa vallankaappausta, punakapinaa.
Jos osaa karttaa katsoa, niin pitkäksi arvellun sodan taktiikkana ns. kolmen kannaksen taktiikka on toki paras. Samalla saatiin rintama kauas koti-Suomesta ja lisäksi paljon vilelysmaata ruokahuollon parantamiseksi.
Noita kuviteltuja moraalisia juttuja ei pidä uskoa jotenkin paremmiksi.
Eipä tuo itänaapurikaan 1939 suunnitellut pysähtyvänsä rajalle. Mitenkähän olisi Toinen maailmansota Suomen osalta päättynyt, jos itänaapuri ei olisi koskaan ylittänyt rajaa?
Suomen kohtalosta Neuvostoliiton alamaisuudessa oli sovittu jo ennen sotaa Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa, joten siinä se vastaus.
Ei tuo ollut vastaus kysymykseeni, jonka esitin Gynterille, mutta noinhan ne olivat todellisuudessa sopineet. Onneksi Suomessa uskallettiin olla eri mieltä, joten lopputulos ei ollut ihan isojen sopiman mukainen.
Nykyäänhän rajan yli saa tulla kuka vaan ja se vieläpä elätetään. Tapa sekin maansa menettää.
No mutta. Eikös juuri tämä vanhan vallan Mannerheim päättänyt olla hyökkäämättä Leningradiin, sillä Stalinin kosto olisi ollut hirmuinen. Marski oli viisas mies, vaikkei enää kyennyt päättämään käytännön sodanjohdosta.
Nevski Prorspektilla on kuulemma tänäpäivänä ohjeet, kummalla puolen katua kuljetaan, koska suomen tykistö ei koskaan ampunut tuonne. Kuulin jostain, toivottavasti en ole väärässä. Saksan tykistö ampui, sillä puolen katua ainakin kuolit.
Isäni väitti, että kolmeen kertaan Suomen olisi haluttu hyökkäävän Pietariin, Mannerheim ei suostunut. Voi olla kusetusta, mistä mä sen tiedän.
Kiitos vinkistä. Kalle Haatanen ja operaatio Hokki on vielä kuunneltavissa.
Melkoinen ”matkakertomus.” https://areena.yle.fi/audio/1-1335493
Tästä löytyy myös kirja samalla nimellä. On kirjastoissa.
200km ja metsää pitkin parissa päivässä ?
Hieman epäilen kyllä tuota asiaa. Metsässä on kesälläkin hankalaa kävellä ja siellä on vaihtelevaa maastoa kuten suota ja kivikoita, isoja mäkiä, rinteitä yms..
Tuskin onnistuu parissa päivässä 200km kävelymatka.
Permitiivi ja pataljoona ukkoja perässä. Onnistuisi jopa sinulta.
Pervitin.
Kuulostaa kyllä tutulta. Näistä on kyllä tullut väiteltyä aikoinaan. Vanha jermu totesi, että se on pojat niin, kun tuntuu siltä, että nyt se on loppu, mutta kun takaa-ajajat yltää ruiskimaan konepislarilla kintuille, jalka nousee kuin tuoreelta mieheltä. On muutoin tullut kokeiltua tuo pervitiinin voima. 1960-luvun loppupuolella kun Irwin ja Veksi melskasivat Hämeenlinnan seuduilla ja kirjanpainajana kelasin mestareille lentolehtisiä yötä päivää juhannusfestareille. Kaksi vuorokautta samoilla silmillä ja tuntui, että nyt tuli loppu. Silloin tuli mieleen tämä partiomiesten pervitiinijuttu. Siihen aikaan ainetta sai vapaasti apteekista. Lievempää kuin sota-ajan, mutta määrä korvasi laadun. Muistan vieläkin kuinka maailma kirkastui ja oli kuin uusi ihminen. Homma tuli hoidettua loppuun.
Lisäksi tuossa matka-ajassa on vähän liikkumavaraa, sillä on olemassa monta kertomusta miten rajan takaa tultiin. Yhdessä tarinassa se menee parissa päivässä, toisen muistikuvan mukaan kesti kauemmin.
Tuo sodanjälkeinen reseptivapaa Pervitin oli aivan eri kamaa kuin höökipulveri:
https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/8aie24/pervitin_ei_sis%C3%A4ll%C3%A4_huumausaineita_vaan_on_t%C3%A4ysin/
Siinä ei ollut metamfetamiinia, vaan vauhtiefekti tuli kofeiinista.
Epäilemättä mukana oli myös placebo-vaikutusta:
”Jee, nyt mennään höökipulverin voimalla!”
Se saattaa olla kaksi ja puolikin päivää. Suuruusluokka kyllä riittää.
Pitää muistaa että miehet ovat olleet silloin nuoria ja työtäkin tehtiin lihasvoimin. Ja jos oli pelko että vanja ampuu takaapäin, niin se kummasti jouduttaa matkantekoa.
itse näin kuuskymppisenä taitan vielä matkaa metsässä nopeudella noin 6km/h kolmen tunnin pätkissä. Sitten puolen tunnin tauko ja taas seuraava pätkä. Joten, en minä sitä mahdottomana pidä.
Pääasia että pääsivät pois. Ne jotka pääsivät. Itsemurhatehtävähän tuo oli luonteeltaan. Lähteissä ei varmaan kukaan olettanut tulevansa takaisin.
Älä hyvä mies usko näitä joogahippien tarinoita.
Jalkaväkipataljoona liikkuu 30 km päivässä.
Sillä onkin kuljetettavanaan paljon enemmän kalustoa kuin sissipartiolla, ja 700 miehen liikuttelussa on enemmän ”kitkaa” kuin seitsemän.
Kaukopartiomiesten ei tarvinnut kuljettaa mukanaan kuin ns. välttämätön. Ruokaa, ammuksia, sidetarpeita, yhteydenpitovälineitä oli kätketty maastoon vetäytymisvaiheessa ja sieltä tankattiin mennen tullen. Myös täydennyspudotuksia torpedoilla lentokoneista tehtiin ja näiden sisällöstä myös osa jätettiin kätköihin mahd. tulevia partioita varten.
Oli ihan **hiton helppoa hommaa. Käyt vaan siinä geokätköilemässä ja muuten pidät hauskaa. Näinhän sen tulisi mennä, olet siinä oikeassa.
Hiihtämällä onnistuu, kävellen ei. Kesällä ei ole lunta, et kyllä kävele tuota matkaa. Auton lavalla onnistaa kulkijaa.
Paavolta tulee hyvää tarinaa, mikset kirjoittais kirjaa josku. Nimiehdotus näin aluksi, vois olla vaikka # Piikkien varjoista koronapassiin#
Pidetään aihe mielessä.
Tarina kuulosti sen verran tutulta, että pikaisella haulla tuli tulosta
https://www.bananapress.fi/fi/tuote/3953467
Tuolla on noita muitakin Suomeen liittyviä ”korkkareita” (vaikka eivät sen nimen alla virallisesti olekaan), joita ainakin luettujen perusteella väittäisin niitä vanhoja ”aitoja” Korkeajännityksiä laadukkaammiksi.
”humalaista entistä sotilasta, joka kaivaa aseet esille” niin.. 30 vuotta sodan loppumisen jälkeen. Voisi myöskin sanoa sen niin että juoppo jolla ei pitäisi aseita olla uhkaili naisia ja lapsia. Mutta onhan se kiva romantisoida.
Sanottiin kyllä aivan selvästi, ettei koskaan uhkaillut ketään vaan ampuili vain ilmaan huvikseen aivan kuin kommunisteiille niin rakkaat lähi-itämaalaismuslimit.
Mutta onhan se kiva naiselliseen tapaan puolestauhriutua.
Juoppo on varmaan myös kerran vuodessa ottava, kerran tuolle linjalle lähdetään.