Kymmenet muslimit pitivät jouluaattona perjantairukouksen Ronnebyssä

Etelä-Ruotsissa Blekingen maakunnassa Ronnebyn kylässä on ollut joulun pyhien aikaan hyvin uskonnollinen tunnelma. Nimittäin kymmenet muslimimiehet kokoontuivat pitämään perjantaina jouluaattona perjantairukouksen, johon ihmisiä kutsuttiin julkisella rukoushuudolla.

Islamilainen seurakunta oli alun perin hakenut poliisilta lupaa rukouskutsun huudatukseen ja kokoontumiseen Ronnebyn keskuspuistoon. Kaupunginhallitus ohjeisti poliisia, että lupaa ei myönnettäisi, mutta poliisi katsoi, ettei luvan epäämiselle ole perusteita.

Islamilainen seurakunta tosin omasta päätöksestään piti jouluaaton perjantairukouksen toisaalla Kallingessa, mutta ulkoilmarukous kutsuineen joka tapauksessa pidettiin julkisesti samaan aikaan kun tavalliset ihmiset valmistautuivat joulun viettoon.

Poliisi myönsi luvan myös nyt tulevaksi perjantaiksi eli uuden vuoden aatoksi. Satakunta muslimimiestä tulee kokoontumaan, kuten jouluaattonakin, Kallingeen huudattamaan rukouskutsua ja sen jälkeen pitämään julkisen perjantairukouksen.

Asiasta kertoo paikallislehti Sydöstran.

 

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
18 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Qroquius Kad

Näin sitä otetaan tilaa haltuun.

Mohammed Iskariot

Mitäs kummallista tuossa nyt on? Ruotsi on muslimimaa ja islam on ruotsin tärkein ja palvotuin uskonto. Kristityt saavat olla onnellisia että muslimit vielä sallivat kristillisiä menoja, se loppuu verisesti ihan kohta, joten nauttikaa nyt kun vielä elätte.

Vivalamusu

Niin, koska Ranska on jo tunnustautunut muslimivaltioksi niin onhan sitä Ruotsikin. Ruotsissa on ranskalaissyntyinen kuningaskin. Jos Ranska ja Ruotsi olisivat naapurimaita voisimme sulautua yhdeksi ja samaksi Musselandiksi.

Qroquius Kad

Siinä sivussahan se hoituu, kun EU kehitetään Globalististen Eurostotasavaltojen Liitoksi. Ranska ja Ruotsi saavat siellä eurostotasavallan statuksen, mutta Suomelle riittää osa yhtenä Ruotsin globlasteista.

Moonman

Entisen normaalin eurooppalaisen maan tunnustautuminen muslimivaltioksi on vähän sama kuin rappioalkoholisti myöntää viimein juomisongelmansa, mutta mitään ei ole enää tehtävissä koska maksakirroosi on edennyt liian pitkälle.

Qroquius Kad

Voihan sitä saada maksasiirteen. Se hankaloittaa elämää, mutta ryhdistää pitämään ongelmanaiheuttajan kurissa.

tane

Miksihän Suomen tataarit ei huuda rukouskutsuja? Varmaan siksi, että he ovat sopeutuneet ja kotiutuneet tänne ja jättäneet esi-isien tänne sopimattomat tavat lähtömaihinsa, toisin kuin nämä tyhmät kehitysmaan häiriköt.

Muslimit säätää

Kaikki Skånen/Smålandin raggarit äkkiä sinne ämyreittensä kanssa! 🗣🔊🗣🔊🗣🔊

”Ihminen päättää, Jumala säätää” on nyt vaihdettu lauseeksi

”Sossut päättää, muslimit säätää”.

Voi vain toivoa hyökkäystä Ulkoavaruudesta?

Hgzvh

Ei nuo tellukselle olisi alunalkaenkaan kuulunut joten on nyt lähinnä toivomaasi. Ollos hyvä vaan.

Nämen Säden oxo

Ruotsalainen harhaanjohtava sananparsi ”Man tar seden dit man kommer”.
He vain soveltavat sitä koska ovat sen väärin tulkinneet eli

”Man tar seden OCH säden dit man kommer” (seden=tavat, säden=”siemenet”).

Make's perfect sense

Sananlaskut uusiutuu kovaa vauhtia. Aiempi miehekästä individualismia korostanut ”man tar vad man har” on nyt uudistumassa WEF-agendaan paremmin sopivaan ja inkludoivampaan muotoon ”hen tar vad hen får”.

Reijo Ruotsalainen

mites olis tämä kansanviisaus ”ryssä/kasakka ottaa kaikeen mikä on löyhästi kiinni”

Make's perfect sense

Äärimmäisen mielenkiintoinen kansanviisaus, jonka vastaparina on arkinen havainto siitä että suomalaisille ei kelpaa edes kalevalan sampo jos sitä tarjoaa suomalainen joka tahtoo saada arvostusta taitavasta työstään. Mieluumin ollaan arvostamatta ja annetaan vaikka ryssä-kasakan viedä sampo muille maille. Tämän havainnon voi todistaa todeksi jokainen suomalainen keksijä.

Suomi Finland

Minusta islamilaisen rukouskutsun voisi sallia.

Kunhan se tehtäisiin maan tasalla poliisiopiston Laverne Hooksin äänellä ilman mitään vahvistimia.

jorma

Wien 1683 on valitettavan kaukaista historiaa. Ei näitä voi rauhanomaisesti pysäyttää, valitettavasti. Sitten on rauha, jos muhammettilaiset on, usein verisesti, alistaneet vääräuskoiset.

Anna-Maria Korhonen

Mitä olen telkkarista luontodokumentteja katsonut, eivät loiset yleensä huudata ämyreitä isäntäorganismia vallatessaan. Ihminen on vieraantunut luonnosta. Surullista.

h44

Sinne vaan kirkkokuoron kanssa veisaamaan kilpailevaa evankeljumia.

Lallukka

Aika pieni pieru oli kys jengiä paikalla.
Noitahan maailmaan mahtuu.